Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nopeat ja helpot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nopeat ja helpot. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. marraskuuta 2017

Siskonmakkarapasta

 Luulin, että siskonmakkaroista ei ole vielä pastaa valmistettu.
Väärin luultu Selailin haulla siskonmakkaraa ja kyllä siskonmakkarapastaa
oli valmistettu seillä ja täällä useissa ruokayhdyskunnissa.
En vaivannut päätäni enää, valitsin reseptin. Valintaperusteena oli,
että raaka-aineet on löydyttävä kaapista. Koska minulla ei sattunut olemaan tomaattisosetta,
pudotin muutaman pois. Melkein arvoin minkä valitsen.
Valinta osui sokkona Ilta-Sanomien reseptiin. Jotain pientä muutin,.
Oli siinä isokin muutos. Kaloreja laskiessaniaessa kuohukerma vaihtui 10%:n ruokakermaan.   

Siskonmakkarapasta 4:lle

300 g spagettia
2 rkl öljyä
 400 g siskonmakkaroita
1 sipuli suikaleiksi leikattuna
1 punainen paprika kuutioina
suolaa, mustapippuria, chilipippuria
2 dl ruokakermaa 10%
pinnalle emmentaljuustoraastetta

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuumenna öljy pannulla. Purista siskonmakkaroista peukalonpään kokoisia palloja pannulle.
Ruskista ne. Kuullota sipulisuikaleet toisella pannulla öljytilkassa,
 lisää hieman suolaa. Lisää pannulle paprikakuutiot ja kuullota hetki.
Kaada sipulit ja paprikakuutiot siskonmakkaroiden joukkoon. Mausta.
Lisää ruokakerma pannulle. Keitä kastiketta, kunnes sakenee.
Tarkista maku. Nostele pasta lautasille ja lusikoi päälle kastiketta.
Ripottele pinnalle esim emmentaljuustoraastetta.

Kastike valmiina pannulla.

Annos valmiina. Lisäsin vielä päälle persiljaa

lauantai 4. marraskuuta 2017

Suppilovahverokeitto


Reissun jälkeen on vielä matkaväsymystä, joten päätin
valmistaa mahdollisimman simppelin keiton lounaaksi.
Ideoin keiton sen mukaan mitä kaapista löytyi.
Suppilovahveroita olin pakastanaut muutama viikko sitten,
joten ne pääsivät keittoon. Hyvää tästä keitosta tuli.

Suppilovahverokeitto

7 dl kasvislientä
2 keskikokoista perunaa kuorittuna ja kuutioina
1 pieni sipuli silputtuna
2 dl suppilovahveroita sulaneina ja pienittynä
2 rkl kasvis/voiseosta
1/2 prk Koskenlaskija Ruoka juustoa (maustamaton)
mustapippuria rouheena ja ripaus suolaa
 
Kiehauta kasvisliemi ja lisää perunalohkot.
Anna kiehua liedellä kypsäksi. .Kuullota kasvis/voirasvassa  sipulisilppu pannulla kevyesti
ripauta mukaan suolaa.  Nosta silppu kattilaan.
Kuullota sienisilppu. Nosta kattilaan.
Soseuta keitto. Lisää keittoon koskenlaskijajuusto
Rouhaise mukaan mustapippuria.
Anna juuston sulaa kokonaan keittoon.
Viipaloin annoksille kurkkuviipaleita.

Satoi lunta 4.11.2014 ja maisema oli valkoinen.
Nyt tänään kadulla litisevät vesilätäköt.

maanantai 28. elokuuta 2017

Kukkakaali-pekonikeitto


Kukkakaali ja pekoni ovat yhteensopiva pari.
Valmistin keiton ja siitä tuli herkullista.
Kokeilkaa, helppoa ja hyvää.

Kukkakaali-pekonikeitto  

n 500 g kukkakaalia pilkottuna kukinnoiksi
1 iso peruna
keskikokoinen sipuli pilkottuna
8 dl kasvislientä
 1 tl jauhettua currya, rouhaisut mustapippuria
1 prk juoksevaa Koskenlaskijaa maustamaton 

Pekoni lisuke
1 paketti (170g) pekonia
öljyä
ripaus jauhettua paprikaa, ripaus mustapippuria

Huuhtele kukkakaali poista kanta ja pilko kukinnoiksi 
Kuori peruna ja pilko . Kiehauta kasvisliemi kattilassa.
Lisää kukkakaali, pilkottu sipuli ja perunat sekä curry.
Keitä kannen alla keskilämmöllä, kunnes ainekset ovat kypsiä.
 Soseuta ja lisää Koskenlaskija juusto ja mustapippuri. Anna kiehahtaa,
kunnes juusto on sulanut.

Pilko pekoni. Kuumenna pannu, lisää tilkka öljyä.
Paista pekoni rapeaksi ja ruskeaksi.
Mausta paprikalla ja mustapippurilla

Nauti



Ruusun kiulukat. 
Voisiko puhtaista kiulukoista keittää hilloa.
Saa laittaa ohjevinkki-linkkejä

perjantai 18. elokuuta 2017

Lämminsavulohipasta


Lämminsavulohi sopii erinomaisesti pastaan. Tämä pastaherkku valmistuu nopeasti.

Lämminsavulohipasta 3:lle

250 g /8 kiekkoa tagliatelle pastaa
1 kesäsipuli varsineen pilkottuna
1 rkl voi/kasvisöljyseosta
2 dl ruokakermaa 10%
1 1/2 rkl dijonsinappia
250 g lämminsavulohta pienittynä (nahka poistetaan)
mustapippurirouhetta, 2 rkl puristettua sitruunamehua
kesäsipulin vihreää vartta pilkottuna
pieniä sitruunalohkoja

Keitä pasta. 
Kuullota sipulisilppu rasvassa pannulla. Lisää ruokakerma.
Mausta sinapilla. Lisää paloiteltu kala kastikkeeseen.   
Purista mukaan sitruunamehu, rouhaise  mustapippuria ja lisää ripaus suolaa
Valuta pasta ja lisää joukkoon kastike. 
Lisää annoksille pilkottua kesäsipulinvartta.
 
 Sitruunalohkojen mehun voi puristaa pastaan.

perjantai 4. elokuuta 2017

Kukkakaali-savuporokeitto

 Keitot ovat nopeaa ja kevyttä ruokaa esimerkiksi lounaalla.
Eilen pyöräytin tämän kukkakaalikeiton, johon lisäsin jääkaapissa
olleen savuporosulatejuustoa.

Kukkakaali-savuporokeitto
2 keskikokoista perunaa kuorittuna ja kuutioina
1 keskikokoinen sipuli silputtuna
2 rkl rypsiöljyä
6 dl kasvislientä
n 450 g kukkakaalia huudeltuna ja kukinnoiksi pienittynä
suolaa
1 rs savuoporosulatejuustoa 
annoksille hienonnettua persiljaa
Keitä perunalohkoja n 10 minuuttia.
Kuullota perunalohkoja ja sipulisilppua  rypsiöljyssä 2-3 minuuttia.
Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Nosta sinne kukkakaalikukinnot
sekä pannulta kuullotetut perunalohkot ja sipuli. Lisää suola.
Anna kiehua n 5 minuuttia. Soseuta keitto.
Lisää keittoon sulatejuusto ja anna kiehahtaa sekoittaen , kunnes. juusto on sulanut.
Tarkista maku. Annostele ja lisää pinnalle silputtua persiljaa

Herkullinen keitto

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tomaatti-juustosalaatti - Munakas vadelmahillotäytteellä

 Tänään kotona lounaalla.

Tomaatti-juustosalaatti

friseesalaattia pilkottuna
kylmäpuristettua oliiviöljyä, ripaus chilisuolaa
luumutomaatteja halkaistuna
valkohomejuustoa paloiteltuna
vadelmia
Kokoa salaatti. Nauti hyvän leivän kera.
 

Munakas vadelmahillolla 

3 kananmunaa 
3 rkl kermaa
kasvisrasvaa paistamiseen
2 dl vadelmia soseutettuna 2 rkl tomusokeria
mantelirouhetta
Sulata pakastevadelmat täysteholla 25 sekuntia.
Lisää 2 rkl tomusokeria. Sekoita.
Voit käyttää myös vastapoimittuja vadelmia. 
Kypsennä munakas molemmin puolin.
Lisää munakaspuoliskolle vadelmasose.
Käännä munakas puolikkaaksi. Levitä pinnalle mantelirouhetta
Leikkaa kahdeksi annokseksi.
(Lisää sosetta lautaselle.)
 
Munakas täytettynä ja puolitettuna.
Punakuvioinen pöytäliina on Vuokko Nurmesniemen suunnittelema Pianissimo.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Pepperonepasta

Nopeaa ja helppoa, sopii aurinkoisen kesäpäivän lounaaksi.
Tämä ruoka on pepperonepasta.

Pepperonepasta

Tagliatellea , vettä ja suolaa. Ripaus öljyä.
Keitä pasta n 6 minuuttia ja lisää loraus öljyä.

Pepperone pilkottuna. Paista kuumalla pannulla.
Nosta pepperone talouspaperille, rasva saa imeytyä paperiin.
Valuta tagliatelle, lisää pepperone, halkaistut kirsikkatomaatit.
Lisää pilkottu mozzarella.  
Annostele ja lisää pinnalle pilkottua vesimelonia. 
Nauti
 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Salaattia ja raparperikiisseli

 Lauantai-illan ruoka valmistui näppärästi. Keräsin kaappien kätköistä
saalaattiainekset, Helppoa ja nopeaa.
Kesän ensimmäisistä raparpereista syntyi sopivasti kiisseli  jälkkäriksi.

Salaatti
friseesalaattia pilkottuna, kylmäpuristettua rypsiöljyä, ripaus suolaa,
vihreitä herneitä pakasteesta muutaman minuutin kiehauttamisen jälkeen,
edelliseltä aterialta jääneet uudetperunat lohkoina, kurkkua,
puristettua sitruunamehua, mozzarellaa paloina, rouhaisut mustapippuria
Lisukkeena ruispuikulaa kananmunalla

Jälkkärinä. Kuvassa raparperikiisseliin lankeaa auringonvalo häiritsevästi

Raparperikiisseli
5 dl kuorittua ja paloiteltua raparperia
5 dl vettä
1 dl sokeria, 2 tl kanelia
1 1/2 rkl perunajauhoja ja tilkka vettä
Keitä keskilämmöllä raparperi ja sokeri vedessä,
 kunnes raparperi hajoaa vispatessa.
Mausta kanelilla, Suurusta veteen sekoitetulla perunajauholla.
Kiehauta. Kaada laakealle vadille. Ripottele pinnalle sokeria.
Tarjoa esim kermajäätelön kera. Lisäsin mukaan pensasmustikoita. 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tomaattikeitto

Tomaattikeittoja olen keittänyt useilla eri versioilla.
Eilen oli tämän tomaattikeiton vuoro. Voin sanoa, että keitto on paras tomaattikeitoistani.
Keittoidea syntyi jo kaupassa, tarjolla oli 95 euron kilohintaan kotimaisia tomaatteja.
Ne olivat sopivan makeita maultaan, joten maustaminen sai olla voimakasta.
Sipulithan ovat tomaatin ystäviä ja niitä sopii laittaa juuri tähän keittoon.

Tomaattikeitto 
n 800 g tomaatteja huuhdottuna
Kalttaa tomaatit. Kiehauta kattilassa n kaksi litraa vettä.
Pistele tomaatit haarukalla ja kiehauta, kunnes kuori "avautuu" hieman.
Valuta ja huuhtaise kylmällä vedellä. Anna jäähtyä ja vedä kuori pois ja pilko.
1 keskikokoinen sipuli ja 2 valkosipulinkynttä. Rypsiöljyä.
Kuori ja pilko sipuli pieneksi ja raasta valkosipuli.
Kuullota sipulia kuumalla pannulla rypsiöljyssä pari minuuttia.
Lisää valkosipuliraaste ja kuullota nopeasti pieni hetki.
Nosta pienityt tomaatit ja tomaattimehu kattilaan. 
Lisää mukaan kuullotetut sipulit. Keitä keskilämmöllä n 10 minuuttia. 
Murenna joukkoon kasvisliemikuutio
 Lisää mukaan 5 dl vettä ja reilu 3 rkl tomaattipyrettä
Sekoita ja anna kiehua  15 minuuttia. 
Lisää 2 rkl hienonnettua basilikaa 2 tl mustapippuria rouheena.
Lisää mukaan juoksevaa naturell Koskenlaskijaa n 200g. Jätä loput keiton koristeeksi.
Anna keiton kiehahtaa n 5 minuuttia.
Soseuta keitto.  

  

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Salaattia,lämpimät ruisleivät ja punaherukkakiisseli

 Muutama päivä sitten valmistin nopeaa ja helppoa ruokaa.
Punaherukoita oli vielä pakasteessa, joten keksin yhdistää
marjat, riisihiutaleet ja perunajauhot keskenään veteen.
En unohtanut sokeria. Oi kuinka hyvää siitä tuli.
Muistelin kuinka lapsuudessani keitettiin kiisseliä samalla tavalla,
raaka-aineina oli vesi, riisi ja rusinat  sekä sokeri.
Mutta ensin alkuruoka.

Salaatti
Friseesalaatti, sitruunamehu, rypsiöljy, mustapippuri, kurkkuviipaleita,
kirsikkatomaattia, fetajuustoa
Lämpimät ruisleivät 
ruispuikulaa, kasvislevitettä, kypsää possunsisäfilettä viipaleina,
juustoraastetta, terttutomaattia.
Paista uunin ylätasolla 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Lisää leiville persiljaa
Nautitaan salaatin kera.
Tämän helpompaa ei voi olla.    
 


Punaherukkakiisseli

1 litra vettä
3 dl punaherukoita (omia pakasteeesta)
vajaa 2 dl sokeria
1 1/2 dl riisihiutaleita
3 rkl perunajauhoja veteen liotettuna
Lisää kiehuvaan veteen punaherukat ja sokeri.
Keitä n 5 minuuttia. Marjoja ei siivilöidä pois,
ne jäävät kiisseliin. Lisää riisihiutaleet ja keitä n 5 minuuttia.
Sekoita joukkoon vielä perunajauhovesiseos. Kiehauta.
Nauti. Jos haluat voit tarjota kermavaahdon tai jäätelön kera.   
 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Nopea pekonipasta

Tänään valmistin nopeaa ja helppoa eli pekonipastaa.
Tämä pasta pelastaa päivän, ruuanlaittoon ei tarvitse tuhlata kuin puolisen tuntia.

Pekonipasta  
1 pkt/170g pekonia, suolaa
1 sipuli hienonnettuna, kasvisrasvaa  
250 g tagliatellea, vettä, suolaa
1/2 dl kermaa
n 125 g pakasteherneitä
hienonnettua basilikaa 
Kiehauta vesi ja lisää reippaasti suolaa.
Lisää tagliatelle ja keitä kypsäksi n 8 minuuttia.
Valuta vesi pois, mutta jätä kattilan pohjalle n desin verran keitinvettä. 
Pilko pekoni ja ruskista se kuivalla kuumalla pannulla, lisää suola.
Sekoita pekoni pastan joukkoon.
Kuullota hienonnettu  sipuli kasvistasvassa. Sekoita pastan joukkoon.
Lisää pastan joukkoon herneet ja anna niiden kypsyä/sulaa n 5 min.
Lisää lopuksi kermatilkka ja anna kiehahtaa.
Annostele, hienonna annoksille basilikaa. 


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Broilerisalaatti

 Pitkän flunssakauden jälkeen innostuin tänään kokkaamaan.
Tosin jotain olin pyöräytellyt puoliterveenäkin, mutta julkaisemiseen en innostunut.
Nyt sekoitin mieliruokaani eli ateriasalaatin. Maistuipa se taas kuin ennenkin.
Ostin valmiiksi grillatut broilerikoivet, joten pääsin helpommalla.

Broilerisalaatti
2 broilerinkoipea paloiteltuna ja luut ja nahka poistettuna
friseetä huuhdeltuna ja revittynä
sekasalaattia huuhdeltuna
1/2 varsisipuli pilkottuna
kastikeeksi  puristettua sitruunaa ja rypsiöljyä. ripaukset suolaa ja sokeria
Kunnon sekoitus ja sekoitus salaattiin
3 isoa herkkusientä pilkottuna ja kevyesti paisettuna,
lisää vielä hieman suolaa ja mustapippurirouhetta
pala kurkkua puolikasviipaleina ja kourallinen vihreitä viinirypäleitä
pieniksi pilkottua pakastejuureksia sekä herneitä ohjeen mukaisesti kypsennettynä
Sekoita kevyesti salaattia.
Lisää pinnalle paloiteltua  broilerikoipea ja muutama kirsikkatomaatti 

Nauti salaatti ruisleivän ja kivennäisveden kanssa.
Viinasnapsin asemasta nautittiin vermuttisnapsit

Hyvältä maistui.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kanasalaatti

 Tänään valmistin lounaaksi ateriasalaatin, johon lisäsin Vuolu-kanafilettä.
Kanafile on Atrialla kypsytetty ja vuoltu sopiviksi paloiksi
Lämmitin kanapalat pannulla ennen salaattiin lisäämistä.

Kanasalaatti 
salaattina pilkottua cosmopolitan- ja jääsalaattia
ripaukset sokeria, suolaa, mustapippuria 
1 -2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
kuutioitua kurkkua ja pilkottua kirsikkatomaattia
1 rs idätettyjä mungpapuja
1 rs vuolu kanafilettä lämmitettynä
1 päärynä kuorittuna ja suikaloituna
persiljasilppua

Kastike 
1 prk ranskankermaa notkistettuna rasvattomalla maidolla
mustapippurirouhetta, suolaa, 1 valkosipulinkynsi raastettuna
Sekoita. Kastike levitetään annoksille.


Salaatti maistui ateriana taas pitkästä aikaa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Mustikkakiisseli

 Syötiin tänään loput kurpitsarisotosta.
Jälkiruuaksi valmistin mustikkakiisselin. 
Se maistui oikein sopivalta aterian päätteeksi. 

Mustikkakiisseli
5 dl pakastemustikoita
1 1/2 dl fariinisokeria
9 dl vettä 
1 dl kylmää vettä ja 3 rkl perunajauhoja
Mittaa jäiset mustikat kattilaan ja nosta kattila kuumalle liedelle.
Lisää fariinisokeri ja sekoita. Survo mustikat.
Lisää 9 dl vettä ja keitä n 10 minuuttia.
Sekoita perunajauhot 1 dl kylmää vettä.
Liruta seos kattilaan ja anna pulpahtaa.
Kaada kiisseli kulhoon, ripottele pinnalle hieman sokeria.
Se estää kuoren muodostumista. Anna jäähtyä.

Notkista rasia macarbonea lisäämällä rasvatonta maitoa. ja 3 tl vaniljasokeria.  
Vatkaa tasaiseksi ja nostele kokkareita kiisselin päälle annosvateihin.


lauantai 18. helmikuuta 2017

Broilerikeitto

 Tänään valmistin täyteläisen broilerikeiton uunibroilerin rippeistä.
Pilkoin jääneet lihat keittoa varten ja kiehautin luut vesitilkassa liemeksi.

Broilerikeitto
1 sipuli pienittynä
1 omena kuorittuna ja kuutioituna
2 rkl voi/kasvisrasvaa
1 tl currya ja ripaus suolaa
3/4 dl jasmiiniriisiä
2 perunaa lohkottuina
1 1/2 dl pilkottua kypsää broilerilihaa 
2 dl keitettyä broilerilientä ja 6 dl kuutiosta  kiehautettua kanalientä
pakastekasviksia 
1 1/2 dl ruokakermaa
Paloittele kypsä broileriliha
Kiehauta vesitilkassa ( 2 dl) broileriluut.
Hienonna sipuli ja kuutioi omena.
Kuullota sipuli kattilassa voi/kasvisrasvassa ja lisää mukaan curry ja omenakuutiot.
Jatka kuullottamista pieni hetki.  Lisää riisi ja broileriliemet.
Lisää perunakuutiot ja keitä n 15 minuuttia
Lisää pakastekasvikset ( esim kukkakaali-, porkkana-, herneseos)
Anna kiehua 5 minuuttia ja lisää ruokakerma, saa kiehahtaa muutaman minuutin.
 
Broilerikeitto oli täyteläistä ja hyvää.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Broileripekonipasta

Broileripekoni taipui hyvin pastan joukkoon. Eipä juuri eroa possunpekonista.
Jyväbroiler Broileripekoni 120 g on lihaisa,
 mutta silti kevyempi vaihtoehto perinteiselle pekonille. Rasvaa siinä on vain 11 %.
 Broileripekoni valmistetaan suomalaisesta käsinleikatusta broilerin reisipaistista.
 Se on ruokaisa lisä ruuanlaittoon ja antaa hyvää makua
 paistuen grillissä tai pannulla mehevän rapeaksi.

 Broileripekonipasta  2 annosta

Keitä n 4 dl pastaa suolalla maustetussa vedessä
120 g jyväbroileripekonia suikaleina
1/2 punasipulia suikaleina
Ruskista pekonisuikaleet ja mausta suola, mustapippuri, savupaprika, kurkuma
Kuullota punasipulisuikaleet ja ripauta mukaan suolaa.
Valuta pasta. Lisää pastaan ruokakerma/pastankeitinvettä, pekoni ja punasipuli
Sekoita. Annostele ja lisää pastalle juustoraastetta ja persiljasilppua
Jälkiruuaksi sopii mehukas appelsiini

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kanasalaatti

Eilen valmistin ateriasalaatin, jossa pääraaka-aineena olivat
grillatut broilerinkoivet. Salaatti oli juuri sopiva illalliseksi.

Näin kokosin salaatin
Revitty jääsalaatti, hyvää oliiviöljyä 2 rkl,
ripaus suolaa, paloiteltu päärynä, 1 ps mozzarellaa, kurkkukuutioita
2 grillattua broilerinkoipea paloiteltuna ja  nahat poistettuna,
2 dl kiehautettuja pakasteherneitä, 4 kpl mausteöljyyn säilöttyjä tomaatteja pienittynä
Lisäksi saaristolaisleipää   
 
Ihana ruoka, kuvaus oli taas hieman haastavaa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kylmäsavulohigratiini

 Mietin mitä kylmäsavulohesta tekisin.
Halusin lämpimän ruuan ja etsiskelin, mitä muut ovat tehneet.
Löysin Teresa Välimäen gratiinin. Päätin toteuttaa sen muutamin muutoksin.
Käytin pakasteperunoiden asemasta tuoretta perunaa.
Mielestäni peruna ei sovellu kovin hyvin pakastettavaksi.
Joitakin pieniä muutoksia tein myös.

Kylmäsavulohigratiini 2:lle

6 keskikokoista perunaa n 400g
150 g kylmäsavulohta
1 tl kuivattua tilliä
1 dl ruokakermaa
1 tl dijonsinappia, 1/2 sitruunanmehu ja raastettu kuori
ripaus suolaa ja mustapippuria
Pinnalle
juustoraastetta, käytin punaleima emmentalia
persiljaa 
Kuori ja viipaloi perunat. Esikypsennä suolatussa vesitilkassa n 10 minuuttia.   
Voitele uunivuoka. Nostele puolet perunoista vuokaan. Ripottele perunoille tilliä.
Pilko kirjolohi ja lisää vuokaan, ripottele pinnalle tilliä.
Lisää loput perunat. Vatkaa ruokakerma, dijon-sinappi, sitruunan kuoriraaste ja -mehu sekaisin.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kaada kermaseos vuokaan. Levitä pinnalle juustoraaste.
Paista 200-asteessa n 35-40 minuuttia.
Levitä pinnalle tuoretta persiljaa


Lohigratiini annoslautasella salaatin kera.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Pekonipasta

 Toivomukset on täytetty. Pekonipasta on valmis.
Tämä pasta on meidän klassikko, jota on aina joskus tehtävä.

7 kerää tagliatellea keitetty 8 minuuttia suolatussa vedessä
200 g pekonia kuutioituna
1 sipuli hienonnettuna
suolaa, mustapippuria
1 1/2 dl ruokakermaa 10%
ruohosipulia pienittynä
edam juustoraastetta
Paista pienitty pekoni kuumalla pannulla rapeaksi.
Lisää loppuvaiheessa sipulisilppu ja kuullota kullankeltaiseksi.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Kaada sekaan ruokakerma ja anna kiehahtaa.
Valuta pasta ja jätä tilkka keitinvettä. Lisää mukaan sekoittaen pekoni-sipuli.
Annostele ja lisää annoksille ruohosipulisilppu ja juustoraaste

Ja hyvää on.

torstai 12. tammikuuta 2017

Savulohisalaatti

 Eilen valmistin ateriaksi savulohisalaatin. 
Salaattia varten ostin savustettua lohta, osa salaattiaineksista oli valmiina
kaapissa ja tuoreet salaatin ja melonin ostin.
Olen maininnut aikoinaan, että salaatit ovat lempiruokiani ja kuuluvat
ruokapöytään eri muodoissaan päivittäin. Tämä salaatti oli tuhti ateriasalaatti.  

Savulohisalaatti

pehmeää friseesalaattia revittynä, ripaus suolaa
hyvää oliiviöljyä 2 rkl sekoitetaan salaattiin
kurkkua pala puolikasviipaleina
melonia kuorittuna kuutioituna
kypsiä herneitä, maissia, porkkanakuutioita
savulohta pienittynä salaatin keskelle ja tilliä päälle
kourallinen puolukoita

Kastike
1 dl ranskankermaa
1/2 dl  rasvatonta maitoa
suolaa, ripaus ruokosokeria
cajunmaustetta, paprikaa jauheena, uninkonsiemeniä 
Sekoita
  
Salaatin lisukkeeksi sopi hyvin ciabatta-leipä