Lahjoja

Jos on joulukorttien lähettäminen vähenemään päin, niin sama trendi tuntuu olevan aikuisten lahjojen vaihtamisessa. Tiedän todella monien päättäneen, että aikuisille ei osteta joululahjoja. Minusta lahjojen miettiminen ja hankkiminen on niin mukavaa, että menisi joulu pilalle, jos en kenellekään saisi lahjoja laittaa.

Ymmärrän kyllä sen, että kaikilla on kaikkea eikä kukaan tarvitse mitään. Kestävän kehityksen suunta olisi kuluttamisen vähentäminen. Silti olen iloinen, että suku pitää perinteestä kiinni edes pikkuisen... Lahjojen määrä on toki vuosien saatossa vähentynyt, samoin ne ihmiset, joiden kanssa paketteja vaihdetaan.

Aika monta pakettia tämä aikuinen sai.

Puolisolta lahjakortin nastakenkäkauppaan ja älykellon.

Kuopukselta uusia keittiöpyyhkeitä:

Esikoiselta pienen kissapussukan ja Rajattoman uuden joululevyn:

Isältä ja äidiltä sponsorirahaa kulttuurielämyksiin sekä heidän häälahjamaljansa, jota olen aina ihaillut sekä iso kimpale juustoa.

Kummitädiltä ihana peltipurkki täynnä teetä, suklaata ja tervalta tuoksuva tonttu.

Esikoisen kummitädiltä jalkakylpypommeja (onneksi mukana oli selostelappu, mietin näet jo, että onkohan nämä syötävää vai jotain muuta, heh) ja käsirasvaa.

Työkaverilta Marimekon logokassi ja koirille iso kasa leluja ja herkkuja. Koirien lahjat eivät päätyneet kuvaukseen.

Toiselta työkaverilta iso kasa salmiakkia ja hedelmäkarkkeja sekä geelisukat. Jotenkin kävi niin, että karkit hävisivät parempiin suihin ennen kuin ehdin niistä kuvia napata.

Kolmannelta työkaverilta iso suklaarasia ja Savonlinna-kalenteri. Myös koirat saivat herkkuja lahjaksi. Niin hyviä olivat, että ne on jo syöty...

Semmoisia lahjoja tänä vuonna. Kuvista puuttuu vielä sedän veljen lahoittamat hirvenlihakimpaleet, sillä ne on piilotettu pakastimeen. Aika ylenpalttista, joten lienen ollut kiltti... Mitenhän käy tulevan vuoden kiltteyden ja lahjojen kanssa? Jää nähtäväksi.

Aaton ulkoilut - pääosassa Lumi

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, ulkoilimme aattona koirienväsytyslenkin Luotojärvellä. Sää oli jälleen tuhnuinen ja sohjoa, mutta onneksi oli lunta!

Laku kulki jälleen omia polkujaan, mutta Lumi pysytteli ihmisten vierellä ja innosti meitä leikkiin. Lumin mielestä on vallan hupaisaa saalistaa ihmisten heittelemiä lumipalloja, joten sitä leikkiä leikittiin vähän väliä.

Ja nyt sitten tulee monta kuvaa Lumista, joka oli sopivasti hollilla kameren tähtäimessä.

Välillä kuvasin vesipisaroita männyn oksissa. Luontokin itkee surkeaa talvea.

Löytyi matkalta luonnon tekemää taidettakin. Polulla köllötteli tällainen kala... tai mikä liekään.

Välillä koiralapset pistivät tappeluksi joulurauhasta välittämättä.

Yritimme saada kuvia siitä, kun Lumi nappaa lumipalloja ilmasta, mutta ei oikein onnistunut...

Joulurauhaa niin ihmisille kuin eläimillekin tuikkii pienet valot aitan seinustalla. Joulurauhaa!

Aatto

Tänä vuonna Kotosilla meni moni jouluperinne uusiksi. Ensinnäkin esikoinen vietti joulunpyhät töissä eikä siis päässyt tulemaan kotikotiin ollenkaan. Lisäksi äiti ehdotti, että tänä jouluna viettäisimme jouluaattoiltaa jokainen omissa kodeissamme illan rauhoittamiseksi kiireeltä. Se sopi meille, ei tulisi kuopuksen koirillekaan pitkää yksinäistä aattoiltaa.

Perinteisestihän isäni laulaa kirkkokuorossa ja me muutkin osallistumme Kerimäen kirkon jouluaaton hartaushetkeen tai kai se on ihan sanajumalanpalvelus. Sen jälkeen on kiirehditty vanhempieni luo ja puuhattu jouluruoat pöytään. Vain kerran olen saanut vanhempani tulemaan meille aattoa viettämään.

Nyt aloitimme jouluaaton rauhallisissa merkeissä kotona Savonlinnassa viimeisiä joulusiivouksia sipistellen ja kuusta koristellen. Tästä perinteestä vielä pidimme kiinni. Siis että kuusi koristellaan aattona. Monet tuntuvat rakentavan joulupuun valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Vaikka meitä oli vain kolme joulunviettäjää, paketteja oli kuusen alle kuitenkin kertynyt hämmentävän paljon.

Kello taisi olla kutakuinkin yksitoista, kun lähdimme ajelemaan kohti Savonrannan hautausmaata. Kävimme siellä muistelemassa Kotosen sedän vanhempia sytyttämällä kynttilän.

Paluumatkalla poikkesimme popsimassa äidin hyvää riisipuuroa ja samana päivänä paistettuja piirakoita. Olipa herkkua!

Herkuttelun jälkeen kiirehdimme aaton koiralenkille. Karvanaamat saivat jälleen pinkoa ilman rajoittavia taluttimia pitkin Luotojärven tantereita. Siitä reissusta tulee oma kuvapostauksensa myöhemmin.

Isä meni kirkolle edeltä ja me muut perästä. Setä ajeli koiruuksien kanssa jo Savonlinnaan, kun naisväki jäi käymään haudoilla ennen aattohartautta. Jouluaamuisin on jumalanpalvelus jo seitsemältä Kerimäen isossa puukirkossa, mutta muutoin siellä talvisin käytetään ison kirkon taakse rakennettua talvikirkkoa.

Väki on vähentynyt tältäkin seutukunnalta. Sekö lie syynä, mutta vallan väljää oli kirkossa. Muistelimme kuinka ennen piti olla paikalla hyvissä ajoin, jos meinasi mahtua kirkon puolelle istumaan. Eteisessä ja seinän vierilläkin oli penkkejä ja silti osa kirkkovieraista jäi seisomapaikoille.

Hartauden jälkeen menimme kuopuksen kanssa sankarihaudoille kuuntelemaan Kerimäen mieslaulajien laulua. Ennen ei tähänkään perinteeseen ole ollut mahdollisuutta, kun on pitänyt kiirehtiä viettämään aattoa muissa merkeissä.

Hautausmaalla oli hyvin tunnelmallista, mutta kynttilämeri ei vielä ole parhaimmillaan.

Kotona keittelimme joulukahvit, koska kenelläkään ei ollut tarpeeksi nälkä jouluateriaa ajatellen. Siirismme sen siis seuraavalle päivälle.

Joulupaketeista paljastui mukavia muistamisia. Koiriakin oli muistettu ylenpalttisesti. Varsinkin Lumi tykkää leluista ja koekäytti jokaisen ja lopulta kävi nukkumaan tämän oranssin pehmon viereen.

Niin kului  aattomme leppoisasti. Lopuksi koirat näyttivät mallia, kuinka on tarkoitus joulunpyhinä levätä.