Koti Hem Home
perjantai 19. joulukuuta 2014
Black and white stripes...
Kuin huomaamatta on talomme alakerran lattioille ilmestynyt talveksi uusia mattoja ja kaikissa matoissa toistuu sama teema - mustavalkoraita. Uusimpina tulokkaina löytyy ruokapöydän alle muuttanut villamatto Ellokselta ja Kodin1 löytynyt käytävämatto.
maanantai 8. joulukuuta 2014
Joulumieltä...
Kun ulkona vihmoo vettä, on sisällä mukava jo tunnelmoida tulevasta Joulusta! Olemme nyt koko perhe virallisesti karistaneet Ruotsin tomut jaloistamme (siis minäkin) ja sisustusinto on taas valloillaan. Aloittelimme asentamalla muutamat valot niin sisälle kuin ulos ja kynttilöitä on polteltu ahkeraan (valitettavasti kamerani on vielä muuttokuormassa, joten vielä on tyytyminen näihin rakeisiin iPad kuviin...).
Muutamia pieniä uusia hankintojakin on tehty, niistä piakkoin lisää... Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
maanantai 18. elokuuta 2014
Rainy day...
Sade on tänään ropissut ihanasti ikkunaan tuoden mukanaan ensimmäisen tuulahduksen syksystä. Aurinkoisen kesän jälkeen onkin taas ihana kaivaa kynttilät esille, laittaa rentouttavaa musiikkia soimaan ja kääriytyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan kanssa...
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Nimeni on Vera ja olen tyynyaddikti...
Jos joku, niin tyyny on se, jolla on todella helppoa muuttaa sisustusta ja tunnelmaa kotona. Ja tyynyjä meillä riittää, jopa niin paljon, että mieheni asettaa minulle aika-ajoin tyynyjen ostokiellon! Meiltä löytyy tyynyjä olohuoneesta...
...ja yläkerran aulasta...
...lastenhuoneista tietysti...
... ja meidän sängyltä. Nämä tyynyt hankin juuri Kodin1 alesta todella edullisesti, 3-8 euron kappale hintaan. Pakkohan ne oli hankkia!! ;)
OK, myönnetään. Kyllähän niitä tyynyjä on kertynyt...mutta voiko tytöllä olla koskaan liikaa tyynyjä??
...ja yläkerran aulasta...
...lastenhuoneista tietysti...
... ja meidän sängyltä. Nämä tyynyt hankin juuri Kodin1 alesta todella edullisesti, 3-8 euron kappale hintaan. Pakkohan ne oli hankkia!! ;)
OK, myönnetään. Kyllähän niitä tyynyjä on kertynyt...mutta voiko tytöllä olla koskaan liikaa tyynyjä??
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Piniwini...
Kirjoittelin joskus ties koska "kirjahyllyistä", joita suunnittelin ruokailutilan yhdelle seinälle. Nonniin, pistetääs taas ruksi seinään nimittäin ne kyseiset Piniwini hyllyt ovat nyt täällä ja seinässä (eikä tähän mennyt kuin muutama vuosi...)! Jos jotain hyvää täytyy hakea tästä meikän kohtalaisen verkkaisesta sisustustahdista, niin se on se, että hyllyjen hinnat olivat kerenneet laskea tänä aikana. :)
Hyllyt sopivat mielestäni seinälle kuin nenä päähän. Hyllyt tilasin Länna Möblerin verkkokaupasta ja ne ovat valkoiseksi maalattua saarnea (saatavana myös mustana). Kooksi valitsin keskikoon, eli 18 cm.
Samalla kun isäntä poraili hyllyt seinään saimme myös aikaiseksi asentaa puuttuneet koukut ruokapöydän ylle kattoon. Nyt siis molemmat uudet valaisimet ovat paikoillaan.
Nyt ulos nauttimaan auringosta, mukavaa viikon alkua kaikille!
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Aurinkoa!
Vihdosta viimein on päästy nauttimaan kesäkelistä ja auringosta! Meillä terassi avautuu etelään ja suunnitelmissa onkin ollut jo jonkin aikaa hankkia jonkinmoinen varjo pöydän ylle. Kävimme Biltemassa muutama päivä sitten hankkimassa lapsille pihaan trampoliinin ja samalla silmiini osui edullinen varjo juuri oikean sävyisenä. Ja tänään se sitten käytiin hakemassa ja ruuvvattiin paikoilleen. Kokoa valkoisella varjolla on 3 metriä ja se juuri riittää meidän pöydän ylle antamaan varjoa...
En tiedä kuinka varjo tulee kestämään, mutta hinta oli hyvä (59 euroa). Tällä mennään ainakin tämä kesä, markiisia mietimme sitten mahdollisesti myöhemmin.
Kyllä ny kelpaa istuskella auringossa!
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Sunnuntai...
Kun ulkona näyttää harmaalta, täytyy sisällä yrittää tuoda iloa väreillä ja valoilla.... ja gröhöm! Verhot vihdostaa viimein valmiina!
Tilaa:
Kommentit (Atom)