Sabahattin Ali -- Turkin Joel Haahtela

Assyriologin hyvät pyrkimykset postata tänä vuonna hieman useammin näyttävät toteutuvan vain laahaten. Ensi viikolla pidän vierasluennon anatolialaista kielistä ja tapani mukaan jumittunut kaivamaan sopivia kuvia tiedostoista Prezi-esitystä varten, plärännyt vanhoja valokopioita ja ladannut uusia artikkeleita tietokoneeseeni, yhä edelleen odottavat erinäiset tekstit viimeistelyään...  Ymmärsin nyt, että blogipostaukset jäävät, jos ajattelen väsääväni niitä sitten kun olen saanut työt siivottua pöydältäni. Eli nyt yritän muuttaa tapojani ja postata vähän lyhyemmin niin ehdin saman päivän aikana tehdä myös muita asioita. Sabahattin Alin (1907-1948) romaanin Madonna in a Fur Coat (1943, kännös englanniksi Maureen Freely ja Alexander Dawe) ostin viime syksynä Istanbulin lentokentältä ja luin automatkalla vuoden vaihteen jälkeen ja jo autossa lukiessani päätin, että tästä täytyy tehdä edes lyhyt postaus, kyseessä on erikoislaatuinen kaunokirjallinen teos.

Nappasin pokkarin lentokentän kirjakaupasta sen vuoksi, että takakannessa kerrottiin kirjan sijoittuvan 1920-luvun Berliiniin ja rakkauskertomuksen toisen osapuolen olevan taiteilija. Koska olen osa-aikaberliiniläinen (minulla ei ole matkalaukkua siellä, mutta suurehko paperikassi kyllä, jonka sisältö odottaa työhuoneen nurkassa paluutani), niin täytyihän tällaiseen tarinaan tutustua. Vasta joulun jälkeen kun lukeminen alkoi, ymmärsin että kyseessä oli jo vuonna 1943 julkaistu romaani, joka vasta muutamia vuosia sitten käännettiin englanniksi, sen jälkeen kun se Turkissa oli noussut, kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen, bestselleriksi. 

Siis ilmestyessään romaanin Madonna in a Fur Coat painos ja suosio olivat vaatimattomia. Tänään riipaiseva rakkaustarina on osunut monien turkkilaisten hermoon (suosittelen lukemaan Maureen Freelyn jutun The Guardianissa, linkki täällä). Nuori turkkilainen mies lähetetään Berliiniin opiskelemaan kieltä, hän kiertelee vapaa-aikanaan taidegallerioissa ja rakastuu naistaiteilijan omakuvaan, madonnaan turkistakissa. Juonta on turhaa kuvata tämän enempää -- olennaista on tarinan tunnelma, se mitä nuoren introvertin miehen sydämessä ja päässä liikkuu, millainen "Madonna" hänen rakastettunsa on ja miten mies päätyy isänsä kuoleman jälkeen elämään ahdistavaa konventionaalista elämää perheensä kanssa, jonka jäsenet ovat hänelle täysin vieraita. Kukaan hänet myöhemmin Ankarassa tuntenut ihminen ei olisi uskonut, millainen tarina hänen menneisyyteensä kätkeytyy -- hän kuului niihin ihmisiin, joista ihmetellään minkä vuoksi he oikein elävät koska vaikuttavat niin tylsiltä, intohimottomilta ja kaavoihinsa kangistuneilta.

Lukuelämys oli vaikuttava. Alin tyyli toi vahvasti mieleeni suomalaisen Joel Haahtelan (1972-) romaanit, joihin olen niinikään tykästynyt ja joista olen postannutkin, ainakin täällä ja täällä. Olen jo kauan sitten lukenut Haahtelalta myös taiteilijaromaanin Mistä maailmat alkavat (Otava 2017) sekä Adèlen kysymys (Otava 2019), ja niistäkin minulla olisi niin paljon sanottavaa.

Madonna turkistakissa suhteen toivoisin, että jokin suomalainen kustantaja innostuisi kirjasta ja saisimme siitä Tuula Kojon käännöksen suoraan turkin kielestä. Kojo on suomentanut suuren määrän Orhan Pamukin tuotantoa ja lukisin suurella mielenkiinnolla hänen käännöksensä samasta tekstistä. Kaikille niille, jotka lukevat kaunokirjallisuutta myös englanniksi ja pitävät Haahtelan melankoliasta ja oudon erityisistä mieshahmoista, suosittelen Alin romaania erittäin lämpimästi.

Hui mikä helmi! Tapio Hiisivaara, Tarunhohtoinen Turkki

Assyriologi tunnustautuu Turkki-friikiksi. Ja luuli vielä vähän aikaa sitten tuntevansa suurin piirtein kaikki suomeksi julkaistut matkakirjat, joissa liikutaan turkkilaisissa maisemissa. Luulo ei ole koskaan tiedon väärti: pari viikkoa sitten törmäsin (taas) Vihreällä Planeetalla kirjaan, jota en tiennyt olevan olemassakaan: Tapio Hiisivaaran Tarhunhohtoinen Turkki (Pellervo-Seura 1950).

Hiisivaara oli toimittaja, kirjailija ja kääntäjä ja näyttää kolunneen uransa aikana aika monta maankolkkaa. Turkissa hän matkusti 1949-50 vaimonsa kanssa ja kirja sisältää seikkaperäisen matkakuvauksen lisäksi runsaasti sen aikaisen turkkilaisen yhteiskunnan ja tapojen kuvausta. Hiisivaaralla ei näytä olleen juurikaan taustatietoja maasta, mutta hänellä on aito yritys perehtyä myös sellaisiin aihealueisiin, joihin tavanomaisempi kulttuurimatkailija ei juurikaan kiinnitä huomiota. Kirjan luvut siis hyppelehtivät muinaiskohteista sujuvasti nuoren tasavallan puolustusjärjestelmään, teollisuuteen, kouluihin ja ties mihin. Kontrastina kirjan nimelle Turkki esiintyy kirjassa aika usein ei niin tarhunhohtoisena.

Koko "Anadolua" (niin kuin Hiisivaara Turkkia/Anatoliaa järjestelmällisesti nimittää) ei kuitenkaan koluta idästä länteen. Istanbulin lisäksi käydään länsirannikolla Izmirin ympäristössä ja jatketaan sieltä Ankaraan. Suurin osa maasta jää siis näkemättä, mutta sinällään se ei haittaa, koska Hiisivaara kuvaa kaikkea näkemäänsä ja lukemaansa suurella antaumuksella ja joskus jopa hienoisella paatoksella. Kaikkein silmiinpistävin piirre on tämä: Istanbul, vanha ottomaanien valtakunnan pääkaupunki, yksi maailman loistavimmista paikoista ylipäätään, on kaikessa tarunhohtoisuudessaan nuhjuinen, ja edistyksestä jälkeenjäänyt, jopa likainen, kun taas Ankara, uusi pääkaupunki, on vastarakennettuine taloineen moderni ja esimerkillinen...

Kaikenlaista Anatolian muinaisuuttakin Hiisivaaran matkakuvaukseen sisältyy. Istanbulissa käydään tietty tavanomaisissa matkakohteissa, mutta myös suuressa basaarissa ja todetaan huolettomasti:

Istanbul on antikviteettien kerääjälle paratiisi, ja hinnat ovat uskomattoman halpoja. Istanbulin suuresta basaarista voisi tosiaan täyttää muutamia museoita, eivätkä tavarat silti vähenisi, niitä kaivetaan lisää jostakin (s. 62).

Siitä huolimatta, että Anatolian sivilisaatioiden museota vasta restauroitiin eikä se ollut silloin oikeastaan vierailijoille lainkaan avoinna, mutta Hiisivaaran sanoin:

...  Ankarassa ei ole niin tylysti kiinni paiskattua porttia, ettei sitä lennätettäisi selko selälleen lähettiläs Yrjö-Koskisen toivomuksesta (s. 228).

Assyriologille ja hetitologille ehdottomasti heikoimmat kohdat kirjassa on maininnat ja kuvaukset heettiläisistä. Tässä kohtaa Hiisivaara kirjoittaa niin pahaa puutaheinää ettei sitä voi tässä kohtaa lähteä edes oikomaan. Museossa hän näkee runsaasti heettiläistä kuvanveistoa ja yrittää kovasti ymmärtää, mistä eri kuva-aiheissa on kysymys, onnistumatta kuitenkaan erityisen hyvin. Ehdottomasti riemastuttavin lausuma on tämä:

Soittokunta esiintyy toisessa paikassa, yksi soittaa huilua ja toinen kitaraa säestäen tanssijatarta. Tämä tanssii kiihottavan lyhyt mekko yllään, sillä tanssi oli heettiläisillä samaa kuin eurooppalaisilla nämä tuhannet vuodet myöhemmin, miehen pyydystämistä (s. 232).

Ei ole vaikeaa arvata, mistä reliefistä on tässä tapauksessa kysymys. Huvittavinta tässä Karkamisista löydetyssä reliefiortostaatissa (Carchemish B17b, n. 900 eaa?) on se, että tanssiva hahmo ei missään tapauksessa ole nainen ja tanssimisella heettiläisessä kulttuurissa oli varmaankin enemmän uskonnollis-rituaalinen merkitys kuin miehen pyydystäminen. Hyvät naurut tästä luonnollisesti sai ja oletankin että Hiisivaara on kirjoittanut nämä lauseet hieman pilke silmäkulmassaan.

Tarunhohtoinen Turkki on ehdottomasti matkakirjojen helmi -- sen avulla voi tehdä aikamatkan nuoreen, vielä alkukankeaan tasavaltaan, ihan huikea virtuaalinen sukellus yli puolen vuosisadan taakse. Turkkiin, jota ei enää ole, ei fyysisesti ja vielä vähemmän henkisesti. Joskus toivon, että voisin päästä sinne, hypätä esimerkiksi Paul Jyrkänkallion mopon selkään kun hän 1950-luvun loppupuolella ajoi Ankarasta Anatolian halki Välimeren rannikolle. Elää ja kokea.

Kohta alkaa opetus!

Assyriologi on innoissaan, koska kohta pääsee taas opettamaan. Tämän talven kurssini luo yleissilmäyksen siihen, miten temppelit ja palatsit kehittyivät fyysisinä rakennustyyppeinä, sosiaalisina instituutioina, mutta myös mentaalisina  konstruktioina myöhäisneoliittiselta kaudelta aina Aleksanteri Suuren valloituksiin saakka. Aihe on mielenkiintoinen siksi, että läntinen sivilisaatiomme ja kulttuurimme on jatkanut muinaisen Lähi-idän traditioita aina nykyaikaan saakka: vaikka Euroopassa monumentaalisia temppeleitä ja palatseja ei enää niin harrasteta (kuten esim. Pietarinkirkko Roomassa tai Versailles Ranskassa), voimme tänään suunnata katseemme Turkkiin ja ihmetellä siellä toteutettuja tai rakenteilla olevia giganttisia moskeija- ja palatsihankkeita. Tämän aamun Helsingin Sanomissa Petteri Tuohinen käyttää Ankarassa sijaitsevassa uudesta 1150-huoneisesta kompleksista termiä "vertaansa vailla", joka meidät suoraan muinaiseen Assyriaan. Siellä nämä ensimmäiset "vertaansa vailla" olevat palatsit rakennettiin, Sargon IIn (722-705 eaa) ja Sanheribin toimesta.

Yllä aukeama huikean kauniista Torsten Steinbyn ja Henrik Tikkasen (kuvitus) kirjasta Romerska Bilder (1953).

Ajankohtaiseksi aiheen tekee valitettavasti se, että etenkin tämän vuoden aikana terroristijärjestö ISIS on tuhonnut runsain määrin etenkin Lähi-idän pyhättöjä, sekä uudempia että vanhempia (uskontoon katsomatta), mutta myös muinaisia palatseja modernin Mosulin kaupungin ympäristössä. Todennäköisesti joka ainut päivä tietoa jostain temppelistä ja/tai palatsista tuhoutuu ryöstökaivausten vuoksi ja tätä ei siis tapahdu ainoastaan ISISin hallitsemilla alueilla vaan muuallakin Irakissa ja Syyriassa. Tämän vuoksi koen tärkeäksi sen, että jaan tietoa kulttuuriperinnöstämme -- sellaisesta, joka on jo tuhoutunut tai on suuressa vaarassa tuhoutua. Vastaan terroriin ja tuhoon kertomalla näistä innostavista ja mielenkiintoisista asioista. Assyriologit ovat mitä suurimmassa määrin maailman muistin ylläpitäjiä ja suojelijoita, näinä ahdistavina aikoina.

Ajankohtainen kurssi on myös siksi, että minulla oli syyskuussa mahdollisuus käydä Şanlıurfan uudessa arkeologisessa museossa, minne on rekonstruoitu yksi maailman "ensimmäisistä temppeleistä", Göbekli Tepen kivikehä myöhäisneoliittiselta kaudelta.

Kurssin alustava ohjelma näyttää tältä:

For Gods and Rulers:

Temples, Palaces and Their Inscriptions in the Ancient Near East (=AAS130)

Wednesdays 10-12, 28.10.2015-2.3.2016 (kurssille on jo ilmoittautunut 30 opiskelijaa, joten liian pieneksi käynyt opetustila on vaihdossa. Ilmottautumisaikaa on vielä 20.10. saakka)

Program (preliminary)

28.10.: Introduction: chronological and geographical frameworks

4.11.: Research history and present streams of scholarship

11.11.: Temples and shrines before texts: how do we identify them?

18.11.: First temples with written components: an anatomy

25.11.: Dwelling fit for the king: Birth of the É.GAL = palace

2.12.: Ziggurat: the elusive trendmark of a Mesopotamian temple

9.12.: Early and Middle Bronze Age temples outside Mesopotamia: likenesses and differences

CHRISTMAS BREAK

20.1.: Early and Middle Bronze Age palaces outside Mesopotamia: likenesses and differences

27.1.: Cult continuities through time and space

3.2.: Palaces as new foundations

10.2.: Neo-Assyrian temples

17.2.: Neo-Assyrian palaces

24.2.: Neo-Babylonian Babylon and other religious centres

2.3.: Persian period and the coming of Hellenistic and Roman traditions

Ja kuten kurssin nimestä näkee, ei tunneilla katsella vain arkkitehtonisten rakenteiden pohjapiirustuksia (se olisi omasta mielestäni aika tylsää...) Mesopotamialaisia temppeleitä tai palatseja ei ollut olemassa ilman tekstejä, vaan jo varhaisimmat niistä kätkivät sisäänsä perustuksiin haudattuja piirtokirjoituksia. Puhumattakaan kaikista muista esineistä ja savitauluista, leimatuista tiilistä, prismapiirtokirjoituksista, jotka kertovat rakennuksen koristeluista jne. jne. Suuri osa mesopotamialaista kulttuurihistoriaa voidaan kertoa näiden temppelien, palatsien ja niiden piirtokirjoitusten kautta.

Nyt laukkuja pakkaamaan -- ihan tämän vuorokauden puolella emme ehdi Ouluun, mutta toivottavasti ei mene aivan aamuyön puolelle...

Matkan jälkeen

Matkan jälkeen assyriologi istui lähestulkoon koko viikon kokouksessa. Helsinkiin kokoontui suuri joukko nimekkäitä Assyrian imperiumin (n. 900-600 eaa.) erikoistuntijoita pitämään esitelmiä liittyen historian kirjoittamiseen. Ohjelma oli tämän näköinen:

Writing Neo-Assyrian History

Suurin osa esitelmistä oli huippuluokkaa ja niillä olisi ollut paljon annettavaa myös muiden alojen tutkijoille, etenkin historijoitsijoille ja antiikintutkijoille, koska assyrialaiset tekstilähteet poikkeavat suuresti esimerkiksi Rooman imperiumista saatavilla olevasta aineistosta ja kuluneen viikon aikana tuli hyvin selväksi se, miten käytettävissä oleva aineisto muuttaa ja myös mullistaa teorioita ja käsityksiämme. Tästä syystä oli hieman sääli, että kokousta ei juurikaan mainostettu edes Helsingin yliopiston sisällä ja Pieni juhlasali oli käytännöllisesti katsottuna tyhjä (mainostamisen vaikeudesta olen postannut kerran aikaisemminkin täällä).

Henkilökohtaisesti kokouksen suurin anti oli siinä, että tapasin monia vanhoja hyviä kollegoita ja ystäviä, sekä tutustuin myös useisiin sellaisiin tutkijoihin, joita en ollut vielä onnistunut henkilökohtaisesti tapaamaan. Kymmenkunta heistä nautti illallista kotonani torstai-iltana. Keskiviikko-illan virallisella illallisella Salutorget-ravintolassa istuimme Simo Parpolan kanssa vierekkäin ja muistelimme vanhoja aikoja... Simon kanssa juttelemisessa on aina jotain erityistä.

Ja kuten aina, sieluni ei vielä ole aivan kokonaisuudessaan palannut matkalta, etenkin unissani liikun vielä Kappadokian ylängöllä ja Ankaran kaduilla, aivan toisten ihmisten kanssa... 

Laurinlahden rannalla on jo syksyn värit ja kuningas Mesilim nauttii siitä, että emäntä on taas kotona ulkoiluttamassa hänt
Seuraavalla kerralla jälleen kirjaa -- "vahingossa" ostettu dekkari, jossa pääosassa olikin yllättäen mesopotamialainen savitaulu!

Hetitologikongressi

Viikko hetitologikongressia hujahti nopeasti ohitse, ehkä liiankin nopeasti. Monia kollegoita ja ystäviä en ollut nähnyt pitkään aikaan, juteltavaa olisi riittänyt tunneiksi eteenkinpäin. Ennen kongressia vietin kuitenkin päivän Ankarassa. Tärkein kohde oli jälleen Anatolian sivilisaatioiden museo, missä riittää suurien kokoelmien vuoksi aina uutta ja vanhaa ihmeteltävää.

Löysin myös yhden ennen näkemättömän modernimman monumentin.

Lounastin vanhassa kantapaikassa, jossa ei koskaan käy muita turisteja...

Ankaran bussiasemalla jälleen monenlaista matkailijaa.

Çorumissa istuin sisätiloissa käytännöllisesti katsoen koko viikon. Aurinko paistoi luentosalin ulkopuolella, kaihtimien takana.

Esitelmiä oli paljon ja eritasoisia. Tässä Daniel Schwemer esittelee heettiläisten pääkaupungista löytynyttä maksaennustusmallia. Häntä kuuntelee aina mielellään.

Ja viikon lopulla moni, varsinkin hetitologian johtohahmot, alkoivat näyttää väsyneiltä.

Nuorempi sukupolvi, kuten Mark Weeden jaksoi vielä hymyillä.

Oppi-isäni ja ystäväni J. David Hawkins ei valitettavasti päässyt tulemaan. Me kaikki kaipasimme häntä kovasti.

Kirjoitan tätä Nerikissä, missä heettiläisillä oli kuuluisa säänjumalan kulttipaikka. Ulkona jyrisee itse säänjumala, yöllä se oli riehunut myös kaivausalueella. Kaivaustalossa iltapäivän hiljainen tunnelma, tuuli suhisee puissa, ympäröivän kylän koirat haukkuvat ja kanat kaakattavat. Professori lukee raunioista löytynyttä uutta savitaulutekstiä. Täällä saan olla vieraana pari päivää ja postaan myöhemmin lisää.

Matkan varrelta

Assyriologi saapui viime sunnuntaina aamuyöstä Turkin Ankaraan. Opiskelijaekskursion aikataulu on niin tiukka, etten varmaankaan ehdi täältä juuri postailla -- ennen sunnuntaita, jolloin opiskelijat lähtevät ja jään vielä muutamiksi päiviksi tekemään omia hommiani. Laitan tähän kuitenkin taas pari kuvaa, muistutuksena, että olen yhä olemassa.

Tulomatkalla välilasku oli Istanbulissa. Koskaan en ole nähnyt öisen Istanbulin valoja näin kauniina.

Eilen aamulla Keski-Anatolian korkein vuori Erciyes (luuvilaisittain MONS Harhara) oli näin edustavan näköinen.

Göremessä katseeni kiinnittyi koiraan (kun omaa kuningas Mesilimiä on taas kova ikävä!)

Tänään saavuimme Gaziantepeen. Täällä on maailman paras baklava.

Jälleen päivä, jona ei tullut valoisaa

Assyriologin puolison perheessä on nyt pientä huolta terveydentiloista eikä lähestyvä joulukaan näy vielä selkeänä horisontissa -- mielentiloja ja epävarmuutta kuvastaa Ristiniemen laiturilta tänään keskipäivällä otettu kuva. Vastarantaa ei näy, sumu peittää näkyvyyden. Toivottavasti pian taas kirkastuu.

Kuningas Mesilimin mielestä laiturilla on aina aivan liian tuulista ja hieman pelottavaakin...

Huolista huolimatta töitä pitää saada valmiiksi. Juuri tänään olen miettinyt tämän assyrialaisen pronssisen ja leijonapäisen situlan päätymistä Gordionin suurimpaan tumulushauta MMään.

Ankara Anadolu medeniyetlerı müzesı Inv. 18505. pituus 22,3cm

Lasivitriininsä sisältä se tuijottaa intensiivisesti Ankarassa sijaitsevan Anatolian sivilisaatioiden museon vierailijoita lymyttyään yli kaksi ja puolituhatta vuotta haudan pimennossa lukuisten muiden esineiden joukossa.

Ankara Anadolu medeniyetlerı müzesı Inv. 18505. pituus 22,3cm

Mutta mistä tiedämme, että fryygialaisten pääkaupungista löydetty ämpäri on assyrialainen? Kuningas Sargon II (hallitsi. 722-705 eaa) rakennutti Khorsabadiin valtaisan palatsin ja kivireliefeissä kuvataan mm. eunukkeja ammentamassa viiniä juuri samanlaisilla leijonapäisillä ämpäreillä.

Kuvalähde: Simo Parpola, The Correspondece of Sargon II, Part 1. SAA1 (1987) s. 17.

Esineet liikkuivat myös muinaisina aikoina, mitä erikoisempiin paikkoihin. Mieleni liikkuu Khorasabad-Gordion -akselin lisäksi myös Espoo-Oulu -akselilla, toivoen parasta.

Matkalla omaan menneisyyteen

Väsynyt assyriologi on saapunut matkansa ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen, Eregliin Taurus-vuoriston juurella. Eilen matka alkoi auringonnousun kanssa samaan aikaan.

Espoossa oli usvaista.

Välilasku Münchenissä, papyrofiili assyriologi rakastaa Fabbrianon paperikauppaa...

Mustanmeren yllä oli myrskypilvi.

Ankara on levinnyt Anatolian kukkuloille kuin pullataikina.

Tunnustan yhden perversion: väitöskirjan keruumatkoilta lähtien minulla on ollut outo perversio turkkilaisia bussiasemia kohtaan. Rintaani kohoaa outo innostus. Niillä tulee tunne, että koko maailma seikkailuineen (tai ainakin Turkin joka kolkka) on avoin, bussilla pääsee mihin tahansa.

Tällä kertaa ostin lipun Konyaan.

Konyan museon pihassa viinirypäleet kypsyvät. Täälläkin olin viimeksi noin 17 vuotta sitten. Tällä matkalla palaan omaan menneisyyteeni. Monet paikat ovat tunnistamattomia vaikka toisissa aika on pysähtynyt jo tuhansia vuosia sitten. Näistä kerron lisää mahdollisuuksien mukaan. Anatolian nettiyhteydet ovat arvaamattomia.