Taas

Kun kaikki muut valittaa, että on kylmä ja kostea, liki talvinen kesä, miä porskutan ja nautin ;) Ei ole liian kuuma! Voi kehrätä ja vois neuloakin, jos neulotuttais. Joo, neulemojo on yhä edelleen totaalisen kadoksissa, vaikka lankaa on kyllä tullut kotiutettua vähän liikaakin. Sitä se elämä joskus on.

100 % BFL, pitkävedetty ensin yksisäikeiseksi ja sitten kerrattu perinteiseksi kaksisäikeiseksi. Tämä haluaa ihan ehdottomasti joksikin todella yksinkertaiseksi huiviksi. Tätä on 151 grammaa, joten tästä riittäisi semmoiseen oikeaan kietoutumishuiviin. Paljon sileää pintaa, jotta lanka itsessään on pääosassa.

Kuvat on otettu metodilla sähelletään lahjakkaasti. Ulkona tuppasivat ylivalottumaan, ja vasta sisällä jostain syystä keksin, että sitä valotusta voi säätääkin. En jaksanut mennä ottamaan uusia kuvia, joten kuvitelkaa näihin hitunen vihreää lisää. Sellaista kuusimetsän vihreää. Näissä on kuitenkin tummuusaste oikein.

Oma piha on nautinto niin miulle kuin kissaherroille. Tällä hetkellä kukkivat pionien lisäksi akileija, lehtosinilatva, unikko, kurjenmiekka, tulikellukka, ja mitähän vielä. Tänä vuonna bongasin torilta yrttimyyjän, joka siis myi ihan taimia. Nyt miulla on jokavuotisten ruohosipulin ja persiljan lisäksi myös lisptikkaa, basilikaa, suklaapiparminttua (ihana tuoksu!) ja ranskalaista rakuunaa.

Jes!

Kyllä. Nyt se on. Tai ainakin huomenna. Loma.

Lomasuunnitelmia ei pahemmin ole. Ensi viikonloppu menee reissussa, mutta muuten tarkoituksena on vain olla möllöttää, tehdä sitä mitä kulloinkin mieli tekee. Ehkä käydä Helsingissä, sukulaisissa Etelä-Savossa, tai sitten ei, jos ei satu huvittamaan. Lomassa on ehdottomasti parasta aikatauluttomuus ja pakon puute! 

Aikomus on myös neuloa. Olen aloittanut kesähuivin, mutta tällä menolla se ei kyllä valmistu tänä kesänä. Tekisi mieli neuloa sukkia, mutta ei mitään turhan monimutkaista, joten ehkä päädyn taas ihaniin sileisiin noro-sukkiin. Villasukkien tarve on krooninen ja akuutti yhtä aikaa, aina.

Kehrännyt olen. Tämä valmistui jo parisen viikkoa sitten. 54 grammaa Wensleydale-silkkiä (50/50) Corgi Hilliltä. Ihanan helppo kehrättävää, kaksisäikeistä tein. Tätä vain on niin vähän, että en tiedä mitä tästä tekisi. Hanskat? Ehkä vähän jotain toista väriä tehosteeksi? Katsotaan, kyllä se ajan myötä kertoo mitä tahtoo.

Jossain vaiheessa, kun saan kuvattua, pitäisi kirjoitella kaksi juttua. a) Rukkikatsaus. Villasukan keskisuomalaisessa rukkikeskuksessa on jo neljä erilaista rukkia. Miksi? b) Kirjakatsaus. Olen parina viime viikkona saanut postista monta kiehtovaa käsityökirjaa. Pari vanhempaa pari ihan upouutta painomusteen tuoksuista - ja mikä parasta, jälkimmäiset ovat kotimaisia!

Hinku

Uusi rukki tuli! Se on ihana, tuoksuu puulle ja jollekin, ehkä lakalle. Päivämäärän mukaan se on tehty 2.5.2012. Kuvaa ei vielä ole, eikä sillä ole nimeäkään. Pitää vähän pohdiskella ja makustella. Olkkarissa kyllä alkaa olla ihan aidon käsityöaseman tunnelmaa. Ja ahdasta.

Kesä tuli. Ainakin väliaikaisesti. Toivottavasti mustikan kukat eivät palellu ensi viikolla. Kesän mukana tulivat myös astmaoireet, pahimmat ikinä. Huomenna on saatava lääkettä. Silloinkin kun en meinaa tukehtua, enkä hingu ja vingu (kuten aamulla kävelyllä), keuhkoihin koskee.

Edellisestä huolimatta olen raivannut pihaa kissaherrojen innokkaalla avustuksella. Tänään tyhjensin piha-altaan. Se on semmoinen muovinen 157-litrainen allas. Talven jäljiltä täynnä ällöä vihreää vettä. Silti sieltä ei löytynyt tänä keväänä yhtään ainutta myyrän tai päästäisen raatoa, vaan neljä piskuista (alle 2 cm) sammakkoa. Pelastin sammakot ja vein ne pihan alalaidan ojaan turvaan Indy The Lähmäkäpälältä.

Indy löysi tänään uuden löhöilypaikan. Ikkunan edessä jakkaralla on tuollainen kankainen kori täynnä villoja ja lankaa. Sen päällä oli kiva maata, ja kerrankin kamera oli sohvalla käden ulottuvilla. Vastavaloon kuvattuna tosin ei mikään valokuvaustaiteen helmi. Ei herra siinä kauaa viihtynyt, piti lähteä jahtaamaan jotain itikkaa tms lentävää ötyä. Liharuokaa siis.

Eiku

Viime viikonloppu meni iloisessa Itä-Suomessa iloisten käsityöläisten seurassa. Kehräsimme ja neuloimme siis porukalla Portaanpään kristillisellä kansanopistolla. Mukana oli lähinnä Kuopion seudun neulojia, ja sitten minä ja Tuulia. Paikka oli kaunis (kuvia joskus, lähinnä sitä luontopuolta), ruoka hyvää (taivaallisia ei-taatusti-kaupan-hyllystä karjanlanpiirakoita, mutta parasta olivat ihmiset, jotka puhuivat samaa käsityökieltä.

Kehruuseen taisi koukuttua aika moni... Miä vein mukanani peräti kaksi rukkia ja silti välillä oli ihan pakko neuloa, kun ei ollut rukkia saatavilla. Lainasin Suzie Pron Nemesialle, mutta aika moni muukin kokeili sitä. Jacqueline - tai lyhyesti Jacqui (Suzie on siis merkki ja Jacquie ristimänimi ;) - käyttäytyi kuin pieni enkeli, ei kolissut eikä kränkkäillyt ollenkaan. Se selvästikin tykkää opetushommista.

Mukana oli myös miniSpinner. Sunnuntaina sekin pääsi opetushommiin ja hurmasi välittömästi. Ymmärrän täysin, se nyt vaan on niin täydellinen työjuhta.

Alla oleva lanka on 100 % Wensdeydalea, valmistunut jo ainakin viikko sitten. 105 grammaa ja värjäys Tuulian. Rakastan noita värejä, niin ihanaa syksyä ja niin minua.

Ja jossain vaiheessa vastakehrätty vyyhti eksyi vahingossa ostolangan (sekin Tuulian) viereen - samikset! Värin nimi on Eiku. Siksi nimesin myös itsekehrätyn samoin.

Joku innostui taas kuvaamisesta. Sain pienen kuvausteltan ja tilasin kunnon jalan (hintaansa nähden erinomainen jalka). Eräät muutkin tässä huushollissa innostuivat kuvaamisesta...

Onnellinen

Kevät.
Kolme viikkoa kesälomaan.
Viikon päästä kehruuviikonloppu ♥
Muutenkin vaan kehrään. Paitsi tänään raivasin pihaa ja eilen korjasin kokeita.

Jäättekö te koskaan jumiin johonkin käsityölajiin? Kesäisin tekee mieli virkata (vaikka niskat ei kestä), joten olen hamstrannut matonkudetriikota (vessaan matto?) ja nyt tekee mieli Cataniaa... Bongasin jo yhdestä lehdestä aika kivan virkatun tunikankin. Mutta olen siis jäänyt jumiin kehräämiseen. Neulominen huvittaa lähinnä kokouksissa, kotona vaan kehrään.

Valmis vyyhti on kuivumassa pesun jälkeen, tuli todella kauniita syksyn värejä, tai ehkä kesänkin. Seuraavaksi haluan jotain ihan erilaista. Haluaisin kehrätä tosi tiukkakierteistä sukkalankaa, jonka sitten neuloisin pelliksi, jotta kestäisi sukissa hyvin. Mutta kun olen kerran viime kesänä kehrännyt sellaista liikakierteistä väkerrystä, etten sitäkään kyllä halua. Pelkään saavani sitä aikaiseksi, joten en kuitenkaan uskalla laittaa paljoa kierrettä... Toisaalta tekisi mieli kokeilla kaikkea erilaista. Esim. - hui kauhistus! - paksua! Tosin sen opettelu voi olla vaikeaa, pitäisi harjoitella ja harjoitella. Ehkä voisin ryöstää Pirrenin idean: harjoittelen paksun kehräämistä ja ihan oikeasti neulon nämä harjoitteluni tilkuiksi ja teen elämäni tilkkupeiton ;) Nuo tilkut näyttivät niin hauskoilta, kun niitä näin Päivölässä maaliskuussa.

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista!

Jostain syystä elämä tuntuu just nyt tosi ihanalta ♥

Erilainen

Ei vappuhuiskaa, ei serpentiiniä, ei simaa, ei tippaleipiä, ei ilmapalloja. Erilainen vappuaatto siis. Oli ihania, suloisia, lämpimiä, karvaisia otuksia - alpakoita! Varsinkin vauvat ovat sydämen vievän suloisia. En vaan saanut niistä teräviä kuvia, kun aina pää heilahti kun painoin nappia. Pitää mennä uudestaan käymään piakkoin.

Englannista asti tuli australialainen keritsijä kiertämään suomalaisia alpakkatiloja. Nopea ja ammattitaitoinen. Yhdessä illassa kerittiin 37 alpakkaa. Pelkkä keritsijä ei riitä, vaan tarvitaan muitakin organisoimaan eläin sisään, ulos, keräämään villoja. Erilaiset villat kerättiin eri pusseihin talteen: jalat ja vatsa yhteen, kaula toiseen ja satula (eli se isoin osa) kolmanteen.

Seurasin tuota keräämistä ensin sivusta jonkin aikaa kun en ole tällaisessa ennen mukana ollut. Sitten uskaltauduin mukaan. Ekalla kerralla säikähdin ihan hassua asiaa: se villa, joka oli sekuntia aikaisemmin vielä ollut eläimessä kiinni, se oli tietenkin ihon lämpöistä! Villa on myös uskomattoman pehmeää, kuohkeaa, suloista. Tosin alpakoiden emännällä on kyllä edessään todella mahtava urakka: hän käy käsin läpi kaikki villat ja lajittelee ne. Eihän tuossa itse tilanteessa ehtinyt kuin kahmia ne villat roskineen kaikkineen mukaan suurin piirtein - ne pitää siis siivota.

Kuvat ovat huonoja, koska kaikki osaset liikkuivat koko ajan. Kuvassa toivottavasti kuitenkin näkyy mikä mahtava villapehko näillä on. Yksi oli suri, eli sitä harvinaisempaa karvatyyppiä. Se, Aatami, oli aikoinaan tilan ensimmäinen tilalla syntynyt alpakka, ja sen karvan suri-laatu oli yllätys, koska kukaan ei tiennyt sen isästä mitään. Sen emä tuli tilalle ja Suomeen Chilestä jo valmiiksi tiineenä.

Muut ovat huacaya-alpakoita. Kaikki kuitenkin yhtä ihania. Varsinkin nuorukaiskarsinassa (vuoden takaisia poikasia) oli yksi iiiiiihana tummanruskea, joka tuli heti tekemään tuttavavuutta ja häntä vispasi kovasti. Antoi pusunkin! Yksikään näistä alpakoista ei sylkenyt, vaikka kovasti olen joskus vuosia sitten alpakoita ekan kerran (ihan muualla Suomessa) nähdessäni kuullut varoituksia.

Alpakka ohjattiin sisään (nätisti tulivat, ihan vapaaehtoisesti), nostettiin pöydälle ja kerittiin todella nopeasti. Samalla oli helppo tarkkailla ihon kuntoa ja hampaatkin tarkistettiin. Eläimet käyttäyivät hienosti. Noin isosta porukasta pari osoitti mieltään huutamalla, mutta rauhoittui varmoissa ja tottuneissa käsissä. Pari piti ihanaa "nuunuu"-ääntä, semmoista hellää. Valtaosa oli ihan hiljaa ja nätisti. Häntä heilui jos silitti.

Kuvan yläreunassa näkyy villava, kuohkea, mahtava satula. Se on siis se osa villaa selästä ja kyljistä, jossa olisi satula, jos sellaista käytettäisiin. Alpakat keritään yksilöstä riippuen joka vuosi tai joka toinen vuosi. Joillekin tehtiin ns. puudelikampaus, eli kaulaa ei keritty, koska villa siinä ei ollut kasvanut vielä kovin paljoa. Villankasvu on siis yksilöllinen, periytyvä ominaisuus ihan niin kuin villan laatu ja värikin.

Me ihmiset olimme yltä päältä karvoissa ;) Oli tosi kiva päästä mukaan tällaiseen, haluan mielelläni toistekin!

Vanhaa

Apua! Mihin se viikko taas hurahti? Koeviikko, kasit TETissä, kevättä odotellessa. Viime viikonloppuna oli siis Jyväskylän käsityömessut. Itse olin Titityyllä nautiskelemassa ihanista asiakkaista ja upeista langoissa. Tykkään ihan mahdottomasti asiakkaista, kun he puhuvat tätä samaa "käsityökieltä". Tuttuja, uudempia ja myös vuosien takaisia on myös tosi kiva nähdä. Kiitos teille kun teitte viikonlopusta niin rentouttavan ♥

Tässä kuvassa osa messusaaliista. Kuvasta puuttuu yksi Riimingan tunika. Taas, joo, mutta kun ne on niin ihania! Yksi tyyny Popperilta - Popperin tuotteista tykkään myös ihan mahdottomasti. Hopeasäikeeltä lankaa ja Titityyltäkin vähän. Lisäksi nappeja ja sukkapuikkojen pitimet Lauri-tuotteelta. Todella upeita, ja uusi tuttavuus miulle.

Kuvassa ovat löydöt sieltä takanurkan "antiikkitädiltä". Kävin siellä penkomassa jo lauantaina, mutta en oikein löytänyt mitään. Avasin sitten taas kerran suuren suuni ja kysyin, että ei olis hattutukkia? No, ei mukana, mutta kotona on, eli oletko paikalla huomennakin? No, olinhan miä ;) Kuvassa siis vanha hattutukki. Aika pieni, joko ihmisten päät ovat ennen vanhaan olleet pienempiä tai sitten lapsen koko. Ehkä tätä voi topata isommaksi vaikka kuplamuovilla? Haluan kokeilla hattujen huovuttamista!

Puinen kepukka on tädin mukaan värttinän varsi. Voi hyvinkin olla, mutta ajattelin, että tätä voisi käyttää myös nostepinnenä. En tiedä onko tällä suomenkielistä nimeä ollenkaan. Semmoinen keppi, jolla voi tehdä sisältä purkautuvia keriä. Tosin voisihan niitä tehdä ihan oman peukalon ympärillekin.

Kolmantena virkkuukoukkupaketti. Kaikki ne pienet koot (jotka miulla itse asiassa on jo, mutta ei nyt puututa siihen), kaksi kappaletta jokaista suojatuppeineen. Alkuperäispakkaus vuodelta 1959, täysin käyttämätön. Jotenkin vaan niin ihana.

Välineurheilja. Käsityöhullu. Hamsteri. Ihan kahjo :)

Mukavaa

Joskus kaikki vaan menee niin hyvin. On kiva ja mukava olla.

Tänään oli Keski-Suomen lukiohankkeen järjestämä Jyväskylän yliopiston Kielten päivä. Mielenkiintoista, antoisaa ja kivaa. Toivottavasti tämmöisiä tulee jatkossakin, ja toivottavasti myös yliopiston kieli-ihmiset tulevat/pääsevät vastavierailuille maakunnan lukioihin.

Oli myös kevätpäivä. Yöllä (ja vähän päivälläkin) satoi ihan rehellistä vettä! Ei räntää, ei lunta, ei alijäähtynyttä jotain, vaan kunnolla vettä. Oikein rapisi kattoon. Kevät ♥

Viikolla vietimme yhden illan työkavereiden kanssa syöden vallan erinomaisen hyvin ja parantaen yhdessä maailmaa. Kyllä miua on onnistanut työkavereiden suhteen.

Viime yönä Tallinna eläintarhassa syntyi kolme Amurin leopardin pentua. Toivottavasti kaikkien elo sujuu tästäkin eteenpäin hyvin. Olen ihan koukussa ja seuraisin pesäkameraa koko ajan jos vain voisin.

Löysin kaupasta ihanat miun vihreät kumpparit. Ja mikä parasta, ei tarvinnut ottaa järjettömän isoa kokoa, jotta mahtuisi pohkeesta. Ovat siis hieman lyhyempi vartiset, mutta eivät hölsky jalassa huolimatta kolmista villasukista ;)

Huomenna ja sunnuntainakin on tiedossa kivoja päiviä. Toivottavasti paljon vanhoja tuttuja ja yhtä paljon uusia ihmisiä. Väriterapiaa. Lankaa! Jyväskylän Käsityömessut Paviljongissa ja miä tietysti TitiTyyn onnellisena orjana :) Tulkaa moikkaamaan!

Viljaa

Vauhdikasta on elo nykyisin. Remontti valmistui ja nyt nautin suunnattomasti pienestä ja pirteästä vessastani, kauniista ja avarasta kylppäristä, ja erityisesti söpöstä saunasta. En yleensä tykkää saunomisesta, mutta jotenkin kummasti nyt sinne on tosi kiva mennä. Lämpeääkin niin ihmeen nopeasti. Miehet tekivät tarkkaa ja siistiä työtä - taidan turvautua heihin sitten kun on keittiörempan aika. Joku voisi vielä siivota muun huushollin läpikotaisin. Suurimman osan kylppäristä rempan tieltä pois siirretyistä tavaroista olen jo kantanut takaisin, mutta jotkut tavarat etsivät vielä uutta säilytyspaikkaa. Ennen mm. käytin saunaa mattovarastona (ne matot, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä), mutta nyt kun taidan olla ihastunut saunomiseen, minne työntäisin matot? Eiköhän se aikaa myöten selviä.

Ylppäritkin ovat onnellisesti ohi taas vaihteeksi. Tänään sain paperit pois käsistäni. On se kumma, miten vuodesta toiseen jännittää mokomaa koitosta opiskelijoiden puolesta. Pelkään myös ihan järjettömästi jotenkin ihmeellisesti hävittäväni tai sotkevani paperit. Nyt odotamme loppukevättä ja lopullisia tuloksia. Ja juhlia.

Kuvissa 174 grammaa Shetlanninlammasta kaksisäikeisenä. Värjäys ihan itse Tuulian neuvoilla ja avustuksella.

Tätä kerratessa tein semmoisen mokan, että kehtaankohan tunnustaakaan... No, menköön. Aloitin kertauksen siis vielä evakkokämpässä. Minä patjalla istuen ja miniSpinner lattialla patjan edessä. Jonkin aikaa kerrattuani (ehkä viidesosa säikeistä) ihmettelin kummissani, että kuinka tästä tulee näin hirmuisen kovaa, vaikka kierrettä ei ole nimeksikään? Kävin hakemassa teetä, istuin alas (siis kömmin patjalle lattian rajaan), käynnistin rukin - ja siinä samassa välähti! Minä kaikkien tomppelikehrääjien esiäiti olin kerrannut samaan suuntaan kuin olin kehrännyt säikeetkin! Eli oikeastaan en ollut kerrannut, vaan syöttänyt lisää kierrettä. Hetken huhhailin ja ihmettelin mitä tehdä. Hukkaan en halunnut ohutta ja nättiä säiettä heittää, joten tyynesti (tai vähemmän tyynesti) vedin mokoman ulos rullalla vierelleni kasaan ja aloitin kertaamisen alusta vastapäivään.

Hassua kyllä, mutta tuo korjauskertaus onnistui vallan erinomaisesti! Oli tosi jännä katsella käsissä olevia säikeitä: uusi kierre etummaiseen käteen asti, pääsin irti käden hennosti, vanha kierre suoristui ja uusi valtasi alaa. Suorastaan kiehtovaa - joo, olen outo ;) Pesun jälkeen lanka on ihan normaalia, tuo tuplakerrattu pätkä on ehkä hitusen (todellakin vain hitusen) verran kovempaa kuin muu lanka. Kaunista. Huivi? Taas.

Ai niin! Olin viime sunnuntaina Käsityönmuseolla Jkylässä kehräämässä julkisesti Silmä, pisto, tikki, takki -markkinoilla. Mukana oli todella monta neulojaa päivän mittaan, kaukaisimmat Lapinlahdelta ja Kuopiosta asti. Otin rukin mukaan viime tingassa, mutta kylläpä se olikin oiva ratkaisu. Sain kuulla kauniita sanoja vanhasta taidosta ja perinteestä, mutta myös kummastelevia ja ihmetteleviä kommentteja sähkörukista. Erityisen ihana ja mieleenpainuva oli ehkä noin 80-vuotias rouva, joka sanoi minun tehneen hänen päivästään iloisen ja onnellisen ♥

Hulinata

Loma ohi. Töissä takaisin, mitä nyt yksi päivä meni kuumeen kourissa.

Viime maanantaina alkoi siis remontti. Minä ja kissat ollaan evakossa noin 100 metrin päässä kotoa. Hassua. Ollaan niin lähellä, mutta niin kaukana. Miulla on koti-ikävä! En ole viitsinyt raahata tänne kuin välttämättömimmät - yllättävän paljon tavaraa silti. Patja, jakkara, verhot, pari mattoa, petivaatteet, hiukan astioita, pari kirjaa, kehruuvilloja, sähkörukki, lamppu, vaatteita, jne.

Ruuanlaitto ilman perusruokatavaroita on mielenkiintoista. Ensin huomaa, että ei ole öljyä. No, ostetaan huomenna. Sitten huomaa, että ei ole mausteita. No, heitetään tomaatteja sekaan antamaan makua. Yllättävän hyvää ruokaa silti.

Kissaherrat ovat sopeutuneet hyvin, vaikka ensin vähän vaikutti toisin. Ekan päivän nämä säpsivät jokaista kolausta, ilmastoinnin suhinaa ja ohi ajavia autoja. Ekan kerran kun tulin "kotiin", Indy oli ovella vastassa, mutta Pikiä ei näkynyt missään. Mihin voi piiloutua katti huushollissa, jossa ei ole huonekaluja? Löytyihän se sitten lopulta, tiskipöydän alta kaapista, pää työnnettyä perimmäiseen nurkkaan, tutisten ♥ Nyt täällä jo riehutaan, vedetään rallia ja roikutaan verhoissa (piti tuoda vanhat verhot näkösuojaksi). Molemmat tykkäävät istua tolla iiiisolla ikkunalaudalla, ja varsinkin Indy on ollut ylettömän hellyyden kipeä.

Toivottavasti kaikki menee remontissa ok ja päästään kotiin pian. Ainakaan mitään kosteus/vesivahinkoja ei ole löytynyt.

Neulominen ei yhä edelleenkään huvita. Yksi lapanen olisi valmiina. Kehrääminen sen sijaan on mukavaan evakkotoimintaa. Sähkörukki on tossa lattialla patjan edessä ja kehrääminen on todella kevyttä ja kivaa. Kuvassa on ihan itse värjättyä (mestarin valvovan silmän alla) Teeswateria. Teeswater on kova ja todella pitkä kuitu, ja opinpahan nyt, että se ei todellakaan sovi ketjukertaukseen. Lenkit eivät oikein taivu nätisti, ellei vahdi silmä kovana, että tulee juuri niihin lenkkikohtiin tarpeeksi kierrettä. Tätä on tosi vähän, arviolta 50 grammaa (vaaka on kotona). Eiköhän tästä jotain kivaa keksitä!

Kuohkeaa

Ihanainen aurinko paistoi taas tänään. Kieltämättä se paljastaa kovin raa'asti likaiset ikkunat, pölyiset pinnat ja kalpean naaman. Mutta se on niin kaunista, energistä, kevättä! Kissat lojuvat onnellisina lattialla aurinkoläiskissä ja vaativat jo varsin kovaäänisesti ulospääsyä. Ulos vaan ei pääse, kun emännällä on liikaa tekemistä.

Ensinnäkin se kehrää. Ihan kauhea kehruuvimma päällä. Tämä tilauskehruu on odottanut vuoroaan jo puoli vuotta. Nyt vihdoinkin noin 92 grammaa äärettömän kuohkeaa kaksisäikeistä. Lammarodusta ei ole varmaa tietoa, mutta voisi olla suomalaista. Laadultaan kuitu oli hieman epätasaista: suurin osa oli hyvää ja kivaa kehrättävää, mutta välillä oli pätkiä, joissa kuitu oli raivostuttavan lyhyttä. Kaksisäikeinen on ihan kivaa vaihteeksi. Yleensä kertaan ketjukertauksella, koska siinä ei tarvitse muistaa kehrätä kahdelle eri rullalle suurin piirtein samaa määrää.

Olen aina tykännyt kovasti kertaamisesta, mutta jotenkin kadotin tuntuman ja taidon viime kesänä. Elokuussa kertasin harmaan kolmisäikeisen ja siitä tuli melkein köyttä, kovaa, liikakierteistä. Olen päätellyt, että MiniSpinnerillä kerratessa pitää olla aika vähän kierroksia, ja käsillä sitten päätellä mikä on sopiva tahti. Tässä on hetkittäin hiukan liian vähänkin kierrettä, mutta ainakin tämä on pehmeää ja ilmavaa, ja täysin erilaista kuin se harmaa - molemmat kun menevät samalle ihmiselle.

Tämän jälkeen tekee hirveästi mieli värejä. Jotain oikein loistavaa, voimakasta ja voimauttavaa.

Hups

Ei voi mitään, mutta elämä on aika ihanaa! Huolimatta siitä, että perjantaina spinnasin jäisellä tiellä täyden ympyrän ja hiukan säikähdin - mitään ei kuitenkaan sattunut, kiitos alhaisen nopeuden ja sen, että ei sattunut olemaan vastaantulijoita. Elämä on ihanaa. Loma. Se pelkästään jo riittäisi. Ystävät. Vietin ihanan, hermoja lepuuttavan pitkän viikonlopun pohjoisessa ystävän tykönä. Remontti. Joo-o! Se alkaa maanantaina, vihdoinkin, oon odottanut jo vuosia!

Pääsin viikonloppuna ekaa kertaa ikinä värjäämään kunnolla. Vein mukanani vanhoja valkoisia villojani. Oli Devonia, Massamia, Shetlandia, Teeswateria ja jotain muutakin, en muista enää. Halusin lämpimiä värejä, ja niitä sain. Ihania ♥ Koko värjäysprosessi oli kiehtovaa. Olisi pitänyt ottaa kuvia villoista valkoisina, kattilassa, kuivumassa ja nyt letillä. Ja sitten jatkokäsittelystä myös: kehrääminen yksisäikeiseksi, kertaaminen, neulominen. Muodonmuutos, värien eläminen on SE juttu, joka käsitöissä kiehtoo niin paljon.

Nyt sitten kehruuttaa ihan mahdottomasti. Jos vaan olisi enemmän käsiä, hoitelisin MiniSpinneriä ja Suzieta yhtä aikaa... Lisää käsipareja tarvittaisiin siksikin, että saatoin ihan vahingossa tilata huusholliin neljännen rukin tänä aamuna. Mutta kun kylässä sain kokeilla rauhassa Schachtin Matchlessiä ja se käyttäytyi kuin unelma! Jos joku keskisuomalainen haluaa tulla kokeilemaan erilaisia rukkeja, täällä on kuukauden päästä jo neljä käytössä ;) Se neljäs on siis perintörukkini.

Apulainen

Mihin aika on taas kadonnut? Neulonut en ole ollenkaan, ei vaan ole ehtinyt. Kehrännyt olen vähän, mutta sekään ei oikein innosta, sillä villa ei ole ihan priimaa. Aika on kulunut kokeiden tarkistamiseen ja oikolukemiseen.

Nuorena, vastavalmistuneena opettajana rakastin kokeiden tarkistamista. Jotenkin siinä todella tunsi itsensä opettajaksi. Nykyisin tykkään paljon enemmän luokkatilanteista. Kokeissa haluaisin yhä enemmän kokeilla erilaisia toimintatapoja. Olen esimerkiksi 9-luokan ranskisten kanssa pitänyt suullisen ns. viestintäkokeen pareissa. Sen haluaisin toteuttaa myös yläkoulun englannissa. Ongelmana on vaan ihan käytännön järjestelyt, ryhmät kun on isompia kuin ranskassa. Mutta silti, kyllä miä ton vielä joskus toteutan...

Mr Piki on avustanut kovasti kokeiden tarkistamisessa. Kun ei kerran syliin mahdu, pitää lojua vieressä papereiden päällä tai sitten papereita hiplaten. Varsinkin jos näin koeviikolla työpäivä koululla on lyhyt ja tulen kotiin jatkamaan kokeiden tai aineiden tarkistamista, Piki nauttii miun seurasta suunnattomasti. Se on semmoinen sylivauva ja hellyyden kipeä kehruukone.

Herran tummassa turkissa näkyvät kaikki pölyhiukkaset, jopa kamera tarkentaa usein niihin pölyhiukkasiin Pikin viiksissä. Tällä hetkellä herroista lähtee myös aivan järkyttävän paljon karvaa, harjaamassa saa olla koko ajan. Harjaaminen on kattien mielestä onneksi kivaa, ne suorastaan kilpailevat kumpaa harjataan enemmän. Harjatut irtokarvat täytyy viedä roskikseen syvälle - muuten Indy saa ne kynsiinsä ja SYÖ ne.

Herrat eivät vielä tiedä, mutta huomenna ne menevät hoitoon Hilma-rouvan iloksi. Emäntä lähtee hiihtoloman aluksi pohjoiseen kaveria tapaamaan. Tarkoitus on juoruta, nauraa, kehrätä, neuloa ja nauttia tapaamisesta pitkästä aikaa.

Huh

käännös
oikoluku
koeviikko
tulossa
yo-kuuntelut
potkiaiset
penkkarit
sensuuri
wanhat
digikameraneuvontaa
peda.net-opetusta
lukujärjestyksiä
remonttisuunnitelmia
unta pollaan
ruoanlaittoa
siivousta
kissojen hellimistä
matkasuunnitelmia
neulontaa? ei
kehräystä? kyllä
verenluovutus

Huh.

Hmph

Pakkaset hellittivät - kissat tulivat takaisin sänkyyn yöksi. Pakkasilla nukutaan saunassa. Paitsi Piki nukkui silloinkin sängyssä välillä, umpi-uppeluksissa peiton alla.

Indyn mielestä viikonloppuisin, kun emäntä on kotona, pitää saada parempaa ruokaa kuin silloin, kun herrat ovat päivisin täällä keskenään. Tai ainakin kerjääminen ja valittaminen on yltänyt huikeisiin mittoihin.

Rassukat eivät tiedä vielä mihin muutaman viikon päästä joutuvat... Kylppäri+sauna+wc-remppa alkaa. Yritän saada herroille (no, ja itsellekin sillä enhän miä ilman vessaa ja suihkua pärjää) hätäapuvara-asunnon tosta suht läheltä rempan ajaksi. On tätä odotettukin jo vuosia.

Töissä miut nimitettiin viime viikolla lankaihmiseksi ja ranskanaiseksi. Ihan positiivisessa mielessä. Itse onnistuin kehittämään termin "chevonen" - ranska-suomea. Opiskelijat räjähtivät nauruun.

Neulominen ei oikein edisty. Huivintekele on muuten ookoo, mutta tietyssä keinovalossa lanka näyttää likaisen ruskealta oranssin sijaan. Ei kiva. Pitänee neuloa tuota vain luonnonvalossa. Uuttakin aloitin, mutta se on hidasta. En ole herra ties aikoihin tehnyt kirjoneuletta. Mutta ne värit... ♥

Olkkarissa kukkii justiinsa kevään ensimmäiset krookukset. Eläköön Ikea. Ehkä myös viime aikaisella ahkeraakin ahkerammalla takan poltolla on ollut jotain tekemistä asian kanssa.

Miten voisi taikoa lisää tilaa huusholliin? Ei, varasto välikattoon ei ole ratkaisu naapurien mielestä. Terassin voisi tietysti kattaa ja rakentaa seinätkin (yksi naapuri on tehnyt niin, eli olisi valmiit piirustuksetkin), mutta kun se pimentäisi olkkaria. Ehkä miä vaan siivoan ja järjestän työhuoneen uudelleen (taas). Hamsteri ei kuitenkaan osaa heittää mitään pois.

Vajaat kolme viikkoa hiihtolomaan. Ystäviä on ikävä.

Opettelen

Miä en ole koskaan tykännyt käyttää pipoja. Ne kun tuppaa nousemaan niskasta kamalan ylös. Ihan kersana tykkäsin niistä 70-luvun lasten turkishatuista, valkoinen, pitkä häntä takana. Sittemmin piti käyttää pipoja kun nuo eivät enää mahtuneet. Yläasteen käytin Mamman tekemää tuubia, muistaakseni sinivalkoinen. Lukiossa siirryin isojen huivien käyttäjäksi. Sidon ne yleensä sillein mummo-tyyliin, leuan alta ristiin ja niskan taakse kiinni. Ei pääse tuuli puhaltamaan mistään raosta ilkeästi kaulaan.

On tähän pipoinhoon toinenkin syy. Koulussa neulottiin pipo neljännellä luokalla. Ensin joustinneulekaitale pään ympäri (vihreä), ja sitten sen reunasta poimittiin silmukat ja neulottiin päälaki (sininen). Lopuksi tupsu ja vuoritus (valkoisella flanellilla). Kun tuo pipo oli muuten valmis, mutta vuoria vailla, äiti kuoli. Muistan kun mentiin kappeliin katsomaan äitiä viimeisen kerran, halusin ehdottomasti laittaa tuon pipon päähäni ja näyttää sen äidille. Ja siitä alkoi pipoinhoni.

Nyt olen ehkä parantunut. Tai ainakin opettelen aktiivisesti käyttämään pipoja. Vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä mallia, joka pysyisi koko ajan nätisti päässä, nousematta takaraivolta. Paras on tällä hetkellä tämä muutama vuosi sitten neulottu baskeri. Se pysyy, varsinkin nutturan kanssa, hyvin päässä ja tykkään väreistä. Ja itse kehrätty ♥

Parantamisen suurimpia tohtoreita ovat olleet neulovat ihanat ystävät. He loihtivat toinen toistaan makeampia pipoja, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ja pipo kun on vielä niin mainio pieni projekti, joka kulkee nätisti mukana, johon voi upottaa jämälankoja, jossa voi testailla kaikenlaisia mallineuleita ja tekniikoita. Vähän niin kuin sukat. Tai lapaset. Joten:

Malli: Rikke
Lanka: Colinette Cadenza, väri Vatican Pie 160, kulunki 94 grammaa (Jämiä tästä.)
Puikot: 3½ ja 4½
Tämä on näistä kahdesta pienempi ja napakampi, mutta väri on vähän lälly, ei yhtään miun väri vaikka luonnossa onkin vähän tummempi.

Malli: Sama kuin edellä, eli Rikke.
Lanka: Noro Silk Garden, väri 228, kulunki 101 grammaa (Jämiä tästä, napsin punaiset välistä pois.)
Puikot: Samat kuin edellä.
Isompi ja vähän lörppö, värit oikeasti vähän tummemmat, valkoinen lumi häiritsi kuvausta. Itsensä kuvaaminen käsivaralla katsomatta kameraan on muutenkin aika mielenkiintoista.

Aurinkoa II

Aurinkoa ei viime päivinä ole pahemmin näkynyt taivaalla, päinvastoin. Lunta on tullut oikein antaumuksella, lumitöitäkin on saanut tehdä ihan niin paljon kuin on huvittanut. Toisaalta, kivaahan se on. Ei ole liian kylmä, ei mahdotonta tuulta (paitsi tänään) eikä edes älyttömän liukasta. Tykkään tällaisesta talvesta!

Kuitenkin, tarvitsen aurinkoa, valoa, väriä! Niinpä olikin ihan pakko ottaa käsittelyyn Aurinko-vyyhtini. Ihanaa pehmeää BFL-silkkiä Tuulian värjäämänä. Kehräsin sen aikoinani kolmisäikeiseksi Navajo- eli ketjukertauksella. Näin värit pysyivät suht selkeinä, eivätkä sekottuneet toisiinsa. Koskapa tänä nyt on liukuvärjättyä, en voinut kuvitellakaan mitään kovin monimutkaista pitsihuivia - kuvio menisi ihan hukkaan. Tietysti olisin taas ja jälleen kerran voinut tehdä Simplicitaksen, mutta ei, välillä jotain muuta. Selasin Ravelryä puoli ikuisuutta, mutta mikään ei tuntunut siltä oikealta. No, eihän se mitenkään neulojaa rajoita...

Pistin sitten posottaen ilman mitään ohjetta, vaan sen mukaan mitä nyt sattui päähän pälkähtämään - nimesinpä tämän sitten Flow-huiviksi. Mitään en kirjoittanut muistiin, joten voi olla mielenkiintoista pähkäillä mitä oikein teinkään. Ja pähkäillä pitää. Sillä kuten ylläolevasta kuvasta näkyy (huonosti tosin, klikkaa isommaksi), pystysuorien reikäjonojen molemmin puolin on minipalmikot. Noloa tunnustaa, mutten huomannut tätä neuloessani, vaan vasta pingotuksen jälkeen. Mutta ne näyttävät sen verran kivoilta, että nyt tekee mieli kehittää tätä ideaa eteenpäin.

Malli: Ei ole, omasta päästä vaan. Nimetty Flow-huiviksi.
Lanka: Itse kehrätty BFL-silkki, 138 grammaa.
Puikot: 3 mm - yllättävän pienet, jotenkin kuvittelin ottaneeni isommat.

Tykkään huivista kovasti! Eniten tykkään noista poltetun oranssista kohdista, hailakoimmat menevät kyllä siinä välissä ihan hyvin. Kiva efekti, että päättelykerrokselle sattui tummaa.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja ihanista kommenteista. Joo, villaa on paljon. Kyllä ne siitä joskus vielä langoiksi muuttuvat... Joskus. Ja ehkä osa valkoisista muuttaa väriä, mutta siihen tarvitsen jonkun paljon paremman värjärin apua. Lankavarastoani en tosiaankaan uskalla levitellä samalla tavalla. Noita villoja on viisi muovilaatikollista. Lankoja on kuusi samanalaista laatikkoa + kolme kapeaa ja yksi leveä sängynaluslaatikko ja lukuisia muovipussillisia siellä sun täällä...

Tapahtunutta

Ensin alkoi loma. Nukuin ja luovutin limaa keuhkoista.

Joulu oli rauhallinen, mitä nyt Indy ja vieraileva tähti Hilma välillä ajoivat toisiaan takaa. Hilma on kuitenkin aina Queen ja sängyn valtiatar. Indy vain palvoo syvästi. Katsottiin Pride and Prejudice -maraton, Downton Abbeyn eka kausi ja vähän muutakin. Jopa neuloinkin - tuloksen näette heti kun päättely- ja pingotuskeiju suostuvat vierailemaan.

Sitten pojat menivät hoitoon. Hilma oli hieman katkera kun juuri pääsi oman kodin rauhaan, niin heti seuraavana päivänä NE tulivat häiriköimään. Minä lähdin Helsinkiin tapaamaan kavereita. Ja bongattavaksi. Junassa ensin sellaisen ravintolakärryn emäntä tokaisi, että sinä olet kyllä tuttu naama, keuruulainen, eikö? No joo... Olen vissiin opettanut hänenkin poikaansa. Olin sitä ennen räveltänyt iPadilla ja neulonut. Saatuani emännältä kaakaomukin nenän eteen (hieman Lempäälän jälkeen) jatkoin räveltämistä, ja mitä ihmettä? Ravelryssä (siis se räveltämö) Darsi ihmetteli kuka kaheli neuloo junassa ja räveltää, kuka se on? Voi kun hän olisi neulonut myös! Silloin olisin tajunnut kysyä kuka sinä olet?

Seuraavana päivänä Narikkatorilla Zilja bongasi minut jo piiiitkästä matkasta. Ja hetkeä myöhemmin, ollessani Tean kyydissä ja kun pysähdyttiin liikennevaloissa, minä vuorostani bongasin yhden (nykyisen) oppilaani. Olimme matkalla Villavyyhtiin - siellä olikin sitten enemmän ihania, rakkaita kavereita! Nyt minäkin olen nähnyt Suomen ainoan lankakaupan, jossa on rukkihuone. Ajatelkaa mikä ihana sana: rukkihuone. Sana täynnä zeniä, pehmeää villaa, värejä ja ystäviä ♥

Sieltä jatkoimme porukalla Selloon neulemiittiin. Lisää ihania ihmisiä. Tapasin vihdoinkin ihan livenä mm. Makepeacen - tätä oli odotettu! Olin vain niin väsy, etten jaksanut kierrellä ihmisten luona jututtamassa,  harmittaa näin jälkikäteen. Mutta matkustaminen on rankkaa, vaikka saakin nautiskella mahtavista hotelliaamiaisista. Nukuttikin ihan hyvin, mitä nyt hotellin edessä skeittailleet pikkupojat häiritsivät ekana iltana unen saantia.

Kävin myös veljeni ja hänen vaimonsa uudessa kodissa. Se on remontoitu viimeisen päälle (paitsi ei kylppäriä) - mustavalkoiseksi. Voi että meitä nauratti veljen kanssa! Meille on geenit jaettu tasan tarkkaan puoliksi: veljelle ne mustavalkoiset (tai vaan mustat) ja minulle värit ;)

Kotiin oli kyllä silti ihana tulla! Karvalapsia oli ikävä, ja niilläkin vissiin minua, koska Piki ei ole paljoa sylistä liikahtanut ja Indykin (joka ei tosiaankaan ole sylikissa) on tänään käynyt kahdesti jo sylissä. Viime yönä ne nukkuivat vuorotellen kainalossa.

Tuossa alemmassa kuvassa olen epätoivoisesti yrittänyt kuvata itseään pesevää kissaa. Mahdoton tehtävä!

Sittenkin

Pisin blogitauko ikinä. Yli kaksi viikkoa. Mutta kun...
...töissä ihan kamala kiire, ensin yläkoulun kokeet, sitten lukion koeviikko.
...arvosanojakin piti jakaa.
...ensi vuottakin jo suunnittelin, ainakin sen ekan päivän ;) Ja ranskan kertauskurssia enemmänkin.
...kärsin flunssasta koko viime viikon. Vieläkin on ääni käheä ja kröhittää. Nosti oikein kuumeenkin, mutta tunnollinen työntekijä kun olen, niin viikonloppuna.
...huushollia on pitänyt raivata, jotta täällä mahtuisi kissankarvojen seassa elämään.
 ...raivatessa unohduin tutkailemaan lankojani ja villojani. Mistähän se neulemojo löytyisi? Jos joku näkee, lähettäkää tänne!
...yliväsyneenä olen iltaisin vain toljottanut aivottomana telkkaria - ei ole jaksanut edes neuloa.
...kiukuttelin Suomen säälle: eihän tämä ole talvi, vaan kesä! Tunnetusti lyhyt ja vähäluminen.

Mutta kaikesta huolimatta:

Eräät eivät sitten millään halunneet tulla kuvatuiksi ;)

Siellä

...oli julmetusti ihmisiä. Varsinkin lauantaina.
...tapasi tuttuja vaikka kuinka paljon!
...tutustui uusiin kivoihin ihmisiin.
...sai yhdistellä ravelry-nikkejä ja naamoja :)
...oli kaikkea mahdollista tavaraa maan ja taivaan väliltä.
...sai väriterapiaa lankahyllymetreittäin.
...ei ehtinyt syömään kuin vasta illalla. Ja sitten vetikin niin, että napa rutisi.
...oli ikävä kissaherroja.
...nauroi hervottomasti.
...jutteli ja jutteli ihan liian pitkään yöllä pimeässä hotellihuoneessa ♥
...opiskeltiin Youtuben ja iPadin välityksellä uudenlaisen hörhelön neulomista. Siis hotellissa ensin itse illalla, ja seuraavana päivänä sitten opetettiin asiakkaille.
...ostin taas uuden tunikan/mekon Riimingalta. Ihanan oranssinkeltaisen!

Ja nämä ylläolevat valmistuivat to-iltana hotellissa. Sopivat täydellisesti yhteen uuden tunika-mekkoni kanssa. Malli on seuraava: 76 silmukkaa, 3 oikein ja 1 nurin -joustinneuletta nilkoista nivusiin. Lankana Louhittaren Luolan Väinämöinen, yhteensä paino 179 grammaa. Puikot 3,25 mm. Ihanan ohuet, mutta uskomattoman lämpimät! Koska nämä ovat ohuet, ne saa kivasti ruttuun välille nilkka-polvi, mutta yltävät tarvittaessa peittämään koko jalan. Haluan lisää säärystimiä ja äkkiä!

Siellä = messuilla Tampereella. Haluan taas ensi vuonna tuonne omalle lomalle! Maanantai meni kyllä nukkuessa ;) Edit. 26.11. lisätty toinen kuva. Kieltämättä raivostuttavan epäselvä, mutta tässä värit ovat oikein!