Kun elämä vetää sanattomaksi

Assyriologin elämä on viime viikot ollut hektistä ja intensiivistä. Viimeiset päivät on kierretty Turkkia pienen ryhmän asiantuntijaoppaana Hataysta Adanaan. Pari viikkoa ennen matkaa kului Pohjanmaalla sekä kotona, sekin täynnä erilaisia kokemuksia, kuitenkin hyvin erilaisia kuin täällä Turkissa nyt. Syviä tunteita, sellaisia, jotka aiheuttavat mielen sekamelskaa ja levottomuutta.

Monet Suomessa ja muualla olivat huolissaan siitä, onko Turkkiin matkustaminen tällä hetkellä järkevää ja turvallista. Pieni ryhmämme kohtasi Turkissa vanhan ystävällisyyden. Mikäli mahdollista, olivat ihmiset entistä sydämellisempiä ja avuliaampia. Kaikkialla oli rauhallista. Kaikissa museoissa olimme miltei ainoat kävijät, tunnelma oli haikean melankolinen. Tämä kaunis maa kaipaisi matkailijoita näkemään ja kokemaan, sen ihmiset tahtovat tehdä matkasta ainutlaatuisen.

Elämä on viime aikoina vetänyt monella tavalla sanattomaksi. Tunteet ja ajatukset eivät järjesty loogisiksi lauseiksi. Nyt en pysty muuta kuin laittamaan tähän muutaman kissakuvan Tarsuksesta, Pyhän Paavalin kirkolta. 

Eilen lauantaina oli liki neljänkymmenen asteen helle. Meren läheisyys tekee ilmasta kostean ja hiki valuu paksuina noroina kasvoilla. Nämä kissat tietävät miten tällaisella helteellä käyttäydytään.

Voisimmeko ottaa tästä mallia, oppia? Nukkuvat kissat olivat maagisia.

Huomenna siirryn täältä Adanasta vuorten yli keskiylängölle. Tabal odottaa. Toivottavasti sanainen arkkuni aukeaa jälleen.

Ereğlin asemalla odotetaan lähtöä

On iltapäivärukouksen aika, tänne pinjapuiden alle kutsu kantautuu useammasta moskeijasta. Eilen kävin iltapäivästä kiertelemässä asemalla, Joken edellisen postauksen kommentista ja omasta vastauksestani inspiroituneena.

Ereğlin aseman ohitse siis idän pikajuna kulki kohti Taurusvuoriston lävitse vievää solaa, Kilikian portiksi kutsuttua. Junat kulkivat siitä Adanaan ja edelleen Aleppoon ja muihin kuuluisiin paikkoihin. Agatha Christie matkusti junalla usein Syyriaan ja Irakiin. Olettaisin Agathan junan pysähtyneen tällä asemalla, joka näyttää todennäköisesti jotakuinkin samalta kuin silloinkin. En tiedä viipyikö Agatha koskaan täällä, siitä voisi yrittää ottaa selvää. Ereğlin kohdalla Taurusvuoristo tulee liki.

Asemalla rinkelikauppias myi pyöräkärrystä hiukopalaa.

Ja junakin saapui.

Ei ollut idän pikajuna tämä, Toros ekspresi kylläkin, kuinkas muuten.

Vuorten takaa yritti kumpupilvi työntyä ylitse, onnistumatta.

Tänään kävin vuorten juurella Ivrizissä, tervehtimässä vanhoja ystäviäni -- säänjumala Tarhunzasia ja Tuwanan kuningas Warpalawaa.

Mieli on taas kiitollisuutta täynnä. Huomenna jatkan matkaa, kohti Eufratia.