Sumea syyskuu

Syyskuun iloksi tämä Tampereen conista hankittu rintamerkki!

Syyskuu jäi melkoiseksi limboamiseksi näin bloggausmielessä; lukemiset jäivät vähiin ja kirjoittamisenergiakin valui muihin uomiin. Lisäksi vietin ikimuistoisen viikon lentokoneessa ja Vietnamissa ja lentokoneessa. Nyt olen käynyt Kirjallisuuden temppelissä (ei kirjakauppaa!!) ja ajanut skootterin kyydissä Hanoin katuvilinässä. Kyllä jää Särkänniemi kakkoseksi.

Reissun tähden jäivät juhlimatta myös blogin 2-vuotissynttärit, mutta ehkäpä vietän lähempänä vuodenvaihdetta syntymättömyyspäivää jonkun mukavan arvonnan merkeissä.  Vanhempainnetin mukaan muuten kolmannella ikävuodella kehitytään yleensä rauhallisempaan ja mukautuvaisempaan suuntaan. Mutta uhmaikäilmiötkin uhkaavat. Katsotaan miten käy!

Luettu ja blogattu:
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Edgar Lee Masters: Spoon River antologia
Paul Auster: The Book of Illusions

Luettu muttei blogattu:
Alison Weir (2012): A Dangerous Inheritance. Tudor-huumaa jälleen. Bongasin Norkulta tämän Weirin kuvauksen Lady Katherine Greyn ja Richard III:n äpärätyttären Catin elämänvaiheista. Eri aikoina eläneet nuoret naiset tutkiskelevat molemmat tahollaan ns. Towerin prinssien kohtaloa. Kummallakin on syynsä toivoa, että Richard III ei olisi syypää veljenpoikiensa murhaan. Mutta mikä mahtaa olla totuus pienen Edward-kuninkaan ja hänen veljensä, Yorkin herttuan, kohtalosta? Ei ihan parasta Weiria, jos minulta kysytään, mutta intohimoiselle tudoristille mukava makupala.

Agatha Christie (alkuperäinen 1934). Idän pikajunan arvoitus. Yksi kaikkien aikojen dekkariklassikoista, oikea stilisoitujen arkkityyppien mysteeri tyylikkäässä suljetussa huoneessa. Tämä ääni(tiedosto)kirja on kulkenut mukana elokuun alusta asti lenkeillä ja muissakin puuhissa, ja nyt se on loppu. Näistä tutuista klassisista dekkareista saa uusintakierroksilla irti vähän erilaisia asioita kuin ensimmäisellä lukukerralla. Nyt minua huvitti ja mietitytti Christien kuvaus eri kansallisuuksista. Hyvin brittiläistä! Sallakin kuunteli tämän alkuvuodesta.

Philippa Gregory (2012) The Kingmaker's Daughter. Tudor-pakkomielle jatkuu, vaikka tarkkaan ottaen näitä Ruusujen sotaan liittyviä romaaneja ei ehkä pitäisi laskea mukaan. Mutta onhan tässä ensimmäinen Henry Tudor sentään... Daughter kertoo Anne Nevillen, Richard III:n vaimon, tarinan. Annen isä, Warwick, oli keskeinen peluri tosielämän game of thronesissa, jota Yorkin ja Lancasterin saippuaooppera muistuttaa. Vain lohikäärmeet puuttuvat... Gregoryn tulkinta tapahtumista hovissa on jännästi erilainen tässä kirjassa, kertoja kun on vaihtunut. Aiemmissa kirjoissahan Gregory on jo käsitellyt Elizabeth Woodvillen ( Edward IV:n vaimon), Elizabethin äidin Jacquettan ja Margaret Beaufortin (Henry Tudorin äidin) perspektiiveistä näitä jännittäviä vuosia. Vaikka Gregoryn tyyli alkaa useamman romaanin jälkeen tuntua vähän toisteiselta, hän osaa kieltämättä ottaa kaiken irti erilaisista näkökulmista. Vähän häiritsi, että Weirin kirjan Catia ei näkynyt... Mutta aikakausi on kiehtova edelleen, ehkä aina. Addikti mikä addikti. Norkku, joka on kanssa-fani, on hänkin lukenut tämän.

Charles Burns (2007) Musta aukko. Mistä lie olen sortunut ostamaan tämän amerikkalaisen sarjakuvan klassikon? Nyt se jostain syystä kutsui lukemaan. Aukko kertoo lähes maagisen realismin keinoin nuorten ikuisesta kamppailusta saada hyväksyntää... ja siitä mitä on jäädä ilman sitä, ulkopuolelle. Rakkautta etsitään mutta ehkä ennen kaikkea eheyttä. Tarina on hyvin 70-lukuinen huumehuuruineen, enkä oikein tahtonut pysyä henkilöistä kärryillä. Kasvokuvastossa on jotain minulle hankalaa. Mutta Burnsin mustavalkoisissa ruuduissa on myös jotain jumalattoman tehokasta. Kuvat ovat yksinkertaisia, tummanpuhuvia, suorastaan raakoja. Niissä ihmiset uppoavat visuaalisestikin sielujensa pimeyteen, onneksi sentään välillä nousevat valoon ja aurinkoonkin. (Ihan villinä veikkauksena heittäisin, että Graig Thompson on Burnsinsa lukenut. Tai toisin päin. Habibi oli kieltämättä enemmän minun mieleeni, mutta hyvä hankinta oli tämä Aukkokin.) Tästä on kirjoittanut aikoinaan sarjakuvabloggaaja nimeltä W.

Lucy M. Montgomery (alkuperäinen 1917). Anne's House of Dreams. Tämä Anna-sarjan osa on ollut kesken pitkään. E-kirjana siitä tuli jotenkin vähän heittopussi, tiedättehän, se romaani, johon on helppo palata aina kun on pieni väli aikaa, kännykällä tai iPadilla. Vähän yllättyneenä huomaan nyt jälkeenpäin, että tämä oli tähän mennessä yksi lemppareistani Anna-kirjoissa. Ainakin House oli tähän mennessä paras aikuisesta Annasta kertova kirja. Annan onnen ja surun aiheet tulivat lähelle, ja hänen uusissa ystävissään on jälleen kerran hienoja tyyppejä. Vain Captain Jim tuntui lievästi liioitellulta. Se saa minut heti kieroutuneesti epäilemään, että kenties hän perustuu johonkin todelliseen henkilöön... Annasta omassa kodissaan on kirjoittanut mm. Sonja.

Mustan aukon lisäksi muutkin sarjakuvat ovat pienen tauon jälkeen alkaneet houkuttaa. Palasin lukemaan The Fablesia, mutta aloitin alusta, enkä vielä ehtinyt tässä kuussa minulle uusiin osiin.

Mitä jäi syyskuusta käteen? Kuukauden yllättäjä oli Austerin Book of Illusions, josta olin valmistautunut pitämään korkeintaan haaleasti. Se ylitti kirkkaasti odotukseni. Murakamin Sputnik-rakastettuni taisi silti olla tämän vähäkirjaisen kuukauden ykkönen. Juoksemisesta odottaa jo vuoroaan...

Mutta yritän pitää itseni kurissa. Jos lokakuu on yhtä hätäinen kuin syyskuu, en ehdi niin paljon kuin tavallisesti... ja haluan ennen kirjamessuja lukea ainakin odottamassa olevat esikoiskirjat. Ja totta puhuen spefiäkin on jo ikävä! Tekisi mieleni vihdoin korkata Heroes, tai tarttua noihin Finnconista  löytämiini Lessingin Argossa-sarjan kirjoihin.

Onneksi tässä lajissa ei ole tiukkoja määräaikoja sentään.

Kuukauden hakusana: 
Monta osuvaa hakua on taas tullut. 80-luvun teini täältä kyllä löytyy, ja yhdistelmä aivotyö lepo kirjallisuus kuulostaa sekin sopivalta. Toivon kumminkin hartaasti, että haku diagrammeja skitsofreniasta tuli väärään paikkaan...

Mutta mistä nämä eläintieteelliset haut tulevat? Harhaisimman haun kunniapaikasta kisasi tällä kertaa kaksi tasavertaista ehdokasta. Jätän kakkossijalle kummallisen närhi saaliseläimenä. Tämän kuun voittaja on

valkoinen käärme uunissa

Haettiinko tuossa jotain... ruokaohjetta? Älkää kertoko.

Toukokuun tilit

Lenkillä voi nyt nähdä tällaistakin - ihanaa!

Toukokuu oli työläs kuukausi. Huh. Vähän on nääntynyt olo, mutta vielä jaksaa painaa... Loma pilkistää jo horisontissa.

Kuun alussa irroittelin bloggaajaesittelyn kanssa. Monet ystävälliset kommentit lämmittivät sydäntä, olen kippuralla ilosta. Kiitos vielä kerran kaikille teille!

Yhtä ja toista ehdin toukokuussa lukeakin, bloggaaminen tosin jäi vähemmälle. Hyvä joskin kevyt lukukuukausi. Itsestä tuntui kuin olisi mitään lukenutkaan, kun niin heikosti ehti kirjoista kirjoittaa. (Hih, hyvin postmoderni ongelma, tämä!)

Luettu ja blogattu:

Kari Hotakainen: Jumalan sana
China Miéville: Perdido Street Station
Marja Björk: Prole
Ursula Le Guin: Maanpakolaisten planeetta, Harhakaupunki
Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta
Geraldine Brooks: Kirjan kansa
Masha Gessen: Kasvoton mies
Hilary Mantel: Bring Up The Bodies
Jean-Christophe Rufin: Globalia
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Tudor-teemalla meni suurin osa toukokuusta, ja huippukohdaksi pitänee siksi nostaa Mantelin Bring up the Bodies. Silti melkein kaikki bloggaamani kirjat tässä kuussa olivat minusta hyvää luettavaa, keskenään kovin erilaisia tosin. Jumalan sana oli upea äänikirja, Perdido vaikea mutta hieno genrehelmi, ja Le Guin on Le Guin! Viides maailmanvalta oli ehdottomasti positiivinen ylläri. Globalia oli sinänsä älykäs dystopia... Heivollin romaanistakin jäi sellainen tunne, että kirjassa ei ole mitään vikaa; lukija vain oli huonosti innostuvalla tuulella.

Luettu muttei blogattu:

Lee Child (2010, alkuperäinen 1997). Tappotahti. Vähän ihmettelin kun tämä Jack Reacher -kirja tuntui jotenkin takkuisemmalta kuin muut lukemani, eikä dialogikaan ollut yhtä näpsäkkää kuin ennen. Kansien huolellisemmalla lukemisella selvisi, että tämä olikin Childin ensimmäinen Reacher, joten sitähän se varmaan oli. Kaikkien kovisten oma roolimalli otti tässä vasta haparoivia ensiaskeliaan; siksi Jack puhuu tunteistaan. Tosin lähinnä itselleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ainakin tempo on kohdallaan kirjassa, jossa ensimmäisellä sivulla vedetään jo esiin kaksi haulikkoa ja kaksi revolveria. Mettekin on lukenut tämän.

Agatha Christie (2011). Neiti Marplen viimeinen juttu. Nuori Gwenda-rouva ostaa talon. Aaveistako johtuvat hänen oudot tuntemuksensa... vai onko ilmassa pahaa tahtoa? Näitä Christie-äänikirjoja on mukava kuunnella. Lars Svedbergin ääni on juuri sopiva, eikä proosa ole liian vaativaa autoiluseuraksi. Viimeinen juttu on myös yksi neiti Marplen parhaita: tässä kirjassa lukijaa jujutetaan todella ovelasti mutta täysin reilusti. Kun tarina on tuttu, kirjaa kuunnellessa huomaa hyvin, miten avoimesti Christie vihjaa oikeaan ratkaisuun. Ja toki moneen muuhunkin ratkaisuun! Tämän on lukenut englanniksi ainakin Luru.

Ketola & Rauhala: Vatikaanin vanki. Professori Anni Isotalon tutkimuksia. Kaunis ja vaalea professori jatkaa seikkailujaan, tällä kertaa Vatikaanissa. Paavilla on kummia ajatuksia, joita ei ainakaan salaperäinen ja murhanhimoinen ilkiöjärjestö hyväksy. Onneksi Annin serkut seuraavat henkivartiokaartina mukana, munkeiksi naamioituneina. Hmm, en nyt tiedä onko vain harhakuvitelma, kun aiemmat albumit olen jo palauttanut, mutta ihan kuin piirrosjälki olisi vähän vähemmän vaikuttavaa tässä? Voipi olla, että luulen vain; ehkä johtuu siitä, että tässä ei ollut niin montaa tuttua paikkaa tehoja lisäämässä. Lukisi näitä enemmänkin, siitä huolimatta, mutta enempää ei ole tehty.

Janne Löytänä & Katleena Kortesuo (2011). Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Tässä kirjassa puretaan nyt suupalasiksi viimeisintä kirjainyhdistelämävillitystä. CRM on out, CEM on in. Mutta en tarkoita irvailla, sillä Löytänä ja Kortesuo puhuvat enimmäkseen asiallista asiaa ja vaihteeksi sellaisella kielellä, että asian ymmärtää jos malttaa edes 60 sekunttia kerrallaan keskittyä. Käytännöllistä ja toimivaa tavaraa, kunhan muistaa, että bisneskirjojen kanssa vastuu on aina lukijalla... Aihepiiristä enemmän lukeneelle ei juuri tule uutta, mutta asiat on paketoitu mukavasti. Harmittaa melkein, ettei ole tätä omana vaan pitää palauttaa kirjastoon.

Kage Baker (2009). The Empress of Mars. Aivan ihana hyvänmielenkirja minulle! Lähtisin heti Marsiin jos joku järkkäisi lennon... saisi olla vaikka yksisuuntainen... huoh. The Empress kertoo Marsin siirtokunnan vaiheista, mutta meno keskittyy ihmisläheisesti kapakkaan, jota pyörittää Mary Griffith, sitkeä ja älykäs yksinhuoltajaäiti. Politiikan, kaupan ja eksoottisen uudisraivauksen yhdistelmää Kage Bakerin hellällä otteella. Toi mieleen Poul Andersonin Nicholas van Rijn'in, joka on the man who counts... Mary Griffith on samaa luokkaa aikaansaamisessa mutta paljon mukavampi. Perusasetelma ja miljöö ovat toki monista muistakin romaaneista tuttuja, mutta hahmoissa on sopivasti mutkikkuutta ja vanhojen kuvioiden välistä pilkahtelee uusiakin ajatuksia. Uskontoa käsiteltiin tässä kiinnostavasti ja pidin kirjan alakulttuureista.

Elisabeth Gaskell (1848) Mary Barton. Olen takunnut tätä e-kirjaa vähän kerrassaan jo kuukausikaupalla, enkä tiedä olisinko vieläkään saanut loppuun ilman työmatkaa Norjaan. Mutta lentokoneeseen sulkeutuminen on yksi tapa saada vähän pitkäveteisempikin opus loppuun. Myönnän että petyin tähän; oikeastaan ensimmäinen Gaskellin kirja, joka ei innostanut. Mary Bartonin tarina käynnistyy hitaanlaisesti ja opettavaisuus, joka North and Southissa ei kovin vaivannut, oli tässä niin pinnalla, että ajoittainen huumori upposi siihen kuin suohon. Terävä silmähän Gaskellilla on, mitä tulee ihmissieluihin, mutta ehkä hän vasta opetteli käärimään kitkerät pillerit sokerikuoriin? Tämä oli Wikipedian mukaan hänen ensimmäinen romaaninsa.

Niistä Tudoreista oli puhe... Kun on väsynyt ja vetämätön olo, tekee mieli tuttuja ja helppoja kirjoja. Ilmeisesti yksi helppo laji ovat meikäläiselle nämä Tudorien hovitarinat, muodossa kuin muodossa.

C. J. Sansom (2012, alkuperäinen 2004). Musta tuli. Pidin viime kuussa lukemastani Luostarin varjot -dekkarista, joten Tulikin oli lukulistalla, ja sattumalta osui kirjastossa vastaan. Tässä osassa Cromwell usuttaa kiltin lakimiehen kreikkalaisen tulen jäljille. Mukava ja rentouttava kirja, ja oli hauska katsoa Tudor-ylhäisön meininkiä tästä vähän etäisemmästä näkökulmasta. Tästä ovat kirjoittaneet mm. Kirsi ja Norkku.

Karen Harper (2010). The Queen's Governess. Harper käyttää minä-kertojana Kat Ashleytä, Elizabeth Tudorin hoitajaa ja uskollista seuralaista. Kirjallisesti Governess on aika tyhjänpäiväinen, eikä Ashleystä synny kovin uskottavaa kuvaa. Faktat ovat kumminkin aika hyvin kohdallaan; sopi tähän hetkeen ja tähän mielialaan. Ei mikään ihmeellinen elämys, mutta olipahan syy hengailla tutun väen parissa. On aidosti kiinnostavaa katsoa, miten erilaisin tavoin samoja historiallisia hahmoja voikin kuvata. Tätä voi suositella intohimoisille tudoristeille, joille riittää, noh, se että siinä on tudoreita.

Philippa Gregory (2011). The Lady of the Rivers. Tämä romaani on prequel Gregoryn The White Queenille, joka käsittelee ensimmäisen York-kuninkaan, Edward IV:n vaimoa Elizabethia. The Lady kuvaa Elizabethin äidin, Luxemburgin Jacquettan, merkillistä elämää. Kunnianhimoinen nainen, joka solmii toisen avioliittonsa rakkaudesta, ja rakentaa sitten itselleen ja miehelleen uraa Englannin hovissa. Jacquetta on myöhemmin tärkeä hahmo myös The White Queenissa. Ei ihme. Melkoinen nainen. Juoni noudattelee ilmeisesti aika hyvin sitä, mitä todella tiedetään tästä rouvasta. Hyvä. Koska jos tällaisen elämäntarinan keksisi, sitä väitettäisiin epäuskottavaksi, hihii... Eipä silti, kyllä tämä ehdottomasti fiktiota on, vaikka faktojen päälle rakennetaankin. Gregory jättää taas ovet auki noituustulkinnoille. Lukija saa itse päättää mitä uskoo. Viihdyin: Ruusujen sota on kiinnostava miljöö. Tätä ovat lukeneet Norkku ja Kata.

Edellä mainittujen lisäksi tulin lukeneeksi uudestaan Alison Weiriltä The Six Wives of Henry VIII:n ja Innocent Traitorin (kertoo Lady Jane Greystä). Lisäksi luin uudestaan pari muutakin Gregorya, nimittäin The White Queenin, The Red Queenin, The Other Boleyn Girlin ja The Boleyn Inheritancen (kertoo Katherine Howardista eli toiseksi viimeisestä vaimosta ja Lady Jane Rochfortista eli Anne Boleynin kälystä).

Mitähän näistä sanoisin? Melkoista saippuaoopperaa, mutta elämähän on. Pitää silti vielä vähän kehaista, taas kerran, Hilary Mantelia, jonka versiot näistä tarinoista ovat omaa luokkaansa: moderneja mutta silti tyyliltään historialliseen miljööseen hienosti sovitettuja. Esimerkiksi Harperin Kat Ashley on pilakuva 1500-luvun naisesta jos vertaa Mantelin älykkääseen Cromwelliin.

Olen lukenut toukokuussa joitain bloggaamattomia sarjakuvia: Eisnerin Moby Dickin ja sarjakuvaromaanin Myrskyn silmään ja pari Fablesia, mutta Fableseista tulee varmaan koostejuttua ensi kuussa, ei siis niistä enempää tällä kertaa. Luin myös Anu Holopaisen Welman tytöt, mutta haaveksin lukevani kesäkuussa vielä pari osaa lisää Syysmaa-sarjasta, joten palaan siihenkin vasta tuonnempana.

(Ja runojuttukin on rästissä - kamalaa velttoilua.)

Kesken jääneitä:

Tässä kuussa en suoranaisesti luovuttanut yhdenkään kirjan suhteen... mutta olen lyönyt hanskat tiskiin iPodin äänikirjana kuuntelussa olleen Humisevan harjun suhteen. Kielen ja murteen ja liikunnan ja hankalan luvuittain kuuntelun yhdistelmä oli minulle liikaa. Aion joko lainata tämän suomennoksena tai lukea omasta hyllystä löytävän englanninkielisen pokkarin; elokuvan tähden tahdon tämän tänä kesänä kyllä lukea.

Myös Schlinkin Viikonloppu on ollut huomattavan kauan kesken tuossa hyllyllä... ja vietnamilainen romaani nimeltä Beyond Illusions. Onneksi tulee loma ja korjaa kaikki keskittymishäiriöt. Korjaahan? Kyllä. Ehdottomasti.

Kuukauden hakusana:

Lemppareitani tältä kuulta: luksusmuijien lukupiiri (jep, täällä!), punkki napsahdus (yök!), lumikenkäkissa (??) sekä viehko utu routa.

Paras oli silti täysin oikeaan osunut, blogin luonnetta suorastaan kiteyttävä

älyttömät oivallukset

Kaunista kesäkuuta!


(EDIT: lisätty unohtunut Myrskyn silmään)