Älyttömät joululahjat -haaste

Kuvat Ylläkseltä


Pihakuiskaajan puutarhan Anneli haastoi minut mukaan "Älyttömät joululahjat" - haasteeseen, jossa ideana on keksia kolme joululahjatoivetta, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei järjen nimessä tule  saamaan.

 Iso ja lämmin kiitos haasteesta:)

Joten:

Rakas joulupukki

Voisinko saada erämaakämpän Lapista, huvilan Hangosta  ja  loppuelämän kestävän palkallisen vapaan kirjoittamista ja valokuvaamista varten.

Voisitko pyytää jotakin (tai mieluiten useampaa) supertunnettua Hollywoodin elokuvatuottajaa soittamaan minulle ja tarjoamaan mahdollisuutta tehdä käsikirjoitukset useampaan jännitys- ja kauhuelokuvaan.

Ja voisitko vielä korjata yhden luontoäidin pikku lipsahduksista. Eli antaisit minulle kärsivälliset ja kaikenkestävät hermot ja mielenlaadun. Etten aina mesoaisi ja meluaisi kuten sata italiaista oopperadiivaa ja vetäisi carambaa.  Että hermoni kiihtyisivät nollasta sataan  ikivanhan nelitahti Wartburgin vauhdilla, eikä niinkuin nykyisin, Ferrari Testarossan vauhdilla.

Tosin, en halua olla ahne eli  jos  toteutat kaksi ensimmäistä toivetta, niin ei tuon kolmannen kanssa ole sitten niin väliä.

Mä lupaan olla sitten tosi kiltti. Lupaan jopa kammata tukkani, meikata, pistää kireän klänningin päälle ja huikean korkeat korot jalkaani kun käyn sitten pokkaamassa parhaimman käsikirjoituksen Oscarin. Tosin voisinko sittenkin pistää jalkaani mun rakkaat Niken lenkkarit? Hollywoodissahan saa olla silleen taiteellisen boheemi meikän tapaan, vaikka punaista mattoa pitkin kulkeekin.

Okei?

T. Sussi

Reissumuistoja

Jatkuva vesisade on pitänyt minut poissa kameran luota. Hyvä hetki siis kaivaa kuva-arkistoja. Nämä ovat viime kesän reissulta

Aakenuksen rinteiltä otettua

Oloksen tuulimyllyt näkyvät alakuvassa. 

Kukaksella otettuja kuvia

Haaveissa on viettää  joskus Lapissa pidempi jakso, kokea kokonaisuudessaan Lapin ruska ja kaamos. 

 Päinvastoin kuin useimpia, minua ei hämärä tai pimeä häiritse. Minua harmittaa se kaikki tämän vuodenajan häsä ja härdeli . Pimeä aika olisi juuri sopivaa aikaa hiljentyä ja rauhoittua. Pohdiskella.  Mutta mitä tekee useimmat? Työpaikoilla otetaan loppukiri, kotona ja kaupoissa hösätään joulua.

Kaamosajalla on  oma sanomansa. Pysähdy. Älä sure pimeyttä, vaan löydä hämärän eri värisävyt. Avaa mielesi  hiljaisuudelle ja rauhalle.   

 

Haaveissa

Kuka muistaa? Tapio Heinonen ja vanha tie.  Palaa aina minun mieleeni soimaan. 


Alkuperäinen oli John Denverin Country roads
Take me home, country roads
Almost heaven, West Virginia, 
Blue ridge mountain, Shenandoah river, 
Life is old there, older than the trees, 
Younger than the mountains, blowing like a breeze
Country roads, take me home
To the place I belong, 
West Virginia, 
Mountain mamma, take me home
Country roads...

Kuerlinkat

Paluumatkalla Ylläkseltä kävimme katsomassa Kuerlinkkojen kahta vesiputousta.  Alueella on myös kalliomaalaus, mutta minä höpelö kuljin vääränpuoleista rantaa. Herra karhun hoputtaessa ja sateen alkaessa  maalauksen näkeminen jäi ensi kertaan.  Jylhän upea paikka joka tapauksessa. 

Tunturimaisemaa

Nämä kuvat kertovat, miksi meitsi päätyy Lapin reissulle. Kuvat on otettu  Kukastunturilta.  Itse Kukas on Ylläksen alueen toiseksi matalin,  mutta sieltä  avautuu hulppeat tunturinäkymät,  ne ovat "livenä" vielä mahtavimmat kuin kuvissa.

Itse Ylläksen alue herätti meikässä ristiriitaisia tunteita. Sitten ensimmäisen käynnin (vuosia sitten) Äkäslompolon/ Ylläksen alueelle on noussut mökkikylää huimaa vauhtia. Tuli oma kotikaupunki Espoo vahvasti mieleen, Espoossa  kun ei jätetä  ainuttakaan metsää  tai niittyä rauhaan, kehitys ja kasvu jyräävät. Siinä menossa viherpiiperöiden ruikutuksia luontoarvoista tai asukasviihtyydestä ei huomioida.

Ennen Ylläksellä pääsi suoraan luontoon, nyt on  käveltävä useampi kilometri rauhan ääreen. Itse Yllästunturi taas, se on raiskattu laskettelurinteineen. Ymmärrän täydellisesti, että matkailu on tärkeä alueen työllistäjä.  ja että ajatuksena on keskittää luonnon kulutus  tietyille alueille, ja jättää muut alueet rauhaan.

Mutta silti, mesosin taas pitkään herra Karhulle,  että pitäisikö luopua tästäkin  tekemästämme matkailusta.

En tiedä...

Ylläksellä

Eilisiä kuvia Ylläkseltä. Sää on epävakainen  ja jatkuvat sadekuurot haittaavat kuvaamista.  Samoin  verenhimoiset ötökät, joita parveilee runsain mitoin.  Syyskuun ruska-aika olisi ollut minulle se mieluisin, mutta en saanut lomaa töistä sille ajalle.

Kaikille maastopyöräilijöille vinkkinä, että Ylläs-Levin maastopyöräreitti (50 km) on avattu heinäkuussa.  Se noudattelee vanhoja vaelluspolkuja. Pyöräily muualla kansallispuiston alueella on edelleen kielletty.

Lapin kaipuu

Kaiken kaaoksen ja huolen keskellä on mieleen noussut valtava Lapin kaipuu. Ajatus siitä, että ensi syyskesänä pääsisi käymään näissä maisemissa. Viime vuosihan jäi väliin remontin ja sen järjestelyiden vuoksi.

 Rauha, hiljaisuus, erämaa. Ne odottavat.

Lämpimät kiitokset edellisen postauksen kommenteista ja antamastanne tuesta rakkaat blogikamut.

 Isäni joutui torstaina jälleen sairaalahoitoon, jossa sanoivat pitävänsä häntä joitakin päiviä. Rajusti etenevä sairaus on vienyt sitkeän miehen voimat, mutta hän yrittää pistää sille kampoihin.

Tässä mennään nyt päivä kerrallaan. Parannuskeinoa sairauteen ei ole, ainoastaan oireidenmukaista hoitoa.

Mallan luonnonpuiston kasvillisuus ja eläimet tuhoutumassa

Jälleen kerran olen vakavalla asialla sähköpostiini saapuneen tiedotteen vuoksi. Nimittäin Suomen vanhimman suojelualueen, Mallan luonnonpuiston kasvillisuus ja eläimistö ovat tuhoutumassa laittoman poronlaiduntamisen vuoksi. Blogiani lukevat tietävät, että olen Lapin luonnon suuri ystävä ja kunnioitan suuresti saamelaisten kulttuuria.  Mutta Lapissa käyneenä tiedän myös laajamittaisen poronhoidon tuomat ongelmat. 

Nykyisin jääleinikit ovat kääpiöityneitä ja niissä on vain yksi tai ei yhtään kukkaa. Kivenkoloissa kasvavat yksilöt välttyvät pisimpään porotuhoilta. Kuva Antero Järvinen Iso-Malla 15.7.2014

 

Luvaton porotokka Mallan luonnonpuistossa. Kuva Antero Järvinen 15.7.2014

Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtaja Antero Järvinen kertoo, että laiton porojen laidunnus uhkaa niin pesimälintuja, päiväperhosia kuin kukkakasvejakin. Pelkästään suurtuntureilla kasvava, rauhoitettu jääleinikki saattaa kadota alueelta tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

”Olen yrittänyt saada laidunnusta estettyä usein eri keinoin. Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja ottanut toistuvasti yhteyttä maa-alueen kulloiseenkin haltijaan sekä ympäristöministeriöön, luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöihin ja Käsivarren paliskuntaan. Minulle käsittämättömästä syystä kukaan ei ole tehnyt mitään”, Järvinen jatkaa.

Kun porot syövät jääleinikit jatkuvasti lähes maata myöten, ne eivät pysty kukkimaan ja tuottamaan siemeniä. Viimeisetkin jääleinikit ovat muuttuneet kymmenkukkaisista tuppaista vain yhden kukan tuottaviksi kääpiöiksi tai kokonaan kukattomiksi.. ”Kun siemeniä ei enää synny, kanta häviää lopulta. Nyt näyttää siltä, että vuoteen 2020 mennessä viimeisetkin jääleinikit ovat kuolleet”, Antero Järvinen kertoo.

Vuosittain tehtyjen lintulaskentojen mukaan Mallan lintukannat ovat olleet laskussa, mikä voi suurelta osin olla seurausta ylilaidunnuksesta.

”Puisto pitäisi aidata lyhyeltä matkalta Norjan rajalta Siilasjärvelle, mikä estäisi luvattoman laidunnuksen. Helsingin yliopiston rehtori, nykyinen kansleri Thomas Wilhelmsson esitti aidan rakentamista aluetta hallinnoivalle Metsähallitukselle jo vuonna 2010”, Antero Järvinen toteaa.

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta on hyvin huolestunut Mallan luonnonpuiston tilasta.

”Lapin oloihin sopeutunut lajisto kärsii jo nyt ilmastonmuutoksesta, ja erikoistuneiden lajien elinolot kaventuvat entisestään tulevina vuosikymmeninä. Suojelualueiden luonnonolojen heikentyminen muista syistä voi olla viimeinen pisara monen lajin osalta”, Hanski toteaa.

”On käsittämätöntä, että tällainen piittaamattomuus luonnosta ja lainsäädännöstä on saanut jatkua vuosikymmeniä. Metsähallituksen on jo korkea aika huolehtia Mallan suojelusta.”

Shamanismista

Kuvat viime kesän Lapin reissulta, Seitakivi ja saivo.

Seida rock and Saivo lake, holy places of Sámi culture in Lappland.

 

Lupasin teille postauksen shamanismista. Aihetta on sinälleen vaikea tiivistää, sillä siinä on monia eri ulottuvuuksia. Tiesittekö, että Suomessa on edelleen oikeita shamaaneja? Tai että Kalevalassa on kuvaus shamaanin maailmasta ja matkasta? Muistatteko sanonnat ”maailman tappiin asti” taikka ”langeta loveen”?

Shamanismi ei ole uskonto, vaan käsitys maailmasta, maailmankuva.  

Se pohjaa kahteen keskeiseen näkemykseen:

1) kaikella eläväisellä on sielu, myös eläimillä, kasveilla, puilla ja kivillä.

2) maailmankaikkeus koostuu valtavasta energia/voimaverkosta. Kaikki elävä on osa tätä verkkoa ja yhteydessä toisiinsa.

Maailmassa on kolme eri kerrosta: alinen, keskinen ja ylinen. Keskinen on ihmisen maailmaa. Sitä, jonka konkreettisesti näemme ympärillämme. Eri tasot yhdistää pystysuora maailmanpuu (elämänpuu). Eräissä kulttuureissa puun asemasta puhutaan pilarista taikka tapista.

Shamaanin henki voi matkata muihin kerroksiin niiden välisten lovien kautta. Matka tapahtuu transsin, muuttuneen tietoisuuden tilan, avulla. Tähän tilaan siirtymisen apuna käytetään mm. paastoa, tanssia taikka rummutusta. Matkan syynä voi olla esimerkiksi sairauden selvittäminen. Shamaanilla on apunaan henkiopas, yleensä se on voimaeläin.

Shamaanin tehtävänä on toimia ihmisten ja henkimaailman välittäjänä ja tasapainottajana. Shamaani voi olla myös parantaja, unennäkijä taikka itkijä. Oikea shamaani ei koskaan käytä taitojaan muiden ihmisten vahingoittamiseksi. 

Vinkkinä kiinnostuneille: aiheesta on saatavilla melko runsaasti kirjallisuutta sekä kursseja.

Aihetta tutkiessani opin arvostamaan shamanismin luontoa ja kaikkea elämää kunnioittavaa asennetta. Vallitseva, nykyinen maailmakäsityksemme, on korostetun rationaalinen, materialistinen ja asettaa ihmisen ylimmäksi. Shamanistisessa maailmankuvassa korostuu henkisyys ja harmoniassa eläminen. Siinä ihminen on osa luontoa.

Oli mielenkiintoista myös huomata, kuinka aihetta käsittelevissä teoksissa korostuu visualisointi sekä yhteyden saaminen omaan tiedostamattomaan alitajuntaan sekä mielikuvitukseen.

Toisinajattelijan silmin

Tässä on taas saanut huomata, kuinka erilailla ihmiset kokevat ja mieltävät asiat. 

Missä vaiheessa luonnon kiertokulusta, elämän kaaresta, tuli jätettä?

Näitä lauseita kuulostelin viikonloppuna.
 
 Nuo haavat/koivut/vaahterat/männyt tuosta on ehdottamasti kaadettava, ne roskaavat.  (Taloyhtiötalkoiden ehdoton vakiokomentti. Vaatimus joka aina menee lävitse. Ei kun moottorisahat laulamaan, lepoa  ei tule ennen kuin viimenkin puu  maailmasta on kaadettu  ja törkeät roskaajat tuhottu.)

Nämä roskat (pudonneet lehdet) kuuluvat kaatopaikalle.

Puut, elämän lähde. Koti, ravinto ja suoja monille eläimille. Elämänpuu, joka pitää kaikeuttamme koossa. Pudonneet lehdet täynnä ravinteita.

Jätettä?

Satuin näkemään, kuinka metsähiiri kulki kiireettömänä, hienostellen, kuin pikkuinen keikari pitkän häntänsä kanssa. Onneksi muut eivät nähneet, olisi raukka voinut päästä hengestään.

 Minä taas saatoin kuvitella lapsenmielessäni, kuinka metsähiiri asettelee gardenian kukan pikkutakkinsa napenläpeen ja suuntaa teekutsuille.
 

Saivojen ja seitojen maa

Jatketaan Lapin matkaa. Kävimme kirkkopahdan seitakivellä, Pakasaivolla seka Äkässaivolla.

Äkässaivon saivokierros oli upea katsaus Lapin luontoon, joten jos joskus osutte sille suunnalle, niin suosittelen ehdottomasti.

Täällä asuvat haltiat ja saivokansa ylösalaisessa maailmassaan saivojärven alla. Paikkaa pidettiin myös tuonelana, kuolleiden asuinpaikkana.  Kuten varmasti arvasittekin,  Halla Närekorpi tulee seikkailemaan näissä maisemissa ja tunnelmissa.

Kirkkopahta

Pakasaivo

Äkässaivon seitapahta

Äkässaivo

Varkaankuru

Varkaankuru on yksi näyttävimmistä Ylläksen paikoista. Tai ehkä pitäisi sanoa, että oli, sillä Luontokeskus Kellokkaan rakentaminen on lisännyt paikkaan kohdistuvaa turistipainetta. Silmään pisti heti esimerkiksi luontoon heitetyt lastenmehutölkit.  Pitkospuut olivat kurussa aikaisemminkin, mutta ennen keskusta näin hiljaisemmalla osuudella esimerkiksi peukaloisia, nyt silmiin osui vain yksinäinen punatulkku. Linnut ovat selvästi häipyneet rauhallisimpiin maisemiin.

Yleensäkin roskaaminen oli lisääntynyt. Samat karkkikääreet, mehu- ja oluttölkit sekä tupakka-askit kuin pääkaupunkiseudun katujen varsissa ja kauppojen ympäristössä ovat löytämässä tiensä Lapin luontoon.

Kuulostan varmasti kauhealta, mutta alan suhtautua kielteisesti luontokeskuksiin, koska ne saavat paikalle väkeä, joiden oikea paikka olisi lomalla pikemminkin jossakin elämyskeskuksessa  tai huvipuistossa.

Luonnossa ollaan  paikalla sitä arvostavina vieraina ja käyttäydytään sen mukaisesti. Ei ole se ole paikka, jossa saa tehdä mitä huvittaa.