Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sieniruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sieniruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kanttarellit kasviksilla

 Pysähdyin torikojulle, en voinut vastustaa kanttarelleja. Ostin vielä varhaisperunoita ja 
varhaisporkkanoita. Niinpä illallisesta tuli yksinkertainen, mutta maukas.

Pesin ja lohkoin perunat, nostin kiehuvaan suolalla 
maustettuun veteen kypsymään.
Puhdistin ja pilkoin isommat kanttarellit. Pienin varhaissipulia ja sen vartta.
Pesin porkkanat ja paloittelin pituussuunnassa.
Kuumensin pannulla kasvisrasva/voiseoksen 
Laitoin porkkanat kypsymään pannulle, ripottelin suolaa ja pienittyä basilikaa päälle.
Kuullotin sipulisilpun ja lisäsin mukaan kanttarellit.
Aivan kypsymisen lopussa lisäsin sekä porkkanoille että sienille
ruokakermaa n vajaa desi. Kerma sai imeytyä porkkanoille ja sienille.
Kokosin annokset. Lisäsin mukaan vihreää salaattia ja kurkkua.
Ja sitten syötiin..
.  

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Uunilohta ja sienimuhennosta

 Tänään paistoin uunissa puolikkaan kirjolohen. Lohi ei mielestäni kaipaa
kermaisia kuorrutuksia, vaan mausteet riittävät. Lisukkeeksi kypsensin sienimuhennoksen.

n 600 g kirjolohifilettä
2 tl merisuolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 tl maustepaprikaa, 1 tl cajunmaustetta, 2 tl oreganoa, 1 tl soijakastiketta
Pyyhi lohifilee ja leikkaa mahdolliset evärasvat pois. 
Nahka saa jäädä, se poistetaan lohta annostellessa.
Laita lohi uunivuokaan. Ripottele pinnalle merisuola.
Sekoita oliiviöljy ja mausteet. Sivele mausteseos lohelle..
Paista uunin 200-asteessa n 20 minuuttia.


Sienimuhennos
1 rs herkkusieniä puhdistettuna ja viipaloituna
1 rkl kasvisrasvaa
2 kesäsipulia varsineen pilkottuna
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä, 1 tl soijakastiketta ja 1 tl ruususuolaa, rouhittua mustapippuria
2 dl ruokakermaa 
Kuumenna kasvisrasva kasarissa.
Lisää sienet ja paista muutama minuutti. Lisää sipulisilppu ja jatka kuullottamista.
Lisää vehnäjauhot, vesi ja mausteet. Anna kypsyä noin 5 minuuttia. 
Lisää kerma ja anna kiehahtaa muutama minuutti.  

Lisukkeeksi kypsensin arborioriisiä ja sekoitin salaatin.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Metsäsienitomaattipiirakka

 Pakastin syksyllä sieniä talvella nautittavaksi.
Tänään avasin kaksi pientä sienirasiaa. Toisessa oli voimakkaanmakusia kangasrouskuja,
toisessa miedompia haperoita.Ne sopivat hyvin keskenään sekoitettavaksi.
Pohjasta tuli gluteeniton. Huomasin, että pussin pohjalla oli pari desiä
gluteenittomia vielä jäljellä, lisäsin mukaan desin spelttijauhoja.
Spelttijauhot sopivat hyvin piirakkapohjiin, varsinkin suolaisten.

 Pohja

2 dl  gluteenittomia jauhoja ja 1 dl spelttijauhoja(pelkästään speltti sopii myös)
125 g leivontamargariinia (tai voita)
2 rkl kylmää vettä
Mittaa jauhot ja paloiteltu rasva kulhoon. Sekoittele murumaiseksi.
Lisää kylmä vesi. Sekoita. Voitele 26 cm piirasvuoka rypsiöljyllä.
Levitä taikina vuokaan ja reunoille. Nosta jääkaappiin 20 minuutiksi.
Paista pohja 225-asteessa 10 minuuttia.

Täyte

3 dl pakastesieniä (kangasrousku/hapero tmv) 
1 iso sipuli pilkottuna
2 rkl voita
8 kirsikkatomaattia pilkottuna
2 kananmunaa
2 dl kevytkermaa
1 pieni prk ranskankermaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 tl ruususuolaa
mustapippuria rouheena, 1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl emmentaljuustoraastetta
Nosta pakastesienet huoneenlämpöön sulamaan. Valuta neste pois.
Kuullota sipuli pannulla kuumassa voissa Lisää valutetut ja kuivatut sienet.
Kuullota hetki ja anna jäähtyä.
Levitä esipaistetun pohjan päälle sieni-sipuliseos sekä halkaistut kirsikkatomaatit.
Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon kerma, ranskankerma,
jauhot ja mausteet. Kaada seos vuokaan.

 Ripottele pinnalle silputtu persilja ja juustoraaste.
Paista uunin 200-asteessa noin 20-25 minuuttia.

Salaatti sopii piirakan kanssa hyvin. Juomana omenamehu.

torstai 13. marraskuuta 2014

Broilerifileet sienien ja riisin kera

 Tämän päivän lounas syntyi nopeasti hetken inspiraatiosta.
Päätin yhdistää sienet broileriin. Tummia herkkusieniä ostin jo viikonlopuksi, mutta ne 
olivat unohtuneet jääkaappiin. Sienisalaatti sopi mukavasti tähän ateriaan
kastikkeenomaisesti fileille. Ensimmäistä kertaa valitsin Huhtahyvän sienisalaatin.
Se yllätti positiivisesti, oli kuin kotona tehtyä. Tulen ostamaan sitä jatkossakin.
 Siitä saa helpon kastikkeen liharuoille ja tietysti myös levitteen alkupaloille.


Broilerinohutfileet 400 g
Mausta fileet limemehulla. Ripottele pinnalle currya.
Paista kevyesti voi/öljyseoksessa. Mausta mustapippurilla ja ruususuolalla.
Pienennä lämpö miedolle ja peitä pannu esim silikonikannella.
Fileet kypsyvät ja pysyvät lämpiminä.

Ruskeat herkkusienet, rasiallinen, puhdista ja pilko sienet.
Paista ne kuumassa voissa, kunnes neste on haihtunut. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Keitä lisäkeriisi, riisin kypsentämisen voit aloittaa samalla,,
kun  aloitat fileiden kypsentämisen.

Sienisalaatti olikin valmiina, joten sitä nostellaan annoslautasille.
Huuhdo salaattimix, pilko mukaan salaattisipulia,
pirskottele päälle limemehua ja oliiviöljyä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Ahvenfileet sinappikermakastikkeella - Peruna-yrttipaistos -Kantarellit

 Tänään oli kalan vuoro, ostin ahvenfileitä. Niistä tuli hyvää ruokaa lisukkeineen.
Kantarellit sopivat kalalle, mikä tuli tänäänkin todistettua. Kermainen kastike
sopii valkolihaiselle kalalle, kuten ahvenille. Perunat päätin kypsentää vaivattomasti
uunissa. Sekoitin yrttisen öljypohjaisen kastikkeen tehosekoittajassa ja kaadoin sen 
perunaviipaleille vuokaan, uuni kypsytti paistoksen meheväksi.

Ahvenfileet, sinappikermakastike ja kantarellit  
8 kpl ahvenfileitä
ruususuolaa ja mustapippurirouhetta, paistamiseen voita
Paista ahvenfileet voissa kullankeltaisiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Nosta kulhoon ja peitä foliolla. Pidä lämpimänä uunin  75-asteessa.

Lisää voita pannulle. Kuullota puolikas keltasipulisilppu  pehmeäksi.
Lisää pannulle 3 tl Dijon sinappia . Kuullota hetki. Kaada pannulle 1 1/2 dl kuohukermaa.
Keitä kasaan, kunnes kastike on sakeutunut. Tarkista maku.

Puhdista kantarellit ja pilko tarvittaessa. Kuumenna voinokare tiriseväksi  pannulla.
Lisää kantarellit ja pyörittele niitä hetki pannulla. Mausta ruususuolalla.

Peruna-yrttipaistos

 Mittaa tehosekoittajaan reilu desi oliiviöljyä, kuivattua basilikaa,
tuoretta timjamia ja rosmariinia,  kapriksia,
1 tl dijonsinappia, 1 tl tummaa balsamicoa, 2 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunanmehu ja ruususuolaa.
Pyöräytä seos tasaiseksi.
Kuori viisi keskikokoista perunaa, viipaloi ja  kuivaa ne.
Laita voideltuun vuokaan. Lisää ruususuolaa ja mustapippuria.
Kaada päälle öljy-yrttiseos. Sekoita kevyesti. Paista uunin 200-asteessa 20 minuuttia.
 
Lisäsin annoslautasille rucolaa, se sopii hyvin kalalle ja perunapaistokselle.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tattimuhennoksella täytetyt ohukaiset

 Löysin metsästä herkkutatteja ja kangastatteja. Eilen tein pastalle tattikastikkeen ja
tänään lopuista tattimuhennosta, jolla täytin ohukaiset. Osa ohukaisista syötiin jälkiruokana.
Oikeastaan en jaksanut syödä jälkiruokaohukaista, mutta hän  joka asuu kanssani kyllä jaksoi.
Tatithan ovat hyviä, joten muhennoskin oli hyvää ja sopii täytteeksi.
Lisukkeeksi pyöräytin salaatin ja sitä tykkäsin santsata. 

Tattimuhennos
Käsittelin tatit jo eilen. Puhdistin, pilkoin ja poistin pillikkeet.
5 dl pilkottuja tatteja, paistetaan hetki kuumalla pannulla, jotta neste haihtuu.
2 rkl voita
1 salottisipuli pienittynä
1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl täysmaitoa
mustapippuria muutama rouhaisu
1/2 tl suolaa
päälle tuoretta persiljaa
Kun tateista on neste haihtunut, lisää pannulle voi. Kuumenna tiriseväksi.
Lisää sipulisilppu ja kuullota pehmeäksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita muutama minuutti.
Kaada mukaan maito sekoittaen. Anna kypsyä n 5 min koko ajan sekoittaen.
Mausta. Tarkista maku. Lisää päälle persiljasilppua.

Ohukaiset 
3 munaa, 5 dl täysmaitoa, 3 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa.
Vatkaa munat ja sekoita ainekset taikinaksi. Anna levähtää puoli tuntia.
Paista ohukaiset juoksevassa oivariinissa.

Täytä ohukaiset tattimuhennoksella suoraan annoslautasille.

Salaatti
 
Suomalaista sydänsalaattia, luumutomaattia, persikkaa.
Sitruunamehua, kylmäpuristettua oliiviöljyä, ripaukset suolaa ja sokeria.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Täyteläinen sienikeitto haperoista


Nyt on haperoiden jaloista keitto keitetty. Vaikka sieni on mieto, sain keittoon sopivasti sienen maun.
Jalkoja  oli sopiva määrä maun saamiseksi, pilkottuna noin litra.
Kiehautin jalkoja noin 10 minuuttia ja soseutin tasaiseksi. Lisäsin luomukasvisliemikuution ja
vettä, niin keiton struktuuri tuli juuri sopivaksi.
Raastoin pinnalle parmesaania, se suli melkein samantien keittoon, mutta antoi sopivasti 
oman makunsa keittoon.

Täyteläinen sienikeitto haperoista

n 1 litra sienijalkoja pilkottuna
1/2 litraa vettä
1 pienehkö sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
3 rkl voita
ripaus valkopippuria, sokeria ja ruususuolaa
2 dl vettä ja 1 luomukasvisliemikuutio
1 dl kermaa
päälle raastettua parmesaania ja persiljaa

 Puhdista ja pilko sienijalat ja laita ne kattilaan.
Kaada mukaan 5 dl vettä. Keitä noin 10-minuuttia. Soseuta.
Kuori ja hienonna sipuli ja raasta valkosipuli.
Kuumenna pannulla voi ja lisää sipuliseos pannulle.
Kuullota kullankeltaisiksi keskilämmöllä. Ripauta mukaan suola ja sokeri.
Lisää sipuliseos sienikeittokattilaan. Mausta vielä valkopippuriripauksella.
Anna keiton kiehahtaa. Lisää joukkoon kiehuva kasvisliemi (2dl) .
Keitto saa kiehua noin 5 minuuttia. Lisää kerma. Anna kiehahtaa.
Tarkista maku. Annostele. Raasta lautasille parmesaania ja lisää persiljaa.

****
Haperoiden lakit kuivasin paloiteltuna kiertoilmauunissa.
Hyvin onnistui, kuivaaminen kesti klo 15 illan 22 saakka. Nostin yöksi työpöydälle,
aamulla purkitin sienet.  Sienet kutistuvat paljon kuivuessaan.
Voit lukea sieniensäilöntä-osiosta pari postausta alempana lisää.

maanantai 25. elokuuta 2014

Haperoiden kuivaus - Haperomuhennos

 
 Sienimetsässä oli mukava kulkea, kun joka askeleella löytyi sieniä.
Metsässä oli hiljaista, raikasta ja tietysti kaunista. Tästä metsästä löysin vain haperoita,
punaista isohaperoa ja kellertävää kangashaperoa.
Metsämaasto oli vähän muhkuraista liikkua, joten tulipahan samalla kuntolenkki tehtyä.
Sieniretki kesti tunnin verran. Kotona aloitin heti saaliin käsittelyn.
Puhdistin sienet. En huuhdellut niitä, vaan pudistin kostutetulla serlalla ja veitsellä tarvittaessa. 
Sienet olivat madottomia ja hyvin puhtaita.
Poistin kannat erilleen. Kannoista keitän sienikeiton.
Varasin sivuun osan sienistä  muhennosta varten.
Haperoita ei tarvitse esikeittää.
 Pilkoin haperoiden lakit helttojen suuntaisesti. Valmistelin ne kiertoilmauunikuivatukseen. 
Leivinpaperit ritilöille (3 kpl) ja haperopalat päälle.
Asettelin ritilät uuniin ja käänsin kiertoilman päälle ja uunin lämpötilaksi noin 40-astetta.
Jätin uuniluukun raolleen. Juuri äsken kävin kääntämässä sienipalat. Ne olivat
olleet uunissa kaksi tuntia. Vielä menee ainakin toiset kaksi. Kuivaus kestää
siihen saakka, kunnes haperot ovat täysin kuivia.

Haperomuhennos  
 puhdistettuja ja pilkottuja haperoita ( pannullisen verran)
3 rkl voita, 1/2  punasipuli pilkottuna,
1 tl ruususuolaa, ripaus sokeria ja 1/2 dl kermaa

Laita haperot kuumalle pannulle. Pyörittele niitä hetki, kunnes neste haihtuu.
Lisää voi ja jatka paistamista. Lisää pienitty sipuli ja paista  5 minuuttia.
Mausta suolalla ja sokeriripauksella. Lisää kerma ja paista kunnes kerma on imeytynyt.
Muhennos sopii hyvin riisin kanssa. Haperorisotto olisi hyvää.
Maku on mukavan mieto, joten sipulin määrä suhteessa sieniin saa olla pieni.
 En myöskään lisäisi mausteita.
Nyt tarjosin punertavaa, väri tulee isohaperosta, sienimuhennosta riisin ja lohen kera.
Lohi oli eilistä graaviuunilohta, postaus alempana.
Nuoret isohaperot männyn juurella.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Täytetyt jumboherkkusienet salaatissa

Isot jumboherkkusienet sopivat hyvin täytettäviksi.
Valitsin sienten juustokanneksi camembert-valkohomejuuston.
Aurinkokuivatut tomaatit sopivat erinomaisesti täytteeseen sekä kuullotettu sipuli.
Seuraavalla kerralla laitan osaan sienistä vain aurinkokuivattua tomaattia.
Se sopii sen verran hyvin sienten makumaailmaan.

Täytetyt jumboherkkusienet salaatissa
Puhdista sienet, käytän tähän serlaa.
Poista kanta ja koverra tarvittaessa lakin kantareunoja.
Silppua sipulit ja sienten kannat.
Kuullota sipulisilppu rypsiöljy/voiseoksessa pannulla,
lisää kantasilppu ja jatka kuullottamista.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Pilko aurinkokuivatut ja öljyyn säilötyt tomaatit.
Sekoita sipuli-  sienisilppu ja aurinkokuivatut tomaatit.
Nosta sienten lakit uunivuokaan ja täytä ne kasvissilpulla.
Leikkaa camembert kiekoiksi. Nosta sienille kansiksi.
Valuta päälle hunajatilkka. Lisääpäälle puolitettu kirsikkatomaatti.
Kypsennä sienet 225-asteessa noin 15 minuuttia.
Annostele salaattipedille, jossa pehmeää salaattia, kevätsipulisilppua. kirsikkatomaatteja,
paprikaa sekä sitruuna-oliiviöljyä ja mustapippuria.
Lopuksi ananasta jälkiruoaksi.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ateriasalaatteja suppilovahveroista ja jumbosienistä

Innostuin tänään tekemään sieniruokia.
Kuivattuja suppilovahveroita on vielä muutama kourallinen jäljellä,
joten niistä syntyi sopivasti paahtoleivän päälle salaattia.
Ostin jumboherkkusieniä ja täytin ne osaksi salaattia.
Sienet maistuivat taas pitkästä aikaa.
Raparperipiirakasta kokosin mansikkaleivokset jälkiruoaksi.

Juustotäytteiset jumbot
Suppilovahverosalaatti paahtoleivällä
4 kpl jumboherkkusieniä
1 dl kevätsipulisilppua vihreine osineen
1/2 dl turkkilaista jogurttia
suolaa ja mustapippuria
1 dl emmentaljuustoraastetta
sienten jalkasilppu
Puhdista sienet serlalla, nipsaise jalan pää pois ja irrota jalat.
Silppua  jalat  ja käytä täytteeseen.
Sekoita täyteainekset tasaiseksi. Täytä sienet.
Lisäsin sienille lipstikan lehtipalan.
Paista uunin 180-asteessa noin  20 minuuttia.  
Kokoa salaatti vadille. Levitä huuhdellun pehmeän  keräsalaatin lehdet
vadille. Ripauta hieman suolaa ja hyvää oliiviöljyä lehdille.
Paista kesäkurpitsaviipaleet öljyssä pannulla, lisää paiston aikana suolaa ja 
murskattua valkosipulia. Nostele Kesäkurpitsat salaatille.
Lisää vielä lohkottua persikkaa.

2 dl kuivattuja suppilovahveroita
puolikas punasipuli silputtuna
2 rkl balsamicoa ja ripaus ruususuolaa
rypsiöljyä ja nokare voita
Liota sienet vesitilkassa, siivilöi liotusvesi pois.
Kuumenna öljy/voiseos pannulla ja lisää sienet ja sipulisilppu.
Kuullota keskilämmöllä 5 minuuttia.
Lisää balsamico ja anna kiehahtaa. Ripottele suolaa. Tarkista maku.
Puolita tomaatit ripauta päälle suolaa, oliiviöljyä ja sokeria.
Paahda tomaatit jumbojen kanssa uunissa.
Paahda vuokaleipäviipaleet.
Kokoa leivät. Sivele leipäviipaleille levite, lisää salaatinlehti ja
balsamicosienet. Nostele tarjoiluvatiin uunitomaatit.
Ripottele päälle persiljasilppua.

 *
Valkosuklaa-raparperipiirakasta kokosin mansikkaleivokset.
Postailen piirakkaohjeen nmyöhemmin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sienimuhennos nieriälle

Kangasrouskuista valmistin tänään muhennoksen  uunissa kypsennetylle nieriälle.

Kokonainen nieriä uunissa kypsytettynä
Uunijuurekset
Sienimuhennos

4 dl ryöpättyjä kangasrouskuja pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
reilusti voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kasvislientä
ruususuolaa, mustapippuria
1/2 prk smetanaa
Hienonna sipulit ja sienet. Sulata voi pannulla pähkinäiseksi. Kuullota sienisilppu ja sipulisilppu voissa , kunnes neste on haihtunut. Mausta seos.
Lisää  vehnäjauhot kylmään kasvisliemeen ja sekoita sieniseokseen. Anna kypsyä 5 minuuttia.
Lisää smetana ja hauduta pari minuuttia.  Tarkista vielä maku mausteiden suhteen.
Tarjoa uuninieriän tai muun kalan kera.
Uuninieriän sisään sujautin tuoretta tilliä, voita, sitruunamehua, suolaa ja valkopippuria.
Uunijuureksina oli porkkanaa, palsternakkaa ja lanttua. Mausteina ripaus oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, paprikaa ja rakuunaa  sekä murskattua valkosipulia.