Joulu- ja matkakirjakooste

Vuosi ehti jo vaihtua ennen kuin löytyi inspiraatio viimeistellä tämä matkakirjakooste... hämmästyttävän nopeasti ihminen tottuu elämään ilman nettiä, kunhan ensi alkuun menee toviksi paikkaan, jossa ei ole verkkoyhteyksiä. Mutta arki on edessä, ei auta! Kun joka tapauksessa on siis palattava moderniin yhteiskuntaa tietoliikenneyhteyksineen päivineen, yritän nyt pehmeää laskua tiivistämällä joulukuun lukuseikkailut pääpiirteissään tähän.

Mieleenpainuvin kirja taisi olla  Laune Paull'n The Bees, jonka ostin matkaevääksi. Kirja inhimillistää mehiläisyhteiskunnan samaan tapaan kuin rakas Ruohometsän kansa kaniinit. 

Ajatus kuulostaa pähkähullulta. Maija Mehiläinen aikuisille? Mutta jotenkin kokonaisuus toimi. Tämä ei ole kirja, jota tekisi mieli lukea moneen kertaan, eikä sitä voi erityisenä esteettisenä elämyksenä ylistää - mutta mehiläisyhteiskunnan kuvaus viihdytti ja kiehtoi. Päähenkilö (päähyönteinen??) Flora 717 alkoi jossain vaiheessa tuntua ihan samaistuttavalta tyypiltä. 

Olen lukenut kirjoja, joissa ihmiset  tai näennäisihmiset muodostavat hyönteismäisen yhteisön (Wyndhamin Käenpojat ja Steven Baxterin Coalescent esimerkiksi), ja niissä hyönteismäiseen joukkoälyyn liittyy pahaenteinen sävy, varmaan siksi että ajatus joukkoälystä uhkaa länsimaisen kulttuurin perusoletusta yksilön ensisijaisuudesta. The Bees tekee pesäyhteisöstä yksilöiden ja yksiköiden dynaamista yhteistyötä ja siten helpommin lähestyttävää. 

En haluaisi olla mehiläinen, enkä haluaisi asua Pohjois-Koreassa, mutta tämä kirja kannatti kyllä lukea. Hyvää kertomakirjallisuutta todella erikoisesta aiheesta.

Melko tasapuolisesti mieleenpainuvimman paikasta kamppailee George R. R. Martinin Fevre Dream. Tämäkin kirja on ollut pitkään lukulistalla, muistaakseni Taikakirjaimien Raijan suosituksesta... kirja oli esillä kun keskustelimme 101 spefin helmen listasta.

Sain jossain vaiheessa lievän vampyyriallergian, joten Fevre Dream odotteli pinossa useamman vuoden. Nyt tempaisin sen matkalle mukaan ja vau - kyllä kannatti! Genren perinteitä nuodatteleva mutta erittäin ilmeikäs tarina sijoittuu jokilaivojen aikaan ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa.  Kapteeni Abner Marsh on mukavasti roheva tyyppi, ja vampyyrit juuri sopivasti traagisia.

Tykkäsin tästä enemmän kuin odotin. Yhtään kiinnostavaa naishahmoa kirjassa ei ole mutta tässä genressä en jaksa asiasta mussuttaa. Fevre Dreamissa oli tunnelmaa ja tyyliä.

Kolmas maininan arvoinen kirja tässä yhteydessä on Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa.  Jos en olisi jo lukenut aika monta mainiota Murakamia, olisin tästä varmaan ihan haltioissani. Maailmanloppu on hieno kirja; sen iskuvoimaa vain syö sijoittuminen johonkin asteikon keskivaiheille murakamiasteikollani. Katja on kuvannut tätä mainiosti.

Näiden lisäksi luin erinomaisen yhden historiakirjan ja kaksi dekkaria. Näistä on omat juttunsa tekeille, joten säästän sanomiseni myöhemmäksi.


***

Muita luettuja matkalta ja joulukuulta:

Arthur Miller (2011) Pure

Yksioikoisella tavalla vertauskuvallinen tarina Pariisista vähän ennen vallankumousta.  Insinööri Jean-Baptiste saa tehtäväkseen hävittää les Innocentsin hautausmaan ja kirkon keskellä Pariisia. Pariisin tavat ja tuttavuudet osoittautuvat yhtä järisyttäviksi nuoren miehen mielenrauhalle kuin löyhkäävä luiden sadonkorjuu.

Näin jälkikäteen ajatellen Millerin henkilöt ovat aika yksioikoisia ja ilmeisiäkin, mutta lukiessa henkilöt jaksoivat kiinnostaa. Miller ei nimittäin pura hahmojensa ajatuksia loppuun asti eikä selittele heiden tekemisiään; lukijalle jää tilaa havaita ja löytää itse. 

Ei ihan yhdentekevä – muttei myöskään yhtä vaikuttava kuin vaikkapa Hilary Mantelin A Place of Greater Safety.
Michael Robotham (2014) Life or Death 

Keskinkertaista nokkelampi tarina miehestä, joka pakenee vankilasta päivää ennen vapauttamistaan.
Robotham pyörittää kertomusta mukavasti ja pitää lukijan hereillä. Enimmäkseen tykkäsin. Pienikokoisuus tuntui vähän keinotekoiselta, noh, keinolta yksilöllistää FBI-agenttia, jolle muuten ei juuri yksilöllisiä ominaisuuksia siunaantunutkaan, mutta muissa hahmoissa oli riittävästi imua.

Kiinnosti ainakin sen verran, että voisin lukea jotain muutakin samalta tekijältä.

Remes Ilkka (2016) Jäätyvä helvetti

Ex-supomies Lari Vuori tekee taas pieniä ihmeitä kun Suomi joutuu hybridisotaan. Kirjan pelottavaa ydintä ei latista edes rasittava kieli.

Minna Lindgren (2014) Ehtoolehdon pakolaiset

Luettuani sarjan edellisen osan Kuolema ehtoolehdossa olin päättänyt lukea tämänkin, ja ostinkin kirjan jo ajat sitten. Lukeminen tuntui vain lykkääntyvän ja lykkääntyvän,  joten lopulta otin sen lomalukemiseksi ja sain kuin sainkin luettua. Ehtoolehdon tarina jatkuu jokseenkin samalla tyylillä, mutta ironiaa on vähemmän ja jahkaamista enemmän.Tällä kertaa ehtoolehtolaisia kohtaa tuo urbaanin suomalaisen kauhein luonnonkatastrofi: putkiremontti.

Haluaisin pitää näistä kirjoista enemmän, mutta kahden kirjan jälkeen on kai pakko myöntää, että näillä on taipumus jäädä minulla pitkille tauoille. Saatan jättää kolmannen osan väliin, vaikka Lindgrenin Sivistyksen turha painolasti onkin yksi kaikkien aikojen lemppareitani. Amma sai Pakolaisista enemmän irti.

Patricia Moyes (1971) Season of Snows and Sins

Jäi käteen lentokentän kirjanvaihtopisteeltä. Henry Tibbet ja hänen vaimonsa selvittävät murhaa Alpeilla. Takuuvarmaa Moyes-tyyliä. Tämän olen lukenut joskus aikaisemminkin mutta suomennoksena... ja loppuratkaisun olin onnellisesti jo unohtanut.

John Grisham (2015) Rogue Lawyer

Minulle on tullut sellainen tunne, että Grishameita on nykyään kahta lajia: niitä joita Grisham kirjoittaa itse ja sitten niitä joihin vaan on lyöty nimi päälle. Sycamore Row oli erinomainen romaani, mutta nyt olen lukenut kaksi todella surullista vähän-sinne-päin grishamia, joita en millään muotoa tahtoisi uskoa hänen omiksiin. Gray Mountain oli heikko esitys eikä Rogue Lawyer ole sen kummempi. Autossa toimistoa pitävä lakimies on sitä paitsi jo nähty. Pyh.

Philippa Gregory (2015) The Taming of the Queen

Gregoryn versio Katariina Parrin (Henrik VIII kuudes vaimo) tarinasta ei erityisesti innostanut, mutta ei myöskään pahemmin ärsyttänyt. Draaman käänteet olivat jo ennestään tuttuja. Henrik-tulkinta oli minun makuuni turhan alleviivaava.

S.J.Watson (2015) Kaksoiselämä (suomentanut Laura Beck)

Watsonin Before I go to Sleep oli minusta aikoinaan mainio jännäri, joten tartuin tähän uutuuteen suurin odotuksin. Valitettavasti Kaksoiselämä osoittautui aika tavalla tylsemmäksi, ehkä siksi etten onnistunut samaistumaan päähenkilöön juuri lainkaan. Uskomattomat juonenkiemurat eivät sinänsä haittaa - harva psykologiseksi trilleriksi kuvattu kirja on varsinaisesti uskottava -mutta yhdentekevä minäkertoja pilaa huvin jokseenkin täysin. Annika ei myöskään innostunut.

Paula Havaste (2015) Maan vihat

Tuulen vihojen jatko-osa jatkaa tarinaa tyydyttävästi. Jos tykkäsi Tuulen vihoista, tykkää luultavasti tästäkin. Siitä olen Hyllytontun kanssa samaa mieltä, että Larrin osuuden ovat vähän päälleliimattuja; Kertte jaksaisi kannattaa tarinaa ilman eksäänsäkin.

***

Vuosi 2015 oli heikonpuoleinen luku- ja bloggausvuosi. Satakunta kirjaa tuli kaikkiaan luettua, mutta blogiin ehti niistä murto-osa. Työt veivät ja vähän reissutkin. Ennuste vuodelle 2016 ei ole sekään kummoinen, sillä työssä on taas edessä uuden opettelua, onneksi tosin ihan mukavassa mielessä.

Ihanaa joka tapauksessa että on kirjat. Tällaista katsausta tehdessä huomaa taas, että miten paljon lukeminen antaa! Aina pääsee arkea karkuun jos on kirja.

Loppuun vielä kuva joulukuun lukumaisemista. Vaikka paluumatka pieleen ja laukku on vieläkin kateissa, kannatti tuolla käydä...

Oikein hyvää lukuvuotta 2016 kaikille!

Lukumaisemia Seyschelleiltä.

Hektinen heinäkuu

Lähikuvaa Finnconin scifikirppikseltä.

Heinäkuu on ollut yhtä hilpeää hulinaa. Oikein ihmettelen itseäni: miten paljon sitä pitää ohjelmaa olla? Olen tehnyt lomastani karusellin. Kirjaharrasteluakin ehti kertyä kiitettävästi, sillä osallistuin Kuopion bloggaajatapaamiseen, kävin katsomassa Kiasmassa Päin näköä! -näyttelyä, tutustuin Kansalliskirjastossa Kirjavaan keskiaikaan ja nautin pari päivää Finnconista Tampereella.

Kovassa lomasykkeessä on lukeminenkin ollut vähän huikentelevaista... en näemmä keskity kovin hyvin ja kevyempää kamaa on kertynyt listoille. Mutta ei se mitään. Hirveitä pettymyksiä ei ole joukossa ollut, vain enemmän tai vähemmän hyviä. Parhaan yllättäjän palkinnon saa heinäkuulta Watsonin Before I Go to Sleep, joka oli tismalleen niin hyvä kuin olin toivonutkin. Punahilkka taisi tehdä pysyvimmän vaikutuksen.

Luettu ja blogattu:

Märta Tikkanen: Punahilkka
Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat
Reetta Nieminen: Minna Canth: Kirjailija ja kauppias
Lois McMaster Bujold: Komarr, A Civil Campaign
Marko Kilpi: Kadotetut
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Seppo Jokinen: Hukan enkelit
Liz Williams: Aavekauppiaan tytär
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Suvi Ahola: Jos jättäisit minut

Luettu muttei blogattu:

Sirpa Kähkönen (2009) Neidonkenkä. Kähkösen Kuopio-sarja on ollut vähän kerrassaan luettavana, ja nyt tuli sysäys lukea tämä viimeisin ilmestynyt romaani, sillä kirjabloggaajien Kuopio-miitissä kierreltiin Kähkösen kirjojen tapahtumapaikoilla ja - jippii - seuraava osa, Hietakehto, on ilmestymässä tänä vuonna. Neidonkenkä on yhden päivän romaani ja sijoittuu kesäkuuhun 1942. Anna on esillä varsin vähän, mutta Juho Tiihonen ja Charlotta sitäkin enemmän. Uutena henkilönä näyttäytyy Marieke, natsien journalisti, joka tutustuu pohjoiseen liittolaismaahan. Tunnelma on tiivis ja kerronta hyvin kähkösmäistä. Vain muutaman kerran lipsahtaa ylisentimentaaliseksi, mutta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Ja hei - vihdoinkin, kerrankin! - minäkin tajusin osittain sen symbolisen tason; kätketyn metsän siimeksessä käyvät henkilöt yksi kerrallaan ammentamassa vettä syvistä lähteistä... Vahvasti psykologinen historiallinen romaani, tyylitelty ja tyylikäs. Koko sarjaa voi suositella. Kurkkaa Lumiomenan arvio täältä

Peter James (2011, alkuperäinen 2006) Kuolema katsoo kohti. Luin viime vuonna (?) yhden Peter Jamesin dekkarin, jonka klaustrofobisesta tunnelmasta tykkäsin. Jo silloin oli mielessä, että ylikomisario Roy Gracen tutkimuksiin varmaan tulee palattua vielä, ja nyt sattui mukavasti kaksi seuraavaa osaa käsille kirjastosta. Kuolema katsoo kohti kertoo virtuaalisen pervoyhteisön tarpeita palvelevan rikollisjengin raaoista teoista. Gracella on pientä romanssinalkua meneillään. Hyvä perusdekkari, etenkin uhkailujen kohteeksi joutuneen Brycen perheen ahdingossa oli vipuvoimaa. Järjellä ja tunteella -blogin Susakin on lukenut tämän.

Peter James (2011, alkuperäinen 2007). Kuolema ei riitä. Kolmas Roy Grace -dekkarini. Tässä seikkailussa kummastellaan murhaajaa, joka jättää uhriensa kasvoille kaasunaamarin. Tavallaan pidin tämän kirjan mutkikkaasta juonesta, mutta tavallaan se myös hajoitti lukemista, koska välillä oli aidosti hankala ymmärtää mitä tapahtui. Ja - mitenköhän tämän spoilaamatta sanoisi? - koska olin juuri lukenut myös Diane Setterfieldin kirjan Kolmastoista kertomus, juonielementtien samankaltaisuus huvitti ja ärsytti. Oikeasti - onko kaksosista tullut jo vähän klisee? Ja miksi ihmeessä kaikkien kaksosten kuvitellaan olevat identtisiä? Lisään vielä, että noin sivun 400 paikkeilla kuvittelin keksineeni mistä on kysymys, ja James onnistui silti pyöräyttämään kaiken vielä kerran ympäri. Siitä pisteet, vaikka ratkaisun uskottavuus onkin niin ja näin. Tämän - ja muutkin Peter Jamesit - on lukenut Leena Lumi.

Seppo Jokinen (2002). Piripolkka. Rakas komisario Koskinen, taas kerran, ja oikein mukavasti juuri niissä maisemissa, joissa liikuskelin heinäkuussa itsekin. Jopa Sori on nyt nähtynä, tosin vain ulkoa. Rikokset ovat surullisesti nuorten huumeidenkäyttöön liittyviä, mutta tarina kulkee napakasti ja Koskisen yksityiselämä on sopivasti koomista. Tykkään, edelleen. Hesarin arviossa moititaan luonnottomasta kielestä, mutta ei ainakaan minua vaivannut lukiessani.

Barbara Demick (2011, pokkari 2012). Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa. Guy Delislen Pjongjangin tähden on mieleni jo pitkään tehnyt lukea tämä Pohjois-Korean arkea käsittelevä kirja. Tekijä on amerikkalainen toimittaja, joka haastatteli rajan yli päässeitä loikkareita vuosikausia, ja kertoo tässä heidän tarinoitaan. Tärkeä, hyvä, kiinnostava aihe, ammattimainen toteutus. Hyvä reportaasikirja, esimerkiksi äskettäin lukemaani Putin-elämäkertaa vakuuttavampi. Omat tunnelmat ovat hyvin kaksijakoiset Suljetun maan jäljiltä. Olen iloinen, että tiedän enemmän, mutta samalla on paha olla. Taannoin oli puhetta blogeissakin siitä, että luemme historian verilöylyistä ja kauhistelemme niitä joukolla... jonkinlaisen true crime -tirkistelyn fiilis siinä on. Mutta mitäs se on kun lukee todellisesta, nykyisestä katastrofista, eikä ole mitään mitä asialle voi tehdä? Sosiaalipornoa? Äh. Joka tapauksessa seuraan ainakin entistä tarkemmin uutisointia Koreoiden suunnalta. Koko tilanne - mennyt, nykyinen ja luultavasti tulevakin - on absurdi ja kammottava yhtä aikaa. Suljetun maan on lukenut moni, linkitän nyt tähän Jorin arvion ja bonuksena vielä Lumiomenan. 

S. J. Watson (2011). Before I Go to Sleep. Tätä esikoistrilleriä on tainnut jo yksi ja toinen hehkuttaa, eikä syyttä ollenkaan. Jo lähtöasetelma on mieleenpainuva: kertoja on Christine, nainen, joka unohtaa joka yö menneisyytensä, aina uudestaan. Kirja kuvaa Christinen löytöretkeä omaan historiaansa ja nykyisyyteensä. Kuka hän on - ja miksi hän oikeastaan menettää muistinsa jatkuvasti? Keneen hän voi luottaa? Hyytävän hyvä jännäri: ovela idea ja tehokas toteutus. Oikea trilleriherkku. Tämä vakuutti (suomeksi) myös Kirjavinkkien Mikon.

Guy Delisle (2012). Jerusalem. Delislen sarjakuvista olen tykännyt kaikista tähän mennessä, eikä Jerusalem ole poikkeus. Mainio, mainio sarjakuva! Tyyli on tuttua, yksinkertaista mutta naiivilla tavalla yksityiskohtaista. Sanottava on enimmäkseen viivojen välissä ja viesti selkeän inhimillinen. Jotain uuttakin opin Israelin ja Palestiinan kysymyksestä tämän myötä. (Sellainen kapinallinen ajatus kävi parissa kohdassa mielessä, että joitain paloja olisi voinut jättää pois. Delisle on minusta Burma Chroniclesissa ja Jerusalemissa ihan pienen pikkuriikkisen sortunut omaan napaan tuijottamiseen, ylielämäkertomiseen. Mutta ei paljon.) Suurin osa kirjasta toimii loistavasti. Poliittinen ja inhimillinen syvyyspommi. Esimerkiksi kuvissa, joissa Delisle istuksii rantapäivästä nauttimassa kaverinsa ja lapsilauman kanssa pommituskoneita katsellen, on iskua. Kokonaisuus on hieno; tämä on ehdottomasti sellainen sarjakuva, jonka haluisin omaan hyllyyn, sillä tämä kestää useammankin lukukerran. Jos jostain löydän Pjongjangin kohtuuhintaan, nappaan senkin oitis.

Lisäksi ehdin lukea Anu Holopaisen Matkalaiset ja Maria Turtschaninoffin Arran, mutta yritän ehtiä kirjoittelemaan niistä ensi kuussa. Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinat ovat yhä vaiheessa, viimeinen osa on vielä kuuntelematta.

Kesken on edelleen - tai ehkä taas - kahdeksan tai yhdeksän muutakin kirjaa. Tutkiskelin nyt kuun vaihteessa sydäntäni ja yhden päätin lopullisesti hylätä.

Kesken jäi:

Dag Solstadin Romaani 1987. Halusin tutustua Solstadin kirjoihin, koska kuulemani mukaan Solstad ja Frode Grytten -niminen kirjailja ovat kuvanneet Oddaa, norjalaista pientä kaupunkia, jossa taannoin kävin. Olin utelias lukemaan oddalaisesta teollisuusyhteisöstä... mutta 1987 ei oikeastaan kerro siitä. En päässyt ihan niin pitkälle, että voisin varmasti sanoa mistä se kertoo, mutta sivuun 57 mennessä tarina on keskittynyt enimmäkseen toimittajanalun pyrkimyksiin ymmärtää suhdettaan paikallisliigan jalkapallojoukkueen menestykseen (tai sen puutteeseen), ja kaikella on jonkinlainen syvempi ulottuvuus... Teksti on sujuvaa ja vetävää ja klaustrofobisella tavalla hauskaa. Paikan ja tilanteen kuvaus on minusta sellaista hienosti rivien välistä paistavaa kerrontaa.

En vain yhtään onnistu kiinnostumaan, kun teema tuntuu kiertyvän enemmän ja enemmän nuoren miehen päänsisäisen maailman suuntaan. Ei, elämä on liian lyhyt... tämä on luultavasti hyvä kirja, mutta ei minun kirjani.

Ai niin - myös Murakamin Norwegian Wood lähti pitkälle tauolla. En oikein päässyt sen kanssa alkuun ilman että googlailin koko ajan musiikkivideoita. Kafka rannalla oli niin hieno, etten halunnut väkisin lukea tätä Murakamia; haluan pitää Kafkan maun muistissa ja ihastua seuraavaankiin. Lainasin Woodin sijaan tilalle Sputnikin, joka oli vapaana kirjastossa.

Kuukauden hakusana:

Hauskoja hakusanoja on riittänyt tällekin kuulle. Tykkäsin esimerkiksi seuraavista: pellavan loukutin, keltainen muovilautanen ja lyttynenäinen ihminen. Kutkuttava on myös hakusanayhdistelmä doris lessing, tomaattikeitto. Onkohan nobelistilla jokin erityisen hyvä resepti... vai onko tuo novellin nimi? Jotenkin tomaattikeitto ei tunnu riittävän tukevalta romaanin aiheeksi.

Kuukauden harhaisin haku koski kuitenkin kirjaa, jota en taatusti ole lukenut:

opel vectran korjauskirja

Hih, varmasti on hyvä ja käytännöllinen opus.


EDIT: linkit lisätty