Taitettavan viuhkan valmistaminen

Runko liimatan kiinni paperilehtiin. Mitä ohuemmat rimat, sen
näppärämpi viuhka. CC-BY-2.0 by Bruno Cordioli, Italy.

Taitettavan viuhkan valmistamisen taito saapui Eurooppaan idästä 1600-luvulla. Alunperin se oli peräisin Japanista. Japanissa on erilaisia viuhka-tyyppejä, joista Eurooppaan omaksuttiin viuhka-tyyppi, joka koostuu yleensä puisesta (tai esimerkiksi luisesta) rungosta ja jostain taipuisasta materiaalista tehdyistä viuhkalehdistä.

Viuhkan valmistamisessa tarvitaan runkoa varten ohutta puuta ja itse viuhkalehtiä varten joko ohutta tiheää kangasta, napakkaa paperia tai esimerkiksi ohutta nahkaa (linnunnahkaa). Viuhkaan voidaan käyttää myös esimerkiksi suurikokoisia (yleensä strutsin) sulkia.

Työkaluiksi tarvitaan ainakin askarteluveitsi, jota käytetään runkona olevien puurimojen muotoilemiseen. Lisäksi tarvitaan sakset sekä liimaa ja ehkä myös ohutta lankaa viuhkalehtien kiinnittämiseen runkoon. Mikäli viuhkalehdet halutaan maalata itse tarvitaan myös maalaustarvikkeita ja halutessa myös petsiä rungon käsittelyyn. Hienompien viuhkojen rungot voidaan käsitellä myös muilla kehittyneemmillä tekniikoilla (kuten kultauksella).

Viuhkan perustana on sen runko, joka kannattaa valmistaa ensin. Aloittelijan kannattaa valita mahdollisimman yksinkertainen malli. Viuhkan aloittavat ja lopettavat päätyrimat kannattaa muotoilla melko yksinkertaisesti. Keskellä olevat runkorimat kannattaa muotoilla päästä ohuehkoiksi, jotta viuhkasta tulee riittävän helposti käsiteltävä. Parasta on, jos apuna on valmis viuhka, josta voi ottaa mallia.

Runkopuiden määrä ja koko määräytyvät viuhkan mallin mukaan. Alhaalla on esimerkkinä muutama viuhkamalli, jota voi käyttää apuna suunnittelussa. Kannattaa muistaa, että mitä enemmän rimoja mallissa käytetään, sitä hennompia niiden tulee olla. Aloittelijan kannattaa tyytyä kohtuulliseen määrään rimoja.

Mikäli haluaa oikaista ja käyttää runkona halvan valmiin viuhkan rimoja, on sekin mahdollista. Tuolloin viuhkan alkuperäinen lehdet irrotetaan rungosta ja korvataan tarkoitusta varten sopivimmilla.

Antiikkinen viuhkalehti.

Viuhkan lehdet ovat puolikaarenmuotoisia.  Lehtien materiaalina voidaan käyttää sitkeää paperia, kangasta tai ohuen-ohutta nahkaa. Lehtipari maalataan ja koristellaan jo ennen runkoon kiinnittämistä.

Japanisessa viuhkanvalmistustavassa paperiset lehdet kiinnitetään toisiinsa liimalla ohuesti taitoskohtien kohdalta ja taitellaan valmiiksi viuhkan muotoon. Niiden annetaan kuivahtaa ennen rimojen pujottelua lehtiparin väliin jääneisiin koloihin ja lopullista kiinni liimaamista. Näin taataan, että viuhka taittuu oikein myös kiinnittämisen jälkeen.



Kankaiset tai nahkaiset viuhkalehdet voidaan kiinnittää viuhkaan  myös erikseen kiinni ommellen. (Huom. tämä ei ole varsinainen viuhkanvalmistusohje, vaan ainoastaan kuvaus viuhkan valmistamistapahtumasta. Viuhkan valmistamiseen voi perehtyä tarkemmin, joko itse kokeilemalla tai sitten ohjeita netistä etsimällä).



Ohjeita ja tietoa:

Sensu: Experiments in making a folding fan - Hiogi, Seremonial Folding Fan
Hospitability Japan: Making Uchiwa
Teatterikoulun oppimateriaali tarpeistosta: Viuhkat
eHow: How to make Japanese fans
How-To-Do-Things: Japanese Paper Fans
Stefan's Forilegium: Constructing an Ostrich Feather Fan

Lynn McMasters: Joining, Shaping and Curling Feathers
American Indian Flat Dance Fan Construction
Production of Boshu Rigid Fans, Kyoto Folding Fans, Round Fans and Marugame Round Fans

Japanilaisten naistenviuhkan malli ja miesten viuhkan malli

Assembling Lace Fan

Alkeellinen yritys kuvata viuhkan kokoamista.



Fabrication de l'éventail

Copying Period Fans Project 2D+10C

Konservointi:

Conservation of Hand-fans at Home

Artikkelitieto: Singer, Lois V.; Hermans, Johan M. Title Article/Chapter: "Conservation of folding fans" Title of Source: The conservator 12/1988

Caring for Fans

Faechersamlung: Restoration

Design and Construction of a Support for a Folding Fan by Holly Maxson

Lisää historiaa:

French Hand FANS, Flirtatious, Fashionable, Functional by Judith Dunn
Victoriana: History of Fan

ACCESSORIES OF DRESS Chapter 33 By Katherine Morris Lester and Bess Viola Oerke

Place de Eventail: Historic Insight

Välineitä:

FANSTICKS hand made by Malcolm Cox

Fansticks by Ann Margaret Keller

Japanilainen viuhkataide

Japanilainen viuhkataide on ikivanhaa. Kokoontaittuva viuhka on sieltä kotoisin ja kiinalainen pyöreän viuhkan valmistus kehittyi siellä huippuunsa. Pyöreän viuhkan on arveltu syntyneen, seurauksena kasvonaamion käytöstä leyhyttelyyn. Taitettavalla viuhkalla Taitettava viuhka puolestaan on avattuna kuin aurinko säteineen, japanilaisuuden symboli. Japanissa se on ollut yhtälailla osa miesten kuin naistenkin asua.

Viuhkalla on ollut tärkeä osa myös japanilaisessa esittävässä taiteessa - niin teatterissa kuin tanssissa. Viuhkasta tuli niin olennainen osa asua, että siitä kehitettiin myös taisteluversio (tessen, gunsen, saihai ja uchiwa), jotka saatettiin ottaa mukaan paikkoihin, joihin mentäessä muut aseet oli riisuttava. Viuhkoilla taistelutaito tunnettiin nimellä tessenjutsu. Taisteluviuhkat levisivät myös Koreaan ja Kiinaan. Sotaisan kauden jälkeen näistä itsepuolustusvälineistä tuli osa korkea-arvoisten samuraiden sotisopaa.


Viuhkan valmistuksen taito

Tasaisen viuhkan (uchiwa) valmistus saapui Kiinasta Japaniin 400-600-luvuilla; myöhemmin taitettava viuhka (hiôgi tai vain ôgi) syntyi Heian kauden alussa 700-800-luvuilla. Genjin tarinassa sitä käytetään jo välineenä rakkauden viestien välittämiseen. Viuhkalla olikin tärkeä asema japanilaisessa hovikulttuurissa, jota kirja kuvaa.

Vanhimpia viuhkanvalmistuksen keskuksia on Kyoton alue. Koska paperi oli kallisarvoista, taitettavat viuhkat valmistettiin aluksi yhteensidotuista puuliuskoista, jotka olivat japanilaista sypressiä (hinoki). Sittemmin puuliuskoja alettiin maalata kauniilla maalauksilla. Sitten viuhkoja alettiin valmistaa liimaamalla paperi puusuikaleihin ja paperiviuhka oli syntynyt. Heian kauden lopulla upeilla rungoilla varustetuista viuhkoista oli kehittynyt ylellisiä käsityöesineitä.

Zen-munkit veivät taitettavan viuhkan Kiinaan 900-1200-luvulla Kamakura-kaudella, jolloin viuhkanvalmistus kehittyi ja viuhkapaperista tuli kaksipuoleinen. Viuhkoista tuli osa japanilaista teatteria. Viuhkat jatkoivat matkaansa Kiinan kautta Intiaan ja Eurooppaan asti. Espanjalaiset olivat keskeisessä osassa viuhkanvalmistuksen saapumisessa Eurooppaan ja Italia oli aluksi tärkeä valmistusmaa. Euroopassa kehittyivät kangas- ja pitsiviuhkat. Kun eurooppalaisia viuhkoja tuotiin Japaniin, alettiin sielläkin valmistaa silkkiviuhkoja.

Viuhkapaperin maalauksesta kehittyi taidemuoto Edo-kaudella 1690-1868, jolloin viuhkan valmistus levisi uuden pääkaupungin, nykyisen Tokion alueelle ja Japani eristäytyi ulkomaailmasta. Viuhkat olivat eräs tunnustettu maalaustaiteen muoto. Kuten muissakin japanilaisissa maalauksissa, niissäkin kuvattiin usein luonnonaiheita ja maisemia. Hienoimmat viuhkamaalaukset ovat kansallisaarteita.

Nykyään perinneviuhka valmistuu tavallissesti japanilaisesta käsintehdystä Washi-paperista ja bambu kehikosta.


Taitettavasta viuhkasta on monia tyyppejä

Shimai-sen on Nô-teatterin käyttämä viuhka, josta on kullakin koulukunnalla oma versionsa.

Mai-sen (tanssijanviuhka) on käytössä japanilaisissa perinteisissä tanssiesityksissä ja siitäkin on eri muotoja eri tarkoituksiin.

Natsu-sen (kesäviuhka) viuhkaa on suurempaa miesten (halkaisija 23 cm) ja pienempää naisten (20 cm) mallia. Näissä viuhkoissa käytetään sekä silkkiä että washi-paperia ja ne on tehty sopimaan yhteen kimonojen kanssa.

Byakudan-sen (santelipuuviuhka) viuhkat tehdään santelipuusta ja ne tuoksuvat sille pitkän aikaa. Ne voidaan valmistaa joko hi-ougien tapaan tai käyttää puun ohella washi-paperia.

Chaseki-sen (teehuoneviuhka) on teeseremonia viuhka jota on naisten (15 cm) ja miesten (18 cm) mallia. Siinä voi olla erilaisia aiheita teeseremoniallisia aiheita, kuten runolliset ohjeet teeseremonian suorittamiseksi tai seremoniaan liittyviä kukkia tai makeisia.

Shikifuku-sen (Shu-u-gi-sen) ovat seremoniaviuhkoja. Virallisen kihlauksen yhteydessä morsian ja sulhanen vaihtavat tällaisia viuhkoja keskenään. Miehillä on kahta mallia perinteistä valkoista ohutrunkoista ja länsimaiseen pukuun sopivaa. Suruviuhkat ovat mustarunkoisia ja tumman harmaita ja niitä käytetään vain hautajaisissa.

Kazari-sen (koristeviuhka) ovat seinälle ripustettavia koristeviuhkoja, jotka on piirretty tai tussimaalattu.

Hi-ougi (sypressiviuhka) on perinteinen seremoniaviuhka, jota muodostuvat sypressi lastuista, jotka on sidottu silkkinauhalla. Nykyään sitä käytetään lähinnä buddhalaisissa luostareissa, shinto temppeleissä ja hoviseremonioissa. Pappien ja munkkien viuhkat ovat koristelemattomia, mutta hovin naisten viuhkoissa ja hovitanssiviuhkoissa ovat värikkäästi maalattuja ja niissä on koristeena kukkia ja liehukkeita.

Chu-u-kei, Bonbori ja Onatsu-sen ovat munkkien seremoniaviuhkoja. Chu-u-kein ylä osa levenee y-muotoiseksi suljettunakin. Bondori on sen pelkistetty muoto, joka on lähinnä budhalaisten lähetyssaarnaajien käytössä. Onatsu-sen on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön ja chu-u-keita puolta pienempi.

Mame-sen ovat nukkien viuhkoja, joiden koko on 3-9 cm.

Lähteitä ja lisätietoa:
The Noh Com: Passing Down the Culture of Japanese Fans
Traditional Japanese Crafts: Boshu fan, Kyoto folding fan, Kyoto round fan & Marugame round fan
Introduction to Kyosendo
Breeze stirring over Bamboo strips (korealainen viuhkataide)
China Culture: Fantastic Chinese Fans

Viuhkojen jäljillä

Viime päivinä olen tutkinut eri aikakausien viuhkoja. Lähinnä olen ollut kiinnostunut barokki ja empire viuhkoista. Tässä pikku katsaus etsintöjeni tuloksiin.

Viuhkat tunnetaan jo muinaisessa Egyptissä. Vanhin tunnettu kuvaus on noin 3ooo eaa. Kiinassa viuhkojen valmistus alkoi perinteisen historiankirjoitusen mukaan 2600-luvulla eaa. Vanhin todiste kiinalaisesta viuhkasta on 600-luvulta. Kokoontaitettava viuhka (jp. sensu) kehittyi Japanissa 800-luvulla. Ne levisivät ensin Kiinaan ja sitä kautta vähitellen myös Eurooppaan. Japanissa viuhkoilla on tärkeä asemansa myös teatterin parissa (ks. oheinen kuva näyttelijästä viuhkoineen). Viuhkat tunnettiin myös Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanien parissa.

Varhais-barokin aikana suuriosa viuhkoista oli kiinteitä joko strutsin sulista tai pienestä yleensä neliskanttisesta lipusta muodostuneita. Vaikka kokoontaitettavatkin viuhkat tunnettiin, ovat ne olleet vähemmistössä. Vähitellen Kiinasta saapuneen tuonnin ja paikallisen kopioinnin seurauksena ne lisääntyivät ja saavuttivat vähitellen hallitsevan aseman. 1600-luvulta niitä on kuitenkin säilynyt vain vähän. Vanhimmat Eurooppalaiset taitettavat viuhkat ovat melko yksinkertaisia.

Empire kauden kokoontaittuvia viuhkoja siivitti antiikin ihailu, puhtaat värit, metallikoristelut (erilaisin paljetein, helmin, maalein ja kirjonnoin) ja kevyet materiaalit (kuten verkko).

Aiemmat raskaat ohuesta (kanan) nahasta ja paperista valmistetut maalatut rokokooviuhkat olivat vaihtuneet yksinkertaisiin, antiikin aihein koristeltuihin ja kevyempiin viuhkoihin, jotka sopivat aikakauden muotiin ja ajatteluun. Samalla ne olivat menettäneet kaksipuoleisuutensa. Viuhkat olivat pienentyneet, koska keveiden pukujen suojissa niille ei ollut enää aiempaa tilaa. Kuvassa 1800-1805 viuhka. (Kuva on julkaistu Public Domain eli julkisen käytön oikeuksilla.)

1700-1800-lukujen vaihteessa olivat Brittein saarilla suosiossa myös painetut ja joskus myös vesivärein maalatut paperiviuhkat, joissa oli pitkähköjä tekstejä. Tällaisia olivat esimerkiksi ennustamiseen opastavat mustalaisviuhkat tai rukouksia sisältänyt kirkkoviuhka. Sinisukka eli kirjallisista harrastuksista kiinnostunut nainen saattoi myös lueskella esimerkiksi Darwinin kasveista tai ainakin viuhka saattoi antaa sellaisen vaikutelman. Viuhkaan saattoi olla myös painettu kuningas Yrjö III:n (George III) kuva.

Viuhkoista on kirjoitettu melko vähän, mutta niistä oppii yllättävän paljon pelkästään yksityiskohtiin perehtymällä. Hyvä opiskelukohde on Fitzwilliam museon laaja viuhkakokoelma, jossa kuvat 800 viuhkan kokoelmasta. Useimmat on ajoitettu ja paikallistettu ja monissa on vielä tarkat selitykset viuhkan materiaaleista ja taidehistoriallisesta taustasta.

Viuhkojen valmistamisesta en ole vielä onnistunut löytämään paljoakaan tietoa, joten siitä toivottavasti lisää myöhemmin.


Muutamia hyviä lähteitä:
Fan Circle International, jonka sivuilla viuhkojen historian katsaus ja viuhkojen korjauksesta.
Fanan eli Fan Association of North American linkit.
Britannian kuninkaallisen kokoelman viuhkat (tai viuhka ja tekstiilikokoelma).
Saksalaisen keräilijän linkit ja omakin kokoelma (jotkut ajoitukset tosin vähän mietityttävät).
Antique Fans blogi.
Place d'Eventail on valloittavien ranskalaisten keräilijöiden oivallinen tietolähde.

The Covent Garden Minuet Company: Language of Fans.

Viuhkat keskiajalta varhaisbarokkiin: Medieval and Renaissance Material Culture: Fans (maalauksia).

Sca: Kingdom of Atlantia: History of Fans

Japanilaisen viuhkan valmistajan sivusto Kyoton Viuhka (japaniksi).

Yle-kirppis: Sepolla käy viuhka (suomalaisesta keräilijästä)