Assyriologi on palannut toiselta saattomatkalta kuukauden sisällä ja yöpynyt kodissa, joka ei ole enää oikein koti, sillä sen emäntä ja isäntä eivät sinne enää koskaan palaa. Kaikki kauniit esineet surevat omaa hiljaista suruaan ja ennen pitkää ne saavat sitten jostain uuden paikan tässä maailmassa, kantaen mukanaan muistoja näistä ihmisistä.
Menneiden viikkojen aikana olen lukenut kahta kirjaa, joihin halusin tutustua perheen kuolemantapausten vuoksi. Merete Mazzarellan Juhlista kotiin (Kirjayhtymä 1992) kertoo Mazzarellan äidin viimeisistä kuukausista. Olisin toivonut anopilleni yhtä armollista ja lempeää kuolemaa, näin ei vain hänen kohdallaan käynyt. Mazzarellan merkinnöistä löysin silti paljon samaa siinä, miten lääkärit sairaaloissa kohtelevat kuolemansairasta ihmistä ja esimerkiksi tämän kohdan olisin voinut minäkin muotoilla lähestulkoon samoin sanoin:
Eilen eräs hoitaja sanoi etteivät lääkärit puhu potilaan kanssa tämän ennusteesta ellei potilas itse kysy. Mutta miten ihmeessä potilas pystyisi kysymään? Jotta voisi kysyä, pitäisi kai olla niin terve että kykenisi nousemaan sängystä ja tarraamaan lääkäsin takinliepeeseen kierron aikana? Ja kuka sitä paitsi haluaisi kokonaisen ventovieraiden lauman edessä kysellä elämän ja kuoleman kysymyksistä ?(s. 56).
Eeva Kilven ajatelmien ja runojen kokoelma Kuolinsiivous (WSOY 2012) teki minuun suuren vaikutuksen. Olen lukenut verrattain vähän Kilven tuotantoa, tässä suhteessa minulla on runsaasti paikkaamisen varaa. Kilven lailla äitini oli karjalaisia evakkoja ja äitini rakasti ja ihaili Kilpeä suuresti. Lapsuuteni Tapiolassa hän asui aika lähellä ja muistelisin nähneeni hänet aika usein kävelyllä suuren mustan koiransa kanssa.
Erään toisen runon lisäksi rakastuin etenkin tähän:
Maaliskuu
Kun olen kuollut
palata kerran vielä
kenenkään huomaamatta tänne mun suo
omalle paikalle
keittiön pöydän ääreen
äitini vanhan keittokirjan luo.
Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää
rakkaille resepteille joita en enää nää,
lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää
ja joilta muskotintuoksua leviää.
Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi
kaikki ne reseptit joita en toteuttaneeksi tullut
kun turhat ja hullut
toiveet ja päähänpistot
minulta veivät
ajan ja voimat,
ne eivät.
Kotona monet asiat jatkuvat pikkuhiljaa lähestulkoon entisellään. Kuningas Mesilim on päästetty esikoisen sänkyyn nukkumaan... Olen melkein saanut luettua yhden Firenzen maisemissa tapahtuvan dekkarin, josta meinaan postata seuraavaksi... Ja ensi viikon lopussa on tiedossa assyriologille aivan uudenlaisia maisemia.