Pikkuisen puutarhasta

Tänä kesänä en meinaa millään pysyä kesän ja elämän vauhdissa. Postaukset viiraavat viikkotolkulla jäljessä enkä edes ennätä kuvata kaikkea, mitä suunnittelen, puhumattakaan siitä, että kirjoittelisin kaikki mieleeni putkahtaneet jutut... No, ei voi mitään että elämä on hektistä. Yritän parhaani mukaan raportoida edes pienen siivun sieltä täältä.

Puutarhassa tapahtuu ihan itsestään ja se on hyvä se. Toinen kesäkurpitsan taimista käyttäytyi oudosti ja näytti, ettei se saa aikaiseksi yhtään pötkylää ruokapöytään. Se vaan kasvatteli lonkeroitaan sinne tänne eikä näyttänyt ryhtyvän kurptisantuottajaksi ollenkaan. Eikä ryhtynytkään, sillä se onkin koristekurpitsa, joka tekee useita pieniä kurpitsoja, mutta ei näistä syötäväksi ole.

Kasvimaalla kasvaa pari orvokkiakin. Miten lie sinne päätyneet? En muista istuttaneeni...

Sinisiä kellokukkiakin on kukkamaalle ilmestynyt ihan itsestään. Näyttävät hyvältä oranssien kehäkukkien vierellä.

Suurin hämmästyksen aihe tänä loppukesänä on pieni luumupuumme, joka kantaa valtavasti hedelmää. Se on kitunut paikallaan yli 15 vuotta ja vasta viime aikoina se on jaksanut kukkia vähän ja kasvattaa kukista luumuja. Tänä vuonna puu tekee eittämättä oman ennätyksensä.

Tämä ennätyksellisyys ei haittaa vaan hykerryttää. On onni käydä napsimassa illan hedelmäherkut suoraan omalta pihalta!

Toinen tuorepuuro

Viikonloppu meni vilauksessa töitä paiskien ja kuopuksen ja koirakavereiden kanssa touhutessa. Asiaa blogiin olisi romaanin verran, mutta aikaa työstämiseen on huomattavasti vähemmän. Tänään suunnittelin naputtelevani valmiiksi kalkkimaalarikisällijutun toisen osan. Suunnitelma lässähti, kun tajusin jättäneeni puhelimen töihin. Kaikki kurssikuvat ovat puhelimessa, joten ei auta itku näillä markkinoilla. On höpöteltävä muuta.

Kun viimeiksi kyläilin kuopuksella, hän harmitteli, kun ei muistettu ostaa kaupasta appelsiineja. Olisi kuulema ollut kiva kokeilla sellaista tuorepuuroreseptiä, johon saisi näitä kauden vitamiiniherkkuja upotettua. Korjattiin tilanne nyt, kun kuopus tuli meille hiihtolomalle.

Appelsiinituorepuuro kahdelle

1 banaani

2 appelsiinia

2 dl kaurahiutaleita

ripaus suolaa

1dl jugurttia

2 rkl siemeniä

ripaus kanelia

Purista appelsiineista mehu, sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja suola. Anna tekeytyä vähintään kolme tuntia tai yön yli. Lisää pilkottu banaani, jugurtti ja siemenet. Ripottele pinnalle halutessasi kanelia.

Me emme halunneet kanelia, vaan koristelimme puuroannokset hedelmillä ja siemenillä.

Puuro toimi hyvin aamupalana, vaikka olisi saanut maistua reippaammin appelsiinilta. Nyt massasta tuli mieleen löysä taikina. Pikakaurahiutaleet olivat halvinta sorttia ja veikkaan että laadukkaammat hiutaleet olisivat tehneet puurosta maukkaamman. Mutta annokset upposivat suihimme ja pitivät pitkään nälän loitolla. Siihenhän sitä syömisellä pyritäänkin. Ainakin useimmiten.

Puuroa uudella tavalla

Kotosen täti ei ole innokkaasti kohti tuntematonta kohkaava ja aallonharjalla ratsastava trendihaukka. Pikemminkin verkkainen ja loivaliikkeinen aprikoija. Siksi Kotosella ei testata uutuuksia ensimmäisten joukossa, vaan joskus sitten paljon myöhemmin, kun muodikkaimmat ajan hermolla tasapainolevat ovat jo siirtyneet uusille testikentille.

Kaupoissa ja Internetin maailmassa seikkaillessa sitä törmäilee milloin mihinkin ihmeelliseen, yllättävään tai houkuttelevaan. Nyt viimeisimmäksi silmäilyjen joukosta jäi mielen pohjalle kaivertamaan herkulliselta kuulostanut tuorepuuroresepti. Ohjeesta näin vinkin ensimmäisen kerran lähi-K:n hedelmäosastolla ja kotona googlailin asiaa tarkemmin. Hmmm, mielenkiintoista!

Tuorepuurosta kuulin ensimmäisen kerran varmaan 15 tai 20 vuotta sitten. Vanhan reseptikansion muovitaskusta löytyisi varmaan kellastuneita ohjeitakin, mutta testaaminen on jäänyt odottamaan lopullista innostumista. Voisin soveltaa vanhaa sanontaa ja todeta, että hyvin harkittu on jo puoliksi syöty...Uusi kiivi-banaanituorepuuro läpäisi aprikointiseulan ja pääsi testiin. 

Perinteisestä puurosta olen aina tykännyt ja syön kaikenlaisia puuroja kaurasta riisiin ja rukiista mannaan hyvällä halulla. Toisaalta meillä ei lapsuuskodissa koskaan syöty puuroa aamulla ensimmäisenä tyhjään mahaan enkä samaa ole harrastanut myöhemminkään. Puuro on ollut elämässäni satunnainen päivä- tai iltaherkku eikä töki yhtään suuhun päätyessään.

Kiivi-banaanituorepuuro yhdelle

pienen banaanin puolikas
1 kiivi
1 dl pikakaurahiutaleita
1 dl vettä
1 rkl pellavansiemenrouhetta

Pilko banaani ja kiivi kippoon, lisää muut aineet. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Jätä tekeytymään puoleksi tunniksi tai yön yli. Koristele haluamallasi tavalla ja lapa ääntä kohden.

Tein koeannoksen jo eilen päivällä muhimaan iltapalaa ajatellen. Illalla en sitten jaksanutkaan popsia puuroa, vaan jätin annoksen suosiolla odottamaan uutta päivää. Aamulla puuron kyytipojaksi valutin kahvia ja askartelin pari voileipää. Postilaatikosta kävin noukimassa tuoreet uutiset ja johan kelpasi alkavaan viikkoon herätä aamuvarhaisella.

Miltäs se sitten maistui?

Ensimmäisen lusikallisen jälkeen kävi mielessä, että tulikohan tästä ihan huti. En ollut ikinä ennen maistanut mitään samanlaista ja makunystyrät hätkähtivät hetkessä hereille hälytyskelloja kilisyttäen. Mutta jo seuraava suupala varmisti, että tästä herkusta tulee hitti. Puuro oli ihan törkeän hyvää ja täytti mukavasti massun. Ei käynyt tyhjyys suolenmutkassa murisemaan ennen lounasaikaa. Tämä ei ollutkaan mikään turha testaus! NAM!

Lauantain leffa

Tällä viikolla on saanut töihin tallustella kuutena päivänä ja huisketta on työmaalla tosiaan riittänyt. Tänään, viikon viimeisenä palkkatyöpäivänä, heräsin jo viideltä. Puoli seitsemän jälkeen olin jo huopikkaissani hiihtelemässä pitkin hiljaisia katuja läpi heräilevän kaupungin. Pakkanen pyöri kymmenen asteen korvilla ja ilmassa leijunut sankka sumu teki maisemasta aavemaisen ja epätodellisen. Aivan kuin olisin ollut kaupungin ainoa ihminen...

Työmatkakävelyillä ehtii pyörähtää mielessä ajatus jos toinenkin. Aamulla päähäni pälähti mainio tuuma iltaa varten: setä on töissä ja olen kotona ypöyksin. Olohuoneen arkkupöydän uumenissa lymyilee koko kasa kirppareilta löytyneitä elokuvia, jotka olen aikojen saatossa ostanut mahdollisten flunssakausien sairauslomien varalta. Koska kerran en ikinä sairasta, lienee ryhdyttävä verottamaan lääkeleffoja ihan muuten vain.

Kotiin päin kävellessä päätin pistäytyä hakemassa huikeat leffaeväät Lidlistä, se kun on niin sopivasti matkan varrella. Herkkulakko rajoittaa ja vitriinissä huhuilleet sydämen malliset vaaleanpunaisella pomadalla kuorrutetut munkit jäivät odottamaan heikompiluonteisia uhreja. Tädin ostoskoriin pääsivät vain luomukaurasydämet, kotimainen kurkku, suippopaprikat ja värimix-pussillinen porkkanoita. Niistä ja aiemmin ostetusta 2 prosenttisesta kreikkalaisesta jukurtista, omatekoisesta köyhän miehen lakkahillosta ja myslistä koostui kevyempi ja terveellisempi iltaruoka ja leffaeväs.

Porkkanalantit toimivat karkkikorvikkeina. Violetit porkkanat leikkivät salmiakkeja ja keltaiset ja oranssit hedelmäkarkkeja.

Julie & Julia elokuvan tähtinä loistavat Meryl Streep ja Amy Adams, josta tuli jollain kummallisella tavalla mieleen Sinkkuelämää-sarjan Miranda Hobbes eli näyttelijä Cynthia Nixon. Takakannessa kerrotaan:

Kolmeakymppiä lähestyvä, sihteerin työhön tuskastunut nainen asettaa itselleen vuoden mittaisen kulinaarisen haasteen. Julie & Julia on tosikertomus siitä, miten Julia Childin (Meryl Streep) elämä ja keittokirja inspiroivat vasta-alkavaa kirjailijaa Julie Powellia (Amy Adams) kokkaamaan 524 ruokareseptiä 365 päivässä. Kokeiluistaan ja koettelemuksistaan Julie kirjoittaa blogia joka esittelee ranskalaisen keittiön salaisuuksia uudelle sukupolvelle ja kiinnittää kulinaristiyleisön huomion. Stanley Tucci (Paholainen pukeutuu Pradaan) esiintyy myös tässä ohjaaja Nora Ephronin herkullisessa komediassa, joka sisältää intohimoa, kunnianhimoa ja aimo annoksen voita. Bon Appétit - Hyvää ruokahalua!

Elokuva esittelee ihastuttavan ja hurmaavan Ranskan ja Pariisin pittoreskeine pikkukujineen. Ikinä en ole haaveillut reissusta Ranskaan, mutta mikä mahtava matkailumainos tämä elokuva olikaan! Siitäkin huolimatta, että Julie kokkailee ruokiaan Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa.

Elokuvassa kokattiin ja syötiin paljon - ei mikään yllätys - joten olipa hyvä, että käden ulottuvilla makoisaa naposteltavaa.

Kauniit maisemat, makoisat, monipuoliset ruoat ja bloggaava päähenkilö tekivät elokuvasta houkuttelevan. Elokuvan tunnelma oli yleisesti ottaen levollisen rauhallinen ja sopusointuinen, aviomiehet olivat niin kilttejä ja vaimojaan kannustavia, ettei tosikaan. Kokkailusta innostuneet Julie ja Julia olivat herkulliset, mutta myös vähän rasittavat hahmot. Varsinkin Julie käyttäytyi ajoittain ärsyttävän itsekeskeisesti, mutta onneksi elokuva oli myös kehityskertomus.

Julie & Julia oli oikein oivallinen päätös pitkälle työviikolle ennen lauantaisaunaa. Kannatti katsoa!