Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. helmikuuta 2022

TGIF

 


Heips!


Ihanaa että on jo perjantai.

Tämä viikko on jostain syystä hieman tökkinyt. Täällä ollut sairastupa. meidät pojan kanssa testattiin eilen nimeltämainitsemattoman viruksen takia. Onneksi tulos oli negatiivinen.


Isännän kanssa tanssahtelimme eilen huonekalujen kanssa kun aloin kaipaamaan hieman muutosta.


Täksi päiväksi on luvattu lumimyräkkä. Minua on jo tämä talvi alkanut ahdistamaan ja se saisi jo loppua. Eihän meillä niin paljon lunta ole täällä etelässä eikä meillä montaa pakkaspäivää jolloin elohopea laskenut -10 ja sen alapuolelle mutta silti.

Minä kaipaan jo kevättä.

Kohta voi jo siemenet kylvää. Jee

Muutaa kukkajuurakko olisi vielä hakusessa.


Kylvätkö sinä paljon siemeniä? tai kukkajuurakoita?











Ihanaa alkavaa viikonloppua!





Halauksin


Erica




perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuoden 2021 viimeinen päivä


Hei ihanat!


Niin se vaan tämäkin vuosi mennä hurahti vaikka alkuvuonna ajatteli että vuodesta tulee pitkä tämän koronan takia.

Joulupyhät kävimme taas mökillä muutaman päivän ja palattiin kaupunkiin toissapäivänä.



Nämä ihastuttavat mukit ja lautasen ostin itselleni joululahjaksi 3Heart Storen Tammisaaren liikkeestä.
Mukit ja asetti ovat Happiness sarjaa.
Tykästyin näihin joten taidan kävästä liikkeessä uudemman kerran ja ostaa muutaman mukin lisää ja ehkäpä jonkun kulhon ja asetin.



Tänään olemme pojan kanssa kaksin kotona kun isäntä töissä.
Mitään isompaa ei ole suunnitelmissa. Käväisemme ystäväni luona syömässä jonka jälkeen suuntaamme uimarannalle ampumaan raketteja.
Loppu ilta meneekin sitten sohvalla lähöten.
Mitä sinun uuteen vuoteen kuuluu?


 










 





Ihanaa Uutta Vuotta!



Halauksin

Erica




torstai 4. marraskuuta 2021

Ihana pieni kynttilälautanen

 



Heipparallaa!


Tilasin itselleni nettikaupasta Nordic Nest ihanan pienen kynttilälautasen Ernstiltä.

Nettikauppaa selatessani ihasutin tähän hentoon pieneen lautaseen joten minun oli vain pakko sellainen itselleni tilata. Hih!

Onko sinulle Ernstin tuotteet tuttuja?

Itselläni tämän lautasen lisäksi on Ernstin valkoinen maljakko.

En tiedä mikä näissä tuotteista minua puhuttelee?! Olisiko tuotteiden yksinkertaisuus ja kauneus. Jokin niissä vaan on mikä minua kiehtoo.











Aurinkoa päivääsi



Halauksin

Erica

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksy on saapunut



Hei ihanat!


Huomenta sunnuntaihin. Täällä ollaan lähdetty todella hitaasti käyntiin.

Itse olen kuin maantiejyrän alle jäänyt. Kävin perjantaina pojan luokan kanssa leirikoulussa Rilahden kartanolla. Saimme tutustua kartanon kaikkiin eläimiin, kartanon historiaan, soudimme ja kiipeilimme kallionrinteitä ylös ja alas. Eilen herätessäni oli kroppa niin kipeä ja jäykkä että en meinannut sängystä ylös päästä.

tänään olo hieman parempi vaikkakin olen vielä notkea kuin rautakanki.











 

Ilmassa on selvästi syksy vaikkakin aurinko paistaa voi aistia syksyn. Lämpöä meillä kyllä vielä +15 mittarin mukaan mutta ilmaa haistellessa tuntuu syksyiseltä.

Oletko sinä minkä vuodenajan ihminen? Itse olen kevät ja kesä ihminen. Syksyssäkin on omat puolensa pimenevissä illoissa jolloin voi sytytellä kynttilöitä, käpertyä sohvalle viltin alle kuppi kahvia kädessä. Minulle kosteus tekee temppuja fibrokropalleni ja tämä on suuri syy siihen miksi en ole syksy tai talvi ihminen.

Minulla on ollut taas pieniä projekteja täällä kotona. Tarkkasilmäiset ovat nähneet että minulla on ollut pyöreä pöytä neljällä jalalla. Eräs päivä sohvalla istuessani sain päähäni että minäpä teen siitä pöydästä puolipyöreän. Isännän pakotin avuksi sillä käteni eivät jaksa sahaamista. Instan puolella olen pöytää jo näytellytkin eli jos haluat jo nyt nähdä millainen lopputulos siitä tuli niin käy kurkkaamassa täältä. Tulen kyllä pöytää näyttämään myös täällä blogin puolella eli jos sinulla ei ole istaa niin tulet kyllä myöhemmin näkemään uuden puolipyöreän pöytäni.



Aurinkoa päivääsi



Halauksin


Erica








sunnuntai 15. elokuuta 2021

Hidas ja hiljainen sunnuntai

 

Nousin aikaisin tänään sillä kivut eivät antaneet minun nukkua.

No eipä tuo haittaa. Laitoin kahvit tippumaan ja leivoin aamupalaksi sämpylöitä.

Pitkään viihdyin pyjamassa, kuppi kahvia kuunnellen hiljaisuutta.

Olisin voinut istua vaikka kuinka pitkään mutta vaikka on sunnuntai on poika herätettävä jotta rytmi ei mene sekaisin.


Maalasiin kesällä olohuoneenpöydän pinnan taas vaihteeksi valkoiseksi.

Kun on vaikeatta päättää haluaako pinnan puunväriseksi vaiko valkoiseksi.














Leppoisaa sunnuntaita!


Halauksin


Erica


keskiviikko 11. elokuuta 2021

Uusi ilme kotiin julisteilla ja alekoodi lukijoille

 


-Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa-



Isekekö sinullekin aina silloin tällöin halu uudista kotiasi? Minulle tämä iskee aika usein. Hih!

Nyt on sitten syksyn sisustuskärpänen iskenyt ja kunnolla.

Joskus pelkät koristetyynynpäälisten vaihto riittää tuomaan uutta ilmettä kotiin. Tällä kertaa tuon uutta ilmettä kotiin myöskin julisteilla.

Yllättävän pienillä jutuilla saa uudistettua kodin ilme, eikö vain? Ja aina ei tarvitse käyttää omaisuutta tuomaan sitä vaihtelua sisustukseen. Mikä minusta on hyvä asia. Eikö sinustakin?

Nyt minulle on tullut mahdollisuus tehdä yhteistyötä Desenion kanssa ja antaa teille alennuskoodi jota käyttää heidän sivuillaan. Kannattaa napata koodi ja tehdä löytöjä kotiin. Desenion julisteet/taulut ovat minun mielestäni edullisia. Desenion taulut ovat mielestäni trendikkäitä ja tyylikkäitä sekä sopivat huoneeseen kuin huoneeseen,

Tilasin meille uudet ihanat julisteet sekä kehykset kotiin. Deseniolla on laaja valikoima erityylisiä/aiheisia julisteita jotka sopivat kaikenlaiseen sisustukseen. Valikoima on niin laaja että valitseminen oli minulle vaikeata mutta kyllä seiltä omat suosikit löytyivät hetken selailun jälkeen. Uskon että valikoiman laajuus tulee aiheuttamaan myös sinulle valinnanvaikeuden. Onko Desenio ja heidän valikoimat sinulle tuttuja?

Tilasin julisteita  tuomaan uutta ilmettä ja vaihtelua pojan huoneeseen, meidän makuuhuoneeseen sekä olohuoneeseen. Julisteita olen tilannut sen verran että voin vaihdella niitä mieleni mukaan tuomaan vaihtelua sisustukseen.

Meillä kotona sisustus on hieman harmaa-valkoista joten valinta julisteiden/taulujen suhteen ei ollut kovinkaan vaikea kun oli koko heidän valikoimansa selannut läpi.

Poika oli mukana valitsemisprosessissa joka koski hänen huonettaan. Pojan huoneeseen valitsimme sisustukseen sopivat musta-valkoiset printit. Poika on kasvanut lapsesta esiteiniksi joten minun oli jo aika vaihtaa ilmettä hänen huoneeseensa. Kaikki "vauva" jutut ovat saaneet väistyä isojen poikien juttujen tieltä.

Makuuhuoneeseen valitsin hennot vaaleat printit jotka tuovat rauhoittavan tunnelman makuuhuoneeseen. Valkoinen ja harmaa päiväpeitto sekä sormin kudottu harmaa paksu viltti toimii sitten syksyisempänä sisustuksena makuuhuoneessa. Mitenkäs teillä kotona? Vaihtuuko teilläkin makuuhuoneessa ilme vuodenaikojen mukaan niin kuin meillä. Syksyllä ja talvella säknkyä koristaa muhkeat peitot. Sävyina harmaa ja valkoinen. Kun kevät koittaa vaihdan usein keveisiin peittoihin ja värikin vaalenee. Joskus jopa kukkakuosia ilmestyy.

Makuuhuoneen sängynpäädyssä ollut vanha ikkuna saikin sitten siirtyä muualle, sillä halusin meidän uudet taulut sängyn yläpuolelle. Siellä ne minusta tulevat hyvin esille

















Sama linja jatkuukin sitten olohuoneessa. Hennot vaaleat printit kehyksineen. Pois alta saivat siirtyä musta-valkoiset printit vaikkakin olemme menossa kohti syksyä ja moni varmaan silloin haluaa sisustaa kotinsa ehkä hieman syksyisemmin. Minulla se syksyisempi ilme tulee esille yleensä tekstiilien vaaihdolla. Kaikilla meillähän on omat tapamme vaihdella sisustusta vuodenaikojen mukaan.


Saitko inspiraatiota hankkia jotakin uutta kotiisi jolla voit luoda uuden ilmeen sisustukseesi? Nappaa itsellesi tämä alennuskoodi XERICANVAALEITA ja klikkaa itsesti Desenio:n sivuille ostoksille. Koodi on voimassa 16//2021 asti






Mukavaa iltaa sinulle!



Halauksin


Erica



Toivottavasti sinäkin innostut tekemään julistella
uutta ilmettä kotiisi.





maanantai 19. huhtikuuta 2021

Huhtikuinen maanantai ja muita juttuja

 


Heips!

Se on sitten maanantai ja uusi viikko aluillaan. Toivottavasti teillä kaikilla ihana viikonloppu takana ja olette saaneet nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja lämpimistä päivistä.

Kevät on nyt todenteolla täällä. Minä tein sen päätöksen tässä että tänä keväänä en istuta orvokkeja parvekelaatikkoihin vaan odotan suosiolla kesäkukkien saapumista kukkakauppoihin.

Minulla taas käytössä Iphone vuoden android puhelimen käytön jälkeen. Miten voikaan ihminen olla tumpelo? Mennyt hieman aikaa oppia taas käyttämään omppua. Hih....


Tänään olisi tarkkoitus taas jatkaa tuolien maalaamista ja betoniruukkujen tekoa.

Osan ruukuista vien mökille koristamaan pihaa ja terassia. Muutenkin on kohta aika mennä tekemään kevätsiivous ja paikkojen kuntoon laittamista, Hieman maalia pintaan niin vanhakin nuortuu.

Tarkoitus olisi ottaa vanhoista ikkunoista kitit pois ja kitata taas uudestaan sekä maalata ikkunat, ulkohuussin korjaamista ja saunan sekä paljun pesua. Niin vähän kaikkea siis olisi tehtävä. Ei se tekeminen minua haittaa kunhan saan tehdä asiat omassa tahdissani eikä rehkien, jotta ei meikäläisen paikat kipeydy.


Nyt täytyykin tästä lähteä fysioon.























 









Ihanaa uutta viikkoa



halauksin


 Erica

torstai 15. huhtikuuta 2021

Viikonloppua odotellessa

 



Hei taas!


Tänään ajattelin tehdä suursiivouksen jotta huomenna ei sitä tarvitsisi tehdä, vaan saa nauttia tulevasta viikonlopusta. Tänään taas puhtaat petivaatteet sänkyihin, imurointia, pölyjen pyyhkimistä, moppaamista ja pyykin pesua.

Viikonloppuna voikin sitten ottaa rennosti ja vain nauttia. Mitään erikoista meillä ei ole ohjelmassa tulevana viikonloppuna. Aina ei tarvitse olla menossa tukkaputkella. Ainakaan minun mielestäni.
















Mukavaa alkavaa viikonloppua!




Halauksin


Erica



maanantai 12. huhtikuuta 2021



Huomenta kaikille!

Niin se viikonloppu vaan mennä hurahti ja maanantai aamu täällä.

Toivottavasti teillä ihana viikonloppu takana.

Tänään menen heti aamusta fysioakustiseen tuoliin taas niin lihakseni rentoutuu ja kipu hellittää.


MItäs pidätte meidän suht uudesta sisustuselementistä, kissasta. Eikö vaan matchaa harmaa valkoiseen siustukseeni? Hih!

















Ihanaa alkanutta viikkoa teille!



Halauksin


 Erica



 


perjantai 1. marraskuuta 2019

Marraskuu



Tervetuloa marraskuu.
Toivottavasti kaikki tämä vesisade vihdoin loppuisi.
Kuivempi kausi alkaisi
Tämä kosteus alkaa jo tympimään.
Eikä pelkästään siksi että se aiheuttaa kipuja minulle vaan se todellakin jo tympii.

Illat ovat nyt jo todella pimmeitä. Enään eivät pelkät kynttilät riitä tuomaan tunnelmaa. Minä olen laitellut esille valoja purkkeihin yms. jotka syttyvät ajastitmella niin sisällä kuin ulkonakin.
Isäntä ei ole uskaltanut kommentoida asiaa.



0

Tänään lähden metsään poiminaan hieman puolukanvarpuja joista minun on tarkoitus tehdä kransseja.






Ihanaa alkavaa marraskuun ensimmäistä viikonloppua kaikille tänne blogini pariin eksyville.


Niin ja olen täysin unohtanut kiittää teitä ihania kommenteistanne. Iso Kiitos ♡





Halauksin

Erica



torstai 9. huhtikuuta 2015








Mitenkä olette selvinneet tuosta eilisestä pirtsakasta kevättuulesta?!
Ystäväni joka tällä hetkellä siellä veljeni mökillä missä me yleensä oleilemme, laittoi juuri viestiä että 6 puuta kaatunut nurin mökin ympärillä. Onneksi ei mökkiin osunut.

Tänään aurinko hellii meitä läsnäolollaan eikä myrskyä.


Minä siirtelin tavaroita ympäri huushollia saadakseni hieman vaihtelua.
Ja nyt kun pojat auttoivat siirtämään erään sivupöydän eteisestä olohuoneeseen niin mieleni tekisi saada käsiini jostakin vanhan liinavaatekaapin. 

Tai venttaas vähän.... nyt mä sen vasta hokasin.

Pistän käsistään näppärän poikani nikkaroimaan kaapin johon käytetään vanhoja ikkunoita oviksi.
Silloinhan ei kaapista tarvitse edes tulla syvä :).
Minäpä alankin suunnittelemaan vielä tänään sitä kaappia. Hih!












Lähdenkin tästä koiraa viemään mökille ystäväni seuraksi sekä käväisen kaupassa äidin puolesta joka kotona flunssassa.














Mukavaa loppuviikkoa kaikille!









Erica





sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uskaltaako sitä iloita kun aamu valkeni aurinkoisena, että tästä päivästä tulee aurinkoinen ja lämmin?!
Hieman minua arvelluttaa tuo että tästä päivästä ( koko ) tulee kaunis sillä heräsin mielettömällä pääsäryllä!
Minä olen sellainen "sääennustaja". Tiedän milloin säät muuttuvat, milloin tulee kosteata ja milloin alkaa ukonilma. Tämä tämän päiväinen päänsärky ei siis lupaa hyvää.......
No, voihan se olla muutakin.......










Kuvassa näkyvä kori ja tyynynpäälliset ovat H&M Homesta kotiin klikatut.
Minulla tällä hetkellä joku harmaa kausi ;).










Tyttärelläni ja hänen avokilla oli kiva lentomatka tänään. 20 minuuttia koneessa ja pikku W halusikin jo kotiin. Sää oli ollut niin kirkas että olivat nähneet Tammisaaren kun lensivät tästä yli. Meillä helmikuussa oli huono säkä kun sää oli pilvinen ja sumuinen että emme lentäessä nähneet maata kun vasta Britteinsaarten rannikolla.









Tämä ihanan pehmonen viltti oli klikattava kotiin. Ihanan pehmeä. Vielä. Saas nähdä millaiseksi tulee kun sen ensimmäistä kertaa pesasee.










Mitä minä keksin tehdä tämän meidän pikkumiehen kanssa nämä 10 päivää kun W on Bexhillissä?! Kun meidän ukolla niin paha ikävä. Minun ehdotukset eivät ole oikein saaneet kannatusta.
Tiistaina ollaan menossa tarhakaverin luokse leikkimään. Ehkä se hieman lieventää noita ikäviä?! Ainakin hetkeksi.







Ai niin muuten..... takapiha urakka on suoritettu. Piha raivattu. Tilaa sinne tuli runsaasti lisää. Kompostin rakennus urakka alkaa heti kun isäntä saa puutavarat raahattua kotiin. Taidan joutua potkimaan hieman persuksiin jotta hän saisi aikaiseksi sen että hän lähtisi Rautiassa käymässä, hakemassa minulle ne puutavarat.


.











Nyt ulos nauttimaan tuosta oudosta valoilmiöstä taivaalla.





Aurinkoa päivääsi !