Turkkilaisia (sekä suomalaisia) kirjakauppoja ja professorin juhlakirja

Assyriologi on ollut jo viikon Suomessa ja runsaasti viileämmät lämpötilat aiheuttaneet lievää flunssaa sekä akuuttia kaipuuta takaisin Turkin lämpöön. Syysloma perheen kanssa Ateenaan on kuitenkin varattu, joten enköhän kestä tämän runsaan kuukauden seuraavaa matkaa odotellessa. Viimeisellä viikolla Istanbulissa vietin paljon aikaa kirjakaupoissa, niistä haluan kertoa pari sanaa.

Neljä viikkoa kestäneellä matkallani ostin kenties tavallista enemmän kirjoja. Kaikki ostamani tai lahjaksi saamani kirjat eivät ole kuvassa, koska yksi opiskelijani otti niistä kuljetettavakseen pari eivätkä nuo pari opusta ole vielä päässeet kotiini asti. Yksi nide on tyhjä muistikirja (toinen ostamani muistikirja ei ole puolestaan kuvassa). Tällaisten kirjamäärien raahaaminen ilman lisäkustannuksia ei olisi mahdollista ellei Turkish Airlines sallisi ulkomaan lennoilleen 30kg matkatavaraa ruumaan (eikä ole turhan tarkka käsimatkatavaroiden määrästä tai painosta).Tutkija ja kirjahullu arvostaa tällaista lentoyhtiötä suuresti!

Myönnän että tällä kertaa kirjojen ostamisessa ei ollut juurikaan itsehillintää. Tämä johtui suurimmaksi osaksi kahdesta syystä, sen lisäksi että satun rakastamaan kirjoja hyvin paljon. ja sen lisäksi, että tarvitsen niistä monia tutkimuksissani enkä voi lainata niitä yliopistoni kirjastoista. Ensimmäinen syy on hieman banaali: Turkin liiran vaihtokurssi on nyt niin edullinen, että kirjat tuntuivat älyttömän halvoilta. Toinen syy on se, että etenkin Istanbulissa länsimaisten turistien kato näkyy ja tuntuu kaikkialla. Idästä päin tulevat matkailijat eivät ole kiinnostuneita etenkin Beyoğlun

lukuisista antikvaarisista - ja muista kirjakaupoista ja tämä vaikuttaa suoraan näiden bibliofiilisten yrittäjien elinkeinoon. Missään kaupassa en oikein voinut käydä ostamatta edes yhtä kirjaa. 

Jo neljännesvuosisadan ajan yksi istanbulilaisista kirjakauppasuosikeistani on ollut kävelykatu Istiklal Caddesilla sijaitseva Deniz Kitabevi. Enimmäkseen antikvaarisia ihanuuksia, mutta myös vanhoja karttoja, painokuvia ja muuta parafernaaliaa. Viivyn siellä aina pitkään, en tohtisi lähteä pois ihanan tunnelman vuoksi (joka on samanlainen kuin monissa vastaavissa roomalaisliikkeissä).

Muinaistutkijan paratiisi on samalla alueella sijaitseva Homer Kitabevi. Siellä on pakahduttavan laaja valikoima antiikintutkimusta, ei ainoastaan Anatolian aluetta koskevaa. Etenkin tämä kauppa on sellainen kulttuuri-instituutio, jollaista Suomesta ei enää löydy. Toivon kaikille istanbulilaisille kirjakauppiaille menestystä vaikeista ajoista huolimatta ja toivon, että voin taas pian palata Kaupunkiin tekemään niissä lisää kirjaostoksia.

Istanbulissa veti tämä kirjakauppojen tarjota tällä kertaa todella hiljaiseksi. Suomi on mukamas sivistysvaltio, mutta jo kesällä havahduin siihen karuun todellisuuteen, että esimerkiksi yliopistokaupunki Oulussa ei ole yhtään ainoaa, akateemisesta näkökulmasta katsottuna, kunnon kirjakauppaa. Missä oululaiset opiskelijat käyvät haahuilemassa, inspiroitumassa, ostamassa kirjoja? Muistelin omia opiskeluaikojani Tübingenissä, missä käsikirjoja, johdatuksia arkeologiaan -- Reclamin keltaista sarjaa antiikin tekstejä jne. jne. oli saatavilla useammassa kaupassa. Monet nuoret ovat oppineet varmaankin tilaamaan kirjansa internetistä, mutta jotenkin on vaikea kuvitella, että samaa inspiroitumista voisi tapahtua klikkaamalla kirjan kuva virtuaaliseen ostoskoriin kuin jos opusta pääsee kaupassa selaamaan.

Helsingissä on sentään Tiedekirja ja Gaudeamus. Meillä OLI myös aikoinaan Akateeminen Kirjakauppa, jossa opiskeluaikoina ansaitsin myös elantoani ja jossa opin paljon siitä miten kirjakauppa parhaimmillaan toimii myös kulttuuri-instituutiona. Akateemisen romahduksesta kertoo Nalle Nyberg muistelmissaan Kirjatalossa (Otava 2017). Olen pyytänyt tästä kirjasta itselleni arvostelukappaleen ja tulen siitä postaamaan kunhan saan kirjan ja saan sen luettua.

Kirjoilta ei voinut välttyä eilenkään: ystävämme professori Laura Kolbe täytti 60 vuotta ja hänen oppilaansa laativat hänelle juhlakirjan, jonka toteutumisessa muut saivat sitten olla maksavana osapuolena (ja näinhän sen kuuluu mennäkin). Lauran oma opettaja Matti Klinge oli myös paikalla seminaarissa ja juhlakirjan julkistamisessa. Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa väreili hieno, usean sukupolven humanistinen, akateeminen ja voisi jopa sanoa yläluokkainen tunnelma. 

Vihdoin sain myös hankittua Lauran äidistään julkaiseman kirjan. Sekin on nyt lukulistalla ja siitäkin tulen lähiaikoina postaamaan.

Maan hiljaisen upeat työt: Essi Renvall Oulun Taidemuseossa

Assyriologilla on hieman ambivalentti suhde Ouluun, puolisoni syntymäkaupunkiin, jossa edelleen käymme ainakin pari kertaa vuodessa. En ole hirveän usein suositellut kenellekään siellä vierailua. Nyt kuitenkin kirjoitan tähän: menkää kaikki Ouluun ja pian! Oulun Taidemuseossa on juhannuksen alla avattu kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911-1979) töistä hienosti toteutettu näyttely (esillä syyskuun alkupäiviin asti). Näyttely on näkemisen arvoinen.

En ennen näyttelyyn tutustumista tiennyt Renvallista tai hänen töistään juuri mitään. Hurahdin heti alkumetreillä. 

Minä kuulun maan hiljaisiin. Teen tätä työtäni hiljaisuudessa, muista erillään. Minun materiani on ankara ja mykkä, ja koska minulta puuttuvat sanat, on minun tyydyttävä ilmaisemaan sanottavani veistoksellisesti. 

Sanottavaa Renvallilla on runsaasti, herkkää ja väkevää. Miltei hänen koko tuotantonsa koostui muotokuvista, ja esillä onkin monia WSOYn kirjallisuussäätiön kokoelmiin kuuluvia suomalaisten kirjailijoiden muotokuvia.  Näyttelystä on myös SKSn julkaisema kirja, jota pääsen harmillisesti opiskelemaan vasta lomien ja elokuisen Turkin-matkani jälkeen -- silloin postaan Renvallista ja kirjasta vielä uudemman kerran. Tässä muutama fragmentti, toiveena innostaa lukijat vierailemaan näyttelyssä.

Renvallin muotokuvat vangitsivat, mutta niin teki myös pieneltä näytöltä nonstop-rullaava SF-filmipätkä, Vittorio Mantovanin ohjaama. Sota-ajan propaganda pysäyttää aina, kuvanveistäjätär ei ole sodassa, mutta hänen panoksensa isänmaalle on silti merkittävä. Mutta taiteilijan taiteellinen tuotanto EI ole se merkittävä panos, vaan Renvall toteuttaa laajaa väestöpoliittista ohjelmaa -- siis miten? Tekemällä lapsia! Neljän lapsen synnyttäminen katsottiin sota-aikana luonnollisesti hyvin isänmaalliseksi toiminnaksi.

Renvall ilmeisesti piti kovasti pronssista materiaalina, mutta hänen erikoisuutenaan oli muotokuvien yksityiskohtien maalaaminen ja sekatekniikka: naiset saavat "aidot" helmet koruikseen. Nämä herättivät monenlaisia assosiaatioita, joita avaan sitten siinä toisessa postauksessa.

Työtakin ja parin iltapuvun lisäksi esille oli asetettu myös monien kirjailijoiden omistuskirjoituksia teoksiinsa, sellaisten, jotka olivat istuneet Renvallille malleina. Niistä tihkuu se yhteys, mikä taiteilijan ja mallin välille luomisvaiheessa syntyy.

Näyttelyssä oli paljon yksityishenkilöiden muotokuvia, mutta myös, eikä vähiten WSOYn kirjallisuussäätiön omistuksessa olevien muotokuvien ansiosta, iso kaarti suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurihistorian merkkihenkilöitä. Ihastuin nuoreen Erkki Tuomiojaan, kirjaviisas jo silloin.

Olen näyttelyn jälkeen siirtynyt tänne Kuusamon paratiisiin. Maariankämmekät kukkivat runsaslukuisina, retkeä Riisitunturille suunnitellaan. Mutta vielä Renvallin pystit askarruttavat. Menkää siis katsomaan, tästä näyttelystä ei kukaan lähde kylmin sydämin kotiinsa.

Suomalaisen kaunokirjallisuuden "alennustila".

Assyriologi on siirtynyt mökille Kuusamoon. Mäntän Serlachius-museoiden ja Oulun kautta. Mäntän museovierailusta postaan varmasti myöhemmin, nyt vain lyhyt toteamus siihen, että suomalainen kaunokirjallisuus on alennustilassa. Ei ehkä romaanien kirjallisen tason vuoksi, mutta jotain kustannus-, kirjakauppa- ja kuluttajakentällä mättää. Käväisimme eilen Oulun Akateemisessa Kirjakaupassa ja sielläkin oli  vielä alennusmyynti.

En ole mikään kotimaisen kaunokirjallisuuden suurkuluttaja -- normaalisti saan pari uutuusromaania (joita yleensä myös itse toivon) joululahjaksi, enkä ole esimerkiksi vieläkään lukenut Riikka Peloa, Pauliina Rauhalaa tai edes Kjell Westön uusinta. Ulla Lundbergin Jään lainasin vuosi sitten anoppilan kirjastosta lukemiseksi tänne mökille ja nautin siitä kovasti. Akateemisessa minun oli suorastaan pakko hankkia nämä kolme kotimaista romaania, joiden kaikkien lähtöhinta on alle kaksi vuotta sitten ollut 30 euron tietämillä. Nyt punaisista hintalapuista sain vielä 60% alennuksen, eli maksoin kolmesta kovakantisesta reilut kymmenen euroa. Hirvisaaren romaani ilmestyi viime vuonna. Olen tietysti iloinen, että sain kirjoja näin halvalla -- Pulkkista aloittelin jo tänä aamuna ja se vaikuttaa yllättävän hyvältä, Hirvisaaren ensimmäisen Katariina-romaanin ostin niinikään alennusmyynnistä ja sen luin viime kesänä, Oksasta en ole lukenut vielä lainkaan, saa nähdä jääkö tämä kesken. MUTTA: ihmettelen kuka enää viitsii ostaa romaaneja normaaliin hintaan jos malttaa odottaa kirjaa vajaan vuoden ja ostaa sen sitten pilkkahintaan? En usko, että divaritkaan pystyvät tällaiseen hinnoitteluun näin uusista kirjoista. Jotenkin veti mielen surulliseksi, täytyisi varmaan ostaa enemmän normaalihintaisia kirjoja...

Kuusamossa odotti oma biitsi, seesteinen tunnelma ja maariankämmekätkin kukkivat rannassa... Paratiisi.

Gaziantepessä ja vähän Maraşissakin

Assyriologi on palannut kotiin, sillä aikaa kevään hennommat sävyt ovat muuttuneet alkukesän reheväksi vihreydeksi. Luonnon kauneus rauhoittaa sekavaa olotilaa -- Gaziantepen alueelle olisi mielellään jäänyt hieman pidemmäksi aikaa, mutta viikon päästä on saatettava Oulussa puolestaan appi puolisonsa viereen sukuhautaan ja lasten kesälomien koittaessa on täällä kotonakin moninaista puuhaa ja velvollisuutta. Kotipihassa tulppaanit kuitenkin kukkivat minuakin yllättäneissä väriyhdistelmissä.

Palaan kuitenkin vielä hetkeksi Gaziantepeen -- mitä useammin siellä käyn, sitä enemmän paikkaan tykästyn ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea toisenlaista Turkkia kuin metropoli Istanbulilla ja rannikon turistipaikoilla on tarjota. Turkkilaisessa perinteessä on täällä myös häivähdys syyrialaisuutta. Gaziantepessä on myös viime vuosina alettu vilkkaasti restauroida joitain nurkkia kaupungin vanhoista osista ja näille kaduille on ilmestynyt viehättäviä sisäpihakahviloita ja käsityöläispuoteja. Nyt kun suuria osia Aleppon vanhoista osista on tuhoutunut, Gaziantepen rooli alueen arkkitehtuurin ja kulttuuriperinnön säilyttäjänä on merkittävä. Yöpymispaikaksi suosittelen yhä Asude Konakia, jonka isäntäväki on ystävällistä ja emännän itse kokkaama ruoka erinomaista. Aamiaisella saatte maistaa hänen omia hillojaan ja appelsiinimarmeladia. 

Monissa paikoissa talot herättävät minussa jälleen osto- ja kunnostushaluja, vaikka täysin rähjäisessä kunnossa olevia rakennuksia näkee yhä harvemmin.

Gaziantepessä näin myös tämän ihastuttavan pienen neidin, kampaus ja aurinkolasit viimeisen päälle, joka alkoi hihkumaan isälleen laukkukaupan edessä. 

Tiistaina tein päivän retken myös Maraşiin (nyk. Kahramanmaraş). Myöhäisheettiläisellä aikakaudella paikalla kukoisti merkittävä keskus ja tulen kertomaan hieman sen huimaavasta historiasta jossain seuraavista postauksista. Varsinainen kohteeni Maraşissa oli siis sen arkeologinen museo.

Siellä on esillä mammutin, myöhäisheettiläisten ja roomalaisaikaisten löytöjen lisäksi uusassyrialainen sopimussteela, joka on löytynyt läheisestä Pazarcıkista. Nuolenpääpiirtokirjoitus kulkee myös pitkin kivipaaden takaosan, minkä vuoksi on erikoista, että se on asetettu museossa erään käytävän nurkkaan, tosin peilillä varustettuna. En kuitenkaan ole varma onko tämänkaltainen ratkaisu (harvemmin nuolenpäätekstejä luetaan peilikuvista) hyvä muutoin kuin selfien ottamiselle.

Moderni Maraş tunnetaan alueen toisena kulinaarisena keskuksena. Kun Gaziantep on kuuluisa ruoastaan ja baklavastaan, naapurikaupungissa kannattaa poiketa erityisesti jäätelölle.

Sitkeän koostumuksensa vuoksi sitä ei syödä lusikalla vaan haarukalla ja veitsellä. Vihreät murut päällä ovat pistaasipähkinää. Ja museosta löytyy myös upeita mosaiikkeja...

Pääsiäisen jälkeen Roomaan

Assyriologin aika on kulunut osin kotona, osin Oulussa ja vaikka kuinka olisi tehnyt mieli niin sopivaa rakoa postaamiseen ei ole ollut. Ja nyt kun sellainen olisi, aivot eivät oikein jaksa työstää mitään syvällisempää kun univajetta tuntuu olevan aika tavalla. Herään aamuöisin miettimään elämää ja kuinka sen pintapuolisen vahvuuden pohjalla piilee hauraus. Ja toisaalla: jos en heräisi aikaisin, en kokisi huikean kauniita aamun hetkiä kun valo valtaa maiseman.

Ja aina voi aikaisen aamuun herättyä nauttia maitokahvia jossain ihanassa paikassa, kuten oululaisessa Antellin kahvilassa.

Rankkaan viikkoon on mahtunut myös ehdoton juhlahetki kun ystävä ja entinen kollega kutsui kummipoikani ja minut Katajanokan kasinolle lounaalle. KAIKKI eli seura, ruoka ja näköala olivat erinomaisia, joista lämmin kiitos Jyrkille!

Turkin ekskursion ohjelman hiominen on täydessä käynnissä, sitä ennen käyn kuitenkin Roomassa. Rooma oli ennen ehdoton suosikkikaupunkini, tänään on vaikeaa laittaa mihinkään paremmuus-järjestykseen ikuisen kaupunkiin verrattuna sellaisia paikkoja kuten Istanbul, Aleppo ja Damaskos. Ne ovat kaikessa erilaisuudessaan kaikki yhtä rakkaita. 

Lievää innostusta ja euforiaa on jo ilmassa, vaikka Roomassa on aikaa vain viikko. 

Oulussa

Assyriologi siirtyi viikon alussa joiksikin päiviksi Ouluun, suunnitelmien mukaiset postaukset viivästyvät. Junamatka sujui leppoisasti kun harjoittelin Instagramin käyttöä junan ikkunasta, ehkä joskus vielä opin.

Tampereelle nousee uusi komea maamerkki, Tornihotelli, jonne pääsee pian asumaan ja ihailemaan todennäköisesti upeita maisemia. Olen aina rakastanut avaria näkymiä korkeista paikoista.

Ylivieska kuuluu lapsuuteeni. Kesällä paistoi aina aurinko, käytiin saunassa ja juotiin sittistä.

Oulussakin olin muutaman kerran lapsuudessani, läpikulkumatkalla Kuusamoon. Ensimmäinen kerta taisi olla 40 vuotta sitten...

Ennen Ouluun lähtöä olin katsomassa elokuvaa The Monuments Men. Nyt luen R.M. Edselin kirjaa, johon fiktiivinen elokuvan tarina pohjautuu. Tästä postaan sitten kun olen palannut Oulusta.