Rut Brykin lumoava leijona

Viime viikolla assyriologi oli jälleen EMMAssa. Syyrialainen ystäväni tarjosi minulle & eräälle toiselle ystävättärelleen herkullista lounasta ja sen päätteeksi ajoimme Tapiolaan, lähinnä katsomaan Rut Brykin näyttelyä. 

Brykin tuotanto ja elämä olivat minulle ennen näyttelyä suurimmaksi osaksi täysin tuntemattomia -- keraamikkona ja Birger Kaipiaisen aikalaisena heillä on joitain samankaltaisuuksia ja yhtymäkohtia ja jo näyttelyssä aloin ihmettelemään sitä, ettei edesmennyt anoppini koskaan ollut hankkinut mitään Brykin työtä (Kaipiaisia hän omisti joitakin). 

Brykin taideteoksissa vaikuttavat värit ja myös aiheet. Lumouduin ennenkaikkea leijonasta. Sen vihreät silmät ovat maagiset.

Ovet ovat aina kiinnostaneet aiheena, Brykilla niitä on paljon.

Myös näytteilleasettelussa on paljon viehättävää, joitain töitä oli asetettu liki lattiarajaa, pienen lapsen silmien tasolle, kuten nämä perhoset.

Harri Kalhan laatima kirja on taas sellainen helmi, että se oli pakko poimia mukaan EMMAn kaupasta.

En ole ehtinyt siihen vielä kunnolla tutustumaan, kirja lähtee varmaankin mukaan heinäkuiselle mökkimatkalle, silloin saksankielisen artikkelin käsikirjoitus on jätetty toimitettavaksi ja pääsen syventymään Brykin elämään ja ah, näihin herkullisiin töihin!

Suosittelen jälleen -- Brykin näyttely on niin antoisa että menen sinne varmasti uudestaan. Museossa käynti inspiroi ja innostaa omiinkin töihin. Olen ollut "oman leijonani" lumoissa jo useamman viikon ajan, mutta sydämessäni näyttää olevan aina paikka uudelle leijonalle...

Näyttely päättyi Brykin ja Tapio Wirkkalan tyttären Maaria Wirkkalan paneeliin, jossa oli käytetty äidin osasia. Ja taas huokailin ihastuksesta... Menkää ihmiset, menkää EMMAan!

Birger Kaipiainen & Harri Kalha, osa 2

Assyriologi palaa  vielä tämän viikon EMMAssa esillä olevaan näyttelyyn Birger Kaipiaisen keramiikasta sekä Harri Kalhan erinomaiseen, samettiseen kirjaan (SKS 2013). Sekä kirja että näyttelyn työt herättivät niin paljon erilaisia assosiaatioita myös muinaiseen esineistöön, että niitä on tuotava vielä muutama esille.

Kaipiainen taideteokset tuovat lohtua keskelle talven pimeintä pimeyttä -- kun kello kymmenen aamulla on oikeastaan ihan pimeää, sumuista ja tuhruista, niinkuin tänään. Kaipiainen itse luonnehti tuntojaan: Ikävä on minulle pysyvä olotila, joka voi hetkeksi kaikota, tullakseen uskollisesti takaisin (s. 50). Kalha tulkitsee puolestaan Kaipiaista: Teosten perusvireenä on aina kaipaus toisaalle -- kauniimpaan maailmaan, pois tästä hetkestä: irti arjen proosasta, rujoudesta runouteen (s. 50).

Teos, joka teki minuun joutsenen ohella suurimman vaikutuksen oli tämä istuva kaunotar. Se assosioituu päässäni lukuisiin muinaisiin patsaisiin, jotka on kuvattu istuvassa asennossa ja heettiläis-luuvilaisessa ikonografiassa juuri jumalattaret kuvattiin usein istuvina. Myös "kuolevaiset" saivat omia kivipatsaitaan, toisinaan miniatyyrimuodossa, kuten tämä Pohjois-Syyrialaisesta Tell Halafista löytynyt.

Istuvan naisen pää ja silmä ovat myös erittäin lähellä etenkin Tell Brakista löytyneitä nk. "silmä-idoleita" (eng. eye idols).

Kuvalähde: M. Fortin, Syria, Land of Civilizations (1999) s. 279

Äärimmäisen vaikuttavia olivat kuitenkin Kaipiaisen suloisen turhat "kukkapuut", joita oli EMMAssa esillä kolme kappaletta.

Näillä Kaipiaisen luomuksilla ei ole mitään muuta funktiota kuin olla koristeina. Minulle tuli niistä kuitenkin mieleen kaikenlaiset mesopotamialaiset kulttiparafernaliat -- erityisesti uusassyrialaiset suitsukeastiat, joita on kuvattu kaksin kappalein esimerkiksi kuningas Assurbanipalin (668-n. 627 eaa) kuuluisassa "puutarhareliefissä".

Kuvalähde: J. Reade, Assyrian Sculpture (1983) s. 68.

Nämä muinaiset suitsukeastiat eivät kuitenkaan läheskään aina olleet keramiikasta vaan metallista valmistettuja. Upeita kappaleita on löytynyt esimerkiksi nk. "lyydialaisesta aarteesta".

Kuvalähde: I. Özgen/J. Öztürk, Heritage Recovered. The Lydian Treasure (1996)  s.114.

Jos ette ole vielä näyttelyä nähneet, tämän viikon sunnuntaihin on aikaa! Käykää vaikuttumassa ja saamassa kontrastia ulkona vallitsevaan harmauteen!

Birger Kaipiainen & Harri Kalha, osa 1

Joulunpyhinä assyriologi on lueskellut lisää Harri Kalhan kirjaa Birger Kaipiaisesta (SKS 2013) ja niinkuin olen jo pariinkin otteeseen postannut, liittyy kirja EMMAssa olevaan näyttelyyn Kuriton kaunosielu. Kustantajan varastosta kirja on loppuunmyyty, mutta ainakin vielä ennen joulua sitä sai EMMAn myymälästä.

Kirjan teksti ei ole perinteinen biografia vaikka sen lyhyt ja ytimekäs nimi ehkä näin antaa ymmärtää. Itse asiassa Kalha käsittelee todella vähän Kaipiaisen elämää, omaan henkilökohtaiseen makuuni liian niukasti. Olisin etenkin ollut kiinnostunut lukemaan enemmän Kaipiaisen mahdollisista ulkomaanmatkoista -- matkoilla me kaikki imemme itseemme mitä erilaisimpia vaikutteita.

En tähänkään postaukseen saa avattua kaikkia niitä mielleyhtymiä Kaipiaisen töiden ja muinaisten asioiden välillä -- etenkään kun pitäisi pakata tämä tietokone reppuun ja suunnata kohti pohjoisia ulottuvuuksia. Tyydyn siis tällä kertaa tähän kollaasiin: Kaipiaisen pulleamahaiset linnut ovat sukulaisia Keski-Turkissa kukoistaneiden muinaisassyrialaisten kauppakolonioiden kulttivaaseille.

Eläimenmuotoinen keramiikka on ollut varhaisista ajoista lähtien todella suosittua monissa kulttuureissa.
EMMAn näyttelyn keskeisimpiä esineitä on valtava koboltin- ja lapislasulinsiniseen verhottu joutsen, jonka valkoinen versio lahjoitettiin aikoinaan Iranin shaahille.

Kalhan mukaan Kaipiainan ei antanut politiikan tai nuorisoradikalismin häiritä työtään; hänelle lahjan pääkohde, kansainväliseksi mediahahmoksi noussut shaahitar oli ihailtu julkkiskaunotar ja Persian hovi edusti romanttista eksotiikkaa (s. 136-138)

Kalha kertoo myös, että Iranin vallankumouksen yhteydessä se (=lahjajoutsen) hävisi, varastettiin tai tuhottiin -- kenties se lyötiin jonkun kiihtyneen vallankumouksellisen toimesta tuusan nuuskaksi hovin rappion ja epätasa-arvon symbolina (s. 138). Tässä kohtaa olisin kiinnostunut tietämään, mitkä Kalhan lähteet ovat joutsenen häviämiselle: Teheranin lukuisia keisarillisia palatseja ei minun tietojeni mukaan juurikaan ryöstelty ja tänään osa niistä on julkisia museoita (= olen vieraillut yhdessä niistä) kaikkine prameine sisustuksineen. Viha ja tuhovimma keskittyi perinteiseen tapaan hallitsijapatsaisiin, ei perheen luksusesineisiin. Olisiko mahdollista, että joutsen sittenkin lymyää joissain palatsien sadoissa, ehkä tuhansissa huoneissa? En pidä mahdottomana sitä, että shaahiperheen Iraniin jääneestä omaisuudesta ei vieläkään ole laadittu kattavaa inventaariota, mutta saatan olla tässä väärässä.

Edelleen suosittelen sekä kirjaa että näyttelyä, auki 12. tammikuuta asti! Lähden nyt kohti Kuusamoa ja postaan jos kerkeän. Pari lumista kuvaa on todennäköisesti odotettavissa. Antoisaa loppuvuotta!

Birger Kaipiainen EMMAssa

Eilen assyriologi vietti rauhoittavan hetken EMMAssa, katsomassa näyttelyä Kuriton kaunosielu eli Birger Kaipiaisen keramiikkaa. Pikkutyttönä kävelimme usein silloin kirjapainona toimineen WG-talon ohitse. Samalla tiellä oli vastapäätä pikkuruinen popcorn-tehdas, jonka tuotteita myytiin kaupoissa kapeissa muovipusseissa. Tässä kulmassa Tapiolaa tuoksui siis usein popcorn...

Lapsena ja nuorena naisena en juurikaan arvostanut Kaipiaisen töitä -- mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän niistä viehätyn. Myös anopilla on Kaipiaisen vateja ja pidän niistä todella paljon, näin se maku vuosien varrella muuttuu. Etenkin värit ja yksityiskohdat viehättävät tavattomasti. Tänään näen myös paralleeleja muinaiseen Anatoliaan ja Syyriaan, mutta en nyt kykene avaamaan niitä lukijoille ja haluan vielä perehtyä paremmin upeaan Harri Kalhan kirjaan, jonka mainitsinkin jo edellisessä postauksessani. Tyydyn siis lataamaan tähän muutaman kuvan ja suosittelen näyttelyä kaikille, jotka eivät siellä vielä ole käyneet. Työt ovat esillä 12. tammikuuta saakka, ei päiviä riittää vielä loppiaisenkin jälkeen!

Kaipiainen rakasti rönsyjä ja ornamentteja, värejä...

Lapislasulin sininen on lempivärejäni, kunhan minun ei täydy käyttää sitä vaatteissa...

Kun ulkona on harmaata ja pimeää, Kaipiaisen maailmassa perhoset lentävät ja kukat kukkivat!

Kaipiainen käytti paljon peilejä.
Näiden Kaipiaisen punaisten kukkien myötä toivotan Rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille!

Joulu lähestyy

Joulu lähestyy, eikä assyriologista lainkaan tunnu siltä, että ehtisi tehdä kaikkea tarpeellista tai tarpeetonta ennen pyhiä. Rehellisenä ihmisenä tunnustan, että valmistelut ovat vasta hyvin alkuvaiheessa. Niinkuin joka vuosi. Onneksi en ole valmistelujen kanssa enää aivan NIIN ortodoksi kuin ennen -- tiukassa istuvat muistot lapsuuden jouluista, jolloin ensin äiti laittoi kaikki viimeisen päälle, siivottiin lattiasta kattoon, lattiat vahattiin ja kiillotettiin, kaapit raivattiin, leivottiin... Iän karttuessa jouluvalmistelut siirtyivät myös meidän lasten vastuulle. Tällä hetkellä yritän toimia voimieni ja ehtimiseni mukaan (vaikka huonolta omaltatunnolta ja stressiltä en aina säästykään) -- pääasia on, että lapsille muodostuu hyviä ja tunnelmallisia muistoja joulun odotuksesta ja vietosta. Mieleni täyttyy aina suurella lämmöllä ajatellessani lapsuuteni ja nuoruuteni jouluja: minulla oli äiti, joka loihti joulun, myös rahallisesti niukoilla resursseilla.

Tapiolalaisesta lapsuudenkodista on säilynyt/periytynyt joitakin jouluun liittyviä esineitä, jotka herättävät välittömät muistot ahtaasta käytäväkeittiöstä ja siellä leivotuista tortuista ja kakuista.
Kaivoin myös arkistohuoneen uumenista isän varmaankin kustantajan joululahjaksi saaman kirjan S. Marttila/J. Virkkunen (toim.), Lapsuuden joulu (1979).

Ilmeisesti tuosta ilmestymisvuodesta 1979 luin kirjaa ahkerasti adventtiaikaan. Ehdoton joulurunosuosikkini on yhä P. Mustapään Puer natus in Betlehem. Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten... Etenkin viimeistä edellinen värssy saa minut yhä edelleen kuvittelemaan kirkon katosta lehahtavan enkelin valkoisine ja kirkkaanvärisine siipineen.

Kuin ne kiiltokuvaenkelit, joita pikkutyttöinä kiihkeästi keräsimme. Enkelin ikonografiset juuret ovat muinaisen Lähi-idän siivekkäissä hahmoissa. 

Pikkuhiljaa alkaa joulu, lumettomuudesta huolimatta, tehdä pesää taloomme. Kuningas Mesilimin edellisistä joulunvietoista emme tiedä. Ainakin toistaiseksi hän ottaa valmistelut rauhallisesti.

Jo viime viikonloppuna oli suunnitteilla ehtiä taidemuseo EMMAan katsomaan näyttelyä Birger Kaipiaisen keramiikasta ja elämästä. Ensi viikonloppuna on pakko ottaa aikaa ja mennä Tapiolaan. SKSn julkaisema upea kirjakin Harri Kalhan kynästä minulla jo on, mutta tiedoksi kirjasta kiinnostuville: se on ollut supersuosittu & nyt loppuunmyyty eikä siitä tiettävästi tehdä toista painosta. Tästä tulee siis keräilykappale. Tämä tiedoksi niille onnellisille, joilla tämä ihastuttavan samettikantinen opus on! Postaan sekä näyttelystä että kirjasta, kunhan sinne asti ehdin.

Suloista joulunodotusta kaikille, ottakaa iisisti!