Hän astuu lähimpään karsinaan, pienin porsas tulee luottavaisena kohti, hän nappaa sitä kainaloiden takaa, nostaa käytävälle ja riiputtaa korvista. Porsas kirkuu. Se näyttää normaalilta. En tiedä miksi se pitää tappaa, en pysty kysymään, miksi nyt porsaita tapetaan ja viskataan raatokasaan, ehkä se on jäänyt kasvussa jälkeen, älä mieti sitä nyt, tämä on pakollinen suorite, tämä on oppimistilanne.
Tulevat eläinlääkärit, eläinlääketieteen opiskelijat, kipuilevat ammatinvalintansa kanssa. Opiskelun motiivit kolaroivat armottoman todellisuuden kanssa. Iiris, Janna ja Santeri rakastavat eläimiä, kaikenkarvaisia otuksia yli kaiken ja myötäelävät niiden kärsimyksissä yli kunkin sietokyvyn. Samanaikaisesti heissä kasvaa viha ihmiskuntaa ja sen tapoja kohtaan. Eläimiä orjuuttavaa ja kiduttavaa lihateollisuutta kohtaan varsinkin ja kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka erilaisista syistä kohtelevat eläimiä kaltoin. James Herriotin idyllinen maalaislääkärin maailma alkaa haalistua.
Elli Valtosen, eläinlääkärin, esikoisteoksen päähenkilöt kiinnostavat; idealistisia nuoria, kettutyttömäisiä herkkiksiä, ehdottoman moraalisia. Elämä on jo kuitenkin ehtinyt kolhia eikä nuorena ole itsestään ja valinnoistaan kovin varma. Kukapa olisi. Ristiriitoja ja persoonia kuvaavat hyvin Iiriksen, Jannan ja Santerin lakoniset dialogit, joita sarkasmi värittää. Kolmikkoa yhdistää rajaton rakkaus eläimiin ja yhteinen näkemys maailmasta kannattelee; he ymmärtävät toisiaan ja toistensa ahdistusta. Neljäntenä, kaveriringin ulkokehällä Elvi edustaa käytännöllisempää näkökulmaa yhteiskuntaan; ongelmat ovat siellä, mutta ei katsota eläimiä silmiin, hoidetaan hommat ja jatketaan eteenpäin. Sikatilalla kasvaneella Elvillä säilyy mielenrauha ja toimintakyky.
Päähenkilöllä Iiriksellä on pitkä yhteinen historia serkkunsa Jannan kanssa. He tapaavat pitkän ajan jälkeen uudelleen opiskelijoina. Menneisyydessä on joitain salattuja kokemuksia, joiden kanssa Janna edelleen kärvistelee. Syömishäiriön takana näyttää piilevän käsittelemättömiä seksuaalisen hyväksikäytön asioita. Seksuaalinen identiteetti on kaveruksilla muutenkin vielä liikkuvaa ja aaltoilevaa.
Kaasukammioon laskeutuvaa sikahissiä sanotaan tainnutuskehdoksi. Samoin nautojen tainnutuskarsinaa. - Kas kun ei kohduksi, Santeri mutisee.
Laillisissa ja laittomissa puuhissa ei ole käytännössä mitään eroa, Jos vetää kissalle tai koiralle muovipussin päähän, on eläinsuojelurikollinen sairas peto. Mutta kun rakentaa hiilidioksidikammion, niin saa tukehduttaa kenet haluaa omalla pikku tuhoamisleirillään.
Kaasukammioista on kyse. Tainnutuskehto vilisee kammottavia näkymiä eläinten kärsimyksistä, teurastamoista hevostalleille unohtamatta laiminlyötyjä lemmikkejä mielenterveyspotilaiden ja alkoholistien kodeissa. Raatoja lantalietteissä, hoitamattomia haavaumia, kaikenlaisia kohtaloita, joista lehdissäkin näkee liian usein uutisia. Eläintenpitokielto tulee liian myöhään.
Maaksi sinä olet jälleen tuleva, sisäfileesi vähän myöhemin, koska sen on koukattava ihmisen ruuansulatuskanavan kautta, Santeri on kirjoittanut esitelmänsä loppuslaidiin. En ollut tiennyt, että yliopistolla voi lentää luennolta ulos. - Tää tekee lihantarkastuksen opetuksesta ihan eri tavalla dynaamista, Janna toteaa.
Kun nuorten opiskelijoiden tunnelmat kenttäkokemusten jälkeen synkkenevät, niin synkkenee myös romaani. Sarkastiset vitsit vähenevät ja Santerin yhden miehen pyrkimys pelastaa kaikki maan eläimet alkaa huolestuttaa kavereita, joille ei myöskään ole helppoa sulattaa todellisuutta. Santerin mieli pimenee pimenevän kaamoksen mukana. Vain kurjista kokemuksista eloon jääneet koirat, jotka pelastetaan eläinlääkäriopiskelijoiden kämppiin, näyttävät hännän heilutusta myöten uutta uskoa parempaan tulevaisuuteen. Positiivista virettä nostaa myös Iiriksen ukki, elämänsä ehtoon saavuttanut pappi, lapsenlapsensa ja tämän kaverit täysin hyväksyvä, elämänmyönteinen vanhus.
Itsepetosta harrastavalle, eläimiä paljon rakastavalle sekasyöjälle Tainnutuskehto oli lopulta raskas luettava, kuin uutiset navettoihin unohdetuista lehmistä vahvistettuna liian monilla vastaavilla tapauksilla. En näköjään haluaisi tietää syömäni jauhelihan kokemuksista, sillä olen s-tanan huono ihminen, kuten Tuomari Nurmio laulaa.
Elli Valtonen: TainnutuskehtoKustannusosakeyhtiö Kosmos, 2023, 245 s