Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuleet. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. helmikuuta 2024

Voihan kevätneule

Olis ihan viimeisintä viimeistelyä vaille tämä neulomani kevätneule, ellei olisi tullut paria mutkaa matkaan, joista viimeisin oli niin jyrkkä, että hujautti minut suoraan pusikkoon noin vertauskuvallisesti. Olin tehnyt vähän vastaavan raitaneuleen muutamia vuosia sitten ja kirjoitellut silloin ohjeen ylös itselleni omaan käsialaani ja mittoihini sovellettuna, joten ajattelin tämän olevan helppoa kun heinänteko, mutta ei se sitten ihan niin ollutkaan. Kaikki meni aivan mallikkaasti tuonne hihoihin ja kainaloihin asti, mutta sitten alkoi tuntua vähän hassulta.

Ensinnä sain kilkutella tuota yläosaa kolmeen kertaan uusiksi, kun ei sitten millään tahtonut ylös itselleni kirjoittelema sovellettu ohje toimia, vaan aina tuli liian lyhyt ja piti lisätä kerroksia. Kolmannella onneksi pääsin vihdoin maaliin ja olin jo varma, että nyt tämä tästä valmistuu, mutta sitten tulikin eteeni isompi ongelma;

kun sovitin neuletta innoissani päälleni osoittautui se ihan liian ahtaaksi ja kovin makkarankuoreksi muodoilleni ja ihmetys oli melkoisen suuri, että miten on mahdollista, kunnes tovin omia ohjeitani lueskeltuani tajusin, että olin sitten ihan pokkana lukenut ohjetta missä oli paksumpi lanka! Eli oli siis ihan liian vähän silmukoita tämän neuleen ympärysmitassa. Ei siis ihme, että sitä yläosaakin joutui niin paljon säätämään, mutta vähän oli vissiin väsynyt neuloja, kun ei siinä kohti älynnyt, että jokin muukin voisi olla pielessä. 

Harmitus muuttuikin pian nauruksi, kun hoksasin, että tuli siis tehtyä neuletunika jollekin muulle kun itselleni. Onneksi ystäväpiiristä löytyy semmoisia, joille saattaisi tämä kelvata jahka keräilen itseni ensin kasaan ja jossain kohti teen tämän loppuun.

Ja sitten vielä kaiken kruunuksi hoksasin vasta näitä kuvia katsellessa, että olen onnistunut tekemään kaula-aukkoon vielä erilaisen resorinkin, kun hihoihin ja helmaan. Ehkä tosiaan ihan hyvä pistää tämä nyt hetkeksi piiloon ja viimeistellä vasta sitten, kun kaikki nämä neulomisesta aiheutuneet turhaumat on ensin paranneltu. Ja seuraava neuleprojekti aloitetaan vasta sitten, kun on ensin harjoiteltu tarpeeksi lukemaan niitä omia ohjeita vähän tarkemmilla silmillä. 

Almost finished this knitted tunic when I realized I had the wrong instructions and this is way too tight fitting for me. I also had to knit the top so many times over that I managed to knit a different style to the neckline than the sleeves and bottom. Oh well, I've got friends that might want to have this and I''ll finish it as soon as I get over this mishap of mine.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Harsokukkia ja raitaneuletta

Kädet kaipasi tekemistä iltaisin telkkaria katsellessa, joten kaivelin taas pitkästä aikaa pyöröpuikot esille. Kaapissa oli lojunut jo pari vuotta muutama kerä pellavanharmaata ja harmaanvihreää seiskaveikkaa ja siihen hain kaupasta kaveriksi vähän vaaleanpunaista ja -sinistä ja aloin ilman sen suurempia suunnitelmia kilkutella niistä neulemekkoa.

Samalla kauppareissulla mukaan tarttui taas kerran kimppu harsokukkia ja nyt ehkä ymmärrän vihdoin miksi tykkään näistä niin paljon erityisesti talvella - koska muistuttavat vähän sellaista lumipöpperöpilveä! Erinomaisia talvikauden somistuksia siis ja mukavia myös siksi, että kuivahtavat niin nätiksi, ettei niitä tarvitse ihan heti olla roskiin laittamassa. (Vanhimmat niput meillä 
taitaa olla jo useamman vuoden takaa ja yhä vaan viehättävät silmää, vaikka jo aivan ruskeita ovatkin.)

Neuleesta päätin tehdä jo ihan keväisen valitsemalla siihen värit muistuttamaan kevään ensimmäisiä kukkapenkkejä. Se on hyvä tehdä kevätneule nyt, niin on sitten valmiina kun se aika oikeasti koittaa eikä tarvitse ihan hirveässä paniikissa kilkutella puikkoja (tosin nuo puupuikot ei niin kilku).

En halunnut ihan tasaraitaista, mutta kuitenkin selvästi raidallisen niin tein raidat sen mukaan miten paljon kustakin väristä tykkään. Vihreää on eniten, sinistä toiseksi eniten ja vaalenpunaista vain kahden kerroksen kapeat raidat väleissä. Tulee minusta varsin hauska tästä, kun joka välissä on tuota pohjaväriä myös. Tekee ihanan kepeän ja raikkaan värimaailmasta, muttei liian värikästä makuuni kuitenkaan.

Nyt vaan pitää malttaa kilkutella rauhassa, ettei mene liian löysäksi silmukat, niin kun minulla nopsasti tehdessä  tuppaa tekemään. Tuossa huumaavasti tuoksuvien kukkien vierellä vaan alkaa jo vähän liikaa tulla kevätmielelle ja välillä huomaa menevänsä ihan asioiden edelle. 

Love baby's breath flowers during the winter cause I think it looks like a snowflake cloud in the vase. I also started to knit a tunic for the early spring, you know the time when you feel like spring already, but it's still freezing outside. Chose the colors that reminded me of the first flowerbeds in April.

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Villatunika vilukissalle

Sain just valmiiksi viime kesänä ystävälle lupaamani villatunikan ja voi, että kun siitä tuli söpö! Hän oli ihastellut itselleni tekemää ruskeaa versiota ja kun kerroin, että neulaisen tuollaisen ihan käden käänteessä oli homma sillä selvä. Hän hankki langat lempivärissään vaaleanpunaisessa (Novita Isoveli 531 teeruusu) ja minä pistin puikot pyörimään melkein saman tien. Sitten tulikin hetkeksi kaikkea muuta ja neule jäi vähäksi aikaa telakalle, mutta tässä pari viikkoa sitten otin sen taas esille ja kilkuttelin loppuun. Juuri sopivasti, kun ilmat alkavat pian viiletä.

Niissä itselle tekemissä on v-mallinen kaula-aukko, mutta tähän ystävä halusi pyöreän ja sellaisen hän myös sai. Muutoin tunika tuli ihan samalla kaavalla kun omatkin, mitä nyt hihoissa vähän kitsastelin kerrosten korkeudessa niin, että niistä tuli ehkä kaksi senttiä lyhyemmät kun omissani, hän kun hitusen lyhyempi minusta on.

Mutta tärkeintä kaikessa on se, että tässä on myös taskut. Sinne saa vilukissa talteen tarpeelliset mukana kannettavat ja on myös paikka pitää käsiä silloin, kun niitä haluaa taskuissa lepuuttaa. 

Ja nyt on neule jo uudella omistajallaan ja minulla sekä hyvä mieli, että hirveä himo neuloa jotain muutakin, jottei tv:n katselu tunnu niin huikealta ajanhaaskuulta, jos siinä vaan makaa ja sormiaan tyhjänä pyörittelee. Ehkäpä sieltä ilmestyy taas pian tilaus joltain ystävistäni, jahka keräävät ensin rohkeutta kysyä, kun luulevat niin isoksi vaivaksi tällaista neulomishommaa, vaikka itselle se on kaikista mieluisinta puuhaa telkkarin äärellä roikkuessa.

Made this cute pink knit dress for a friend that lives in an old house and needs extra warmth during winter. She got the yarn and I did the work watching television. Loved every minute of it and now I need a new project, cause I'm hooked on knitting again!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Karhutakki valmiina

Sain vihdoin valmiiksi tämän karhunvärisestä langasta neulomani takin, vaikka kova työ siinä sitten olikin. Kova siksi, että neuloin sen jo valmiiksi ja purin sitten tuohon ylimpään ristikuvioon asti ja tein uudestaan siirtämällä hihoja alemmaksi, koska ensin siitä tuli ihan liian pitkä. Kuvioneule tällä langalla painaa aika paljon enemmän kun suora neule ja takkina tämä pidempänä venyi vieläkin pidemmäksi niin, että siitä tuli sitten liian pitkä. Purkaminen auttoi ja vähän lyhennettynä se ei enää venytä itseään niin hurjasti.

Inspiraatio neulomiseenkin hukkui matkalla, kun sitä onnistumisen riemua ei heti ensimmäisellä yrittämällä tullutkaan. Aika onneksi auttoi ja parin viikon tauon jälkeen oli taas ilo kilkutella menemään.

Tykkään takissa myös että tällai vähän lyhyempänä nuo kuviot istuvat kivammin hihojen kanssa, kun melkein osuvat kohdakkain, vaikken sitä mitenkään etukäteen suunnitellut eikä ne osu niissä pitkissä puseroissakaan. Mutta tähän se sopii. 

Nyt vaan pitää vielä vähän hienosäätää muutamia juttuja, kuten napinläpiä, joista tuli ihan liian lerput, mutta käyttöön sen voi jo ottaa kuitenkin, mikä on mahtavaa, koska ilmat ovat tällaiselle just nyt vielä täydellisen sopivat.

Finally finished this brown cardigan. I had to undo part of it and knit it again since the first version was way too long due to this being so thick that the weight of it stretched it down too much. But now it's done and I can start using it, just in time since it's still a bit cold outside.

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Jospa vielä neuletakki

Niinhän siinä kävi, että oli aloitettava vielä yksi kuvioneule ennen kevättä. Tuli nimittäin niin ihanat niistä tunikoista, että alkoi ihan harmittaa, ettei niitä voi juurikaan kesällä pitää, kun keksin, että voisin tehdä samalla tyylillä myös neuletakin. Eikä siinä sitten mennyt montaa päivää kun sellainen olikin jo puikoilla ja viime aikain vaihtelevalla neulomisinnolla se alkaa pian olla valmistumassa.

Taskut ovat vielä työn alla ja hihat irti, mutta muuten on isoimmat kappaleet jo neulottu valmiiksi eikä jäljellä ole enää paljoa kilkuteltavaa. Löysin onnekkaasti napitkin omista varastoista, kun kierrätykseen menossa olevassa risahtaneeessa neuletakissa oli just sopivat. Lankana on taas Novitan Isoveli ja nyt värinä 065 Karhu, jotka olin ostellut varastoon jo ajat sitten.

Huppua aloin neulomaan etukappaleiden osalta suoraan niistä jatkaen ajatuksella, että tämä ei voi mennä pieleen. koitin nimittäin etsiä netistä ohjetta miten tämä tämmöinen oikeasti pitäisi tehdä, mutta kun en taaskaan sopivaa löytänyt niin piti heittää hatusta. Toistaiseksi näyttä siltä, että tuosta voi tulla aivan hyvä.

Enkä sitten tietenkään kirjoitellut tästä mitään ohjetta sen kummemmin ylös itselleni, täytyy ehkä tehdä samanlai kun noiden edellistenkin kanssa, että tekee toisen missä sitten keskittyy sen ohjeen kirjoittelemiseen myös. Mutta tehdäänpäs nyt ensin tämä valmiiksi ja katsotaan sitten, että tuliko hyvä ja mietitään sitten vasta sitä toista.

So I just had to make a cardigan too with the same pattern as the tunics I made earlier. It's almost finsihed and I can't wait to get this to use.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Toinen samanlainen

Niin se sitten valmistui toinenkin samanlainen kuvioneulepaita, kun en malttanut olla neulomatta, ja niinkin typerästä syystä, kun en sitten raaskinut tuota ensimmäsitä käyttää täällä kotona rötväillessä, vaan päätin tehdä "vähemmän hienon", joka sitten meni metsään sekin, kun ihan yhtä hienohan tuosta toisestakin tuli. Mutta, tätä uudempaa nyt aion kuitenkin täällä kotosalla käyttää, koska nyt piirsin itselle ohjeenkin jotenkuten ylös, jotta osaan sitten tehdä varmasti uuden jos tämän rötväilen täällä rikki, enkä tuota hienomman väristä kehtaa käyttää (muualla kun ihmisten ilmoilla). 

Tein näihin molempiin myös taskut, koska olen ehdottomasti taskuihminen ja tällaisten pitkien tunikamekkojen kanssa on oltava paikka, johon saa talviaikaan nenäliinan tai jotain muuta tärkeää mikä mukana pitää kulkea. Uudemman neuleen tasku on paranneltui versio, koska aiempaan se jäi mielestäni himpun liian alas ja himpun liian matalaksi, uudempi toimii omille mitoilleni just eikä melkein täydellisesti, kun taas tuon aiemman taskut teen ehkä jossain kohti uusiksi.

Tein myös tähän uudempaan alhaalta vähän kapeammat hihat ja leventelin reilummin vasta kyynärtaipeen kohdilla, kun taas tuossa aiemmassa on levennetty aika reilulla kädellä heti resorien jälkeen. Molempi ihan yhtä kiva, mutta näppärämpi kotioloissa, kun hihat ovat vähän istuvammat.

Mutta laitan nyt kumminkin tähän jonkinlaisen ohjeentapaisen, jotta jos siellä jollain oikein polttelee, niin tästä voi itselleen koittaa soveltaa. Ja HUOM! HUOM! Nämä silmukkamäärät, on siis jokaisen sovitettava omille mitoilleen käsialansa mukaan, nämä mitat ovat minun omiani ja tuskin toimivat juuri sinulla, koska olemme kaikki eri muotoisia (Minä olen noin 172cm pitkä, isoluinen, karvan päälle 75 kiloinen keski-ikäinen lihakimpale ja minulla on melkoisen löysä neulomiskäsiala. Neule on minulle jotakuinkin polviin asti pitkä). Mutta siis suunnilleen näin sen tein: 

Alotin vähän vähemmillä silmukoilla, että sain helmaresorista napakan eikä se veny heti kättelyssä lörpöksi, loin 80cm pyöröpuikoille kossa 4 omalle käsialalleni sopivat 150 silmukka ja tein sillä helman resorit, joista 1o 1n on 9 kerrosta korkea ja sen perään tehty 2o 2n on 12 kerrosta. 

Sitten neuloin kolme kerrosta nurjaa joista keskimmäisellä kerroksella lisäsin siihen 8 silmukkaa.
Sen jälestä tuli tuplahelmineuletta 12 kerrosta ja taas kolme kerrosta nurjaa, joista keskimmäiseen lisäsin 6 silmukkaa.

Sitten taas 12 kerrosta 2o 2n resoria ja kolme kerrosta nurjaa, joista keskimmäisellä lisäsin vielä 4 silmukkaa, jotta silmukkamäärä oli yhteensä 168 ristikuviota varten, joka on 8:lla jaollinen kuvio.
Sen ohjeen katselin youtubesta ja sovelsin. (En kuollaksenikaan osaa tuota tässä selittää.)

Sen jälestä sitten taas 3 kerrosta nurjaa ja 2o 2n resoria ja seuraavalla kolmella nurjakerroksella vähensin silmukkamäärää neljän silmukan verran 164:n, kun alettin lähestyä vyötärön korkeutta ja halusin neuleen kapenevan siitä. 

Sitten tuplahelmineuletta se 12 kerrosta ja taas seuraavilla kolmella nurjalla neljä silmukkaa pois, jotta silmukkamäärä oli tasan 160.

Sitten taas, 2o 2n 12kerrosta, kolme kerrosta nurjaa, ristikuviot, kolme kerrosta nurjaa ja 2o 2n resoria 12 kerrosta ja yhden kerroksen nurjaa ja sitten jaoin työn etu- ja takakappaleeksi joissa molemmissa 80 silmukkaa.

Etukappale: tein kaksi kerrosta nurjaa joissa kavensin kainaloista molemmilla kierroksella yhdet silmukat kummaltakin puolelta. Sitten tein tuplahelmineuletta 16 kerrosta, jonka jälkeen päättelin työn keskeltä 4 silmukkaa ja jaoin taas kaksille puikoille loput. Sitten molemmilta puolilta kavensin jokaisella kaula-aukkoa kohti menevällä kierroksella sieltä lopusta kaksi silmukkaa yhteen, kunnes puikoilla oli  jäljellä 23 silmukkaa ja  sitten päättelin ne. 

Takakappalessa tein samanlailla ja samat kavennukset kainaloista, mutta neuloin tuplahelmineuletta 44 kerrosta, ja päättelin kaula-aukkoa varten 30 ja kaventelin kummaltakin puolelta samanlailla kun etukappaleessakin, kunnes jäljellä puikoilla oli se 23 silmukkaa ja päättelin. Takakappaleesta tuli pari-kolme kerrosta korkeampi kuin etukappaleesta ihan tarkoituksella.

Hihat aloitin 40:llä silmukalla ja 9 kerrosta 1o 1n resoria. Ensimmäiseen nurjakerrokseen lisäsin 8 silmukkaa, jotta sain seuraavaksi tehtyä ristikkokuviot ja sitten lisäilin silmukoita tasaisesti nurjiin kerroksiin sitä mukaa, kun hiha tarvitsi olla käsivarttani varten leveämpi, niin että lopussa silmukoita oli about 64. (Sen verran vaan katsokaa, että silmukkamäärä on 8:lla jaollinen ristikuvion kohdalle tultaessa.) Viimeisen 2o 2n resorikerroksen tein tuollai vinoksi, jotta hihat istuu kivammin eikä kainaloihin jää liikaa neuletta. 
(Saatoin tehdä myös joistakin resorikerroksista vähän matalammat kun 12 kerrosta, tarkoituksella, että sain mieleiseni kerrokset mahtumaan hihoihin ja pituus tuli minulle sopivaksi, siksipä en tässä erittele noita kerroksia teillekään tässä tämän tarkemmin.)

Kaula-aukkoa varten neuloin erikseen 100 silmukan verran 9 kerrosta 1o 1n resoria, jonka ompelin kiinni samalla kun hihatkin.

Taskut tein 24 silmukalla ja sopivaksi neuleen kuvion siihen kohti, kun missä ne hyvältä minusta tuntui. Tein ne ihan viimeiseksi, niin oli helppo sovittaa neuletta päälle ja sitten päättää missä kohti ne oli parhaimmat.

Toivottavasti tuosta ohjeestani saa tolkkua, eikä siinä ole liikoja virheitä. Olen itse tooodella huono oppimaan lukemalla kirjoitettua tekstiä ja siksipä tuollaisen ohjeen kirjoitteleminenkin on minulle vähän haasteellista (Olen kuva-ihminen). Huomautelkaa siis ihmeessä jo se ihan metsässä tuntuu jostain kohti olevan. 

Ja nyt kietoudun tuohon neuleeseen ja lähden rötväilemään ja teen kaikkeni taistellakseni sitä himoa vastaan, että tekisi mieli neuloa vielä yksi... En todellakaan nyt tarvitse kolmatta tällaista, joten ehkä pitää siis aloittaa joku ihan muu neule, jotta saa tämän irti mielestään.

P.S. Tässä uudemmassa neuleessa on lankana sama Novitan Isoveli, mutta vaan värissä 618 Särkkä ja minulla meni sitä tähän työhön karvan vajaat yhdeksän rullaa.

I couldn't help myself and made another knitted tunic simply because the first one is so pretty I'm afraid to use it at home cause I might destroy it with something. So I made another that I can use and keep the lighter one for special occasions only.

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Pitkästä aikaa puikoilla valmis

Sain vihdoin taannoin aloittamani neuletunikan valmiiksi eilen illalla, vaikka välistä meinasikin usko ja tahto loppua, kun ilman ohjetta kilkuttelin menemään. Jostain kumman syystä sain tämän kuitenkin ilman suurempia purkamisia suoraan maaliin ja sopivaksi omille mitoilleni. Hihoja piti lopussa vielä pidentää yhden kuviokerroksen verran ja sitten kun ompelin kaiken yhteen oli lopputulos yhtäkkiä aivan yli odotusten hieno.

Vaikka kuvasta ei ehkä näe, on tämä varsin tyköistuva makkarankuori, jonka pituus yltää minulla melkein polviin asti, koska paksu neule on aika painava ja valuu alaspäin, joten ihan mekoksikin voisi tätä hyvin kutsua. Toimii täydellisen hyvin legginsien ja villasukkien kanssa kotoisana (ja nättinä!) lämpöloimena talven kylmimpinä päivinä.

Tämmöisten kuvioiden neulominen sopi mielestäni löysälle ja vaihtelevalle käsialalleni todella hyvin ja lopputulema on ihanan rento ja käsinneulotun näköinen, niin kun halusinkin. Olen kamalan ylpeä itsestäni, että vihdoin opin myös tuon pintaneuleenkin ja sain helman alinta ristiraitaa lukuunottamatta sen oikein ja hienoksi muualla neuleessa. Eikä tuo yksi pieleen mennyt ristiraita minua tuolla edes haittaa, se jäi hauskaksi muistoksi opetteluvaiheesta sinne.

Tein hihoista vähän kapeat ja himpan ylipitkät, jotta neuleen voi laittaa päälle myös talvitakin kanssa, liian leveät hihat kun eivät tahdo kapeisiin talvitakin hihoihin mahtua. Nyt on tunikalla paljon enemmän käyttöä, kun sen kanssa voi lähteä myös ulos maailmalle.

Neulon usein myös kaula-aukon resorin erikseen ja ompelen sen kiinni, sillä en saa löysästä käsialastani poimittua silmukoita niin, että lopputuloksesta tulisi nätti ja siisti. Tällai fuskaamalla se on aina paljon helpompi tehdä ja lopputulos näyttää varmemmin hyvältä.

Tein kaula-aukosta myös hieman veen mallisen, koska minulla tuppaa aina pyöreät kaula-aukot valumaan selästä alemmaksi ja kinnaamaan kaulaan kiinni edestä. Tämä pysyy nyt hyvin etupuolella eikä neuletta tarvitse olla koko ajan kiskomassa alemmas.

Nyt mietin vain, että pitäiskö samoin tein tehdä vielä toinenkin, niin kauan kun suunnilleen muistan miten tämän neuloin. En nimittäin kirjoitellut ohjetta ylös itsellenikään kovin kummoisesti ja luulen, että kulutan tämän ihan parissa talvessa puhki, koska tästä saattoi tulla nyt lempineuleeni ikinä.

I finished my knit-tunic yesterday and I think it became the best thing I've ever made with needles and thread. I love the outcome so much and think that these kinds of patterns fit my loose style to knit perfectly. I also think I might have to make another one, since I'm going to live in this one for the rest of the winter.

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Pitkästä aikaa puikoilla

En ole varmaan pariin vuoteen mitään neulonut, kun ei vain ole ollut semmoista fiilistä, että neulotuttaisi. Kerkesin jo vähän itsekin ihmetellä, että lopullisestiko se fiilis on kadonnut, kunnes yhtäkkiä se palasi takaisin, kun näin jossain instan syövereissä kuvan ihanasta kuvioneulepaidasta, joka iski saman tien lujasti neulehermooni ja aloitti polttavan himon kokeilla vastaavaa.

Etsiskelin paidan ohjeen ja se ei näyttänytkään yhtä kivalta, kun siinä kuvassa jonka alunperin näin ja kaiken lisäksi ohje on vain lasten kokoisena. Olis siellä toki versio aikuisten paitaankin, mutta se ei sykähdyttänyt enää senkään vertaa (en tykännyt mallista, reikäneuleesta, enkä kaula-aukosta), joten päätin kokeilla soveltaa ihan itse ja ilman ohjetta päämääränä sellainen oikein pitkä ja paksu makkarankuori-tunika näillä kuvioilla ja siitähän se lähti kuulkaas tulemaan sitten! 

Ajatuksena tämä oli tosi helppo, eikä toteutuskaan nyt ihan mahdotonta ole ollut, kun eihän se ole kun oikeaa ja nurjaa, jolla nämä kuviot syntyy, mutta tuo x:n mallinen pintakuvio osuus oli kyllä haasteellisinta  ikinä ymmärtää kerrasta oikein. Katselin youtubesta ohjeen jos toisenkin ja sähelsin tuon ekan raidan jollain ihmeellisellä tuurilla suunnilleen oikean näköäiseksi ja ylemmässä raidassa hoksasin, että kaikki on pielessä, mutta vasta hihaa tehdessäni ihan viimeistään älysin, missä se vika oli (tekijän ymmärryksessä silmukoiden määrästä kuviossa) ja sain sen just sellaiseksi kun pitikin. 

Muutenhan paidassa on vaan simppeliä 1 oikein 1 nurin resoria, 2 oikein 2 nurin raitaa, tuplahelmineuletta sekä väleissä kolme kerrosta nurjaa, että ei ole lainkaan hankalaa, kun vaan muistaa sen verran keskittyä, että suunnilleen osuu silmukat oikeisiin kohtiin.

Valmiina on vasta tuo vartalopötkö suunnilleen kainaloihin asti ja melkein kokonainen toinen hiha, mutta sellaista se on kun tällai lennosta neuloskelee ja pitää miettiä mittoja samalla kun tekee. Tässä välissä pitää tehdä molemmat hihat valmiiksi ensin, jotta tietää kuinka paljon tiloja ne tarvitsevat sitten tuossa ylhäällä, näin olen tämän ajatellut.

Kaula-aukot ja muutkin ovat vielä mietintämyssyn alla. Toisaalta tähän sopisi täydellisesti muhkea poolokaulus, mutta toisaalta inhoan kovasti villan kutitusta kaulallani lämpimässä (kylmässä se ei minulla jostain syystä kutita) joten mahdollisimman matala kaula-aukko tekisi tästä paljon monikäyttöisemmän. Tämäkin asia selvinnee lopullisesti sitten, kun kaula-aukon kohdalle puikkoineni kerkiän.

Eli valitettavasti ohjetta en siis teille tämmöiseen voi tehdä, varsinkin kun itselläkin vielä hakusessa tuo lopputulema, mutta sen voin sanoa, että soveltakaa jonkun muun helpon paidan ohjeesta tällainen, jos mieli alkoi tehdä, jokainen vähänkään paitoja neulonut kyllä varmasti osaa sen verran ohjeita tuunailla.

P.S. Tässä työssä lankana minulla on Novitan isoveli pellavan 061 sävyisenä ja nelosen pyöröpuikot, koska käsialani on ihan hirmuisen löysää.

Haven't had the urge to knit in almost two years until the other day it came back with a bang! And now I'm knitting this tunic for myself without any specific instructions, just looking at a picture of a child's knit that has the patterns on it I fell in love with.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Kannattaa olla mun kaveri

Olin jo vuosi sitten alkanut neuloa tällaisesta oravan-värisestä langasta neuletunikaa, mutta kyllästynyt langan väriin jo siinä vaiheessa kun koko vartalo-osa oli kainalopituudessa. Siellä se lojui sitten neulekaapissa odottamassa, että mitä sille tekisin kun keksin kysäistä yhdeltä ystävältäni, että mahtaisiko hän haluta itselleen tuollaisen riddaritunikan, ja arvatkaapa vaan mahtoiko?

Ei siis tarvinnut minun purkaa jo valmista tai heittää muutenkaan epämieluisan väristä lankaa hukkaan vaan sain oikein hyvällä syyllä tehdä neuleen loppuun. Hän sai itse valita siihen kuvion värit ja hihojen pituuden ja sen tulisiko taskut. Ja heti kun neule oli valmis ja päätelty lähti se täältä oikein tyytyväisen ystävän mukaan maailmalle ja itselle jäi niin hyvä mieli.


Ja kun pyysin häntä vähän poseeraamaan mallina neuleen kanssa saapui hän paikalle täsmälleen sopivan värisissä kengissä siihen. Siinä riittikin molemmilla ilon aihetta siitä.

Olen siitä kiva ystävä, että jaan aina mielelläni kaikesta osaamisestani heillekin. Itsellä kun mieli muuttuu niin kuin oravalla talviturkki, niin on kivaa, ettei tarvitse pettyä siitä jos jotain jää kesken, vaan voi pistää sitten ilahduttaen lahjoillaan jotakuta muuta välillä. Ja nyt kun nämä langat eivät enää pölyty neulekaapissani tilaa viemässä voinkin sitten lähteä ostelemaan jotain uutta ja katsoa josko tässä vielä jonkun kivan neulejutun ennättäisi ennen joulua itselleen valmistaa.

Started to knit this tunic for myself but got bored of the color over half way through.. So I asked my friend is she wanted me to make it for her, and she sure did. She choose the colors for the patterns and I knit her a tunic she's now very happy to wear. Lucky to have a friend like me! :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Sovelletun riddaritunikan ohje noviiseille

Tässä tulee siis niin yksinkertaistettu ohje, kun vaan osaan tehdä niille, jotka tällaisen hyvin avara-kaula-aukkoisen neuletunikan haluaisivat itselleen tehdä, mutteivät ole ihan varmoja osaavatko - varmasti osaatte tällä ohjeella, kun vaan jaksatte lukea kaiken ja keskittyä kunnolla.

Tämä neulotaan putkena (pötkönä) pyöröpuikoilla ja resoreita lukuunottamatta vain oikeaa silmukkaa kilkuttamalla. Nopeaa ja suht. helppoa siis luvassa.

MUTTA, tämä ohje perustuu siis tuohon itselleni, leveisiin hartioihini tekemään paitaan jonka olen neulonut 7-veljestä langalla 3,5 puikoilla joka suuntaan HYVIN löysällä käsialallani (helman ympärys 176 silmukkaa), joten jos olet kovin tiukka neuloja tai haluat tehdä huomattavasti ohuemmalla langalla, tämä kuvioni on sinulle liian lyhyt. (Tämän linkin ohjeessa on pidemmälle yltävä kuvio josta saat varmemmin itsellesi sopivan.)

Välineet on simppelit; pyöröpuikkoja itsellesi sopivasssa paksuudessa (se riippuu valitsemastasi langasta ja käsialastasi) yhdet pitkät (80-100cm) yhdet pätkät (40-60cm) ja saman koon sukkapuikot.

En aio kertoa tässä ohjetta tarkkoine mittoineen ja silmukkamäärineen, koska en tiedä minkä kokoinen juuri sinä olet ja millaisesta langasta haluat neuleen tehdä, sen sijaan neuvon sinua kuinka mittaat itsesi käsialasi ja langan mukaan ja teet just sellaisen neuleen joka sinulle parhaiten passaa. (Tai katsot tuosta aiemmin linkkaamastani ohjeesta suunnilleen lankaasi sopivat lukemat.)

En myöskään voi kertoa kuinka paljon lankaa tarvitset, kun en tiedä mittojasi, tai sitä millaisesta langasta tämän haluat tehdä. Osta siis vaikka aluksi vähemmän lankaa ja hanki sitten lisää jos tarvitsee. Kuvioihin ei mene kovin paljoa, että niihin voi käyttää hyvin vaikka jotain jämälankoja jos sattuu nurkissa lojumaan. (Minun neuleeni painaa valmiina tasan 622 grammaa.)

Älä huoli, muuten tämä on ihan helppoa. Ensin neulot siitä valitsemastasi langasta mallipalan, vaikka esim. 20 silmukkaa ja noin 10cm korkeaksi.

Sitten valkkaat vaatekaapistasi jonkun jo olemassaolevan vaatteesi, jonka ympärysmitta on sinulle mukava ja väljä ja asetat mallipalan siihen päälle. Sitten vaan lasket kuinka monta kertaa tuo palanen pitää laittaa, jotta saat koko ympärysmitan ja lasket vaan silmukkamäärät yhteen.

(Kuvan mallipala on 24 silmukkaa ja se menisi tuohon leveyteen neljä kertaa, eli se olisi sitten 24 x 4 x 2 =  192 silmukkaa.)  

Aloitetaan siis sillä, että luo niille pitkille pyöröpuikoille se määrä silmukoita minkä mittaamaalla sait, yhdistä ne ympyräksi (niinku järkyttävän isoa sukkaa olisit tekemässä) ja aloita neulomalla resori, just niin kun tykkäät. (Vaikka kaksi oikein kaksi nurin, tai yksi oikein yksi nurin). Tee siitä ihan niin korkea tai matala kun haluat. (Minun neuleessani se on 2o 2n ja noin 5cm korkea.)

Ja sitten neulotaan vain oikeaa ja niin pitkään, että kun asetat neuleen itseäsi vasten yläreuna keskelle rintaa pituus tuntuu sinusta hyvältä. (Minun neule minulla keskeltä rintaa noin 10cm polven yläpuolelle noin 73cm.)

Sitten kun pituus on sinulle sopiva päättele molemmista kainaloista kainalosaumoja varten silmukoita  noin 6-8cm alalta jos olet pieni tai keskikokoinen yksilö ja 10-12cm jos olet pinta-alaltasi laajempi. (Tämän voit tarkistaa vielä jostain valmiista ohjeesta, jos omat silmukkamääräsi käyvät ohjeen  kokojen kanssa yksiin, että mikä olisi just sulle sopiva määrä.)

Kirjoitan tähän päättelyohjeen 16 silmukan mukaan (mikä on minun noin L-kokoisen puseroni kainalosauman mitta niin ettei kuvio kiristy tai painu piiloon kainaloon).

Päättely tehdään yhdellä kierroksella siten, että ensin lasket silmukoista missä neuletyön puoliväli on, merkkaa se vaikka hakaneulalla ja aloita kierros päättelemällä ekat kahdeksan silmukkaa alusta, sitten neulo kahdeksan silmukan päähän puolivälistä ja päättele kuusitoista silmukkaa ja jatka kahdeksan silmukan päähän kierroksen lopusta ja päättele taas se kahdeksan. 

Nyt sinulla on kainalonkohdat valmiit ja voidaan siirtyä hihoihin, joiden tavoiteltava muoto on suunnilleen tuollainen kun tuossa alemmassa kuvassa.

Luo sukkapuikoille sinulle sopiva määrä silmukoita (kokeile tuon vartalo-osan resorilla millainen löysyys tai napakkuus resoria  tuntuisi sopivalta ranteeseesi ja laske siitä sopiva silmukkamäärä.)

Sitten tee yhtä korkea resori, kun millaisen teit tuohon vartalo-osaankin. Tässä kohtaa alkaakin sitten vähän tarkempi duuni, hihan muoto ylöspäin leveneväksi nimittäin tehdään lennosta silmukoita lisäämällä matkan varrella, juuri sen mukaan millainen käsivartesi on. Tämä vaatii siis työn sovittelua käsivarteesi ja vähän arvioimista koko matkan ajalta, mutta lopputulos on takuuvarmasti just eikä melkein sinulle sopiva hiha.

Ja tärkeä pointti tässä vaiheessa; KIRJOITA KAIKKI TEKEMÄSI YLÖS, jotta voit sitten tehdä toisen hihan täysin samoin kun ensimmäisenkin. Toinen tärkeä pointti, lisäile ne silmukat aina sinne suunnilleen kierroksen alku- ja loppukohdille, niin ne jäävät kivasti sitten kyljen puolelle piiloon.

(Minun hihassani oli alussa 40 silmukkaa, johon lisäisin heti resorin jälkeen 3 silmukkaa ja sen jälkeen 2-5cm välein 2 tai 3 silmukkaa kyynärvarren puolella harvemmin ja kyynärpäästä kainaloon tiheämmin kunnes kainalossa silmukoita oli 64. Koko hihan pituus ranteesta kainaloon minulla noin 54cm, tykkään vähän ylipitkistä hihoista).


Ja sitten taas päätellään, sama määrä kummankin hihan kainalosta kun vartalo-osastakin. Yhdellä kierroksella ekat esim. kahdeksan alusta ja vikat kahdeksan lopusta, niin että kainalon keskikohta on suurin piirtein siinä hihan aloituskohdan keskikohdalla.

Sitten yhdistetään hihat vartalo-osan kanssa samoille puikoille niin että päätellyt kainalo-osat osuvat vastakkain. (Saumat jätetään tässä vaiheessa vielä auki ja ommellaan kiinni vasta lopuksi.) Poimi silmukat samoille puikoille ja samalla laske ne huolellisesti. Nyt niiden lukumäärän pitää olla tasan kahdeksalla jaollinen ja jos loppusumma ei ole, lisää tai vähennä silmukoita samalla kierroksella kun hihat yhdistyy vartalo-osaan. (Älä kuitenkaan hihojen kohdilta lisää tai vähennä, vaan vartalon puolelta tasaisesti etu- ja takaosassa.) 

 Ja se on ihan sama mistä kohtaa aloittaa sitten taas neulomaan kun kaikki langat on kainaloista poikki ja pitää kerä taas liittää työhön, minä olen tykännyt aloittaa jomman kumman kainalon etureunasta.

Ja kun silmukkamäärä on tasan kahdeksalla jaollinen voidaan aloittaa tämä kahdeksan silmukan levyinen kuvio, jota toistetaan peräkkäin  aina niin monta kertaa kun kierrokseen menee. 

 (Kuvassa se on vain yhteen kertaan. Tuo harmaa on vierellä malliksi jotta on helpompi hahmottaa omat värinsä siihen, jos ei ihan samanväristä tee kun minun neule.)

Jos et ole ennen kuvioneuletta tehnyt ota pikakurssi vaikka tästä Novitan neulekoulun videosta

Tässä minun kaavassani tuo punainen ruutu merkkaa sitä, että neulo siitä kohti aina kaksi silmukkaa yhteen, eli kavenna.

Muuten en osaa kuvioneulomisesta muuta ohjetta sanoa, kun että huolehdi, ettet vetele niitä lankoja siellä neuleen nurjalla puolella liian tiukoiksi (alottelijat yleensä tekee niin). Minä tykkään tehdä sillai, että venytän sitä valmista puolta tehdessäni aina sen verran, että langan sopivan löysyyden tuntee heti näpeissään.

Ja sitten jossain kohti huomaat, kun olet kirjoneuletta tehnyt ja kavennellut ohjeen mukaan, että koko neule alkaa kaventua yläpäästään, (jos tuntuu, että pyöröpuikot on liian pitkät ja hankalat, niin vaihda vähän lyhyempiin. Sen verran pitkiin kuitenkin, että näet paremmin mittailla kaula-aukkoa ja sen resorin sopivuutta sitten.)

Kun olet viimeisenkin kavennuskerroksen saanut valmiiksi aloitetaan taas resorin tekeminen. Samanlai kun muuallakin neuleessa, tosin tässä kohti sen korkeuden voi jättää vähän matalammaksi tai tehdä korkeammaksi jos niikseen tulee. Oma makusi ratkaisee. Päättele kuitenkin napakasti, koska se on se  kierros kun määrittelee kuinka tiukka kaula-aukkosi yläreunasta tulee. (Jos päättelet liian löysästi voi koko kaula-aukko jäädä niin löysäksi, että sujahdat siitä kokonaan läpi.)

Ja sitten kun olet päätellyt työsi, ompele vain ne kainalosaumat yhteen ja voilà, olet tehnyt hyvin avara-kaula-aukkoisen kirjoneuletunikan!


P.s. Tämän ohjeen kirjoittaja ei ole neuletöiden ammattilainen vaan hyvin soveltava harrastelija. Kaikki vastuu siis neulojalla itsellään tätä ohjetta käyttäessään. Jos tarvitset lisäneuvoja niin kysäise kommenteissa, autan varmasti sen puitteissa minkä osaan.

I'm sorry these directions on how to make this knitted tunic is only for my Finnish readers at this moment.