Kun elämä on täynnä pieniä ja suuria asioita, ei assyriologi malta istua postaamaan blogissaan. Koko marraskuun olin Berliinissä. Elin neljä viikkoa epätodellisessa tilassa: sain uppoutua omiin juttuihin eli tutkimiseen. Tutkijakollegium, jonka vieraana käyn tulevaisuudessa vielä useammankin kerran, tarjoaa minulle optimaaliset olosuhteet. Oma työtila samassa huoneessa mukavien kollegoiden kanssa -- kollegiumilla on kokonainen villa omassa käytössään, aivan Freie Universitetin humanistikampuksen vieressä. Kampuksen kirjasto on loistava ja tämän ensimmäisen tutkimuskuukauteni aikana vietinkin runsaasti aikaa haahuilemalla hyllyjen välissä ja lukemassa kaikennäköisiä kirjoja ja artikkeleita, joita en ole aikaisemmin onnistunut saamaan käsiini. Kirjastoon ei ole kuitenkaan aina pakko lähteä -- kollegiumilla on myös käytössä opiskelija-apulaisia, jotka käyvät lainaamassa kirjoja puolestasi tai skannaavat tekstejä pdf-tiedostoiksi. Maanantaisin kollegium kokoontuu kuulemaan jäsenten tutkimuksista ja keskustelemaan niistä. Rikastutan tutkimusyhteisöä visuaalisella lähestymistavallani muinaisen Lähi-idän hallitsijoihin ja hallintoihin, etenkin hallitsijapatsaiden rooliin vallan ilmentymänä. Runsaan vuoden kokeilun jälkeen olen hiljalleen oppinut tekemään PowerPoint-esitysten sijasta Prezi-pohjia. Kuvaihmisenä Prezin monipuoliset mahdollisuudet inspiroivat minua tavattomasti.
Viikonloppuisin kävin ammentamassa uusia ideoita museoista. Berliinissä en ikinä väsy käymään museosaarella ja vaikka olisi nähnyt joitain vanhoja monumentteja kuinka monta kertaa, löytää aina jotain uutta. Ihan aina. Nyt kävin esimerkiksi vahvistamassa sen muistikuvan, että Berliinin Neues Museumissa on pompeijilaiseen tyyliin maalattuja pylväitä. Pompeijilaisen esikuvan näin kesällä Napolin arkeologisessa museossa ja jäin miettimään, että olen nähnyt juuri samanlaisen jossain muualla.
Koska olen lyhyiden Berliinin-visiittieni aikana aina käynyt museosaarella, ovat muut museot jääneet vähemmälle. Siksi käyntini nykytaidetta esittelevällä Hamburger Bahnhofilla oli ensimmäinen, muttei varmaankaan viimeinen.
Näyttelyissä on tällä hetkellä esillä suuresti rakastamani ja ihailemani Anselm Kieferin (1945- ) teos Lilith am Roten Meer 1990. Pari vuotta sitten hurahdin Kieferin taiteeseen Mäntässä. Kieferin tapa yhdistää teksti ja kuva -- myös monet aiheet sivuavat runoutta ja muinaista Lähi-itää -- iskee tällaiseen bibliofiiliin muinaistutkijaan hyvin syvälle.
Tuo fyysinen ensikohtaaminen minun ja Kieferin taiteen välillä Mäntässä jätti myös jälkeensä valtavan kaipuun saada käsiini Serlachiuksen näyttelyn katalogi: se myytiin nimittäin loppuun juuri tuona samana päivänä kun kävin Mäntässä, ennen kuin ehdin lunastaa itselleni kappaleen sitä ihanaa kirjaa. Yli kaksi vuotta olen nyt epätoivoisesti etsinyt sitä, etenkin antikvaarisista kirjakaupoista. Koska en löytänyt tuota nimenomaista katalogia, tyydyin kesän lopulla erääseen toiseen ja ostin sen korvikkeeksi. Berliinissä minua onnisti: museon kirjakaupassa oli vielä selailukappaleen lisäksi yksi ostettavassa kunnossa oleva kappale! Ja koska toisessa Anselm Kiefer -kirjassa oli ystävän lempiteos, oli lopputuloksena se, että en päässyt tästä kaupasta ulos ostamatta kahta Kiefer-kirjaa. Onneksi kotona on suvaitsevainen puoliso, joka ei protestoi tällaisia kirjaostoksia. Syntyi halu myös saada Kieferin taidetta omaan kokoelmaan -- se jäänee kuitenkin vain haaveeksi, Kieferin teoksista maksetut hinnat kun ovat päätähuimaavia. Mutta voisin kerätä Kiefer-taidekirjakokoelman, kattavan sellaisen. Kolme kirjaa muodostavat nyt tuon kokoelman ytimen ja keräilyhän tekee ihmisen onnelliseksi. Jos joku tahtoo välttämättä päästä omasta Kiefer-kirjastaan eroon, otan myös lahjoituksia vastaan :).
Joulukuun olen kotona, tammikuuksi takaisin Berliiniin. Ennen paluuta koetan löytää aikaa postaukseen, jossa taas juttua taideväärennöksistä. Olen kuluneen vuoden aikana lukenut useamman teoksen, joista haluan kirjoittaa, mutten ole vielä ehtinyt sinne asti.