Kulttuurien dialogia muinaisessa Syyriassa (ja vähän tämän päivän Euroopassa)

Viikonlopun ajan assyriologi on jälleen intensiivisesti seurannut tilanteen kehittymistä Palmyrassa -- näyttää pahasti siltä, että terroristijärjestö Isis olisi jälleen saanut rauniokaupungin haltuunsa ja Syyrian muinaismuistohallinnon johtaja on antanut asiasta jo ensimmäiset epätoivoiset haastattelunsa. Nyt on mielenkiintoista nähdä herättääkö tämä maailman tiedotusvälineissä enää lainkaan samanlaista pöhinää kuin edellisillä kerroilla ja kykeneekö Isis vielä shokeeraamaan meitä tuhotöillään? Tuntuu hieman siltä, että suuri yleisö on väsynyt aiheeseen, olemme turtuneet ja vastaanottokyvyn rajat ovat tulleet ajat sitten vastaan.

Oma sydämeni huutaa sitä, että media ei kiinnitä tarpeeksi huomiota Aleppon kulttuuriperintöön. Koska Isis ei ole ollut Aleppossa moukaroimassa patsaita tai räjäyttämässä kohteita eikä varsinkaan ole levittänyt niistä näyttäviä tuhovideoita, ovat sodan muut osapuolet rauhassa saaneet vetää matalaksi ainutlaatuisen vanhankaupungin ja linnavuorella muinaisen säänjumalan temppelin reliefit ovat suuressa vaarassa. Aleppo on aivan yhtä tärkeä ja ainutlaatuinen kuin Palmyrakin. Onneksi Aleppostakin löytyy valopilkkuja, kuten yhden moskeijan seinässä sotaa uhmaava vanha piirtokirjoitus, josta hiljattain kirjoitin saksaksi tämän lyhyen artikkelin.

Koko Syyrian konfliktin ajan olen erilaisissa yhteyksissä yrittänyt painottaa yhtä asiaa: alueella on sodittu paljon, mutta jos luotaamme maan menneisyyttä taaksepäin, pinnalle nousee ihmisten rauhanomainen ja hedelmällinen kanssakäynti. Kuten tänään, muinaisessa Syyriassa eli ja vaikutti hyvin monia eri kansoja, Syyriassa puhuttiin lukuisia eri kieliä, kirjoitettiin erilaisilla kirjoitussysteemeillä ja harjoitettiin erilaisia uskontoja, voisiko sanoa että "suloisessa sekamelskassa"? Kielet, kulttuurimuodot ja ihmiset sekoittuivat toisiinsa, naapureilta opittiin uusia asioita (vaikka kyseessä olisi ollut valloittajat tai valloitetut), kauppaa käytiin myös kaukaisten maiden kanssa (jolloin tavaran mukana kulkeutui myös ihmisiä ja henkistä aineistoa). Osa länsimaisen kulttuurin juurista on suoraan johdettavissa Syyriaan. 

Näinä perin murheellisina aikoina olisi siis pidettävä mielessä se tärkeä: kulttuurien dialogi. Ilman sitä emme olisi tässä tänään. Syyria ei ole vain tätä karmaa sisällissotaa ja siitä kärsiviä ihmisiä. Siksi tarjosin keväällä Helsingin yliopistolle luentokurssia kulttuurien dialogista muinaisessa Syyriassa, aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Laitoksen huonosta rahatilanteesta johtuen tarjoukseen ei tartuttu heti, mutta nyt syksyllä minulta tiedusteltiin halukkuutta sittenkin pitää kurssi keväällä. Nyt on siis mahdollisuus kurkistaa muinaisen Syyrian rikkaaseen kulttuuriperintöön, ei pelkkiin monumentteihin tai esineisiin vaan kaikkeen siihen mielenkiintoiseen niiden taustalla.

Luennot pidetään (todennäköisesti) englanniksi, mutta ovat avoimia kaikille kiinnostuneille kuulijoille:

CULTURAL DIALOGUE in ANCIENT SYRIA

Wednesdays 10-12, 18.1.-3.5. 2017, U38 B 107 (no teaching 8.3. & 19.4.)

This course offers an overview to the political and cultural history of ancient Syria between the emergence of first agricultural settlements and cult sites in the 8th Millennium BC until the fall of the Persian Empire in 330 BC, but also giving a glimpse to the later Hellenistic and Roman periods (end of 4th c AD).  Through the millennia, there was intensive political and fruitful cultural exchange between Syrian states and its neighbours. Due to the on-going civil war in modern Syria, it is important to share information about its already destroyed or endangered heritage.

Program (preliminary)

18.1. Introduction : chronological and geographical frameworks

25.1. Research history, present streams of scholarship, present state of monuments & antiquities

1.2. Neolithic period (“international” obsidian trade)

8.2. Chalcolithic period (Halaf-, Ubaid- & Uruk –“phenomena” in Syria)

15.2. Early Bronze Age 1 (arrival of cuneiform writing to Syria)

22.2. Early Bronze Age 2 (palaces, temples and monuments)

1.3. Middle Bronze Age 1 (statue phenomenon)

READING WEEK

15.3. Middle Bronze Age 2

22.3. Late Bronze Age 1 (Hittites in Syria)

29.3. Late Bronze Age 2 (Eastern Mediterranean artistic koiné)

5.4. “Dark Ages” (Early Iron Age) (Arrival of “Sea Peoples” to Syria?)

12.4. Iron Age (Neo-Assyrian impact, interaction with Greeks)

EASTER BREAK

26.4. Persian and Hellenistic periods (= archaeologically almost invisible)

3.5. Roman period (cult continuities & mosaics)

Palatessani Pariisista runsas pari viikkoa sitten, matkalukemiseni -- Die Zeit-lehden Dossier-artikkeli Palmyrasta ja Asko Sahlbergin Pilatus (Like 2016) innostivat matkakumppanini Jacopo Brancatin avaamaan keskustelun erilaisista mielenkiintoisita asioista. Joulukuun alussa kävin puolisoni kanssa Kotkassa hänen valokuvanäyttelynsä avajaisissa -- mikä onkaan parempaa kulttuuridialogia kuin ulkomaalainen seuraamassa ja kuvaamassa omasta vinkkelistään historiallisen laivatelakan elämää?

Pilatuksesta postaan pian! Tänään iltapäivällä suuntaan kuitenkin humanistisen pamfletin julkaisutilaisuuteen -- humanistinen tutkimus on arvokasta!

(Myös) Pariisi on ihmeellinen!

Assyriologi oli viime viikolla joitakin päiviä Pariisissa. Edellisestä kerrasta oli kulunut 21 vuotta, ja silloinkin olin itse asiassa vain viikonlopun pituisella läpikulkumatkalla Lontoosta Roomaan.

Matkan päätarkoitus oli eräs pää Louvressa. Muutoinkin oli tarvetta käydä valokuvaamassa kaiken näköistä esineistöä, sekä omia tutkimuksia että myös opetusta varten. Lopputuloksena oli, etten juurikaan nähnyt kaupungista mitään, päiväni kuluivat siis pääasiassa museossa. Seuraavalla kerralla lupaan viipyä pidempään ja katsella myös muita nähtävyyksiä. 

Monet ystäväni ja tuttavani tietävät, että Pariisi oli lempikaupunkini ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa Roomaan. Minulla on myös erittäin ikäviä muistoja Pariisista, sellaisia, jotka mieluusti eliminoisin totaalisesti pääni ja sydämeni arkistoista.

Tällä matkalla rakastuin Pariisiin uudestaan. Kaikki onnistui täydellisesti, ei sattunut ensimmäistäkään pientä harmia. Olo oli silkkaa onnea ja euforiaa, lukuunottamatta iltaisin kipeitä jalkoja, jotka ovat väistämättä seurauksena kun ravaa kilometrikaupalla museon käytäviä. 

Huomionarvoista Pariisissa olivat ihmiset, vaikka aika kuluikin suurimmaksi osaksi kuolleita kiviä tuijotellessa. Toisinaan ranskalaisia moititaan ylimielisiksi, etenkin jos ei puhu sulavaa ranskaa. Kaikkialla, museoissa, hotellissa, ravintoloissa ja kahviloissa sain kuitenkin osakseni suurta ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta -- se suorastaan häkellytti. Ruoan hinta-laatusuhde oli erinomainen ja pidän erityisesti pariisilaisten kahviloiden tunnelmasta. Se on sitä "savoir vivre".

Vuosi sitten tapahtuneet terrori-iskut Pariisissa vaikuttavat yhä kaupungin turismiin ja totta tai kuvittelua, olin itse aistivinani tunnelmassa yhä hienoisen alavireisyyden. Suosittelen kuitenkin Pariisia, (sekin) on ihmeellinen! Jos hotellit tai niiden taso arveluttavat (olen tähän mennessä asunut Pariisissa ainoastaan halvemmissa majoituslaistoksissa, joissa kohtasin myös kuuluisia torakoita ym...), niin voin nyt täydestä sydämestäni suositella paikkaa nimeltä Les Matins de Paris. Hotelli on uusi ja uskomattoman siisti (sekä vielä tyylikäs!), henkilökunta maailman ystävällisintä, 

täälläkin hinta-laatusuhde kohdillaan.

(Myös) Pariisi on ihmeellinen! Paluumatkalla minulla oli mielenkiintoista seuraa valokuvaaja ja toimittaja Jacopo Brancatista. Sain kutsun Kotkaan valokuvanäyttelyn avajaisiin. Siitä kenties seuraavalla kerralla enemmän.

Ennen Pariisia Sitaattien saloista

Tulevan viikon assyriologi viettää Pariisissa -- edellisestä visiitistä onkin vierähtänyt jo 21 vuotta enkä viitsi edes laskea kuinka monta ensimmäisestä... Matkan pääasia on yksi hallitsijapatsaan pää, siitä lisää jossain seuraavista postauksista.

Yksi kuluneen viikon tapahtumista oli kutsu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Siellä Tuula Uusi-Hallila ja Anne Helttunen kertoivat kirjastaan Sitaattien salat (SKS 2016) ja samalla sai muutoinkin hyvän yleiskuvan kustantajan muusta tämän vuoden tuotannosta. Henkilökohtaisesti vierailu seuran upeassa, nyt entisöidyssä rakennuksessa, oli hieman nostalginen -- runsas kymmenen vuotta sitten ehdin siellä jonkin aikaa ravata useammankin kerran kokoustamassa, yhden kesän ajan myös aivan pienen kuopuksen kanssa. Kun pääsihteerin avustaja ensimmäisellä kerralla huomasi vauvan sylissäni, totesi hän heti, että tuolla jääkaapissa on voileipiä, hänpä tuo niitä kahvin kanssa.

Kustantajana SKS keskittyy lähinnä suomenkieliseen tietokirjallisuuteen ja ehkä sen vuoksi kirjabloggaajat eivät niin hirveän usein bloggaa heidän kirjoistaan. Omasta mielestäni SKSn kirjoissa on runsaasti mielenkiintoista ja innoittavaa -- erityisesti rakastan näyttelyiden yhteyteen tehdyistä taidekirjoista (kuten tästä Birger Kaipiaisesta...). Ymmärrän kuitenkin, että olen tavallista bloggaajaa paremmin informoitu SKSn kirjoista, koska puolisoni on Seurassa töissä ja yleensä saan minkä tahansa kirjan kotiin kuljetettuna kunhan vain hoksaan niitä pyytää (ei ilmaiseksi, vaan siksi että puoliso tykkää ostaa minulle kirjoja :) ).

Kun kirjamessuilla taannoin katselin Sitaattien saloja SKSn osastolla, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä kirjan sisältö on. Itselleni tulee sitaateista ensimmäiseksi mieleen latinankieliset lentävät lauseet ja lausuinpa ystävälle väärän oletuksen juuri ennen tilaisuutta, että kirjassa saatettaisiin neuvoa oikeita siteeraustapoja. Luulo ei ole tiedon väärti...

Hirveän kaukana noista latinalaisista lentävistä lauseista ei kuitenkaan olla -- Uusi-Hallila ja Helttunen ovat koonneet yksiin kansiin valikoiman suomalaisesta kirjallisuudesta (ja muustakin kulttuurista) käyttöömme juurtuneita käsitteitä ja sanontoja. Koska aika harva meistä tuntee suomalaiset kirjaklasssikot niin perusteellisesti, että osaisi heti avata kunkin sitaatin etymologian, on tästä opuksesta aivan sanomatonta hyötyä, vaikka valikoima on luonnollisesti rajallinen. Lyhyet kuvaukset on nasevasti kirjoitettuja ja niitä lukee ihan huvikseenkin. Ja kuten kirjoittajat totesivat -- kun lainauksille herkistyy, ne alkavat pomppia silmille joka paikasta -- mainoksista, blogipostauksista, poliitikkojen puheista...

Nyt ennen matkaa olen niin kiireinen, etten ehdi mitenkään syvällisesti perehtymään Sitaattien saloihin. Avasin kirjan kuitenkin kohdasta, jonka kenties kaikkein parhaiten tunnen: Nefernefernefer (s. 108). Hänet tituleeraataan suomalaisen kirjallisuuden kauneimmaksi naiseksi ja tämä saattaa hyvinkin olla totta. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen (WSOY 1945) kauniin mutta itsekkään ja petollisen porton tuntevat miltei kaikki. 

Tekstissä kerrotaan aivan oikein nefer-sanan tarkoittaneen muinaisegyptiksi "kaunista", mutta sitä käytettiin yhtälailla komponenttina myös miesten nimissä eikä vain naisten (ks. esim. farao Nererefre). Kohdan kuvitukseksi on valittu, jälleen kerran aivan oikeutetusti, maailman kauneimmaksi naismuotokuvaksi väitetty Nefertiti (Berliini, Neues Museum). Tekstiin olisi vielä voinut lisätä sen, että Waltari ilmeisesti viittasi juuri tähän Nefertitin muotokuvaan, "maailman kauneimpaan naiseen", luodessaan Neferin hahmon romaaniinsa (ks postaukseni Muinaisajan ihmeistä täältä ). Näin Nefernefernefer, missä ikinä sitä suomalaisessa kontekstissa käytetäänkin, on sitaatin sitaatti. 

Uusi-Hallilan ja Helttusen esittelystä mieleeni jäi vielä se, miten he kertoivat "julkaisuodotustensa" olleen alun perin hyvin vaatimattomat -- ajatuksena oli valmistaa jonkinlainen kopioversio teksteistä. SKSn päätös tehdä Sitaattien saloista kunnon kirja, ja panostus sekä taittoon että kuvitukseen, näyttää häkellyttäneen tekijät.  Turhaa vaatimattomuutta -- Sitaattien salat on erinomainen kirja ja nimenomaan tyylikäs ulkoasu ja kuvitus tekevät siitä jokaiselle lukijalle ja/tai konsultoijalle myös aisteja stimuloivan elämyksen. Sähköiset kirjat eivät koskaan tule voittamaan perinteistä kirjamuotoa visuaalisen mielihyvän tuottajana.

Kiitän SKSn väkeä kutsusta ja toivotan edelleen menestystä ansiokkaassa työssä ja julkaisutoiminnassa!

Mitä luin Vappuna: Eppu Nuotio/Pirkko Soininen, Nainen parvekkeella

Kevät on saapunut ja elämän tahti on kiihkeää, myös lukemisen puolesta. Berliinin matka on edessä jo viikon päästä ja silloin pitäisi esitelmänkin olla valmis, ainakin jollain tavalla. Olen myös lähestymässä viikko sitten hankkimani kirjan loppuhuipennusta: Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella (Bazar 2016) on ollut niin herkullista luettavaa, että postaan siitä nyt (ettei kirja jää sitten muiden elämysten ja esitelmänviimeistelyn alle -- olenhan menossa Berliiniin!).

Kirjan ostin kirjailijatapaamisesta kirjakaupassa nimeltä NIDE, lempikirjakauppani tällä hetkellä Helsingissä. Kirjailijoiden haastattelu oli oikein mukava ja onnistunut, ja vihdoin tapasin myös ihan livenä "blogiystäväni" Pirkon, jonka blogi Tuulen naapurina on yhtä kuvien ja sanojen ilotulitusta, sitä kun lukee jää koko päiväksi hyvä ja inspiroitunut mieli.

Kirjailijat kutsuvat itse tarinaa taidemysteeriksi. Sitä se on. Ei perinteinen dekkari, missä ensimmäisen ruumis realisoituu viimeistään sivun sata kohdalla ja missä sitten lopputarina etsitään murhaajaa. Keskiössä on kahden ihmisen kirjeenvaihto sekä tapahtumat 1800-luvun lopun ja nykypäivän Pariisissa. Mitä kaikkea yhden maalauksen syntytaustaan liittyykään? Kirja on kirjoitettu minunlaiselleni taiteen- ja kirjallisuudenharrastajalle ja täytyy sanoa, että olen alusta aina tänne loppupuolelle asti nauttinut suuresti. Juoni kulkee sujuvasti ja vaikka hahmot ja juoni kenties ovatkin aika lailla kliseisiä (uskon, että se on ollut tarkoituskin) niin siitä huolimatta ja varmasti myös siitä syystä heidän parissaan viihtyy. Tällä hetkellä palan jännityksestä saada tietää miten tarina päättyy. Onko loppu onnellinen?

Ja jotta tämä postaus ei äityisi ihan vain hymistelyksi, pari huomautusta yhteen kirjassakin esitettyyn olettamukseen ja toinen Eppu Nuotion kirjailijatapaamisessa lausumaan asiaan. Tuomaksen suulla tarinassa esitetään, että taidevarkaudet ovat sijalla kolme rikollisuuden alalajeissa. Vain ase- ja huumekauppaa on taidevarkauksia enemmän (s. 26). Tämä ei tällä tavalla muotoiltuna pidä lainkaan paikkansa. Olen tällä viikolla lukenut muiden kirjojen ohella Günther Wesselin saksankielistä kirjaa laittomasta "taidekaupasta". Interpol ja Unesco arvioivat tällä hetkellä että laiton taidekauppa, josta iso osa koostuu ryöstökaivetuista muinaismuistoista, on noin 4-6 miljardin dollarin luokkaa vuosittain. Eli täytyy korostaa sitä, että tähän laiton kauppa ei ole ainoastaan "taidevarkauksia" vaan siihen liittyy runsaasti myös esineitä, joita ei lueta taide-esineiksi, kuten esimerkiksi nuolenpäillä kirjoitetut savitaulut. Toisekseen Wessel tuo erinomaisesti esille sen, että arvio rahamääristä on vain arvio, joka todennäköisesti ei pidä lainkaan paikkaansa. Kenenkään ei pidä siis kuvitella, että museoista ja yksityiskokoelmista varastettaisiin esim. maalauksia niin paljon, että se olisi huumeiden ja asekaupan ohella taloudellisesti valtavan suuri tekijä. 

Toisekseen Eppu Nuotio oli NIDE-kirjakaupassa sitä mieltä, että kukaan muu ei kirjoita tämäntapaisia "taidemysteerejä". Suomessa Nuotio/Soininen saattaakin olla tällä hetkellä ainoa tällainen työpari (toinen kirja on kuulemma suunnitteilla), mutta ulkomaisessa kirjallisuudessa vastaavia romaaneja kuitenkin löytyy. Äkkiseltään mieleeni putkahti ainakin Donna Tarttin Tikli, josta jonkin aikaa sitten postasin täällä. 

Mutta tosiaan, suomenkielisillä kirjamarkkinoilla Nainen parvekkeella on erittäin tervetullut avaus. Ja vaikka juonessa onkin noita kliseisiä piirteitä, niin vastaavia tarinoita voi tulla vastaan ihan oikeassa elämässä. Olin perjantaina hautajaisissa ja vainajallakin oli sekä taidetta seinillä että muuta esineistöä. Muistotilaisuuden päätteeksi minulle ojennettiin kassi, jossa vainajalle kuulunut suuri lasimaljakko. Täytin sen vapuksi ruusuilla. Maalauksiakin olisimme saaneet, niistä kieltäydyimme kohteliaaksi, taidetta meillä on tällä hetkellä enemmän kuin seinille mahtuu. Tästä kaikesta voisi kirjoittaa, jossain romaanissa.

Nainen parvekkeella: vahva suositus. Kaikille, jotka pitävät Pariisista, taiteesta, kauniista kielestä ja kepeästä lukemisesta. Kaikille, joita kiehtoo taide ja sen ympärille usein kutoutunut salaperäisyys (köyhät taiteentutkijat, varakkaat taidekeräilijät, keräämisen addiktio ja himo hankkia omistukseen juuri jokin tietty teos...).

Meillä oli tänään myös eksoottinen vappulounas-paikka: vasta avattu My Rose -kahvila Helsingissä. Kannattaa kannattaa, lähi-itäläistä ruokaa ja leivonnaisia. Paikka on valitettavasti hyvin kaukana omista kulmistamme, joten ihan joka päivä emme tule siellä falafelilla pistäytymään. Syyrialainen ystäväni sanoi: täällä tuoksuu Syyria. Kaipaus on suuri, varsinkin nyt kun Aleppo palaa ja vuotaa verta.

Beda Stjernschantz: näyttely & kirja

Assyriologi käväisi toissa viikolla taidenäyttelyn avajaisissa: Amos Andersonin museossa on aina elokuun loppuun saakka nähtävillä Beda Stjernschantzin (1867-1910) tuotantoa. 

Stjernschantz oli minulle ennen avajaisiltaa täysin tuntematon taiteilija. Hän kuului muiden, enemmän kuuluisuutta saaneiden suomalaismaalareiden ja kuvanveistäjien ystäväpiiriin, mutta naisena hänellä oli kosolti vaikeuksia lyödä itsensä lävitse. Elämä kävi hänelle ajan mittaan niin raskaaksi, että hän näki nuorella iällään ainoaksi ratkaisukseen itsemurhan. Bedan tarina on siis sekä aikakaudelleen tavallinen (naistaiteilijan vaikeudet tulla tunnustetuksi tai ansaita taiteella elantoaan) että erittäin murheellinen. Amos onkin tehnyt loistavaa työtä nostaessaan Bedan elämäntyön esille. Näyttely oli laajempi kuin osasin odottaa ja töiden joukossa on monia helmiä, maalauksia joihin rakastuin.

Suosittelen näyttelyä lämpimästi jokaiselle, etenkin niille, jotka haluavat nähdä monia suomalaisen symbolismin huipputöitä.

Näyttelyn lisäksi Amoksen kuraattori Itha O'Neill on toimittanut upean kirjan Bedan elämästä ja tuotannosta, joka toimii samalla näyttelyluettelona. SKSn kustantama teos Beda Stjernschantz, Ristikkoportin takana/Bakom Gallergrinden (2014) näytti avajaisissa museokaupassa niin houkuttelevalta, että heti kotiin päästyäni sanoin puolisolleni: haluan sen heti! (puoliso työskentelee SKSllä ja saa sen kirjamyymälässä alennusta). Vasta viime perjantaina kirjaa oli saatavissa SKSn kaupassa ja eilen selasin sitä jo innoissani. Erittäin kauniisti toteutettu ja taitettu, korkealaatuinen paperi teksti on suomeksi ja på svenska. Lukemaankin olen jo aloittanut ja heti alkusivuilta löytyi jotain assyriologille erittäin mielenkiintoista: 1891 Pariisissa opiskellessaan Beda piirsi Louvressa iltapäivisin. Stjernschantzin luonnoskansiossa on koko joukko Louvren assyrialaisella ja egyptiläisellä osastolla tehtyjä tutkielmia (s. 18). 

Nyt alkoi tietysti kiinnostaa nuo luonnokset -- mitä Beda noilta osastoilta piirsi? Assyrialaisia reliefejä vai Gudea-patsaita? Ja kuinka moni muu suomalainen taiteilija kenties Pariisissa työskennellessään piirtänyt Louvressa juuri muinaismesopotamialaisia löytöjä? Voisiko noista skisseistä jopa kerätä oman näyttelynsä? Joka tapauksessa myös kirja on ansainnut oman yleisönsä ja sopii erinomaisesti esimerkiksi lahjakirjaksi. Tutustukaa Bedaan ja hänen töihinsä sekä näyttelyssä että kirjan kautta!