Kokemuksia Polar Loop 2 aktiivisuusrannekkeesta, sekä kuulumisia viikon varrelta

Tämän vuoden glögi- ja pipari-kausi on aloitettu

 Sain viime jouluna lahjaksi aktiivisuusrannekkeen,

kuten niin moni muukin suomalainen - taisi olla oikein hittituote jouluna 2015.

Ajattelin nyt kertoa kokemuksia tuosta härvelistä,

josko joku sellaista harkitsee vaikka tänä jouluna toivoa tahi ostaa.

Mukana muutama aiheeseen kuulumaton kuva viikon varrelta.

Ensinnäkin - onhan tuo Polar Loop 2 ihan hauska peli.

Olen ollut ikäni melko liikunnallinen

mutta nyt lähivuosina jämähtänyt turhan paljon toimistoon ja autoon istumaan,

ja liian usein sinne sohvanmutkaankin tai kotitöitä tekemään,

silloinkin kun tiedän että jaksaisin paremmin ja olo olisi parempi jos liikkuisin.

Ruuhkavuodet tekosyynä oman aktiivisuuden hiipumiseen.

Rannekkeen kanssa minua on aktivoinut se 

että yritän saada "päivän aktiivisuudet" ja 10 000 askelta päivässä täyteen.

Hyödyllistä on myös ollut, kun päätteen ääreen liian kauaksi aikaa jämähdettyään

alkaa tuo ranteessa täristä ja huomautella että "IT'S TIME TO MOVE".

Pari askelta, venytystä ja hypähdystä, ja taas virtaa veri aivoissakin.

(Toisaalta, pitkiä matkoja ajaessa tuo toiminto on rasittava. Yleensä on kiire töihin tai kotiin, eikä reissun päällä itsekseen viitsi pitää kuin ne pakolliset pissi-tauot ja silloin tuleekin ranneke nakattua käsilaukkuun kun alkaa moista huomautella.) 

13. hääpäivän ruusut

Päivän 10 000 askelta metsästäessä
ollaan muistettu työkaverin kanssa säännöllisesti käydä lounaslenkeillä,

eli syödään 10 minutissa eväät ja kävellään reipas 15 min kierros ulkona.

On tullut kyykkäiltyä Skype-palaveria kuunnellessa 

ja käveltyä ympäri toimistoa työpuhelua puhuessa.

On tullut tulostettua eri kerrokseen ja kipaistua portaan ylös ja alas.

Välillä olen jopa tepottanut kotona rappusissa illalla että tulee aktiivisuudet ja askeleet täyteen.

Toisaalta, olen yleensä kaikenlaista mittaamista, punnitsemista 

ja sääntöjen mukaan liikkumista ja syömistä vastaan.

Mielestäni olisi tärkeämpää oppia kuuntelemaan kehoaan,

minkälainen ruoka saa olon tuntumaan hyvältä,

minkälainen liike ja liikunnan määrä pitää olon hyvänä ja vireänä.

Ja muistaa, että riittävästä unesta ei kannata tinkiä.

Tällä viikolla saatiin ensilumet

Mikäänhän ei estä olemasta aktiivinen ilman rannekettakin.

Mutta minulle tämä on kyllä toiminut välillä hyvänä "potkuna persuuksiin".

Jos haluaisi että tulokset olisivat enemmän totuudenmukaisia 

pitäisi rannekkeen olla vähän kallimpaa mallia ja ottaa huomioon myös syke.

Välillä on turhauttanut, 

kun ranneke ottaa Zumban ja tanssin juoksuksi 

mutta Body Pumpin, kuntosalin ja joogan seisomiseksi tai korkentaan käveleskelyksi.

Hiihto ja uinti ovat tämän rannekken mukaan hyvää liikuntaa,

mutta pyöräily istumista ja laskettelu seisoskelua.

Ei siis pidä orjuuttaa itseään tällekkään laitteelle,

jos tietää liikkuneensa on ihan sama mitä illalla ruudussa seisoo. 

Välillä menee pitkiä aikoja etten käytä ranneketta.

Aina ei huvita, ja metalliosat ärsyttävän pidemmän päälle atopiaan taipuvaista ihoa.

Samasta syystä on unenlaatua mittaava toiminto jäänyt lähes käyttämättä.

Välillä innostun ottamaan rannekkeen käyttöön, 

ja silloin kyllä huomaan kerääväni askeleita vähän aktiivisemmin. 

Hauskaahan tietenkin on seurata noita lukemia sitten koneelta tai kännykän sovelluksesta.

Päivätasolla huomaa ettei arkena klo 8 - 16 välillä askeleita juuri kerry,
enemmänkin noita passiivisuusleimoja.

Viikkotasolla voi koittaa saada keskiarvon hyväksi.

 Tai vähintään kuukausitasolla..

Välillä kyllä työkaverin kanssa tuntuu että meidän rannekkeet antaa ihan erilaisia lukuja.

Samaan aikaan työnantajalta joululahjaksi saadut samanlaiset rannekkeet siis kyseessä.

Meillä kun on tietoihin syötetty aika tarkalleen sama paino ja pituus
(kyllä, olemme molemmat uljaat 155 cm pitkiä)

ei askelten määrässä pitäisi tulla suuria heittoja.

Niinpä me on vähän testailtu rannekkeita töissä siten,

että olen pitänyt molempien rannekkeita samassa kädessä

- tuloksen pitäisi siis olla aivan sama.

 

Vaan eihän se ihan sama näytä.

Pieni yhteenveto edellisistä:

Ero ei ollut niin suuri kuin oletimme,
sillä yhdessä lenkkeillessä omilla rannekkeilla erot ovat olleet todella suuria.
Huomasimme että askellustyylimme on erilainen,
Idan vähän naisellisempi pieni askel
näyttää mittarissa tehokkaammalta kuin meikäläisen harppominen.

 Eli muistetaan suhtautua näihin mittareihin sillalailla suuntaa-antavina

positiivista aktivoitumista edistävinä leluina,

ei aukotonta totuutta kertovina orjuuttavina tai toimintaa liikaa ohjaavina laitteina.

Pääasia liikunnassa on minulle se hyvä olo joka siitä tulee,

ei kehon muokkaaminen, kilpailu tai mitattaviin tuloksiin pääseminen.

Ja lasten myötä sitä kaikenlaista liikuntaa tulee kuin itsestään.

Kuten tänä viikonloppuna, kun työtuolille on kyllä jätetty majan kattoon aukko,

mutta kulku tietokoneelle kulkee tuollaisen hyllyn reiän läpi ryömien.

(juuri ja juuri mahduin, vähän kyllä jännitti jäänkö takapuolesta jumiin)

Tänä viikonloppuna saatiin nautiskella ensilumesta,

jota nuorimmaisen mielestä oli vallan riittävästi hiitokauden aloitukseen.

Itse taidan malttaa odottaa vielä vähän valkoisempaa maata,

mutta kyllä täällä jo kovasti odotetaan että päästään talvilajeista nautiskelemaan!

Koko perhe odottaa laskettelurinteiden aukeamista,

ja on tätä talvea jo muutenkin odotettu!

Kohta luistellaan, ihan muuten vaan..

Kolmattatoista hääpäivää juhlistettiin

hyvällä ruualla kotona perheen kesken,

sekä käymällä kaksin elokuvissa ja kävelyllä metsässä

äitini ollessa lapsenvahtina.
(Kävimme katsomassa jännitysdraaman Nainen junassa - voin suositella!)

Ja muistihan se mies taas ihanat ruusutkin tuoda.

Halloweenia vieteltiin ihan pienesti,
vähän koristeita ja herkutteluita.
Kynttilöitä toki poltettiin myös rakkaita muistellen pyhäinpäivänä.

Ensi viikolla lähteekin nuorin mummin kanssa Ouluun siskolleni serkkuilemaan,
ja minä suuntaan pidemmälle työreissulle.
Viikonloppuna isot pojat lähtee partioleirille
ja neidillä jatkuu Galaxin pienelokuvassa näyttelijähommat avustajan roolissa.
Ja sittenhän se onkin jo isänpäivä!
Puuhakas viikko siis taas luvassa!

 Onko sinulla kokemuksia aktiivisuus rannekkeista?

Ja oletko yhtä innoissaan talven alkamisesta?

Iloista marraskuista viikkoa!

Terkuin Taina

Hääpäivää ja arjen hössötystä

Meillä oli viime viikonloppuna yhdestoista hääpäivä.

Lahjoja vaihdettiin ja syötiin hyvin.
Ilmassa kiitollisuutta ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Itse hääpäivä meni omalta osalta pojan Palloween turnauksessa Turussa 

huoltajan ja kannustajan hommissa, 

miehellä töissä ja kavereiden mökkibileissä piipahtaessa.

Vietin siis päivän tuon minun vähän nuoremman elämäni miehen kanssa. ;)

Oikein hyvä näinkin.

Viime vuonnahan meillä lähti tuo halloween-mopo aivan käsistä

oli koti koristeltu ja monet bileet (täällä) ja (täällä).

Tänä vuonna ei juuri kotia laitettu 

- lapsilla oli useammat halloween juhlat ja discot muualla,

ja katseltiin ikkunasta miehen kanssa kun muksut kirmasivat tänä vuonna naapurin pihassa 

halloween vehkeissään taskulamppujen kanssa hippaamassa.

Kaikenlaista säätöä on eloon taas mahtunut,

mm. yksi pihan futismaaliin itsensä kieputtanut rusakko

(joka onnellisesti saatiin lopulta vapautettua)

ja yksi parkkipirkon edestä suoritettu kirmaus

kampaajan kaapu hulmuten värit ja pyyhe päässä autoa ja kiekkoa siirtämään

(ei tullut sakkoa). ;)

Elämä on yhtä pyöritystä, ruuhkavuosia joita täälläkin olen monesti huokaillut.

Kaikkea ei vaan ehdi mitä haluaisi.

Blogi "ei välttämättömänä" (mutta mielenterveyttä ylläpitävänä) harrastuksena 

on se jolle sitä aikaa ei tuppaa enää jäämään.

Samoin kaikki sisustelu ja somistelu tahtoo jäädä

kun kotia koittaa vain raivailla asuttavaan ja siedettävään kuntoon.

Toisaalta yksi kohtaaminen viime viikolla valoi uskoa bloggailuun.

Vakuutti siitä että jatkan tätä, silloin kun se hyvältä tuntuu.

Pysähdyin vanhaan opiskelukaupunkiin syömään ja kauppaan 

12-tuntiseksi venyneen työpäivän lomassa

(ajelin kouluttamassa yhteistyökumppaneita joka on kyllä mukavaa puuhaa

ja oikein kivaa vaihtelua toimistopäiville).

Kaupan kassaneiti tuli juttelemaan, kertomaan että seuraa blogiani,

sanoi mukavia asioita, kannusti jatkamaan.

 Jotenkin tuo pieni kohtaaminen toi uskomattoman paljon hyvää mieltä,

luottamusta siihen että blogi palvelee kuitenkin sitä tarkoitusta jota toivon

- itse saan hyvää mieltä alleviivatessani arjen hyviä asioita,

ja jossain siellä on lukijoita jotka eivät ehkä kommentoi,

mutta saavat myös hyvää mieltä näistä jutuista ja kuvista.

Vähän arkisemmin ja pienimuotoisemmin, valtavirran ja blogi kliseiden ohi.

Hääpäivän kunniaksi syötiin pitkän kaavan mukaan perheen kesken.

Kynttilöiden koristeeksi kiepautin vaihteeksi rannerenkaat.

Keittiöön tempaisin tuollaisen syksyisen jutun,

kukkakoriin käpyjä ja juniorin syyslehti-arkartelu sekä valosarja.

Nythän on marraskuu ja talviset tunnelmat
joten viikonloppuna ajattelin laittaa loputkin kausivalot ja valosarjat kotiin.

Porraspäiden ruukkuihin sain vihdoin callunat istuteltua.

No nythän ne jo näyttävät tältä..

Niin, tämä oli Pirkanmaalla se päivä kun talvi yllätti taas autoilijat.
Itse nautin kovasti talven tulosta,
tulisi vaan kunnon hiihto- ja lastettelu kelit tänä talvena Etelä-Suomeenkin!

Oikein rentouttavaa ja tunnelmallista isänpäivän viikonloppua kaikille!

Terveisin Taina

10-vuotis hääpäivä

Eilen vietimme 10-vuotis hääpäivää.

Avio-elämä ja muun perheen henkilöllisyydet menee tämän blogin aihepiireistä ohi,

mutta ehkä muutaman sanasen voin juhlapäivän kunniaksi kirjoittaa.

Kuinka äkkiä nämä vuodet ovatkaan kuluneet!

Vastahan me oltiin nuoria opiskelijoita, ja mitä kaikkea onkaan sen jälkeen tapahtunut.
Kolmen lapsen syntymä, talon rakentaminen, paikkojen löytäminen työelämässä,

matkoja, arkea, juhlaa.
Ylämäkeä, alamäkeä, tasamaata.

yhteinen matka kahdesta nuoresta aikuisiksi, vanhemmiksi, rinnakkain, toista tukien.

Kuinka koko elämät kietoutuvatkaan yhteen - kokemukset, suvut, ystävät.

kaikki kolme yhdessä...

Olemme pisteessä jossa usein ei tarvitse kuin katsoa toista ja hymyillä

-molemmat tietää sanattomasti mitä toinen tarkoittaa.

Kuinka kiitollinen olenkaan näistä yhteisistä vuosista,

kaikista hienoista asioista joita olemme saavuttaneet ja kokeneet!

Pitkän liiton suoma varmuus elämän turvasta ja jatkumisesta tuovat tasapainoa ja seesteisyyttä.

Me molemmat tarvitsemme ison "oman tilan",

omiakin ystäviä ja rauhan tehdä asioita jotka kiinostavat - tai olla tekemättä,

ilman että toinen kyräilee, kyttää, kyseenalaistaa, että kaikkea pitäisi olla raportoimassa.

Yhdessä on luontevaa keskustella tai olla hiljaa.

Silti yhdessä tekemisen ja nauramisen täytyy pysyä luontevana ja helppona, 

samoista asioista kiinnostumisen ja innostumisen tulla luonnostaan.

Sitä kai on avioliitto parhaimmillaan.

Eri käsissä

Me molemmat olemme hyvin perhekeskeisiä.

Lasten toilailuille yhdessä nauraminen

ja toisaalta yhtenä rintamana seisominen tiukan paikan tullen 

lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Nämä ihanat me saatiin aikaan, nämä me huolehditaan kunnialla isoksi.

Termi "aviovuode"kin  on saanut aivan uuden merkityksen..
On noilla omatkin sängyt, mutta toisinaan meitä on aamulla viisi samassa sängyssä.
Tulkoot, ei ne enää varmasti lukiolaisina. ;-)

Ihan sama missä kaikki nukkuu, kunhan nukutaan.

Sovimme, että lahjoja ei osteta.
Mies sitten kuitenkin yllättä ihanalla lahjalla, timantti-sydän sormuksella.

Sovittelen vielä meneekö samaan sormeen kihla- ja vihkisormusten kanssa

vaiko vallan eri käteen.

Itse ostin melkein yhtä yhtä huomaavaisen lahjan,

koska kukapa mies ei haluaisi sisustus-sälää lahjaksi:

kehyksen 10-v. hääpäiväkuvalle.

Yllättävästi se ajan hammas on kymmenessä vuodessa purrut niin malliin kuin tyyliin..

Pönäkästi raskaana kun menee vihille 

ei voi ainakaan kukaan tulla sanomaan että avioelämä on lihottanut! ;)

Reissussa kaksin käytiin jo kesällä, ei kai se tässä kohtaa ole enää niin kuukauden päälle.

Lapset ovat odottaneet tätä päivää into piukassa,
lähinnä Näsineulan ravintolassa syömisen takia.

 Perheenä hääpäivän vietto sopii meille mainioisti.

  

Ja olihan siinä romantiikkaakin ilmassa..

Me ei olla kynttilän valossa silmiin tuijottelevaa tyyppiä,

totuus löytyy kuitenkin kaurapuurosta ja onni arjesta.

Sain minä 10 punaista ruusuakin.
Onnistuu tuo joskus vielä näköjään yllättämäänkin! ;)

Pitkää liittoa, syvää rakkautta, kunnioitusta ja yhteenkuuluvuutta
kuvaa mielestäni hienosti Juha Tapion biisi Kaksi Puuta:

kaksi ylvästä ja nuorta

varmoina on voimistaan

taivaan kantta kohti kasvaneet

ehkä vuodet ovat kuorta

ja talvet viimoillaan

hiukan ohuemmaks raapineet

kuinka onkaan kaksi lasta

matkan myötä muuttuneet

se ihme on kai vasta

oomme tänne selvinneet

ja sä viet mut ikkunan luo

ja sä sanot: "mehän ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja jossain alla maan

ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Terkkuloin Taina
*joka ei vielä kymmenessä vuodessakaan ole tottunut "uuteen" sukunimeensä*
*joka ei siis ole Kotomo* ;-)

Happy End Näsineulan tyyliin. :-)