keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Mennyt puhuu

Ota viesti vastaan








SHARE:

lauantai 9. elokuuta 2014

Kesäretkiä

Muisteloita kesän retkistä

Tässä vähemmän tunnettu kohde: Brahelinna Ristiinassa.  Castle Brahe in Ristiina






Astuvansalmi. Kuvassa näkyy hyvin kallion ihmiskasvoinen muoto. ( &  vilahtaa Riku ja allekirjoittanut). Osa tutkijoista katsoo, että kalliomaalaukset ovat maalattu veneestä käsin, ei jäältä. Tuolloin oli lämmin ajanjakso, joka piti vedet sulana ympäri vuoden. Vedenpinta on ollut myös huomattavasti nykyistä korkeammalla.


 

Ruissalon rehevyyttä



Kesä, miksi se aina kuluu niin nopeasti?


SHARE:

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Jo aikaa sitten mainitsin blogissani Astuvansalmen kalliomaalaukset paikkana, jossa pitäisi käydä.  Olen tulevaa kirjaa varten perehtynyt  tähän liittyvään aiheeseen koko viime talven. Kävimme siellä lopulta eilen sunnuntaina.

Tässä kuvia
Rock paintings of Astuvansalmi. The oldest paintings were made about 3000–2500 BC.


Hirvi erottuu selkeästi

Sarvipäinen ihmishahmo (todennäköisesti shamaani) sekä hirviä

Oikean käden jälki on yksi selkeimmin näkyvistä


Kallion ihmiskasvoisen muodon näkee parhaiten vesiltä, mutta tämäkin kuvan antaa siihen jo viitettä

Myös kokonaiskuvan paikasta saisi parhaiten vesiltä (rannassa on laituri). Veneitä ja vierailijoita paikassa riitti, useimmille paikka tuntui kommenteista päätellen olevan pienoinen pettymys "onpa haaleita, miten ne ovat pysyneet, miksi?"

 Jos suunnittelee käyntiä paikalla, niin kannattaa tutustua aiheeseen etukäteen, kuvien sanoma välittyy silloin parhaiten.

 Paikalle on tien vierestä polku, vajaa 3 km. Maasto on osin juurakkoista ja kivikkoista.

Tällä paikalla mennyt puhuu ja koskettaa nykyisyyttä. Itselleni  eilinen käynti oli merkittävä ja mieleenpainuva kokemus, en osaa sitä nyt edes sanoin oikein kuvailla.
SHARE:
© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig