Vastaus kesämuistoja -haasteeseen

Sinisen Linnan Maria haastoi minut kertomaan 5+5+5 muistoa kuluneelta, kalenterin mukaan tänään päättyvältä, kesältä. Maria kertoi aluksi ja lopuksi viisi ihanaa asiaa, ja siinä välissä sitten viisi ikävää asiaa tältä kesältä -- enempää hän ei kuulemma keksinyt. Aloittaessani tätä blogia minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että minut voitaisiin haastaa tämän kautta yhtään mihinkään. Päätinkin ottaa haasteita rajoitetusti vastaan mutten laita niitä eteenpäin kenellekään yksilöidysti. Se joka inspiroituu, voi mieluusti laatia oman listansa.

1. Minun kesäni alkoi jo huhtikuussa kun pääsin viikoksi Istanbuliin tekemään töitä, pitämään esitystä ja inspiroitumaan kaupungin kaikista ihmeistä. Olisin mieluusti ostanut leijonan tai pari Çukurcuman vanhojen tavaroiden kauppiailta, niin hätkähdyttäviä kopioita ne olivat assyrialaisista...

2. Tärkeä asia, eli Syyrian muinaismuistoihin kohdistuva uhka, sai aukeaman palstatilaa Hesarissa Vapunpäivänä.

3. Keskikesän valo: rakastan Suomea kesäisin, talvisin olisin mieluusti jossain muualla.

4. Kun kaikki muut ovat lomalla, on ihanaa itse tehdä kirjoitushommia. Akateemiset ihmiset suoltavat tutkimusta "lomillaan". Kesällä myös luetaan paljon. Se on itsestäänselvyys, vaikka luen myös muina vuodenaikoina. Paljon. Kaikkea mahdollista.

5. Jäätelö. Rakastamme jäätelöä. Syömme sitä kesäisin vähintään kerran päivässä.

6. Isäni olisi tänä kesänä täyttänyt 85 v., jos olisi saanut elää.

7. Syyrialaisten yhä paheneva ahdinko ahdistaa myös minua päivittäin. En voi laittaa tähän yhtään kuvaa ihanista syyrialaisista ystävistäni, joiden puolesta olen syvän huolissani. Laitan kuvan Aleppon linnavuoresta, joka kätkee sisäänsä tärkeitä monumentteja.

8. Minulle läheisellä sukulaisessa todettiin syöpä ja hänet leikattiin. Toivomme pikaista ja täydellistä paranemista. Häntä ajatellen laitan tähän Serlachiuksen edustalta Mäntässä kuvaamani ruusun.

9. Tullessani erääseen kokoushuoneeseen kaksi pöydän ääressä istunutta miestä nousee kohteliaasti seisomaan tervehtiäkseen minua. Kolmas ei noussut, vaikka emme ole koskaan ennen "oikeasti" kohdanneet. Hän ilmeisesti pelkää minua. Tarkoitukseni ei ollut esittää diivaa, mutta vastasin tähän epäkohteliaisuuteen ignoroimalla hänet kokonaan. Se oli väärin, minun olisi pitänyt kiertää pöytää hänen luokseen ja tervehtiä häntä erityisen lämpimästi, osoittaakseni että minäkin olen vain ihminen eikä minua tarvitse pelätä. Jälkeenpäin tilanne jo hymyilytti -- moukat erottuvat pienistä yksityiskohdista.

10. Söin ehkä sittenkin liian vähän jäätelöä.

11. Kävimme monessa innostavassa näyttelyssä.

12. Mökkeilimme Kuusamossa juuri kun maariankämmekkä kukki.

13. Kummipoika pääsi ripille. Oli ihanat juhlat.

14. Savusauna ja oma biitsi.

15. Suomen kesä päättyy syntymäpäivääni. Sain lahjaksi mm. design-kakkulapion ja esikoinen leipoi ihan itse kakun. Kesäni ei kuitenkaan pääty vielä tähän vaan pääsen Anatolian ylängön helteisiin tuulettamaan aivojani ja ajatuksiani, keräämään uusia ideoita.

Elämä jatkuu siis tämänkin kesän jälkeen.

Erilainen Istanbul

Eilen aamulla, kello viisi, lähdimme minä ja matkalaukkuni RCACstä kävelemään Istiklalia kohti Taksimia ja lentokenttäbussia. Matkan vähiten hauska hetki oli koittanut, paluu takaisin kotiin. Koskaan aikaisemmin en ollut kulkenut Istiklalia kello viisi aamulla -- kokemus oli erikoinen. Monesta diskosta ja baarista kuului hurja humputus, kadulla oli jos jonkinmoista kulkijaa, monet börek-paikat ja kebabiçit olivat vielä/jo auki. Taksit yrittivät hanakasti saada kyytiä.

Aamuinen lentokenttä on SE vähiten hauska osuus matkasta. Ensin hirveä jono ensimmäiseen turvatarkastukseen, sitten vielä hirveämpi check-in-jono, sitten ryydytään passintarkastuksessa ja toisessa turvatarkastuksessa. Olin kentällä ajoissa, mutta aikani hupeni jonossa ja tuli kiire tehdä viimeiset ostokset, esim. ystävän halajamat mantelit.

Helsinki ja Espoo näyttivät laskeuduttaessa tältä -- jäät olivat lahdenpoukamissa vielä jäljellä:

Olen joskus vilkuillut muiden ihmisten blogeja, matkakuvia Istanbulista. Huomasin ottaneeni jokseenkin erilaisia kuvia. Minun Istanbulini on erilainen, miksi? Kenties siksi, että olen ollut siellä usein ja kuljen vielä useammin reittejä, joita muut matkalaiset eivät kulje. Rakastan takakujia ja romahtamaisillaan olevia taloja -- haluaisin pelastaa ja herättää ne kaikki eloon. Unelmoin kapeankapeista taloista, jonkin sellaisen tahtoisin joskus omistaa. Olen herännyt katselemaan "rumia taloja", etsimään niistä rumuuden estetiikkaa samalla tavalla kun tutkin tällä hetkellä rumia kivipatsaita.

Mutta myös nämä talot kuuluvat Istanbuliin, ovat osa sen kiehtovaa ja alati muuttuvaa tilaa missä uusi ja vanha, ruma ja kaunis limittyvät toisiinsa ainutlaatuisella tavalla.

Paljon muuta näin ja koin matkallani, niistä taas toiste lisää. Lukekaa Orhan Pamukin kirjoja, niistä kenties seuraavaksi.