tiistai 23. joulukuuta 2025
Rauhallista joulua
Toivotamme Rikun kanssa kaikille hyvää ja rauhallista joulua. Lunta ei ole, joten nyt mennään "etelän" rantakuvilla.
torstai 23. joulukuuta 2021
Rauhallista joulua
Riku johdattelee meidät kieli pitkänä hyvien reseptien äärelle. Reseptit alla.
Sain joulukuun alussa maistaa Finlandia-talon Chef Mika Jokelan valmistamaa Benella-kalaa. Ympäristöystävällisesta ja kotimaisesta Benella kalasta olen postannut jo useamman vuoden ajan. Benella kirjolohta ja siikaa on saaavilla mm. K-marketeista, Food Market Herkku Helsingistä, Erikssonin kalatukusta sekä Kauppahalli 24 nettimyymälästä.
Ohjeet neljälle
Hiilostettu benella -siika
| Kuva Raisio Aqua |
320 g Benella Siikaa
½ rkl sokeria
2 rkl suolaa
1 tl valkopippuria myllystä
pari oksaa tilliä (maun mukaan)
Irrota terävällä
veitsellä vatsarasva siikafileistä ja nypi tarvittaessa ruodot pinseteillä. Anna
nahan levätä vielä paikallaan. Sekoita kulhossa sokeri, suola ja pippuri.
Sirottele seos kalafileiden päälle ja lisää tillinoksat. Asettele fileet liha
vastakkain vuokaan ja laita jääkaappiin. Anna makuuntua 4 tuntia.
Pyyhi kalasta tillit
ja ylimääräiset suolat. Irrota nahka. Leikkaa fileet ohuiksi siivuiksi ja kokoa
neljäksi annospalaksi.
Seuraa osuus, jossa tarvitaan tarkkuutta: annospalojen hiillostaminen. Lämmitä pannu kuumaksi, hiillosta annospalat kuumalla pannulla vain yhdeltä puolelta, puoli minuuttia per pala, ja nosta pannulta vetäytymään.
| Kuva Raisio Aqua |
Confattu Benella kirjolohi. Vanha ranskalainen valmistustapa
720 g Benella Kirjolohifileetä
3 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria
Ripaus valkopippuria myllystä
2 sitruunaa
5 dl luomuoliiviöljyä
Ripottele kirjolohifileelle suola, sokeri ja
valkopippuri. Levitä päälle sitruunaviipaleet. Anna kalan makuuntua jääkaapissa
3 tuntia.
Nappaa esille muutama arkki talouspaperia. Poista sitruunaviipaleet ja pyyhi talouspaperilla suola kalan pinnalta. Laita filee vuokaan ja kaada päälle oliiviöljyä niin, että filee juuri ja juuri peittyy. Aseta paistomittari kalan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 80-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää kalan lämpötilaksi 50 astetta. Tähän kuluu aikaa noin 20–30 minuuttia. Nosta confattu kirjolohifilee pois vuoasta, taittele herkun alle pari palaa talouspaperia ja anna jäähtyä siinä jonkin aikaa.
Siivilöi oliiviöljy talteen ja käytä myöhemmin esimerkiksi kalan paistamiseen.
Benella Kala on
suomalaisten sopimuskasvattajien kasvattamaa tuoretta kalaa. Benella Kalat
ruokitaan Raisioaquan kotimaisilla Baltic Blend huippurehuilla. Jokainen Baltic Blendillä
kasvatettu Benella Kala vähentää Itämereen muutoin päätyvää fosfori- ja
typpikuormaa.
torstai 24. joulukuuta 2015
Rauhallista joulua
Kuvissa Kansallismuseon joulumetsä Helsingissä.
Christmas forest of National Museum, Helsinki.
torstai 26. joulukuuta 2013
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Jouluisia tunnustuksia
Kävimme tässä vierailulla ystäväperheen luona ja mikä rauha ja seesteisyys skandinaviseen pelkistettyyn tyyliin sisustetusta kodista huokuikaan.
Katselin omaa sekaista kotiani ja uhkasin heittää tuttuun tapaani kaikki pihalle (1), josko siten löytyisi Zen ja sisäinen rauha. Olin normaaliakin äkäisemmällä tuulella, sillä elämä antoi taas viikolla yhden karvaan opetuksen juottaen katkeraa kalkkia ja sen vuoksi tuli vuodatettua monta kyyneltä (2).
Aloitin perinteisen joulusiivoukseni (3) ja tulin siihen lopputulokseen, että täällä asuu kaiken hömppäromanttisen roinan perään oleva harakka (4). Lainahöyhenissä fasaanin vaatteissa,D!
Se harakka on olevinaan ympäristöihmisiä ja organisoi jälleen ennen joulua työpaikallaan tavaran kierrätyspäivän muistuttamaan kierrätyksen merkityksestä (5). Siivouksen jälkeen sammutin valot nauttien kynttilänvalosta, sillä hämärässä kaikki näyttää mielestäni paremmalta (6). Joulun ostokset olin jo onneksi tehnyt. Meillä syödään jouluruokana perinteisesti erilaisia kasviksia ja silakkaa eri muodossaan (7). Omaa herkkuani ovat tölkkiherneet (8), D!
Iso ja lämmin kiitos Betweenille ja Katjalle jotka muistivat minua tällä tunnustuksella. Tähän liittyen piti kertoa kahdeksan tunnustusta itsestään.
Oikein rauhallista joulun aikaa kaikille!
maanantai 26. joulukuuta 2011
Joulua
Vietimme jouluaattoa rauhassa kotona ja joulupäivänä kävin sukulaisten luona, mies poti flunssaa kotona. Vuosi vuodelta joulu on on meillä yhä enemmän rauhoittumisen ja hiljaisuuden aikaa. Aikaa jolloin saa nauttia pienistä iloista, kuten jouluyön kirkkaasta tähtitaivaasta (pitkästä aikaa ei satanut) ja aattoillan juoksulenkistä hiljaisessa keskuspuistossa. Vain kolme ulkoilijaa tuli vastaan, niin olivat jo kaikki joulun vietossa.
Olen viime kuukausien aikana perehtynyt degrowth-ajatteluun ja se vakuuttanut minut siitä, että kohtuullisuudessa ja uudenlaisessa ajattelussa piilee vastaus tähän nykyiseen "ostakaa, kuluttakaa, heittäkää roskiin" -humuun sekä " teidän on pakko jaksaa työelämässä tai käy huonosti" -hokemaan. Degrowth lienee useimmille uusi käsite ja jos teitä kiinnostaa, voin tehdä siitä joku kerta postauksen.
Tässä vielä lisää joulutunnelmaa, hyvää tapaninpäivää kaikille!
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Joulutunnelmia
Joulukoristeluni jäivät vähäisiksi aiotun matkan vuoksi ja muutenkin minulla on selvästi menossa "vähemmän on enemmän" - kausi.
Keittiön pöydälle laitoin vanhan pellavaisen lakanan liinaksi ja pirttihirmuna (hih) annoin miehelle ukaasina, että käy huonosti, jos liinalle ilmestyy kahvi- tai muita ruokatahroja. Tänään täytyy varmasti korjata se pois, ei kannata kokeilla onneaan liian pitkään, D!
Tätä näkyä katsoisin vaikka kuinka pitkään. Kun saisi lopun huushollin samaan tunnelmaan, niin olisin ikionnelllinen....
Muuta tunnelmaa
Tästä täytyy vinkata jo ensi vuotta ajatellen: Suomen luonnonsuojeluliiton joulukalenteri on todellinen luonnonystävän joulukalenteri. Luonnonsuojeluliitolla on myös seinäkalenteri koko vuodelle.
Hyvää Tapaninpäivää!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
1. adventti
| Miehen kommentti: mikä virtahepo meille on ilmestynyt? |
Ensin tuntui, että talvi yllätti yhdessä yössä ja nyt tuntuu, että joulukin yllättää:) Nyt on jo 1. adventtisunnuntai ja ensi viikolla alkaa joulukuu. ..
Tänä vuonna, kuten edellisinäkään, minulla ei ole ylimääräistä lomaa joulun aikaan, joten päivät pysyvät kiireisinä. Kotiprojekti on edennyt jonkin verran, kirjahylly on osittain järjestelty ja kaappeja samaten.
Useamman pussin vaatteita olen vienyt kierrätykseen. Erikoista, miten vaikeaa oli luopua parista vanhasta jakkutakista, joita en ole käyttänyt kolmeen vuoteen kertaakaan ja punaisesta villakangastalvitakista, jota en ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen, oli miehen inhokki, miehen mukaan näytin siinä punahilkalta, hih hih...
Välillä kyllä tuntuu, että luon ennemmän kaaosta kuin järjestystä (D!), koska tavaraa siirtyy paikasta toiseen ja vähän väliä lattia on täynnä tavaraa, jota lajittelen.
Hyvää 1, adventtia!
| Talvieväät flunssakauteen, kaikki pysyvät kauempana:) |
| Varpunen |
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Joulun lähestyessä
Ylimääräistä joululomaa ei ole yhtään tiedossa, olen töissä sekä joulun alus- että välipäivät. Onneksi sentään kokouksissa ja neuvotteluissa on parin viikon joulutauko.
Sitten minulla on työn alla hieno kahdeksan euron huutokauppalöytö, pieni vanha tuoli, joka pitää hioa ja maalata (arvaatte varmaankin minkä väriseksi). Laitan siitä kuvia, heti kun olen saanut sen valmiiksi.
Hyvää neljättä adventtia!
Sussimainen löytö
lauantai 12. joulukuuta 2009
Kauas pilvet karkaavat...
Joululahjat olen saanut sentään hankkitua, kiitos nettikauppojen. Paria joulukoristetta olen siirrellyt täällä ympäriinsä, eivät vain tunnu sopivan mihinkään, johtunee varmaankin ympärillä olevasta kaaoksesta:)
Katsotaan, jos ensi viikolla saisi jotakin aikaiseksi (heh, heh...)
Tässä Sussin rähjäromantiikkaa, itse koottu kranssi villiviinin oksista sekä harsokukkaa etualalla
Laventelia, minusta kaunis väriyhdistelmä valkoisen kannun kanssa
Adventtikranssi, jonka tein adventtienkeleistä ja pitsinauhasta
Tämän tunnustuksen sain Marilta ja Henskalta, iso ja lämmin kiitos teille!
Osoitan tämän nyt teille kaikille lukijoilleni, oikein hyvää joulun odotusta!