Ylijääneistä tapetin- ja kankaanpaloista saa mainiota taidetta seinilleen. Tämä idea löytyi Sanna&Sanian sivulta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangas. Näytä kaikki tekstit
maanantai 6. kesäkuuta 2016
tiistai 17. toukokuuta 2016
maanantai 2. toukokuuta 2016
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Pääsiäinen
Saksalaisesta Schöner Wohnen-lehdestä löytyi kaksi hauskaa pääsiäisideaa. Ohjeita ei sivuilta löydy, mutta valkoisen pupun saa maalattua posliiniväreillä ja kangaskoristeet tulostamalla kuvat kankaille tarkoitetuille siirtopapereille. Hyviä pääsiäisaiheisia kuvia löytyy esim. täältä.
perjantai 4. maaliskuuta 2016
torstai 25. helmikuuta 2016
maanantai 22. helmikuuta 2016
lauantai 30. tammikuuta 2016
torstai 28. tammikuuta 2016
tiistai 5. tammikuuta 2016
lauantai 10. lokakuuta 2015
torstai 8. lokakuuta 2015
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
perjantai 11. syyskuuta 2015
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Viisi ideaa
Liitutauluseinä.
Valaisimen koristelu kankaanpaloilla.
Oven ympäryksen uusi ilme.
Vanhaan peiliin sablonilla teksti.
Tapetti seinän yläosaa.
House to Homen sivulta löytyi viisi mielenkiintoista ideaa.
lauantai 25. heinäkuuta 2015
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Pyykkipussit
Dot & Bo-nettiputiikin sivulta löytyi hauska pyykkipussi-idea. Ohjeita ei sivulta valitettavasti löydy, mutta eiköhän tämmöiset ompele aika helposti ilman ohjeitakin.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
perjantai 17. heinäkuuta 2015
torstai 2. heinäkuuta 2015
Tilaa:
Kommentit (Atom)