Anna-Liisa

Ensimmäiseksi pitää tunnustaa, että harvoin pidän näytelmistä paperilla - teatterissa kylläkin. Canthin  teoksia lukiessani jätin Anna-Liisan väliin juuri tämän asenteeni tähden. (Työmiehen vaimoa en sentään voinut vastustaa.)

Nyt Anna-Liisa valikoitui luettavaksi Lukupiirin takia. Siitä ollaan yhtä mieltä, että näytelmä on edelleen ajankohtainen! Itse asiassa Anna-Liisasta on viime päivinä tullut niin monta analyyttista juttua Lukupiiri-blogin kommentoijilta, ja niin hyvää nettikeskustelua, että tuntuu vaikealta lisätä mitään.  Pidän kuitenkin härkäpäisesti kiinni omatekoisesta säännöstäni ja kirjoitan edes jotain...

Anna-Liisa on talon tytär, hyvätapaisena pidetty ja monien haluama vaimoehdokas. Hän on menossa naimisiin Johanneksen kanssa, kun monta vuotta aiemmin lähtenyt Mikko palaa. Mikko on ollut renkinä Anna-Liisan kotitalossa, ja sitten hylännyt raskaana olevan 15-vuotiaan Anna-Liisan, joka on paniikissa surmannut salaa synnyttämänsä lapsen. Mikko haluaa Anna-Liisan takaisin ja vaatii äitinsä tukemana tätä purkamaan kihlauksensa Johanneksen kanssa, paljastumisen uhalla. Anna-Liisa ei enää halua Mikkoa ja kieltäytyy. Mikko toteuttaa uhkauksensa ja kertoo totuuden Anna-Liisan perheelle ja Johannakselle. Asia aiotaan ensin salata, mutta Anna-Liisa mieluummin tunnustaa julkisesti tekonsa kuin suostuu salailuun ja avioliittoon Mikon kanssa. Anna-Liisa joutuu vankilaan, mutta kokee onnellisena vapautuksena tunnustuksesta syntyvän mielenrauhan.

Canthin kieli on puhuttelevaa ja yksinkertaista. Se on minusta kestänyt aikaa hyvin verrattuna moniin klassikoihin.

ANNA LIISA. Äitisi kaivoi haudan ja peitti kaikki jäljet. Sekin oli niin kauheata, ettei hän, raukka, tullut edes siunattuun multaan. Kastamatta kuoli ja metsään haudattiin.

MIKKO. Eikö tuo liene yhdentekevä. Moni makaa meren pohjassa, ja voi olla autuas siltä. Ja mitä kastamiseen tulee, niin siitäkään ei mahda olla kovin suurta taikaa, koskapa muutamat lakkolaiset jättävät lapsensa järkiään kastamatta. Pääasia oli, että sinä pelastuit. Ettei tullut mitään ilmi. Se se oli oikein Jumalan onni. Ei niin että epäilystäkään kellään. Pääsit kerrassa rauhaan.

ANNA LIISA. Rauhaan? Pääsinkö minä rauhaan? Voi, mitä puhut!

MIKKO. Niin, niin! Tarkoitan, ettet joutunut kiinni, ettei kukaan sinua hätyyttänyt. Ja se oli kaikki äidin ansiota se.

ANNA LIISA. Parempi kun olisin tullut linnaan yksin tein. Sillä se, mikä sitten seurasi, oli niin kamalata, etten ymmärrä kuinka sitä kestin. Etten tullut hulluksi tykkänään.

Kaikkiaan sain tässä näytelmässä paljon paremmin kiinni naisista - etenkin Anna-Liisasta ja Pirkosta - kuin mieshenkilöistä. Tekstin ominaisuuksia? Todennäköisemmin lukijan!

Jos vertaan Anna-Liisaa Työmiehen vaimoon, näytelmänä Anna-Liisa on paljon intensiivisempi ja myös haastavampi. Hahmoissa on jonkin verran yhtenäisiä arkkityyppisiä piirteitä, mutta tässä näytelmässä hyvikset ja pahikset eivät enää olekaan ihan niin yksioikoisia. Mikko ja hänen äitinsä ovat tietysti vastenmielisiä omanvoitonpyynnissään. Vaikea on nähdä Mikon toimissa rakkautta, mutta olisiko kyseessä jonkinlainen tunne kuitenkin... Anna-Liisa on vielä mutkikkaampi hahmo, erilaisten paineiden kautta ihan hajalla. Anna-Liisan tilanne onkin se elementti, johon nuori nainen voi nykyäänkin samaistua.

Vaimossa Canth oikein läiskäisee yleisöä naamalle yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden märällä rätillä... ja Anna-Liisassa ollaan hienovaraisemmin psykologisen jännitteen ja henkisen kasvun poluilla. Anna-Liisa on ensin pelännyt yhteisön tuomiota, mutta joutuessaan silmikkäin sen kanssa huomaakin, että pohjimmiltaan hän on kavahtanut omaa syyllisyyttään. Viesti on siis aivan eri sävellajissa. Pelastus tulee sisäisestä pyrkimyksestä hyveeseen ja yhteydestä Jumalaan, ei asioiden ulkoisen tilan korjaamisesta. Anna-Liisan pitää heittää mielestään muiden odotukset ja tarpeet voidakseen saavuttaa onnen - sisäisesti voi kokea onnen ulkoisista puitteista huolimatta.

Eipä silti, kyllä tässäkin on yhteiskunnallinen piikkinsä. Mikko pääsee kovin silmiinpistävästi pinteestä... ja viattomat kärsivät. Jep, realismiksi sitä kai kutsuttiin.

(Pitäisiköhän joskus kokeilla Juhani Ahoakin, kun nyt näemmä itseopiskelen näitä väliin jääneitä suomalaisia klassikoita?)

Minna Canth (alkuperäinen 1895). Anna-Liisa. Project Gutenger e-book.

Anna-Liisaa Ylen arkistossa täältä

Blogeissa:
Lukutoukkailua
Amman kirjablogi
Susan kirjasto
Kirjahullun mietteitä
Lukuhetket

Työmiehen vaimo

Minna Canth on ollut mielessä jo pidempään. Automatkalle latasin iPadiin mukaan Työmiehen vaimon, jonka Project Gutenberg on muuntanut e-kirjaksi.

Nettiä selaamalla selvisi, että Työmiehen vaimon kantaesitys on ollut vuonna 1885, neljätoista vuotta ennen isoisoäitini syntymää. Canthin teksti on kestänyt yllättävän hyvin aikaa, verrattuna vaikkapa Santeri Alkioon, joka on kirjoittanut samoihin aikoihin. (Yritin lukea Puukkojunkkareita - ei oikein sujunut.)

Paikka paikoin tekstin ymmärtämiseen tarvittava kulttuurinen konteksti on kyllä kadonnut, se on myönnettävä. Laulunpätkät ja jotkin ilmaisut viittaavat sellaiseen, mitä ei enää ole. Tässä suhteessa vaikkapa Kaari Utrion tulkinnat 1800-luvun yhteiskunnasta ovat helpommin lähestyttäviä kuin tällaiset 'aidot' näytteet; kirjailija on rakentanut ne 2000-luvultakin käsin avautuviksi.

Vaimon tarina on ollut aikanaan varmasti törkeän radikaali näytelmä: siinä mies, luomakunnan herra, näytetään myös itsekkäänä ja piittaamattomana juoppona. Naisen laillisen aseman heikkoutta ja yhteisön hyväksyntää naisten alistamisen suhteen kuvataan varsin raadollisesti. Suurin osa näytelmän naisistakin ylläpitää ja tukee tyynenä valtarakenteita. Varsinainen juoni on helposti kerrottu. Risto ottaa kunniallisen tytön, Johannan, vaimokseen ja tuhoaa hänen mielenrauhansa, omaisuutensa, maineensa ja lopulta terveytensäkin. Siinä sivussa Risto saattaa turmioon  myös yhteiskunnan laitamilla elävän naisen, Kertun, joka tosin yrittää nousta vastarintaankin.

Canth rinnastaa kiinnostavasti kunniallisen ja halveksitun naisen avuttomuuden. Ei ollut väliä miten käyttäydyit, yhtä lailla olit miehelle alisteinen. Samaten yhdentekevää on, panitko hanttiin vai alistuitko kuten naisen kuului - huonosti käy kumminkin. Naisen ainoana merkityksellisenä valintana näyttäytyy miehen valinta: sillä arvalla heitetään koko kohtalo.

YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen toki sanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesi sait.

RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataa markkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkoja vielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirja jo omaan huostaani. Katsokaapas tätä. 

KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää. Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos, Toppo? Kuusisataa markkaa tuo kullan poika sai vaimonsa myötäjäisiä. Emmekö lähde mekin naimaan. (s. 8/243)

Alkiota tuskin jatkan kovin pian, vaikka puukkojunkkarien aikalaistulkinta kiinnostaisi. Sen sijaan etsin kyllä lisää Canthia ihan lähikuukausina. Köyhää kansaa houkuttaisi, tai sitten Hanna.

Minna Canth (2004, alkuperäinen 1885). Työmiehen vaimo. Project Gutenberg eBook.

Linkitän tähän Kaisa Aleniuksen tekstin YLEn sivuilta, ja Minna Maijalan kuvauksen Canthista feministisenä ajattelijana Kristiina-insituutin Klassikkogalleriasta.