Avoimet puutarhat päivänä kävimme myös parissa tutussa kohteessa, eli Frantsilan Kehäkukassa ja Pinsiön taimitarhalla. Molemmat kun olivat sopivasti meidän reitin varrella.
Kehäkukassa tarjoillaan maistuvaa kasvisruokaa ja siellä on käyty useita kertoja syömässä, mutta nyt suuntasimme kohti yrttitarhaa. Paljon tosi tuttuja ja vähemmän tuttuja yrttisiä ihmeteltäväksi. Liikkeellä oli paljon ihmisiä, myös pihapiirin puodit vetivät kansaa puoleensa.
| Frantsila on saman puron varrella kuin aiemmin esittelemäni Anjan ja Detlevin puutarha. Joskus vielä menen purolle laivailemaan. |
Lähdimme ruuhkaa pakoon ja päivän viimeinen stoppi oli Pinsiön taimitarha. Vaikka vähän sadetta ropsi, ei se meidän eloa haitannut. Näyttelypiha oli laitettu hyvään kuntoon. Täällä on mainio tilaisuus vertailla erilaisia kivetyksiä, katemateriaaleja ja tietysti kasveja. Kaikkia on myynnissä kattava valikoima.
Mukaan lähti punertava maksaruoho, jonka nimi ei nyt ole tässä käsillä, ja pari tupsukukkaa etupihalle. Pakko oli myös ostaa keijunkukkia lisää goottipuutarhaan, jossa talvi verotti.