| Kuva/Kannen kuva: Tammi/Honi Werner |
Menestyskirjailija Vida Winter on armoitettu tarinankertoja. Hän on kertonut elämäntarinansakin, mutta niin monella eri tavalla niin monelle eri ihmisille, että kukaan ei tiedä hänestä mitään. Onko tarujen kaivossa enää totuuden tippaakaaan? Parhaiden tarinoitsijoiden perinteiseen tyyliin Vida purkaa todellisen tarinansa pala kerrallaan ja oikeassa järjestyksessä. Hänen kuulijansa ja elämäkerturinsa on antikvariaatin syrjäänvetäytyvä kasvatti Margaret Lean, jonka elämää varjostaa vanha, salattu trauma. Setterfield noudattaa hyvää tapaa ja molempien naisten mysteerit ratkeavat, kunhan mutkikas polku on kuljettu loppuun asti.
Kertomuksen pokkaripainos osui näkökenttään pientä kuopiolaista kirjakauppaa peratessani. Nappasin sen matkaan ja luin kesäreissuillani paloittain. Liekö paloittelu vaikuttanut vaikutelmiin, mutta vähän kepeäksi jäi käsitys Kertomuksesta. Goottisromanttinen vaeltelu raunioituvassa kartanossa ja pölyisessä antikvariaatissa on tietysti kirjanystävälle übercoolia kamaa noin periaatteessa, ja kaksosten äitiä Kertomuksen mutkikkaan sisarusdynamiikan olisi kuulunut kiinnostaa. Silti peräti kolme eri opusta ajoi ohi Setterfieldistä ennen kuin pääsin sen loppuun.
Lukuviihdettä, ja ihan hyvää sellaista, mutta ei oikein tempaissut, ei ainakaan tässä ja nyt. Kuin olisi vatkattu yhteen V. C. Andrewsia ja Geraldine Brooksia ja maustettu tulos ripauksella Sarah Watersia.
Kokonaisuus on taidokas, juoni on sinänsä toimiva, ja tekstissä on muutama hieno kohta, kirjallisuusviitteet ovat aina mukavia... mutta lukukokemus jäi silti aika yhdentekeväksi. En onnistunut kiinnostumaan henkilöistä. He tuntuivat arkkityyppisiltä ja jäivät melko, kröhm, lennokkaan juonen varjoon.
Mutta tuli tämä silti luettua loppuun, eikä kokemus mitenkään tuskallinen ollut, joten ehkä kehtaan tätä suositella kesäpalaksi kirjoja rakastaville, etenkin niille, joita brittiläinen gotiikka ja kirjailjaelämä ja kaksosdraamat kiehtovat. Otankin lukunäytteeksi kohdan, josta itse pidin erityisesti:
- Elämä on komposti.
[--] Se jota toiset kutsuvat mielikuvitukseksi, on minulle kompostikasa. Aina silloin tällöin otan jostain idean, työnnän sen kompostimultaan ja odotan. Idea saa ravintonsa tummasta massasta, joka on syntynyt aiemmasta elämästä. Se ottaa siitä energiansa. Se itää. Juurtuu. Kasvattaa versot. Ja niin edespäin kunnes jonakin kauniina päivänä minulla on valmis tarina, tai romaani.
Nyökkäsin, pidin rinnastuksesta.
- Lukijat, neiti Winter jatkoi, - ovat narrattavissa. He uskovat, että kaikki mitä kirjoitetaan, on omaelämänkerrallista. Niin onkin, mutta toisin kuin he luulevat. Kirjailijan elämän täytyy ehtiä maatua ennen kuin sitä voi käyttää kaunokirjallisen teoksen raaka-aineena. [--] (s. 53)Diane Setterfield. Kolmastoista kertomus. Tammi. Suomentanut Salme Moksunen. 4. painos (1. suomenkielinen painos 2007). ISBN 978-951-31-5126-3.
Arvioita:
Joni Kirjavinkeissä
Morre Morren maailmassa
Liisa Luetut, lukemattomat -blogissa
Leena Lumi blogissaan