Hetken huumaa(ko)

Tyttäreni Lempi pohti eilisessä blogikirjoituksessaan, Rakkautta(ko) suhdettaan ostamiseen ja omistamiseen. Eikä pelkästään Lempi ostamista - tai ostamatta jättämistä pohtinut. Kirjoitelman tiimoilta pähkäilimme yhdessä useamman päivän ajan sitä kinkkistä aihetta...

Minulla ja Lempillä on aikalailla sama mielipide "turhista ostoksista" - mutta myös siitä, mihin olemme valmiit käyttämään rahaa. Käyttötarpeeseen hankitut tavarat on aika helppo rajata - mutta on vaikea tehdä oikeutettua rajaa konkreettisen tarpeen ja "tunnetarpeen" välille? Jos uusi neule lämmittää kehon lisäksi myös mieltä, se ei ole vähemmän tärkeää.

"Halpa" ei aina ole halpaa - korkea hinta ei kuitenkaan sekään tarkoita ostoksen korkeaa laatua tai tarkoituksenmukaisuutta. Ja paljonko on paljon - tavaroiden määrässä tai hinnassa?

Keräily - ainakin kolikkohintatasolla - se on meistä molemmista inhimillisesti ymmärrettävää.



Oudoimmaksi piirteeksi kuluttamisessa (ostamisessa) totesimme sen, että tavaran ostamisen hetki on usein ja monelle jopa enempi itse tarkoitus, kuin tavaran omistaminen. Meille ne "kicksit", eli ostoshetket kuittaantuvat onneksemme, eli lompakkomme helpotukseksi kierrätyskeskuksissa - käteisellä ja kolikoilla.

Ymmärrämme kuitenkin, että kaikki kierrätykseenkin päätyvä tavara on joskus myyty uutena jollekin. Usein tuleekin melkein huono omatunto ostaessaan kolikoilla tuotteita, joista tietää jonkun joskus maksaneen jopa satasia. Sitäkin pohdimme, että onko eettistä ostaa (vaikkakin kirpputorilta) taas uutta villapaitaa, vaikka niitä on jo ihan yli oman tarpeen. Olisiko enempi oikein jättää se jollekin joka kenties oikeasti sitä tarvitsee - vai onko ihan yhtä oikein ottaa se itse, koska tykkää siitä - ja arvostaa sitä - ja on vain niin yksinkertaisen iloinen löydöstään...



Siihen emme ihan keksineet vastausta, että onko meille ns. turhassa kirppariostamisessa pointtina nimenomaan ostamisen hetki - eli voiko sitä verrata siihen samaan tunteeseen, jonka joku toinen saa ihan oikean kaupan kassalla?
Kallistuisimme kuitenkin siihen, että "kirppislöytö" on meille nimenomaan vain löytö - tyydytys ei tulekaan varsinaisesti ostamisesta vaan löytämisestä. Ainakin sienestäjissä on usein sitä samaa hulluutta - löytäminen onkin enempi harrastuksen "juttu" kuin syöminen :)



Lempi ostaa villapaitoja, minä retrokankaita ja kirjoja, kaikille tyttärille keräilen vaatteita... Pesen, silitän ja viikkaan kirppiskankaani kellarin laatikoihin, Lempi tekee saman villapaidoilleen. Käytössä niistä on vain pieni osa. Iloitsemmeko niiden omistamisesta - kyllä varmasti jollain tasolla. Iloitsenko siinä hetkessä, kun löytö osuu kohdalle kierrätyksen "heinäsuovasta" - kyllä, ehdottomasti :)

Laatikkopino kellarissa - ehkä kerran tai pari vuodessa hypistelen kaikki kauniit kankaat ja neuleet läpi - ja tykkään niistä kaikista. Usein katson kuitenkin laatikkoja laatikkoina - pinoja tavaraa, jotka osaltaan kahlitsevat paikkaan ja ovat konkreettinen taakka.



Minulta ette siis saa mielipidettä tavaran puolesta, tai sitä vastaan - koska minulla ei sitä ole - siis mielipidettä :) Onko sinulla?
Jos aihe mietityttää, lukaisepa Lempinkin postaus - ja kommentoi. Kerro oma kokemuksesi tavaran keräilystä tai siitä luopumisesta - saa neuvoakin, vinkata tai ohjeistaa - puhua puolesta tai vastaan :)

Ja mitä minulle jäi päällimmäisenä mieleen viime viikosta - Alexin komeuskilpailuvoitto, mutta myös kierrätyskeskuksesta eurolla löytynyt Alexander Wang -neule....

Vettä - kuin apteekin hyllyltä

Muutos - se alkoi taaskin vaivihkaa Aluksi se oli vain muiden, tärkeämpien juttujen alta häviävä ajatus. Se kuitenkin alkoi häiritä ja nousta mieleen yhä useammin. Huomasin juuri sitä aihetta sivuavan artikkelin, kuulin keskustelunpätkän ja sitten jo juttelinkin aiheesta - ohimennen sopivissa tilanteissa, kysellen ja pohdiskellen. Tielleni osui ihmisiä, joilta opin lisää - ja jossain vaiheessa pieni ajatus olikin kasvanut isoksi asiaksi.

Sitten pohdinkin jo muutoksen konkreettista toteuttamista arjessa. Sekin vaihe vei aikansa - vuosia...

Ja mikä on se muutoksen aihe, joka alkoi mietityttää ja johon kypsyminen vei aikansa. Se on ihan vaan pelkkä vesi. Sitä lorisee pieneen ojanpätkään tästäkin jätevedenpuhdistamon poistoputkesta vuorokauden ympäri imeytyen hissuksiin ympäröivään suohon.

Sitä samaa vettä valuu pikku puroja pitkin meidän mökkilahteenkin.


Eikä tästä lahdesta pitkäkään matka ole kotikaupungin vedenottamoon - sen saman järven rannalla. Kaupunkimme juomavesi, Keiteleen vesi on (uskoakseni) laadultaan hyvää. Se puhdistetaan imeyttämällä hiekkakentissä ja pumpataan järven pohjaa kulkevan putken kautta vastarannan laitokseen ja sieltä vesitorniin. Matkalla se saa viimeisen silauksen kloorilla (ja vain ammattilaiset tietävät, millä muulla).

Kaupungin vesitornista näkyy vain katto.

Ja sieltä sitä tulee, hyvää puhdasta vettä kotiinkuljetettuna

Jokunen vuosi sitten uusittu viemärilinja imaisee jätevedet. Kaupunkimme jätevedenpuhdistamon kautta ne hulahtavat kiertoon alajuoksulle Kuhnamoon - ja sitä kautta Päijänteelle - että semmoiset terveiset sinne etelään :)

Mutta mikä tässä hienossa systeemissä sitten mietityttää...

Olen lueskellut vain hyvin pintapuolisesti homeopatiaa käsittelevää kirjallisuutta. Sen verran olen kuitenkin ymmärtänyt, että homeopaattinen lääke on sitä tehokkaampi, mitä pidemmälle se on laimennettu - vaikuttava lääkeannos jaetaan aina uudelleen ja uudelleen - ja homeopatian periaatteen mukaan jakamalla se potensoituu - eli vahvistuu.

Se ajatus oli hyvin vaikea sisäistää. Tämä länsimainen logiikkani rimpuili pitkään ennenkuin juttu jollain ymmärryksen tasolla meni läpi. Homeopatiaa ei hyväksytä virallisena hoitomuotona Suomessa - suuressa osassa Euroopan maita se kuitenkin kuuluu korvattaviin hoitoihin.

Ensin otti aikansa, että hyväksyin homeopatian periaatteet. Ongelmana on, että samalla pitäisi nyt kuitenkin hyväksyä ja uskoa, että juomaveden sisältämät häviävän pienet antibiootti- ja masennus- ja kaikki muut lääkejäämät eivät vaikuta mitenkään. Eivät ainakaan välittömästi. Pitkäaikaisia vaikutuksia virallisestikin vasta arvaillaan...

Se, että kaloista löytyy jo huomattaviakin lääkepitoisuuksia, se on ihan hyväksytty fakta. Sekin on tutkittu juttu, että lääkejäämät ovat aiheuttaneet muutoksia kalojen luontaiselle käyttäytymiselle. Ihmisen (ainakaan naisen ;) käyttäytymisellä vaan ei ole yhtä selvää logiikkaa kuin ahvenella. Haastavaa lienee olisikin suorittaa empiiristä tutkimusta hanavettä ikänsä nauttineen kymmenen keski-ikäisen rouvan mielialasta tai seksuaalisesta käyttäytymisestä :D

Tilanne yksinkertaisesti kuitenkin on se, että ihmisten ja maatalouden käyttämien lääkeaineiden poistaminen jätevesistä on hankalaa - joidenkin kohdalla nykyisillä menetelmillä lähes mahdotonta. Iso osa aktiivisia lääkeaineita päätyy luontoon ja vesistöihin - ja sitä kautta myös juomaveteen. Eikä yksittäisten lääkeainejäämien - saati niiden sekoitusten pitkäaikaisen saannin vaikutuksia pystytä ennustamaan.

Se on yksi minua pitkään mietityttänyt aihe - vaan nyt olen sujut senkin kanssa. Siitä lisää juttua myöhemmin :)

"Lääkecocktail maustaa vesistöt. Jätevesiin pääsee enemmän lääkeaineita kuin puhdistamot pystyvät poistamaan. Seuraukset huolestuttavat tutkijoita.

Ympäristöön päätyy satoja tai jopa tuhansia erilaisia lääkekemikaaleja. Tästä lääkecoktailista voi syntyä luonnossa uusia yhdisteitä, joiden vaikutuksia voi tällä hetkellä vain arvailla. Lääkkeet käyttäytyvät eri tavoin elimistössä ja luonnossa. Toiset ovat vesiliukoisia, toiset eivät. Toiset hajoavat nopeasti, toiset hitaammin.

Pieni osa kemikaaleista päätyy takaisin ihmisen elimistöön juomaveden mukana. Määrät ovat nykyisellään nanogrammojen luokkaa, joten välitöntä vaaraa terveydelle niistä ei ole.

Riskin suuruutta on vaikea arvioida, koska altistus pienille lääkepitoisuuksille on koko elämän mittainen. Pitkäaikaisesta vaikutuksesta ihmisiin on vain vähän tietoa."
Lähde: Tiede -lehti

"Lääkejäämien erottelu jätevesistä on työlästä - puhdistamoihin tarvittaisiin miljoonainvestoinnit
Lääkejäämien kannalta ongelmallisia ovat varsinkin puhdistamoiden alapuoliset vesistöt.

Vesihuoltoinsinööri Saijariina Toivikko Vesilaitosyhdistyksestä kertoo, että nykyään jätevedestä poistuu lääkejäämiä kovin vaihtelevasti.

- Laitoksia ei ole suunniteltu lääkkeiden vaan ravinteiden poistamiseen. Riippuu aivan lääkeaineesta, miten se hajoaa tai kiinnittyy lietteeseen. Prosessissa jotkut aineet puhdistuvat ja jotkut eivät."
Lähde: Ilta-sanomat

Lääkejäämiä ei saada poistettua vedestä perinteisellä vedenkäsittelyllä. Suodattaminen ei poista juomavedestä tulehduskipulääke ibuprofeenia eikä edes nikotiinia.

Tutkimusten mukaan saostuksen, laskeuttamisen ja suodatuksen kaltaisilla prosesseilla pystytään hävittämään vain 10–12 prosenttia lääkkeiden aktiivisista ainesosista. Vedestä poistettu osuus kerääntyy lietteeseen, jota usein kierrätetään maan rakenteen parantamiseksi. Näin ravintoketjuumme päätyy jälleen ei-toivottuja ainesosia.

Aktiivihiilisuodatuksella ja otsonikäsittelyllä vedestä saadaan poistettua enimmillään 75 prosenttia lääkeaineista, mutta silloinkin altistumme lopulle neljännekselle.

Kotitalouksissa käytettyä vettä kierrätetään yhä uudelleen. Kun samaan aikaan resepti- ja käsikauppalääkkeiden kulutus kasvaa, ihmiset ja ekosysteemit altistuvat yhä suuremmalle lääkecocktailille. Ei siis olisi yllättävää, jos kokonaiset väestöryhmät alkaisivat yhtäkkiä kärsiä mielialan vaihteluista tai seksuaalikäyttäytymisen muutoksista.
Lähde: Helsingin sanomat

Tässä yllä vain jokunen aihetta lyhyesti sivuava ajatus. Jos juttu nyt tai joskus tulevaisuudessa alkaa kaihertaa, lisätietoa löytyy googlaamalla - sensaatiohakuisia yksittäistapauksia, mutta myös pitkiä ja puisevia virallisia artikkeleitakin. Minä olen nyt omaa vesipolkuani tallannut jokusen vuoden ja päätynyt siihen, että juomaveden hakeminen lähteestä ei ole ollenkaan turhaa haihattelua.

Puutarhakesä 2014

 "Perinteen kirjoittaja on sanonut, että ihminen voi keskittyä elämänsä aikana joko rakentamiseen tai puutarhanhoitoon. Rakentajien työ saattaa viedä vuosia, mutta jonain päivänä rakennus on valmis. Sillä hetkellä he pysähtyvät ja jäävät omien seiniensä vangeiksi. Elämä menettää merkityksensä rakennustyön päättyessä.

Mutta on olemassa myös niitä, jotka kylvävät. He joutuvat kärsimään ajottaisista myrskyistä ja vuodenaikojen rajuista vaihteluista, ja harvoin he lepäävät. Mutta toisin kuin rakentajan rakennus, puutarha jatkaa ikuista kasvuaan. Ja vaikka se vaatii jatkuvaa huolenpitoa, elämä on sen ansiosta puutarhurille yhtä suurta seikkailua."
-Paulo Coelho, Brida

Näin hienosti sen sanoi Paulo. Puutarhurin pienistä - ja vähän isommistakin vastoinkäymisistä tehtiin suuri seikkailu...

Menneen kesän sää oli virallisestikin poikkeuksellinen - tosin minun rajallisen puutarhaharrastukseni kantapäänkautta opettamaa on, että jokainen kesä on poikkeuksellinen.

Ihan oikea palstaviljelijä, Sauvajyvänen, on hänkin mieltä että tämä kesä oli poikkeuksellinen - ja mitä se poikkeus sitten tarkoitti minun pihallani:

-Iso osa aikaisia lavapenkkikylvöksiä jäi itämättä. Siemenet kai vain yksinkertaisesti mätänivät kesäkuun kosteassa kylmässä mullassa.


-Herneet ja pavut itivät huonosti. Tein paikkauskylvöjä myöhään kesäkuussa (saattoi olla heinäkuunkin puolella) ja sillä toimenpiteellä satoa sitten kuitenkin tuli normaaliin tapaan. Eilen otin talteen loput.


-Pinaatti ei itänyt - eikä uusintakylvökään. Sen pitäisi olla se kaikkein helpoin...

-Avomaankurkkukylvökset eivät itäneet. Uusintakylvös kyllä, muttei ehtinyt valmiiksi.

-Salaatti iti ja kasvoi hitaasti. Endiivi menestyi parhaiten.

-Purjot jäivät rimpuloiksi. Tähän tosin löytyy ihan oikea selitys :D Linnut huomasivat että purjojen paksun heinäkatteen alta löytyy ne isoimmat madot - purjontaimet oli peuhdottu nurin joka jumalan päivä...

-Kaalikärpäsen toukat vikuuttivat lehtikaaleja. Kaksi mäntysuopaliuoskäsittelyä ehkä auttoi - ehkä ei... Loppukesällä kasvun vauhti voitti toukkien lisääntymistahdin. Nyt lasilavan lehtikaaleja riittää tuorekäyttöön varmasti jouluun saakka. Ensi kesänä kokeilen suorakylvöä ulos harson alle ja lavaan.

-Omenoita tuli lupaavasta kukinnasta huolimatta huonosti. Kesäkuun kylmyys?


-Ensimmäinen kerta, kun tyrninmarjasato jäi ihan nolliin. Räksät tyhjentivät ne vähätkin - menkööt.

-Toissa syksynä itusilmuista istuttamani valkosipulit eivät vieläkään ole kummoisen kokoisia - jätin multiin kasvamaan vielä yhden kesän. Lannoitus? Kuivuus? Istutin toiveikkaana lisää :)

-Pelargoniat eivät taaskaan kukoistaneet. Huono kanta? Tarjoustaimet? Lannoitus?

-Ruukkuyrtitkään eivät ollenkaan olleet parhaimmillaan. Kylmä? Kuuma? Poikkeustila? :D

-Jättikurpitsa jäi pikkupojaksi. Kylmä kesäkuu? Kuiva heinäkuu? Voiman puute lehtikompostissa?

-Tomaatitkin vikuuttivat vihreinä melkein koko kesän. Ainut, joka edes yritti kypsyä, oli vanha siperialainen lajike. Ensimmäinen punainen avomaan tomaatti saatiin juhannukseksi, mutta luulen hyisen kesäkuun vaivanneen taimia vielä heinäkuun helteilläkin - tomaattien kypsymistahti oli hidasta. Silti suosikkikasvejani :)


Eilen ulkoa kerättyjä loppuja Wilma-tomaatteja - ja se pikkupoika...

-Endless summer -hortensia ei taaskaan kukkinut. Paikanvaihto suunnitteilla. Paljon pitäis...

-Samettiruusukylvökset eivät itäneet. Kylmä ja märkä? Yksi myöhäisempi ruukkukylvös pelasti siemenkannan.

-Lipstikka ei jaksanut alasleikkuun jälkeen kasvattaa uutta kunnollista satoa. Helle?

-Mustaherukat eivät olleet ollenkaan niin maukkaita kuin yleensä. Mistä johtuu?

-Maa-artisokka ei kuki vieläkään. Liian varjoinen kasvupaikka? Siirto edessä.

-Avomaan paprikat jäivät vihreiksi. Ensi vuonna uusi yritys aurinkoisemmalle paikalle.


Mutta jotain poikkeuksellisen hyvääkin kesään kuului:

-Alppiruusut kukkivat upeammin kuin koskaan aiemmin.


-Ensimmäisten chilien kylki punertui jo heinäkuussa. Kokeilen talvettaa ikunalla jokusen taimen.


-Karhunvatukat kukkivat upeasti - satokin oli mahtava.




-Syyskuun lopulla tontilla ei ole vielä käynyt pakkanen.

Mikä siinä muuten on, että jos ompelukone takkuaa, tai maito palaa pohjaan ja kuohahtaa hellalle, tai ukko lampustelee kumppareilla vastapestylle matolle - niin siinä hermot menee ihan tosissaan.
Mutta jos toukat syövät lehtikaalit, tai kylmä tuhoaa siemenet tai se hortensia ei taaskaan kuki, ei vaikka on siirretty jo kolmeen kertaa - niin ne faktat vaan toteaa seesteisen rauhallisesti - siinä nyt vaan tällä kertaa kävi näin. Ja ensi kesänä yritetään uudestaan.

Huomasiko kukaan toisen sinnikkään? Siellä se on, ylimmäisessä kuvassa, syyskuun 29. päivän aamuna preeria-auringonkukassa hyörivä pikku mehiläinen :)

Tulevalla viikolla en tosin tee yhtään pihahommia. En meinaa mitään muuta, kuin kerätä puolukoita ja etsiskellä suppilovahveroita ja syödä eväitä mättäällä. Ihanaa aurinkoista syysviikkoa sinullekin :)

Kaikki konstit käyttöön heti aamusta

Aurinko paistaa mutta aina vaan väsyttää...
Olen viime vuosina kiinnittänyt erityistä huomiota talven ruokavalioon; ottanut tunnollisesti D-vitamiinilisän, syönyt paljon marjoja ja juureksia, muistanut hyvät öljyt... Siltikin taas muutama viime viikko on mennyt kuin puolisumussa. Onko kevätväsymys minulla vain "opittu tapa" - muistijäänne ajoilta, jolloin en vielä tiedostanut D-vitamiinin tärkeyttä, vaiko ihan todellinen epävakaustila elimistössä?

Tänään aloitin taas kolmen viikon savivesikuurin - edellisestä kerrasta on mennyt jokunen viikko. Kun nyt tuntemuksia muistelen, niin edellisen savikuurin aikaan en haukotellut iltapäivästä - en vaikka se oli pimeintä talvea...

Juotavan saven käyttäjissä on vähän eri koulukuntia; osa ottaa savilisän kolmen viikon kuureina ja pitää välissä vähintään viikon tauon. Osa käyttää savea jatkuvasti. Kokeilenkin mielenkiinnolla, miten seuraavat kolme viikkoa savikuuria vaikuttavat - olen nyt pitänyt pienen tauon saven käytöstä ja päässä humisee ihan konkreettinen väsymys - erittäin otollinen testitilanne.

Mielenkiinnolla testaan samalla juotavan saven vaikutusta painoon. Aloitin pienen kiristyskuurin tammikuussa - ensimmäiset neljä kiloa katosivat melkein itsestään (käytin juotavaa savea). Suoraan sanoen, lievää lipsumista lenkkeilystä ja salitreeneistä on viime viikkoina ollut ja painokin on jämähtänyt kuukauden takaiseen - nyt aion tsempata sen puuttuvat kolme tavoitteeseen...

Piristävää ruusujuurta olen käyttänyt kuuriluontoisesti kiireisimmissä elämäntilanteissa - nyt otin senkin aamupalaohjelmaan. Löysin talvella Cittarista Pharmia Ruusujuuritabletteja tosi edullisena tarjouksena. Olen käyttänyt aiemmin myös Swedish Herbal Instituten, Adapt-232 ruusujuuri-valmistetta.

Viimeksimainittu on mielestäni tehokas ja tuntuvasti piristävä tuote, Pharmian ruusujuurivalmiste ei ainakaan omalla kohdallani vaikuta mitenkään. (Adapt-232 näyttäisi olevan muidenkin valinta, iHerb'illäkin se on loppu ja saatavana seuraavan kerran vasta kesäkuussa.)

Kuvissa vilahtavat myös kollageenivalmiste ja astaksantiini. Kollageenista postailin jo aiemmin - tuntuma on että se toimii, mutta vaihdoin nyt kokeeksi nestemäisen kollageenivalmisteen jauhemaiseen (tipat ovat helppokäyttöisempiä).

Astaksantiini on minulle uusi tuote - erittäin kiinnostava ja ainakin lupaukset ovat suuret... Otin sen käyttöön kesää silmällä pitäen. Positiivisia vaikutuksia erityisesti ihon hoidossa sen kohdalla on listattu useita, sesonkituotteen siitä tekee sen auringossa ihon palamista estävä vaikutus.
Testaan ja kerron lisää myöhemmin :)

Astaksantiini ohjeistetaan nauttimaan rasvaisen ruuan / öljylisän kanssa. Olen ottanut sen aamusta, rasvalisänä parapähkinä ja muutama manteli. Imeytyminen olisi ymmärtääkseni kuitenkin tehokkainta kalaöljyn kanssa otettuna.

Pääasia kuitenkin aina aamuisin: kaurapuuroa, mustikoita, vihreää teetä ja päivän lehti :)

astaksantiini / juotava vihreä savi aamulla / kaurapuuroa ja mustikoita aamupalaksi / kollageenijauhe puuron sekaan /

Kun lapset saavat valita

Tämän aamun uutisointia parhaiksi valituista kouluruuista - kaksi ensimmäistä sijaa meni kasvisruualle; porkkanasosekeitto ja kasvisrisotto. Ihan mahtavaa - tänään laitan se kunniaksi kyllä minäkin sosekeiton taas tulille :)

Kaksi tyttäristäni valitsi koulussa kasvisruuan jo yläasteelta lähtien. Yläasteella kasvisruokailijat olivat aika marginaalisen pieni ryhmä, lukiossa kasvisruokailu on jo huomattavasti yleisempää.
Minua on aina hiukan mietityttänyt tytärten kertoma - kouluruokalassa kaikki kaverit huokailevat heidän kasvisruokiensa äärellä - miten ihanalta ne näyttävät ja tuoksuvat. Ja sekin, että koulun yksi viikottainen kasvisruokapäivä on tytärten mukaan kaikkien suosikki: pinaatti- ja porkkanaletuista ei valita kukaan, kaikki tykkäävät kasvissosekeitoista, hernekeitto on hyvää mutta moni karttelee siihen lisättyjä kinkunlämpäreitä - olisi parempaa ilman, kasvispyörykät menivät tyttären mukaan kuumille kiville - niitä kauhoivat jopa pojat enemmän kuin lihapullia.

Mietin josko tytärten kehut koulun kasvisruuasta ovat olleet siltä osin puolueellisia, että he ovat kotona jo tottuneet niihin - ja kaveripiirikin ehkä ajattelee hiukan samoilla linjoilla...

Mutta ei, tämän päiväisen uutisoinnin perusteella kasvisruoka näyttäisi olevan lasten makuun ihan yleisestikin. Hieno asia - olen ihan oikeasti ilahtunut jutusta. Kasvisruuan osuuden lisääminen suomalaisten ruokavalioon on ainakin nykytilanteessa pelkästään positiivinen asia; se että sitä puolustaa eettisillä ja yhteiskunnallisilla näkökulmilla, terveyteen positiivisesti vaikuttavana tai sillä että se on edullisempaa, ei vielä vakuuta lapsia. Mutta se että kasvisruoka maistuukin hyvälle - sitä ei tarvitse perustella lapsille :)