Lyhyet vuodelta 2015 L - Ö

Sarah Lotz. The Three. Pikkuisen hajanainen trilleri lähtee upeasta alkuasetelmasta, miksaa uskontoa, politiikkaa ja kolmansia ulottuvuuksia, ja päättyy lievään lässähdykseen. Kiinnostavasti toteutettu kerronta kantoi hyvin.

Reijo Mäki. Ehtookellot. Äänikirja meni autoiluseurana, muttei tämä novellikokoelma ei nouse suosikiksi Mäen tuotannon joukossa.

Remes Ilkka: Jäätyvä helvetti
Ex-supomies Lari Vuori tekee taas pieniä ihmeitä kun Suomi joutuu hybridisotaan. Kirjan pelottavaa ydintä ei latista edes rasittava kieli.

Christian Rönnbacka: Julma
Porvoon poliisin kruunaamaton stand-up kuningas jahtaa pedofiileja; häntä taas jahtaavat tuontitappajat. Toimintapläjäys on äänikirjana mainiota siivousseuraa.

Lisa Scottoline. Killer Smile 
Mary pureutuu historialliseen rikokseen ja tulee (taas) lähes tapetuksi.

Lisa Scottoline. Think Twice
Bernie Rosato itse joutuu uhriksi tällä kertaa; perhe on pahin.

Lisa Scottoline. Accused
Mary iloitsee uraloikastaan ja murehtii avioitumista, mutta ehtii samalla selvittää Judyn kanssa vanhaa murhaa varakkaassa perheeessä. Asiakkaana pikkuvanha nerokas nörttityttö.

Lisa Scottoline. Betrayed
Tällä kertaa henkilökohtaiseen ja urakriisiin ajautuu yleensä Maryn passarina pelaava Judy, joka selvittää laittoman maahanmuuttajan kuolemaa.

Lisa Scottoline. Devil's Corner
Nuori huumeviraston syyttäjä ajaa kohti uraumpikujaa totuutta etsiessään; rakkaussolmut ratkotaan nopeammin kuin rikos.

Lisa Scottoline. Daddy's Girl
Opettaja oikeustieteellisessä tutustuu seksikkään kollegan opastuksella tosielämän rikollisiin ja itseensä.

Lisa Scottoline. Dirty Blond
Seksikäs tuomari tutkii pimeää puoltaan mutta murhaaja piileksii kirkkaassa päivänvalossa

Lisa Scottoline. Every Fifteen minutes
Vaihteeksi kiperään murhasotkuun ajautuu psykiatri, joka rakastaa kaikkein eniten pientä tytärtään.

Erik Axel Sund: Varjojen huone.
Trilogian kolmas osa purkaa bysanttilaisen rikosvyyhdin jokseenkin toimivasti. Ehdin silti jo vähän hyydähtää inhottavuuksissa piehtaroivaan tarinaan.

Erik Axl Sund. Lasiruumiit. Varistyttö-trilogian kirjoittajilta pukkaa uutta. Nuorten itsemurha-aaltoa käsittelevä dekkari kammottaa tehokkaasti mutta taitaa silti unohtua helposti. Ei näin synkkiä halua muistella. Lukemisteni historiaan tämä jää ensimmäisenä e-kirjalainani.

Donald Westlake. Minäkö vakooja!
Vanha kunnon Westlake. Tämä 60-luvun löytö on kieltämättä ikäisensä, mutta nautin siitä stereotypioista huolimatta. Tai ehkä niiden takia.

Stephen King: Revival ja muita helmikuun kirjoja

Helmikuuni näemmä loppui vasta hulppeasti maaliskuun puolella. Kuukausi olisi jäänyt kovin kirjaköyhäksi ilman hiihtolomaa... Mutta lomalainen ehtii lukeakin: ihan koko aikaa ei voi olla mäessä, eikä myöskään tuijotella maisemia, edes sellaisia kuin kuvassa.

Yksi lukemistani kirjoista* oli Stephen Kingin jo viime vuonna ilmestynyt Revival. King on minulle rakas kuin raita Marimekolle: oli itsestään selvää, että tämä on luettava.

Ja kyllä pappa vaan osaa! Silloinkin kun tarinan rakenne on vähän hutero (niin kuin tässä), kerronta melko löysää (niin kuin tässä) ja ideat jokseenkin käytettyjä (niin kuin tässä), King hanskaa lukijan koukuttamisen. Salaisuus on ihmisissä. Kingin hahmoihin kiintyy ja heistä kiinnostuu, vaikka he eivät omaan makuun olisikaan. Tässä kirjassa en oikeastaan pitänyt kenestäkään, mutta silti oli vaikea laittaa kirjaa sivuun.

Suosittelen faneille ja pienellä varauksella muillekin, vaikka Morre olikin varsin pettynyt. Tämä ei missään nimessä ole parasta Kingiä... mutta heikompi King hakkaa monen muun huippusuoritukset.

Revivalin tarina alkaa pienen pojan hiekkaleikeillä ja päättyy, noh, sitä ei ehkä kannata sanoa, vaikka loppuhuipennus ei ollut minusta kummoinenkaan. Yksi Revivalin selkeä teema on addiktio, jota King on jo pureksinyt (tehokaammin) mm. Hohdossa ja sen jatko-osassa. Kirpakammin ja ehkä tuoreemmin King tarttuu toiseen teemaansa: uskoon, uskontoon ja niistä hyötymiseen.

Aloinkin Revivalin myötä miettiä, onko länsimaissa noussut viime vuosina jokin patoutuma pintaan, kun kovin moni kirja viime vuosina lukemani kirja tuntuu joko suoraan käsittelevän uskonnollisia teemoja tai sivuavan niitä. Ehkä meillä humanistiskapitalistisilla kulutusyksiköillä on salattua tarvetta pohtia suhdettamme uskomiseen?

Tämän ajatuksen nosti varmaan esiin toinen helmikuussa lukemani kirja, Sarah Lotzin The Three. Siitä pääsenkin sujuvasti muihin helmikuun kirjoihin:

Sarah Lotz. The Three. Pikkuisen hajanainen trilleri lähtee upeasta alkuasetelmasta, miksaa uskontoa, politiikkaa ja kolmansia ulottuvuuksia, ja päättyy lievään lässähdykseen. Kiinnostavasti toteutettu kerronta kantoi hyvin. The Independentin David Barnettin mielestä hittiainesta. Itse ostin.

Jouni Hynynen. Rakkaudella Hynynen. Äänikirja. Muusikko puuskahtelee ja murisee, ajoittain hauskasti. Ei voi suositella salibandyn pelaajille tai asiat vakavasti ottaville ihmisille. Lystikkäänä yksityiskohtana pitää mainita kirjoittajan itsesensuuri: Hynynen nimittäin omaa tekstiään tulkitessaan pariin otteeseen toteaa mitä p****aa tämä on, en mä tätä lue ja hyppää seuraavaan kolumniin. Kirja oli jäänyt mieleeni Tessan blogijutusta. Kirjastosta.

Christoffer Carlsson. Varjot. Traumaattisesta lähiönuoruudesta poliisinuralle ulottunut Leo etsii uraumpikujassa entisyyttään. Sitä edustaa kirjassa narkkaripahis-Grim. Ruotsalaispsykologisen dekkarin tyylille uskollisesti Varjot pursuaa ymmärrystä kaikille. Silti enimmäkseen hyvää luettavaa.  Mummo matkalla tykkäsi. Pyytämätön arvostelukappale.

Erik Axl Sund. Lasiruumiit. Varistyttö-trilogian kirjoittajilta pukkaa uutta. Nuorten itsemurha-aaltoa käsittelevä dekkari kammottaa tehokkaasti mutta taitaa silti unohtua helposti. Ei näin synkkiä halua muistella. Lukemisteni historiaan tämä jää ensimmäisenä e-kirjalainani. Kiitos vaan vinkistä Seinäjoen kirjaston facebook-sivulle!

Tuomas Kyrö. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ensimmäistä kertaa kuuntelin Mielensäpahoittajaa äänikirjana. Antti Litja lukijana lunasti kaikki odotukset. Vanhan jäärän ajatuksissa on mukavasti omintakeisuutta ja sanailuhan on tutusti sujuvaa. Silti, jos rehellinen olen... niin välillä vähän tylsistytti. Hyvää automatkaseuraa kumminkin! Kirsikin kuunteli tämän Elisan äänikirjana. Itse ostin.

Sokerina pohjalla vielä toinenkin King:

Stephen King. Joyland. Nostalgista tyylittelyä hyödyntävässä Hard Case Crime -sarjassa ilmestynyt Joyland epäilytti alkujaan, mutta osoittautui oikeastaan aika mainioksi. Kuten Mr. Mercedes jo osoitti, King osaa kirjoittaa dekkarigenressäkin. Joylandissa on rakkautta, nuoruutta, nuorta rakkautta ja murhaa. Myös kummitusten ystäville löytyy pientä kevyttä pureskeltavaa. Ammattitaidolla toteutettu lyhyt romaani ja ehkä sopiva King-intro kauhukammoisille. Linkitänpä kuitenkin täysin päinvastaiseen näkemykseen: ComicAlly-blogissa tämä haukutaan niin hauskasti että melkein muutin mieleni koko Joylandin suhteen! Itse ostin.

*Tai siis ei-kirjoista. E-kirjathan eivät olekaan kirjoja, tietää EU.

Digitaalinen tammikuu

Tammikuu vierähti työn ja tautien parissa, mutta luettuakin tuli jokunen kirja. Ääni- ja sähkökirjat ovat olleet vahvoilla. Äänikirjoja tuli kuunneltua loppuun kaksi, ja varsinaisesti lukemalla luetuista kirjoista (kahdeksan) ylivoimaisesti suuri osa (kuusi) oli e-kirjoja. Onko tämä lopun alkua? Luovunko kohta kirjahyllystäni?

Nääh. Tilastoharha.

Luettu ja blogattu:

Nnedi Okorafor: Lagoon
Alan Bradley: Piiraan maku makea


Luettu muttei blogattu:

Erik Axel Sund: Varjojen huone.

Trilogian kolmas osa purkaa bysanttilaisen rikosvyyhdin jokseenkin toimivasti. Ehdin silti jo vähän hyydähtää inhottavuuksissa piehtaroivaan tarinaan.

Stephanie Barron: Jane and the Barque of Frailty 

Jane on Lontoossa ja valmistelee Sense and Sensibilityn julkaisua. Puuhia häiritsevät venäläisen prinsessa karmea kuolema ja veljen vaimon taipumus hankkiutua vaikeuksiin.

Stephanie Barron: Jane and the Madness of Lord Byron
Jane matkustaa surevan veljensä kanssa Brightoniin, nauttii kirjallisen työnsä hedelmistä ja tapaa aikansa kuuluisuuksia. Byronin ohella inspiraatiota ovat tarjonneet Northanger Abbeyn hahmot.

Stephanie Barron: Jane and the Canterbury Tale
Häiden jälkeisenä aamuna löydetään ruumis. Hyviä tapoja uhmaavat tällä kertaa etsivä-kirjailijan lisäksi merimiesbaronetti, juopunut korttihai ja kunnianhimoinen äiti.

Stephanie Barron: Jane and the Twelve Days of Christmas
Keskinäppärälle juonelle antavat maustetta brittiläiset juhlaperinteet, salakäytävät ja Janen uusi kypsän iän ihastus.

(Ja tähän nämä Luojan kiitos loppuivat! Oli näemmä pakko lukea kaikki, vaikka Austenin kirjojen dialogin lainailu kronologisesti järjettömissä paikoissa hiersikin toisinaan.)

Christian Rönnbacka: Julma
Porvoon poliisin kruunaamaton stand-up kuningas jahtaa pedofiileja; häntä taas jahtaavat tuontitappajat. Toimintapläjäys on äänikirjana mainiota siivousseuraa. Kirsi on tunnustanut menettäneensä sydämensä komealle komisariolle.

Jane Austen: Pride and Prejudice
Joskus ei voi muuta kuin lukea tämän uudestaan. Elizabeth ja Darcy saivat taas toisensa.

Sophie Kinsella: Hääyöaie
Kirjan nimi on hieno kunnianosoitus suomen vokaalisoinnulle ja kuvaa hyvin sisältöäkin. Siskosten ongelmallisia ihmissuhteita setvivä hicklit-hilpeily yltyy ajoittain farssiksi asti. Hauska vaikka aavistuksen toisteinen tarina miellytti myös Norkkua.

Kaikki kirjat olivat itse ostettuja tai kirjastosta lainattuja.

Joulukuun kootut

Juhlistan tällä kertaa uutta vuotta yllä olevalla kuvalla, joka saa selittää miksen ehtinyt tehdä minkäänlaisia tilastoja menneestä vuodesta... Kolmannes joulukuusta meni laiskan lämpimissä merkeissä, eikä kyllä harmita yhtään.

Ehkä tilastojen puute ei ole kuolemaksi kumminkaan. Olen muutenkin ajatellut jatkossa vähän rikkoa blogirutiinejani. Aikaa on bloggaamiseen käytössä ensi vuonna vielä vähemmän kuin menneenä. Käytän sen mitä on mieluummin muuhun kuin tarkkoihin listauksiin vuosilukuineen ja linkkeineen; koitan keskittyä enemmän sellaiseen, mikä itsestäni tuntuu mielekkäältä: sykähdyttävien lukuelämysten käsittelyyn, raivostuttaviin kirjoihin, tarinoihin joista en pääse eroon paitsi kertomalla niistä eteenpäin.

Menneiden muistoksi vielä viimeinen kuukauden kooste siis! Kuukauden yllättäjä oli Stephanie Barronin Jane Austen Mysteries -sarja, johon jäin huomaamattani loukkuun. Jonkinlainen kirjallinen perunalastuefekti siinä tapahtui. Yhden luettuani huomasin haluavani lukea vielä seuraavankin, vaikka ravintoarvo on nolla ja nälkä jää...

Parasta elämystä ei silti tarvitse arvuutella - se on ilman muuta Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät.  Jos et ole vielä lukenut, harkitse ainakin.

Luettu ja blogattu:

Mary Shelley: Frankenstein
Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät

Luettu muttei blogattu:*

Erik Axl Sund. 2014. Unissakulkija. Kirjastosta. Trilogian väliosa, Varistytön jälkeen ja ennen Varjojen huonetta, jota jonotan kirjastosta. Ruumiita piisaa ja lasten hyväksikäytön kuvaus saa aikaan lievän kuvotuksen tunteen. Pakko lukea kolmaskin osa, siinä määrin kuvioon on jo ehtinyt uppoutua.

Thomas Erikson. 2014. Pelonkylväjät. Ekirja, elisalta. Tiheätunnelmainen kirja, kiinnostavia kääntietä. Konsultti Alex King auttaa setvimään murhien sarjaa ja freelancejournalistin katoamista. Mukana on yksi vuorenkokoinen yhteensattuma, mutta sen verran hyvin kyydissä viihtyy että menkööt. Käyttäytymistieteiden soveltaminen taitaa olla helpompaa kirjassa kuin käytännössä, mutta tykkäsin silti. Kirjavinkeissä tämän luki Juha.

Faye Kellerman. 2014. Murder 101. Itse ostin. Tässä Decker & Lazarus -osassa Peter Decker on jo eläkkeellä LAPD:ltä ja on muuttanut Rinan kanssa pikkukaupunkiin kevyempiin poliisitöihin. Mielenkarvautta hänelle tuottaa etuoikeutettu ja nenäkäs rikas poikarukka, joka isäänsä kiusatakseen on värväytynyt poliisivoimiin. Decker ja Rina opettavat hänelle ihmistapoja samalla kun ratkotaan taidevarkauksia ja niistä seuranneita murhia. Kelpasi lomalukemiseksi mutta ei sarjan parhaasta päästä...  Tässä linkki positiivisempaan selostukseen.

Tatiana de Rosnay. 2014. Nimeni on Sarah. Saatu kamulta. Toisen maailmansodan juutalaisvainoja ja aviokriiseiä vuosituhannen alun Pariisissa. Aavistuksen laskelmoidun oloinen romaani onnistuu kumminkin viidyttämään ja pikkuisen, ehkä, melkein itkettämäänkin. Tai sitten merituuli sai vaan silmät vuotamaan lopussa. Kirjabrunssilla loppu todettiin nössöksi.

Lyndsay Faye. 2013. Seven for a Secret. Itse ostin. 1840-luvun New Yorkiin sijoittuva dekkari kertoo kaupungin vastaperustettuihin poliisivoimiin hommiin päässeestä entisestä baarimikosta (Timothy) ja hänen demokraattisessa puolueessa puuhavasta veljestään (Valentine). Tim, teräväpäinen ja tarkka havainnoija, toimii poliisijohdon erikoisapulaisena. Poliisivoimien erikoinen alkutaival on kirjalle kiehtova tausta, mutta varsinainen mysteeri kytkeytyy orjakaupan lieveilmiöihin. Vaikka pohjoisvaltioissa ei orjuutta tunneta, ei pohjoisvaltioissakaan vapaana syntynyt voi elellä turvallisin mielin jos syntyperä on väärä. Niin kuin 12 Years a Slave -elokuvassa kuvataan, siepataan vapaita kansalaisia jatkuvasti orjuuteen. Kirja oli oikein mainio lukuunottamatta pientä ylisentimentaalisuutta. Faye on kirjoittanut ainakin yhden aiemmin kirjan saman henkilön seikkailuista; ehkä sekin pitää hommata. Seven kelpasi myös popmatters-blogissa.

Stephanie Barron. Jane Austen mysteries. Osat 1-8.  

The Unpleasantness at Scargrave Manor.

The Man of Cloth.

The Wandering Eye.

The Genius of the Place.

The Stillroom Maid.

The Prisoner of Wool House.

The Ghosts of Netley.

His Lordship's Legacy.

E-kirjoja, itse ostin. Nämä Barronin romaanit kuvaavat (usko-tai-älä) Jane Austenia harrastajaetsivänä. Törmäsin konseptiin Norkun luukussa kirjabloggaajien joulukalenterissa ja jäin pikkuisen kiinni. Itse mysteerit ovat aika keskinkertaisia, mutta ajankuva ja viittaukset Janen elämän todellisiin tapahtumiin ovat jaksaneet kannatella kiinnostusta. Austen on sikäli helppo kohde tällaiselle kierrätykselle, sillä hänen arjestaan tiedetään varsin vähän. Helppoa luettavaa, sopivan höttöä. Näitä ei tosin kehtaa suositella kuin Austenin (ja dekkareiden) rennoille umpifaneille, sellaisille jotka eivät ota asioita liian vakavasti. Olen aika varma, että todellisessa elämässä Austen ei olisi toiminut ihan näiden romaanien tyyliin.

Jack McDevitt. 2007. Cauldron. Tarina matkasta Linnunradan keskustaan kertoo avaruusinnon hiipumisesta ja uudelleen käynnistelystä. Kirja on väläyksittäin hyvä mutta hidas alkupuolisko hyydyttää. Myös Bookwyrm pettyi.

James Rollins. 2014. The Sixth Extinction. Epäuskottava mutta kieltämättä toiminnantäytteinen tarina sisältää vaihtoehtoisia ekosysteemejä, geenimanipulointikauhua, überrikkaan ekoterroristin, lukemattomia tulitaisteluja, romansseja ja uskollisen koiran... B-leffan käsikirjoitus romaanimuodossa? Glen Seeber on eri mieltä, on kuulema page-turner ja all-nighter.
 

Tiina Raevaara. 2014. Laukaisu. Kirjastosta. Aiheensa tähden kohua herättänyt pieni romaani oli tiheätunnelmainen mutta ei varsinaisesti riipaissut. Tämän on lukenut moni, mm. Jori.

Toni Morrison. 2014. Koti. Äänikirja, kirjastosta. Armottoman hyvä pienoisromaani kuvaa sotaveteraanin sopeutumattomuuskokemuksia mutta kertoo enemmästä. Kirsikin tykkäsi. 

Kesken jäi:

Bruce Holsinger. 2014. A Burnable book. Salapoliisihommia 1380-luvun Lontoossa. Kiinnsotuin tästä kamalasti ajankohdan takia - henkilögalleriaan kuuluvat mm. John of Gaunt ja hänen huonomaineinen rakastajattarensa Kathrine Swynford. Mutta ei... Tämä kirja ei jotenkin napannut yhtään. Kieli tuntui hankalalta ja päähenkilö väkinäiseltä ja juonen rakennus lähti junnaten liikkeelle. Ei kiinnostanut edes sen vertaa, että olisin jaksanut kantaa kotiin. Toivottavasti löytää paremman lukijan hotellin hyllyllä. NYTimesin arvio ei sekään kuulosta villin innostuneelta.

Lisäksi tuli luettua John Scalzin Lock In, josta yritän kirjoittaa vielä lähipäivinä, olkoonkin että vuosi pääsi ensin vaihtumaan.
 

Antoisaa ja onnellista uutta vuotta itse kullekin!

*Listaa piti päivittää jälkikäteen, sillä lomalla tuli luettua enemmän kirjoja kuin muistinkaan. Hyvä näin!

Erik Axl Sund: Varistyttö

Kuva: Otava

Tämä kirja on jostain blogista jäänyt mieleeni, sillä kun näin sen kirjastossa pikalainana tarjolla, oli pakko napata mukaan. Sitä paitsi Varistytön kansi on kiehtovan ikoninen. Takakannen arviositaatti, jonka mukaan tämä pyyhkii lattia Stieg Larssonilla, vaikutti sekin... sillä minusta Stieg Larssonilla ei ainakaan kovin likaista ja märkää lattiaa pitäisi pyyhkiä, olkoonkin etten totaalisesti Millenium-trilogiasta jaksanut intoutua.

Varistytössä on kaksi ja puoli tarinalinjaa. Ensimmäisessä rikoskomisario Jeanette selvittää sarjaa lapsenmurhia, jossa uhrit ovat nimettömiä ja historiattomia. Toisessa psykologi Sofia yrittää ymmärtää traumatisoituja lapsia ja itseään. Puolikkaassa Jeanette seuraa avioliittonsa luhistumista.

Kaikki linjat jaksavat kiinnostaa, sillä Sund palastelee kirjansa juonikkaasti ja pitää lukijan sopivan hämmentyneessä mielentilassa. Sirpaleita saa asetella päässään monenlaisiin asentoihin ennen kuin kokonaisuus vähitellen valkenee.

Minulle juoni oli kieltämättä vähän, noh, liiankin mielikuvituksellinen, mutta eipä kai kaikkien dekkareiden tarvitse niin jumalattoman realistisia olla. Kun haluan vähän yhteiskunnallisempaa ja tylymmin arkista, voin aina palata Arne Dahlin ja hänen hengenheimolaistensa pariin. Sundin Varistyttö on toimiva tarina hulluudesta ja väkivallasta. Siinä sivussa se on myös melko uskottava kuvaus ihmissuhteista... Jouduin oikein miettimään miksi olen tätä mieltä, koska mitään maata mullistavaa Sund ei loppujen lopuksi tarjoa, eikä kielikään ole järisyttävää.

Syy on varmaan siinä, että Sundin henkilöt ovat tunteistaan irrallaan ja vieraantuneita. Joskus ajattelen, että Jonathan Franzenin kaltaisten taidokkaiden kirjailijoiden maalailemat syvät, vivahteikkaat kuvaukset tunteista ovat aidompia kuvauksina kuin tunteina; elämässä tunteita (valitettavan?) harvoin tulee palasteltua kovin perusteellisesti edes sisäisesti. Vahva, yksityiskohtainen taustoitus välittää tunteen hyvin... tyyliin "tältä tuosta henkilöstä tuntuu"... mutta se ei välttämättä vastaa sitä miltä tunnetilanteet tuntuvat.

Äh, en selitä tätä kovin hyvin. Aloitan alusta.

Usein huomaan, etten tiedä mitä ajattelen ennen kuin olen yrittänyt pukea ajatukseni sanoiksi. Erik Axl Sund sai minut miettimään, tiedänkö mitä tunnen ennen kuin näen mitä tunteelle teen. Epäilen, että enemmän tunteet realisoituvat tekojen kautta myös sisäisessä todellisuudessa - kysymyksinä, joita kysymme tai jätämme kysymättä; valintoina, joita teemme kun rakennamme agendaamme. Tunteet kiteytyvät kuin sadepisarat pienten yksittäisten asioiden ympärille. Tällaisia kiteytyksiä Sund käyttää taiten, haaskaamatta niihin liikaa sanoja.

Kas tässä sitaatti kohtauksesta, jossa Jeanette on miehensä kanssa ravintolassa:

Jeanette tajusi, että Åke ikävystytti häntä. Hän yritti vaihtaa puheenaihetta, mutta Åke ei vaikuttanut kiinnostuneelta, ja hän tajusi, että luultavasti hänkin ikävystytti Åkea. 

Tunnin kuluttua Jeanette saattoi todeta, että ruoka oli itse asiassa ainoa asia josta he olivat puhuneet, eikä sekään ollut muuta kuin uusinta keskustelusta, jonka he olivat käyneet varmasti kymmenen kertaa aiemmin, viisitoista vuotta sitten. 

Pysähtyneisyys, hän ajatteli ja katseli Åkea. (s. 192)

Tulinpa kirjoittaneeksi melkein koko jutun jostain muusta kuin itse kirjasta, ja lainauskin liittyy taustajuoneen. Ups. Muistutan siis lopuksi varmuuden vuoksi, että tämä on ensisijaisesti vetävä mutta rankka tarina väkivallasta ja hulluudesta... ja sen verran hyvä, että kakkososakin on ehdottomasti luettava. Ei kumminkaan sovi ihan herkimmille sieluille.

Erik Axl Sund (2014). Varistyttö. Otava. Suomentanut Kari Koski. 978-951-1-27183-3.

Arvioita:
Kirsi Kirjanurkassaan totesi synkäksi mutta koukuttavaksi
Leena Lumi kiteyttää sanoin vapaa pudotus pimeään - hyvin sanottu!
Taika Kirjasfäärissä haistoi hyvän tekniikan alta pientä markkinoinnillista laskelmointia.