Robin Sloan: Mr. Penumbra's 24-hour Bookstore

Tämä hassu pieni kirja päätyi luettavakseni joltakin lentokentältä. Tiedättehän millaisia kirjat ovat: kun ne on kerran ostettu, ne lähtevät helposti kiertelemään lähiympäristöstä. Tämän osti ystäväni matkalla jostain jonnekin ja tarjosi lainaksi epiteetillä "vähän kummallinen se on".

Kirja, jonka nimessä on kirjakauppa, on luonnollisesti vastustamaton. Miljööt ovat tärkeitä...

[--] I craned my neck back (why do bookstores always make you do uncomfortable things with your neck?) and the shelves faded smoothly into the shadows in a way that suggested they might just go on for ever.  

The shelves were packed close together, and it felt like I was standing at the border of a forest - not a friendly California forest, either, but an old Transylvanian forest, a forest full of wolves and witches and dagger-wielding bandits all waiting just beyond moonlight's reach. There were ladders that clung to the shelves and rolled side to side. Usually those seem charming, but here, stretching up into the gloom, they were ominous. (s. 8)

Mr. Penumbra's 24-hour Bookstore alkaakin aika kiinnostavasti. Työtön Clay päätyy hoitamaan yövuoroa kummallisessa kirjakaupassa. Suurin osa asiakkaista ei osta mitään, lainaa vain kummallisia koodikirjoja. Vähitellen Clay turhautuu ja alkaa ajankulukseen selvittää työpaikkansa mysteeriä. Avukseen hän rekrytoi myös sievän tytön, joka on töissä Googlella. Kuvio alkaa olla selvä: tässä on kyseessä vanha kunnon quest modernissa kaavussa. Velhon magiaa ovat nyt algoritmit ja Soturin voimaa edustaa miljonäärin luottokortti.

Penumbra's on kevyt ja helppolukuinen ja jotenkin kalifornialainen. Ja tyydyttävän viihdyttävä; sivujen kääntäminen ei tuottanut pienintäkään tuskaa. Mutta kieltämättä se on myös vähän kummallinen. Luokittaisin tämän alustavasti lahkoon Dungeons & Dragons -nörttien viihderomaanit. Henkilökuvaus on heppoista ja tapahtumien logiikasta aavistaa, että juonta ohjaa noppa... mutta silti väkisinkin tykkäsin tästä.

Ensinnäkin, kuvaus Googlesta oli hihityttävä ja hermostuttava. Toiseksi, tässä kirjassa on nainen, jolla on vain yhdenlaisia t-paitoja. Kolmanneksi, rakastin sitä miten tässä kirjakauppa on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Koska lukija ei voi odottaa aamuun.

Robin Sloan (2012). Mr. Penumbra's 24-Hour Bookstore. Atlantic Books. 9781782392330.

Arvioita:
Roxanne Gay The New York Timesista kuvaa juonta vahvaksi
Marianne Levine The Independentistä sanoo "it's all very hipster" mutta arvelee kirjan jäävän mieleen.

The Complete Polysyllabic Spree

Kuva: Amazon.co.uk

Digitaalinen elämänpiiri kompressoi luonnollista aikaa, oletteko huomanneet? Eilinen on jo menneisyyttä ja viime viikko ihan last season. Puoli vuotta sitten tapahtunut kuuluu samaan kategoriaan kuin kuulennot ja dinosaurukset: käsittämättömän kaukaiseen muinaisuuteen, jolla ei ole mitään tekemistä puoliksi tulevassa laukkaavan nykyhetken kanssa.

Tuo puuskahdus syntyi kun mietin mistä The Complete Polysyllabic Spree tuli lukulistalleni. Törmäsin Spreehen Lurun luvuissa maaliskuussa. Miksi tuntuu kuin siitä olisi pitkä aika? Ja siellä Lurun juttu kuitenkin on, ja minun kommenttini siihen, kuin digitaaliseen pakastimeen tallennettuna, yhtä aikaa ikivanhaa ja upouutta. Jotain lineaariselle psyykelle outoa on tässä verkottuneiden sisällönsirpaleiden kollaasissa - asiat yhtä aikaa ovat ja eivät ole kontekstuaalisia. Pääni nyrjähtää, kun alan miettiä minkälaiseksi mieli muodostuu kun ihminen kasvaa nettiä käyttäen. Ehkä vain odotan Neitien ikääntymistä ja kurkistan sitten heidän kalloihinsa.

Mutta Spreestähän minun piti kirjoittaa. Nick Hornby ei ole ennestään tuttu kirjailija minulle. Mutta ihmiset, jotka rakastavat kirjoja, ovat aina hyviä tyyppejä kunnes toisin todistetaan. Totta kai oli pakko saada kirja, jossa kirjailija kertoo lukemisestaan! Sitä paitsi brittiläinen kolumnisti on melkein takuuvarmasti teräväsanainen, hauska ja oivaltava kirjoittaja. Jos olen voinut nauttia autoista ja machoilusta kertovista brittikolumneista (Jeremy-Top-Gear-Clarksonin), minun on pakko pitää kirjoista ja lukemisesta kertovista kolumneista.

Ja pidinhän minä. Hornby onnistuu purkamaan paperille monta sellaista ajatusta kirjallisuudesta ja kirjojen lukemisesta, joita olen itsekin ajatellut mutta kömpelömmin. Nimittäin että vaikeasti lähestyttävä kirja ei ole automaattisesti hieno kirja eikä helppo luettava huono. Että niukka ilmaisu ei välttämättä ole syvällisyyttä. Että hauskuus ja nauru ovat Hyvä Juttu kirjassa. Että kirjoitetaan liikaa kirjoja kirjoittamisesta. Ja että kirjat vaikuttavat toisiinsa, välillä arvaamattomasti ja vahingollisestikin, törmätessään lukijan päässä; että joskus kirja voi olla hyvin kirjoitettu mutta huonosti luettu.

Ja ennen kaikkea, että kirjoista pitäisi nauttia. Niitä ei kuulu pakottaa alas ilottomasti nieleskellen.

The Spree on kooste kolumneista, joita Hornby on kirjoittanut The Believer -lehteen. Kuukausittaisissa jutuissaan Hornby kertoo mitä kirjoja on ostanut ja mitä lukenut. Meikäläisen shoppailutottumukset huomioiden onkin lohdullista nähdä, että Hornby tekee samaa kuin minäkin: ostaa paljon kirjoja ja lukeekin sitten jotain ihan muuta. Yksi kirja johtaa toiseen, ja ennen kuin huomaatkaan, olet eksynyt huolellisesti suunnittelemaltasi lukupolulta.

I had no idea I wanted to read Wheen's book until it arrived, and it was because of Wheen that I read Lewis, and then Not Even Wrong turned up and I wanted to read that too, and Buchan's Greenmantle got put to one side, I suspect for ever. Being a reader is sort of like being president, except reading involves fewer state dinners, usually. You have this agenda you want to get through, but you get distracted by life events, e.g. books arriving in the mail/World War III, and you are temporarily deflected from your chosen path. (s. 61)

Hornbyn ehdotus, että ihmisen keräämä kirjasto onkin hiljalleen täydentyvä minuuden ilmaus, on lohdullinen. Mahtavaa! En siis ehkä vielä ole ihminen, joka luki Eric Hobsbawmin The Age of Extremesin, mutta hankkimalla sen hyllyssä nököttämään olen kumminkin ilmaissut minuuteni halua olla sellainen yksilö. Jos ostan enemmän kirjoja kuin ehdin lukea, en törsääkään vastuuttomasti vaan täydellistän vain minuuteni ilmausta. Kirjamessut, täältä tullaan!

Eipä silti, varsinaiseksi shoppailuoppaaksi ei Spree minulle käy. Makumme taitavat olla liian erilaiset, sillä vaikka pidämme molemmat arvossa Francis Wheeniä ja Kurt Vonnegutia, Hornbyn epätoivoinen yritys Ian M. Banksin romaanin Excession kanssa on silmissäni säälittävä, eikä Hornbyn suuresti ylistämä Anne Tylerin The Amateur Marriage puolestaan juuri väräyttänyt minun sieluni kieliä. Mikä pahinta, Hornby ostaa Lionel Shriverin Poikani Kevinin sivulla 83. Eikä lue sitä!? Voi Nick!

En siis käytä Spreetä ostolistana, mutta nautin täysin rinnoin Hornbyn lukufilosofisesta rupattelusta. Tarinointi on ehkä lievästi kirjallisuuselitismin maustamaa mutta se on myös aseistariisuvan henkilökohtaista, oivaltavaa ja hauskaa. The Polysyllabic Spree on ylistystä lukemisen ilolle. Eniten siitä varmasti saa irti, jos on lukenut samanlaisia kirjoja kuin Hornby, mutta suurin osa jutuista aukeaa vaikka itse kirjat olisivatkin vieraita.

Olen iloinen, että minulla on tästä kirjasta ihkaoma kappaleeni, sillä taittelin sen hiirenkorville ja tuhrin alleviivauksilla lukiessani. Olisin toki vastustanut kiusausta lainayksilön kohdalla, mutta onneksi ei tarvinnut. Jutun lukijoillakin on tuuria, sillä Lurun siteeraa jutussaan kolmea alleviivaamaani kohtaa, ja tämän tietäen voin ankaralla ponnistuksella pysytellä vain kahdessa näytteessä. Toiseksi poimin tämän:

There comes a point in life, it seems to me, where you have to decide whether you're a Person of Letters or merely someone who loves books, and I'm beginning to see that the book lovers have more fun. Persons of Letters have to read things like Candide or they're a few letters short of the whole alphabet; book lovers, meanwhile, can read whatever they fancy. (s. 204)

Ihanaa lukea mitä vain huvittaa. Mitä milloinkin.

Nick Hornby (2007). The Complete Polysyllabic Spree. Penguin Books. ISBN 978-0-141-02849-1.

Arvioita Lurun lisäksi:
Carol Iaciofano Boston Globessa
Rohan Maitzen, Open Letters Monthly

Keepsakes ja kännykindle

Kuva: 40kBooks

Elokuun koostepostauksessa oli maininta 40kBooks e-kustantamosta, jonka tarjouksesta sain Vandermeerin Secret lives -kokoelman. 40kBooks näyttää erikoistuneen nimenomaan lyhyempiin teksteihin. Kiinnostavaa! He ovat hoksanneet, että pätkän, jota ei perinteisenä kirjana voisi julkaista, voi kumminkin pukata yksittäisenä teoksena markkinoille e-muodossa. Kaupan on esseitä, scifiä, steampunkkia ja niin edelleen.

40k:lta sain tai ostin - en enää muista oliko ilmaislahja vai sellainen 99 sentin tarjous - joitain viikkoja sitten Mike Resnickin novellin Keepsakes. Keski-ikäinen ex-sotilas Gabe on jo neljännesvuosisadan jahdannut kummallisia avaruusvaeltajia, jotka tekevät pahaa jälkeä pitkin galaksia. Tarinan alussa Gabe saa uuden apulaisen. Yllättäen myös toivottomalta näyttänyt pahisjahti alkaa edistyä... Tunnelmia kuva parhaiten lukunäyte ihan alusta: 

They came like a plague, blown on the galactic winds.

No one knew where they came from, no one knew where they were going, no one even knew for sure if they were human. One day they would appear and offer their services, and sometime later they would leave, their coffers filled to overflowing with broken dreams and shattered hopes. Oh, they were paid in currency, lots of it - but what they really traded in was misery. (loc. 18/1017)

Kuvio on kiinnostava. Onnistuin rakentelemaan aivan erilaisen selityksen avaruusvaeltajien puuhille kuin Resnick.  Totuuden selvittyä olin ensin ainakin kymmenen minuuttia tyytymätön (minun selitykseni oli paljon hienompi!), mutta kun Resnick käänsi omansa lopussa ihan tyylikkääksi filosofiseksi viestiksi, muutin mieleni ja annoin anteeksi, että hänen ajatuksensa oli erilainen kuin minun.

Perushyvä perinteinen scifi-novelli: yksi iso idea, siihen liittyvät yleisinhimilliset/yhteiskunnalliset kysymykset, melko yksioikoisia ihmisiä, ammattimaista peruskieltä ilman suuria kommervenkkejä, intensiivisesti etenevä tarina. Pidän yhä tästä scifin juurilta kumpuilevasta tarinamuodosta, jossa sankari kamppailee kummallisen dilemman kanssa vaihtelevalla menestyksellä; Keepsakes on sukua monelle vanhalle lempparille. Nivenin Wu-tarinat, Laumerin Retief... voi, ja Poul Andersonin The Man who Counts!

Krhöm, nostalgiasta takaisin asiaan: 

Tästä e-kirjasta piti ehdottomasti tehdä juttu, koska se oli myös lukuhistoriallinen merkkipaalu: ensimmäinen kännykästä luettu kirja. Sattumoisin (liian pitkä tarina) olin jumissa elokuvateatterin konehuoneessa kokonaisen lastenleffan ajan eikä mukana kirjan kirjaa! Kauhistus! Mutta sitten muistin känny-kindlen ja siihen ladatun Resnickin ja ilta pelastui.

Pähkäilin tässä juuri, miten voisi saada tähän kuvan kirjasta kännykässäni, kun kännykkäni on samalla kamerani... mutta onneksi mies tuli kotiin ja hänen mukanaan se toinen kamera. Kas tältä näytti kännykkäkirjani:

Kovin innoissani en tästä lukumuodosta ole, mutta menihän se paremman puutteessa. Suht' pienen ruudun tuijottelu ei silmiä lepuuta, ja pidemmän tarinan kanssa luultavasti ärsyyntyisin.

KännyKindlen käyttöliittymä on yhtä helppo kuin iPadissäkin; tekstinpätkiä voi alleviivata ja kirjamerkkejä lisätä. Halutessaan voi vaikkapa lähettää merkityn tekstinpätkän Twitteriin tai Naamakirjaan, jos on niin aktiivisesti sosiaalinen.

Huonompi juttu on, että iPadillä toimiva sanakirja ei kännykässä pelitä. En muutenkaan tajua, mistä ja miten se sanakirja sinne iPadiin on tullut, mutta olen huomannut, että pitämällä sormea (englanninkielisellä) sanalla, saa sanasta selityksen esille. Voi kun saisi saman toiminnon ruotsinkielisiin teksteihin jotenkin! Olisi mahtavaa päästä pitkästä aikaa lukemaan myös ruotsiksi, mutta ilman jonkinlaista kyberapua homma tuntuu liian vaikealta. (EDIT: englanninkielinen sanakirja toimii nyt, anni.m:n neuvonnan jälkeen. Vika ei ollut kännykässä vaan käyttäjässä.)

Novelliin, jonka luki alle tunnissa, puhelin riitti ihan hyvin. Kovatasoisen esseen lukeminen kännykältä kuulostaa vähän pelottavammalta. Luulenkin, että meikäläiselle 40kBooks (tai vastaava suomalainen, jonain päivänä?) toimisi juuri novellikauppana. On hyvä olla novelli kännykässä samalla tavalla kuin on hyvä olla rakkolaastaria käsilaukussa ja nenäliina taskussa. Varmuuden vuoksi.

Hinnoittelusta muuten: olen pannut merkille, että e-kirjojen puolella on paljon myynnissä suhteellisen lyhyitä tekstejä. Verkossa e-kirjoja shoppaillessa ei aina huomaakaan, että nyt ostaa itse asiassa kolmasosakirjaa, ihastelee vain edullista hintaa. Paperikirjan koon hahmottaa automaattisesti, e-kirjan kanssa pitääkin osata arvioida pituutta sanamäärän mukaan.

Keepsakes oli noin 19 000 sanaa englantia. Se riitti vähän alle tunniksi. Siis 20 000 sanaa helppoa tekstiä englanniksi = noin tunti lukemista kännykästä minun lukunopeudellani = X €. Mitä X:n paikalle? 0,99€ on hyvä; maksaisin kyllä 3€ (jos olisin yksinäni jumissa elokuvateatterin kopissa 3D-piirrosautojen mellastaessa ulkopuolella); viitonen kuulostaa jo kalliinpuoleiselta. Toisaalta maksan usein euron kahvikupillisesta ja sen nauttii kyllä viidessä minuutissa.

Hmm. Vaikeaa. Tästäkin näkee, miksi e-kirja on haastava juttu kustantamoille. E-kirjaakaan ei tehdä ilmaiseksi, mutta kun siinä myydään kirjaimellisesti vain lukukokemus, ei esinettä, ihminen arvioi hintaa eri logiikalla. Millä logiikalla? Sitä tässä lähivuosina varmaan mietitään monenkin pöydän ääressä.

Mike Resnick (2011). Keepsakes. 40kBooks. ASIN B004S81XH4.

Kirja tienhaarassa vuonna 2020

Tästä tulikin pitkä juttu.

Kai Ekholmin ja Yrjö Repon Kirja tienhaarassa on ollut mielessä talven mittaan. En enää muista missä Kirja ensimmäisen kerran tuli silmiini, mutta nähtyäni Marjiksen postauksen päätin hankkia - ja päätökseksi se jäi. Aktivoiduin vasta joulun jälkeen. Pukin tuoma iPad sai näet punnitsemaan ensimmäisen kerran vakavasti mahdollisuutta, että e-kirja kuuluu elämääni.

Ennen totuuden hetkiä Dickensin seurassa olin vakaumuksellinen paperinainen, ehdoton e-kieltäytyjä. Ehdottomuus meni ohi viimeistään takutessani toisen e-kirjani kanssa. Se näet on vieläkin kesken. Ei siksi että se on sähköinen, vaan siksi että se on keskinkertainen. Ikiomalla naisenlogiikallani katson tämän todistavan että kirja se on e-kirjakin. (Ja kun oikein asiaa ajattelee, e-kirja on enemmän perinteisen kirjan kaltainen kuin äänikirja. Äänikirjassa on kuitenkin jo tulkintaa mukana.)

No, Kirja tienhaarassa on ollut minulla ihan perinteisenä versiona. Taas kerran kirjaston väki hoiti homman - etsi, löysi, hankki ja soitti hakemaan. Rakastan kirjastoja, etenkin omaa lempeää ja ymmärtäväistä lähikirjastoani. Kirja sai taas vaihteeksi muistamaan, miten isosta asiasta kirjastossa on kysymys, ja miten itsestään selvänä tätä erinomaista instituutiota tulee pidettyä. Uudet mahdollisuudet ja tarpeet tulevat lähivuosina teettämään kirjastoilla työtä. Tsemppiä sinne!

Heti kun lakkasin olemasta kirjakonservatiivi, muutuin *simsalabim* moderniksi, vaativaksi kuluttujaksi: siitä tarve lukea Kirja tienhaarassa. Halusin tietää, miten ja koska Suomi kehittyy myös sähköisesti toimivaksi kirjamarkkina-alueeksi. Haluan Riikka Pulkkisen viimeisimmän iPadiini yhtä helposti kuin Stephen Kingin viimeisimmän. Jos sitä en saa, ajaudunko ennen pitkää englanninkieliseen lukemiseen? Olin jo hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan Amazon.co.uk:n viettelemänä. Vasta blogistanian houkuttelevat kotimaiset tärpit käänsivät suunnan. Entä lapseni? Lukevatko he nelikymppisenä kirjoja suomeksi?

Huoli pienen kielialueen kirja-alan elinvoimaisuudesta on käynyt mielessä ennenkin, kun olen miettinyt tieteen englannistumista. E-kirja ja verkkoviestinnän lisääntymisen ovat yhdessä sellainen muutosvoima, joka voisi ajaa suomalainen kirja-alan kannattamattomaksi, kurjistumaan.

Kirja tienhaarassa ei antanut suoria vastauksia. Sen sijaan se kysyi hyvin ja taustoitti kysymyksiä perinpohjaisesti. Lukunäytteen otan johdannosta:

Kirja-alalla tapahtuu: kustantamot tehostavat tai karsivat toimintaansa, uusia yrittäjiä syntyy, lukijoiden liikkeistä on monenlaisia arvailuja ja Google-sukupolvi näyttää luovan omat lukutapansa. Tänään on tarjolla kirjahistorian tasokkaimmat teokset, mutta kaikkien mielessä on vain yksi kysymys: onko kirjalla tulevaisuutta? (s. 12)

Mutta älkää saako väärää käsitystä: Kirja tienhaarassa ei ole mikään synkkä yksinpuhelu. Ekholm ja Repo ovat onnistuneet tuomaan esiin muutoksen positiivisen puolen. Sähköinen maailma on myös mahdollisuus,  ei pelkästään uhka. Kirjan luettuani oivalsin, miten monimuotoistuva kirja voisi parhaimmillaan palvella myös perinteistä lukijaa, ja perinteinenkin kirja pysyä kannattavana. Me konservatiivit ja/tai ahmatit, jotka haluamme nauttia paperintunnusta ja lukea myös jauhelihaa paistaessamme (tai tiskatessa?), tarvitsemme edelleen paperikirjoja. Uima-altaankaan reunalle ei iPad istu. Mutta jos e-kirjan hinnoittelu-, tuotanto- ja jakelujärjestelmät saadaan kohdalleen, voi kirjoille löytyä verkon kautta uusia uusia olomuotoja.

Ajatelkaa miten upea olisi kansallisen tason sähköisten kirjojen jakelujärjestelmä! Kirjablogin linkitys voisi viedä suoraan suomalaiseen "e-kirjakaupastoon", sellaiseen kirjaston ja kirjakaupan yhdistelmäportaaliin, josta jäsenet voisivat kohtuulliseen hintaan ladata sähköisen kappaleen kuuminta uutuutta, edulliseen hintaan kirjailijan aiempia teoksia, ja ilmaiseksi vanhemmat klassikot. Kirja tienhaarassa kuvaa muutaman mielenkiintoisen viritelmän maailmalta. Saksaa taitavat, käykääpä kurkkaamassa Librekaa - muut löytävät lyhyen selostuksen ideasta täältä.

Esteenä uuden kehitykselle Suomessa näyttäisi tällä hetkellä olevan kirja-alan epävarmuus tulevaisuudesta ja yleinen hajanaisuus. Ekholmin ja Repon tärkein viesti olikin, että kirja-alan yksityisten ja julkisten toimijoiden pitäisi kiireellä laatia yhteinen strategia, jota soveltaen voitaisiin edetä. Muuten on vaarana, että kirjan infrastruktuuri Suomessa murenee.

Osa tekijöiden yksityiskohtaisemmista ehdotuksista tuntui ainakin minusta henkilökohtaisesti vastenmielisiltä. Tuskin innostuisin vaikkapa kirjan lopun kimppakirjoittamisesta netissä uusiksi seuraavaan painokseen. Haluan kirjani valmiina kokonaisuuksina, kiitos! Mutta meitä on moneksi... ehkä tällaista on tulollaan.

Tulevaisuuden skenaarioiden pohdinnan ja alan rakenteen tarkastelun lisäksi Kirja sisälsi mielenkiintoista yleistietoa suomalaisen kirjan historiasta ja nykytilasta. Erityisesti lukijan muotokuva huvitti. Kirjamarkkinoiden tukipilari ovat ne 650 000 lukijaa, jotka ostavat yli kymmenen kirjaa vuodessa (Ekholm & Repo 2010, 50). Heistä
- 400 000 on naisia (jep),
- 400 000 on 30-59 vuotiaita (jep),
- 400 000:lla on opisto- tai korkeakoulututkinto (jep),
- 400 000 katsoo televisiota alle 12 tuntia viikossa (jep),
- 500 000 käyttää päivittäin internettiä (jep),
- 350 000:lla on kotona yli 400 kirjaa (jep) ja
- 440 000 lainaa kirjoja myös yleisestä kirjastosta (jep).

Jee, olen täydellinen tukipilari! Minä ja lajitoverini ostamme 54 prosenttia kaikista kirjoista.  Ja jos joskus kuolen, leskeni joutuu vaihtamaan alaa ja perustamaan antikvariaatin.

Entä Kirja tienhaarassa lukukokemuksena? Melko tyypillinen nykypäivän oppikirja/tietokirja, siis vähän sirpalemainen. Se on kenties tarkoitettu osittain luettavaksi tai selattavaksi, ei yhtenäiseksi lukukokemukseksi. Kannesta kanteen lukeminen ei ollut tuskallista muttei nautinnollistakaan. Tekstissä on jonkun verran toistoa, ja lopun skenaarioluvun rakenne hämmensi. Kauppatieteellistä ja tietoteknistä terminologiaa käytetään niukalti; sanastoon tuskin hyytyisi humanistikaan.

Kirja-alan tulevaisuutta odotellessa... luetaan lisää.

Kai Ekholm & Yrjö Repo (2010). Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Gaudeamus: Helsinki.

Hesarista löytyy kirjasta juttua parinkin linkin takaa, täältä ja täältä.