Mustanmeren yllä oli myrskypilvi.
Ankara on levinnyt Anatolian kukkuloille kuin pullataikina.
Tunnustan yhden perversion: väitöskirjan keruumatkoilta lähtien minulla on ollut outo perversio turkkilaisia bussiasemia kohtaan. Rintaani kohoaa outo innostus. Niillä tulee tunne, että koko maailma seikkailuineen (tai ainakin Turkin joka kolkka) on avoin, bussilla pääsee mihin tahansa.
Tällä kertaa ostin lipun Konyaan.
Konyan museon pihassa viinirypäleet kypsyvät. Täälläkin olin viimeksi noin 17 vuotta sitten. Tällä matkalla palaan omaan menneisyyteeni. Monet paikat ovat tunnistamattomia vaikka toisissa aika on pysähtynyt jo tuhansia vuosia sitten. Näistä kerron lisää mahdollisuuksien mukaan. Anatolian nettiyhteydet ovat arvaamattomia.