Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtiteline. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehtiteline. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

Keittiön uusi lehtiteline ja äiskän juhlamekko


Meidän kampaamon naapuriin (Tampereelle) oli tullut uusi taide-, antiikki- ja sisustusliike WShop,
ja tokihan siinä oli piipahdettava kun lapsia parturissa käytin.
Kaikkea ihanaa siellä olisi ollut,
mutta rakastuin tähän seinäteline-vanhukseen.
Hintakin oli mielestäni oikein kohtuullinen, 35 €.



Meillä on seillaista huonoa tapaa että ruokapöydän ääressä tulee lueskeltua
- kuka Aamulehtiä, kuka mainoksia, kuka Akkaria.
Lehden ovat sitten seilanneet siinä pöydällä epämääräisinä kasoina,
vaan eivätpä seilaa enää.
(Oletetaan siis että kaikki tästä lähtien laittavat keskeneräiset lukemistonsa tuohon telineeseen..)


Toisellakin puolella on keittiötä on tuollainen puinen seinähylly 
jonka nuppeihin laitoin roikkumaan nyt kesäksi
Ruotsista marketin ale-loorasta naappaamani muotit.


Viikonloppua oltiin miehen kanssa ihan kaksin kavereiden tupareissa.
Lapsilla oli sillävälin ollut super-hauska yökyläkeikka serkkulassa,
3,5-vuotiaskin oli ensimmäistä kertaa muualla kuin mummolassa yöhoidossa ja hyvin oli mennyt.



Olipas kyllä hauskaa olla pitkästä aikaa ihan perinteisissä kotibileissä,
nähdä kavereita vaihteeksi ilman lapsia ja tavata lapsuuden ja nuoruuden kavereita!

Pääsin myös ekaa kertaa "ulkoiluttamaan" tätä Creamin mekkoa
jonka nappasin kesällä Olgan puodin ale-tangosta muutamalla kympillä.


Nykyään on kätevää kun lapset on niin isoja että poimivat itsekkin marjoja
halutessaan makeita leivonnaisia!
Riisisuklaata ja muuta helppoa tekevät itsekkin
ja nämä muffinssit tyttö leipoi kavereidensa kanssa ihan itse.


Muutenkin koko kesä on tullut kyllä herkuteltua...


Niin ja muistinko mainita, herkuteltua...


Nyt koulujen aletta ja arjen palattua
on aika ottaa itseään niskasta kiinni!

Loma rötväilyjen jälkeen toivotan tervetulleeksi arjen, 
säännöllinen rytmin, urheilun ja muut järkevät valinnat!


Tänään siis maanantain kunniaksi pakataan pyöräkoriin
salaattia, raejuustoa ja hedelmiä ja polkaistaan töihin!


Mukavaa viikkoa kaikille,
Toivoopi Taina