Pieni ihme sisälläni

Tänään oli edessä jotain ainutkertaista. Tänään näkisimme sinut ensimmäistä kertaa. Oli ensimmäisen ultran aika. Lähdimme kotoa ajelemaan ensin kohti siskoni kotia, jonne jätimme matkalla nukahtaneen pikkumiehen siksi aikaa, helliin käsiin, Leena-tätin ja serkkutyttöjen hoiviin. Odottavin, iloisin ja jännittynein mielin lähestyimme Naistenklinikan Äitiyspolia, jossa ilmoittautumisen jälkeen jäimme odotusaulaan odottamaan. Pian kohtaisimme sinut. Näkisimme sen meidän oman pienen. Toisen rakkaamme. Arteen. Pian odotuksesta tulisi taas palanen todellisempaa. Sinusta siellä masuni suojissa tulisi totta. Pian näkisimme.

Ja voi miten pieni olitkaan, kun sinua ruudusta ihastelimme. Siellä pieni vartalo, pikkuiset kätesi ja jalkasi, joita välillä liikuttelit. Kaikki tuntui olevan siellä sinulla hyvin, vaikka niin kovin rauhallinen olit. Päiväuniasi nukkumassa vatsapeitettäni vasten. Löytyi pieni sydän, virtsarakkokin. Ja lopulta kätilö sai tallennettua sinusta myös kuvan, josta mitata niskaturvotus. Niin pieni olit. Ja niin pysäyttävä hetki. Sinut nähdä. Tuo pienen pieni. Noin 4 cm pituinen pikkuihminen, jonka pää oli vain noin puolitoista senttinen. Ja nyt jo olit niin kovin kovin rakas. Pieni sinä, joka olit muutamaa päivää vielä pikkuisempi, kuin viikkoni nyt, vastasit 11+1 raskausviikkoa, laskettuaika pysyi kuitenkin samana. 

Vielä verinäytteeseen ja sen jälkeen Mikon kanssa Mc Donaldsin kautta kohti Luuvantietä. Ikävä oli jo Lucasta. Ensimmäistä pientämme. Joka niin iloisena meitä katseli, kun ovesta sisään saavuimme. Hyvissä käsissä siellä, juuri välipalaa nauttimassa tyttöjen kanssa. Ja miten ihana olikaan taas huomata, miten olivatkaan nauttineet nuo pienet toistensa seurasta, leikeistä, miten rakkaita ja tärkeitä olivatkaa toisilleen. Niin kuin sisko minulle. Korvaamaton. Kiitos sisko hyvästä huolenpidosta.

Raskausviikkoja 11+3

Äitiystävät siskon luona

Leena-siskoni luokse kokoonnuttiin, me kaksosystävät, äitiystävät ja meidät omat rakkaat pienet, pikkukaverukset. Sisko oli taas laittanut maukasta lounasta, niin lapsia kuin meitä aikuisia ajatellen. Oli perunamuusia, ranskanperunoita, nakkeja, salaattia ja patonkia. Kauniiksi katetun pöydän äärellä vaihtuivat uusimmat kuulumiset ja syvimmät ajatukset. Ja sen jälkeen jatkuivat jutut olohuoneen puolella samalla pienten kultien leikkejä seuraillen. Kahvi- ja teehetkeen oli Susanna ja Johanna tuoneet suklaamuffineita, joita koristi vaaleansiniset Lucaksen nimeä kantavat kääreet. Lucas sai omansa päälle vielä pienen kynttilän ja eteensä avattavaksi kauniin paketin, jonka sisältö paljastui punainen Barbapaavo. Ihanasti olivat ystävät ajatelleen yksivuotiasta sankaria.

Illalla kohtasimme toisten kaksosäitien Ikea-reissun jälkeen vielä Mc Donaldsissa, jossa jokaiseen suukkuun löytyi jotain maukasta iltapurtavaa. Vielä mahduimme kahden pöydän ympärille, me äitit ja seitsemän pientä rakastamme. Ja kohti siskon kotia ajellessamme kiitollisuuden tunne valtasi mielen, niin ihana päivä täynnä niin korvamaattomia hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Ja mikä kaikkein parasta, ilta, yö ja seuraava päivä vietettiin vielä siskon ja tyttöjen seurassa.

Äidit pienten poikiensa kanssa.

 Rakkaita ystäviä, pieniä ja isompia.

Kahvipöydän herkkuja

 Ja 1-vuotiaan Lucaksen juhlahetki.

Kärryn kyydissä

Äiti sain napattua muutaman hyvän kuvan touhukkaasta pikkumurusta kärrynsä kanssa. Tykkäsit kärryyn kiipeillä ja sen päällä seisoskella. Ja miten hellyyttävä hymy nousikaan pieniin suupieliin, kun kärryllä mentiin hurjaa vauhtia edestakaisin olohuoneesta keittiöön.

 Välillä soiteltiin äitin puhelimella isille ja kerrottiin päivän puuhista.

Pieni ylähammas

Miten iloiseksi äiti tulikaan suussasi pikkuisen valkoisen hampaan alun nähdessään. Vihdoin oli ensimmäinen hammas puhkeamassa, ensimmäinen etuhammas vasemmalla puolella. Ja kunhan noita pikkuisia valkoisia tulee lisää, näytät varmasti taas vähän isommalta pojalta. Äidin iso pieni.

Kotona parannellen

Ihanan, leppoisan maallaoloviikon ja viikonlopun jälkeen alkoi sunnuntaina kova kurkkukipu, ja koko viikko onkin nyt vierähtänyt melkeinpä vain sohvalla ja sängyssä makoillen, flunssaa ja silmätulehdusta parannellen. Kaiken tämän väsymyksen keskellä, olen vain ollut niin kiitollinen ja onnellinen rakkaasta miehestäni, joka on pitänyt huolta koko viikon pikkumiehestä ja hänen tarpeistaan. Laittanut ruokaa ja syöttänyt, vaihtanut vaipat ja leikkinyt. Äiti on päässyt pienen kanssa sitten päiväunille mukaan, ne ovat tehneet hyvää. Olen saanut rauhassa parannella ja levätä, kerätä voimia, jotka viimein alkavat palata. Tänään kävin lääkärissä, joten silmätulehdukseenkin saatiin apua. Lääkärikäyntini aikana miehet kävivät ostoksilla ja olivat löytäneet kaupan korista niin hienon pallon, ettei pikkumies ollut halunnut jättää sitä pikkukäsistään. Joten se lähti sitten mukaan. Ja kyllä sillä tykättiin leikkiä. Me kaikki. Ja sinua nauratti isin ja äidin pallon kanssa tekemät temput.

Johannan kolmekymppiset

Tänään juhlittiin kaunista 30-vuotiasta Johannaan heidän kauniissa kodissaan Jokelassa. Talo täynnä ystäviä Johannan lapsuudesta ja elämän varrelta. Oli onni kuulua tuohon tyttöystävien joukkoon. Ilo viettää päivää ja iltaa hyvässä seurassa jutustellen ja rakkaiden kanssa kuulumisia vaihtaen, mukavia arvoituksia Johannan elämästä arvaillen ja maukkaista suolaisista ja herkullisista makeista pöydän antimista nauttien.

Ihana päivänsankari.

Tätä kaunista äitiystävääni oli ollut jo ikävä.

Pieni Lucas pääsi äitin mukaan alkutunneiksi,

mutta isin kanssa jatkoivat sitten omiin menoihin iltaa viettämään. 

Rakas Leena-Emilia.

Porukan pikkuisin maitosuu ihanan äitinsä sylissä.

Mansikoilta maistuva.

Ja suussasulava.

Kaikki kuvat on ottanut Johanna Junkkila,
kiitos taas rakkaalle Johannalle hyvistä otoksista!

Toisilleen rakkaat

Lastenhuoneen leikkien lomasta viisattiin pihaovea ja haluttiin välillä ulkoilemaan. Eikä tämän päivän kova tuuli haitannut pikku-ulkoilijoita ollenkaan. Pipot ja huput vain pieniä korvia suojaamaan ja touhua riitti. Taas laskettiin mäkeä, työnnettiin ja vedettiin pulkkia. Ihmeteltiin suloista Muskaa, sille palloa heiteltiin. Ja miten suloista olikaan näky pienimmistä kaveruksista, toisilleen niin rakkaista serkuksista pihatiellä. Fiona-neiti pulkan narun päässä oli niin halukas toista vetämään. Eteenpäin mentiin yhdessä, toinen kyydissä istuskellen hymyssä suin. Kyllä Lucaksen kelpasi <3

Niin ihana Muska-koira, jota pikkuisten piti aina päästä katsomaan ja jota vähän aina jännittettiin. Sitä ihmeteltiin, siitä puhuttiin. Vielä sisällä ikkunastakin katseltiin. Sen ääntä matkittiin.

Sitä tulee ikävä, kun täältä tänäiltana lähdemme kotiin päin.

Retkeilemässä

Faarin saapumista töistä kotiin oli odotettu. Pieni Fionakin niin ymmärsi mistä oli kyse. Nyökytteli ja viisasi. Kenkänsä etsi ja niitä äitillensä toi. Oli koittanut viimein hetki, kun pakattiin eväät reppuun ja puettiin lämpimät ulkoiluvaatteet ylle. Moottorikelkan rekeen sylitysten asetuttiin ja niin alkoi matka kohti Haapalampea, kohti sen reunalla sijaitsevaa laavua. Matkalla ihmeteltiin ohi vilistäviä maisemia, kippuramäntyjä ja hirvien lumihankeen jättämiä jälkiä.

Perillä faari teki nuotion, jonka äärellä paisteltiin ja maisteltiin makkaroita. Juotiin kupposet kuumaa kaakaota mummin ja Fannyn leipomien sokeripullien kera. Miten ne maistuivatkaan hyviltä. Maistuivat pienimpiinkin suukkuihin. Hetkisen ihmeteltiin moottorikelkkaa, istahdettiin vuorotellen sen kyytiin ennen kun alkoi matkamme takaisin mummolakotiin. Kotimatkalla syliimme, tasaiseen kyytiin ja hurinaan, nukahti lopulta jokainen pieni meidän siskon kanssa ihastellessa mailleen painuvaa ilta-aurinkoa.

Elämän ainutlaatuisempia retkiä, hetkiä, jotka jäävät mieleen, niistä lapsuuden retkistä muistuttamaan. Ihanaa että Lucas saa kokea jo pienestä sitä mitä äitinsäkin.
Kiitos rakkaalle iskälle menneistä, tästä ja tulevista <3