Jukka Parkkinen: Vaivautunut seikkailija

Lukupiirimme poimi syksyn viimeiseksi kirjailijaksi Jukka Parkkisen. Tuttu tekijä: Suvi Kinos ja hänen hupaisat enonsa viihdyttivät muutaman kirjan verran vuosi sitten marraskuussa ja joulukuussa. Vaivautunut seikkailija ei ole Suvi Kinos -romaani vaan aikuisten komedia, mutta sävyssä on jotain tuttua.

[--] Hän oli hereillä, paikkakunta oli Rovaniemi, kuten asemarakennuksen oven yläpuolinen teksti vahvisti, kello oli puoli kymmenen aamupäivällä, oli syyskuun alku ja puut olivat kääntymässä keltaiseen. Mutta mitä hittoa hänellä oli tekemistä täällä? Ja kuka oli tuo tiukkapipoinen nainen, jota hän ei ollut nähnyt koskaan, ei edes unissaan, ainakaan tätä ennen? (s. 20)

Vaivautunut seikkailija kuvaa vientipäällikkö Mikko Rantasen huimaa Lapin matkaa. Alkupisteenä on epäonnistunut kauppa, jonka seurauksena Rantanen päätyy Rovaniemelle kuorsaavan sairaanhoitajan seuralaiseksi ja lopulta ase kourassa itärajan taakse. Tapahtumat ryöpsähtelevät sinne tänne raikkaasti roiskien kuin hilpeä keväinen tunturipuro vaikka syksyä eletäänkin. Lopussa pahat saavat palkkansa ja osapuilleen hyvät osapuilleen omansa.

Henkilökuvaus nojaa enimmäkseen tunnettuihin arkkityyppeihin. On dementoitunutta mummelia ja sotahullua vaaria ja turhamaista missiä ja kaikkivaltiasta vahtimestaria ja ahneita ansiottomia sukulaisia. Tuttuus ei sinänsä haittaa, sillä toteutus on tehty pilke silmäkulmassa. Parkkisen hyvä puoli on, että hän ei ota itseään niin vakavasti, ettei voisi leikkiä kliseillä. Heh, legotkin ovat aika tylsiä, jos asiaa oikein ajattelee, yksi palikka on samanlainen kuin seuraavakin, mutta kaikkea kivaa niistä voi silti rakentaa. Pidin Seikkailijassa ikäkriisin käsittelystä. Päähenkilöiden keski-ikäinen kakaramaisuus tuntuu tutulta!

Parkkisen teksti on yhtä aikaa irvileukaista ja lämminhenkistä; hän ikään kuin sanoo, että hassujahan me ihmiset ollaan, mutta ei se haittaa jos sydän on paikallaan. Tulee sellainen olo, että nauraa hahmojen kanssa enemmän kuin hahmoille. Kaikuja Arto Paasilinnasta? Ehkä. Parkkisen tyyli ei ole yhtä tehokasta ja omaleimaista mutta toimivaa silti.

Kerronnan rakentamisesta annan kyllä pieniä risuja; esimerkiksi alku oli minusta kehnohko eikä oikein imenyt mukaansa. (Alkuluvun voi lukea täältä, testaa itse josko nappaa!) Olin jo pitkälle yli 50 sivun ennen kuin varsinaisesti kiinnostuin tarinasta. Olisi saattanut jäädä kesken, jos kirjailija ei olisi ollut ennestään tuttu. Mutta alkuun päästyäni viihdyin hyvin. Sujuva sanailu ja rento ote kantavat kyllä, jos lukija ei pane pahakseen ajoittaisia kömpelyyksiä ja kuluneisuuksia. Esimerkiksi juoman kurkkuun kulauttaminen ja helpotuksesta huokaiseminen ovat vähän, noh, tuttuja ilmauksia.

Silti, hyvää viihdettä veijariromaanien ystäville... ja paikka paikoin hyvinkin terävää tekstiä. Esimerkiksi nimen takana oleva kaksoismerkitys on näppärä sanaleikki ja vetoaa ainakin meikäläisen kypsymättömään huumorintajuun.

(Hmm... voisikohan tätä suositella teekkareille vaikka päähenkilö on kauppatieteiden maisteri?)

EDIT: pitää vielä lisätä pari lukupiiriläisten mainiota huomiota, nämä allekirjoitan itsekin täysin: Seikkailijasta saisi mainion kotimaisen sähläyselokuvan (ehdotamme pääosaan Aku Hirviniemeä ja ohjaajaksi jotain Speden henkistä sukulaista) ja kirjana se voi sopia sellaisellekin, joka ei muuten paljon lue. 

Jukka Parkkinen (1997). Vaivautunut seikkailija. WSOY. 951-0-22207-0.

Arvioita:
En löytänyt, vinkatkaa jos tiedätte!

Joulukuun valot

Lukuvalot ovat loistaneet tässä kuussa enimmäkseen pimeään. Vihreä ruoho ei jotenkin ilahduta tähän aikaan vuodesta. Onneksi kirjoihin upotessaan voi unohtaa kurjat ulkokelit.

Joulukuussa olen panostanut kotimaisiin, sillä kirin Blogistanian Finlandian vuoksi mahdollisimman monta sellaista uutuutta, jotka halusin erityisesti lukea. Puuttumaan jäivät oikeastaan vain Linturin ja Liksomin tuoreet romaanit, mutta ehkäpä myöhemmin saan nekin käsiini. Kirjojen kokonaismääräksi tuli 25, lisäksi luin neljä hyvää sarjakuvaa. Kirjojen kotimaisuusaste nousi 56 prosenttiin - äärimmäisen sinivalkoista meikäläiselle.

Luettu ja blogattu:

Lionel Shriver: Jonnekin pois
Anna-Leena Härkönen: Vääränlainen mies
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Art Spiegelman: Maus
Laura Gustafsson: Huorasatu
Arto Salminen: Varasto
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
Henri Troyat: Catherine the Great
Satu Taskinen: Täydellinen paisti
Karo Hämäläinen: Erottaja
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Luettu muttei blogattu:

Jukka Parkkinen (1999). Suvi Kinos ja puuttuva rengas.
Jukka Parkkinen (1999). Suvi Kinos ja elämän eväät.
Jukka Parkkinen (2006). Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä.
Kun kerran kuulin, että näitä Suvi Kinos -kirjoja on lisää, pitihän nekin lainata. Nopealukuisia, hauskoja, hyvää välipala-ainesta kaikille sanaleikkien ystäville. Edelleen mietin, mikä mahtaa olla kohderyhmä... mutta minulla ainakin oli ihan hauskaa. Isoisän elämä ei tosin huvittanut yhtä paljon kuin aiemmat, Turakaisen suurperheen vaiheisiin keskittyvät osat.

Faye Kellerman (2010). Hangman.
Olen vuosien mittaan lukenut melkein kaikki Peter Decker / Rina Lazarus -dekkarit, jotka Faye Kellerman on kirjoittanut. Hangman oli mielestäni heikommasta päästä. Sarjan alussa sain näistä ylipäätään enemmän irti, löytäretkenä ortodoksijuutalaisten erikoiseen kulttuuriin ja sen sovelluksiin USA:ssa.

Sara Gruen (2009). Vettä elefanteille.
Tätä suositteli lämpimästi yksi lukupiirikamuni. Ysikymppinen vanhus riutuu laitoksessa hiutaleiksi hajoavan ihmisarvonsa kanssa. Tarinan action on kuitenkin hänen muistoissaan; ankean nykyisyyden asemesta Jacob katsoo menneeseen, suuren laman aikaan, jolloin hän kiersi maata sirkusjunan mukana ja tapasi kauniin Marleenan. Mitähän tästä sanoisi? Hyvä lukuromaani, mielenkiintoinen miljöö, loppuratkaisu aavistuksen ylisöpö. Hyvän mielen kirja, kaiken kaikkiaan. Tästä on kirjoitellut mm. Naakku.

Mike Carey, Peter Gross, Vinc Locke & Al Davison (2011). The Unwritten 4: Leviathan.
Ja tietysti ensin piti lukea uudestaan osat 1 - 3. Leviathanissa harmitti, että Moby Dick on lukematta, siinä määrin vahvasti kirjan mukana eletään. Ehkä pitäisi oikeasti lukea sekin. Mutta monta muutakin klassikkoa löytyy rivien välistä. Juttua löytyy vaikkapa Sallalta.

Hanna Koljonen (2011). Syliinvaellus Intiaan. Tämänkin sarjakuvan olen bongannut Sallalta. Energinen ja värikäs sarjakuva, mutta aivan satasella en innostunut kuitenkaan. Minulta on varmaan jäänyt aikoinaan hengellisen etsinnän vaihe väliin? Tuli kuitenkin sellainen tunne, että Koljosen piirtojälkeä katsoisi pidempäänkin.

Marjane Satrapi (2008, alkuperäinen 2004). Luumukanaa. Löytyikö tämä Hannan vinkistä? Muisti pätkii ja mielipiteenkin suhteen olen kahden vaiheilla. Joko tämä oli kypsempi tai tylsempi kuin Persepolis, mutta pitää varmaan lukea vielä pariin kertaan ennen kuin tiedän mitä ajattelen. Aiheesta puuttuu Persepoliksen dramatiikka, mutta tarina on rakennettu hyvin ja polveilee kiinnostavasti. Visuaalinen tyyli tuttua Satrapia.

Charlaine Harris (2008). From Dead to Worse.
Sookie Stackhouse sekaantuu ihmissusien sisällissotaan, tapaa erikoisen sukulaisen ja vampyyreiden keskuudessa valta vaihtuu. Poikaystäväasiat jälleen solmussa. Tämä kirja tuntui jotenkin epämääräiseltä. Tässä arvio Hreathemukselta.

Charlaine Harris (2010). Dead and Gone.
Sookie menee, noh, sanotaan nyt vaikka naimisiin, paremman sanan puuttuessa. Lisäksi muodonmuuttajat tulevat kaapista, taas tapahtuu murhia, ja yliluonnollisten otusten välienselvittelyssä kärsijöiksi päätyvät (yllätys!) Sookie ja yksi hänen existään. Ehdottomasti parempi kuin edellinen osa. Mutta sarjan sävyt kyllä tummenevat. Hreathemukselta juttua (spoilerivaroituksin).

Charlaine Harris (2010). Dead in the Family.
Huh. Tässä osassa kaikilla on perheongelmia: Sookiella, Ericillä, Billillä... Sookie alkaa vaikuttaa vähän vanhemmalta kuin ensimmäisissä osissa. Ei ihme, kuluttavaa elämää! Juttua Marjiksella täällä.

Ursula Le Guin (2008, alkuperäiset 1997-2001). Maameren tarinat 5-6. Kertomuksia Maamereltä ja Toinen tuuli.
Maameri murtautui lopulta pintaan. Pidin älyttömästi myös Ursula LeGuinin esipuheesta. Seuraava lainaus kuvastaa täydellisesti omia fiiliksiäni, usein aivan toisenlaisissa yhteyksissä:

Minä olen nauttinut matkasta Maamerelle ja siitä, että se edelleen oli olemassa vanhalla paikallaan, tuttuna ja turvallisena, ja silti muuttuneena ja alati muuttuvana. Se mitä kuvittelin siellä tapahtuvan ei ole sitä mitä todella tapahtuu, ihmiset eivät ole niitä - tai sitä - mitä uskoin heidän olevan ja minä eksyin saarilla, jotka luulin tuntevani kuin omat taskuni. (s. 14)

Yrityksistä huolimatta en ehtinyt kirjoittaa tästä kunnon juttua ja se vähän jurppii. Pidän Le Guinin lohikäärmeajatuksista ja näiden tarinoiden syvästi inhimillisestä pohjavireestä. Kertomukset valottivat Maameren historiassa uusia kulmia, ja sellaisina olivat toki kiinnostavia, mutta jälleen kerran pidin enemmän romaanista kuin novelleista. Toinen tuuli oli oikeastaan huikean hyvä; se ja Tehanu jäävät lemppareikseni näistä Maameren tarinoista. Varsin aikuista fantasiaa eikä silti tippaakaan kyynistä. Blogiarvio löytyi Luetut-blogista täältä.

Risto Isomäki (2011). Con rit.
Niitä harvoja kirjoja, jotka ostin kirjamessuilta ihan vakain tuumin ja harkiten. Isomäen kirjoitustyyli on aika suoraviivainen, mutta pidän arvossa hänen reippaita otteitaan ja sitä, että kirjojen ideat ovat yleensä vimpan päälle mietittyjä. Ihmiskuvauksesta en sano mitään... mutta tätä lukiessani uskoin kyllä merihirviöihin muutaman tunnin. Ilmastomuutokseen uskoin jo ennestään, mutta nielen silti hyväntuulisesti Con ritiin piilotetut pikku saarnat. Peukut kotimaisille (eko)trillereille. Tästä on kirjoittanut Matti Mäkelä Hesarissa.

Vilja-Tuulia Huotarinen (2011). Valoa, valoa, valoa.
Minua Finlandia-juniorin voittanut Valoa ei vetänyt erityisesti puoleensa, mutta Neiti A nappasi tämän lomalla ollessaan kirjastosta ja kommentoi "aaaww - surullinen" Pienellä painostuksella sain lisämääreet "omaperäinen" ja "kiinnostava". Piti sitten lukea minunkin, ja nyt olen tämän kanssa aika sanaton. Kyyninen minä tuumii: okei ja olipas rakenteellisesti jännä ja näin nuoreen intohimoon en oikein osaa enää eläytyä. Se pehmompi minä voisi vaikka pikkuisen itkeä. Kunnollista juttua löytyy kirjasta löytyy vaikkapa Blogisiskolta täältä.

Miika Nousiainen (2011). Metsäjätti.
Sainkin tämän kirjastosta vielä ennen vuodenvaihdetta, ja pitihän se lukea heti. Hyvä lukukokemus kaikkiaan - puheenvuoroksi luokkakeskusteluun kyllä vähän pliisu, ja tämän ja tämän jälkeen luettuna jotenkin ilmeinen. Mutta pidin sympaattisin vedoin piirretyistä päähenkilöistä ja tehdaspaikkakunnan kuvauksesta. Paikallispolitiikka huvitti, suuryhtiön meininki kiristi leukaperiä, loppu teki tästä 'mukavan' romaanin. Tätä voisi suositella aika monenlaiselle lukijalle. Harmittaa, etten ehtinyt kirjoittaa tästäkään, sillä kirja olisi sen ansainnut, mutta esimerkiksi anni.M on sanonut sanansa.

Yllä mainittujen lisäksi bloggaamatta ovat toistaiseksi jääneet joulukuussa lukemani kolme osaa Kage Bakerin The Company -sarjaa. Aion lukea vielä viimeisetkin palaset ja palata sitten asiaan ensi vuoden puolella. Sarjakoostetta siis tiedossa.

Kesken jääneet:

Siivoan nyt vuoden vaihtumisen kunniaksi hyllystäni takaisin kirjastoon Eeva Kilven Tamaran. Kolmeen tai neljään kertaan olen yrittänyt, mutta en tunnu pääsevän sivua 12 pidemmälle. Jokin Tamaran alkuasetelmassa mättää siinä määrin, etten hienosta kielestä huolimatta onnistu innostumaan. Olkoot.

Kuukauden hakusana:

Hih, hakukoneet ovat hauskoja: joulukuussa täältä on etsitty mm. juristin yhteiskuntaluokkaa ja lujaa käden puristusta. Ja aivan käsittämättömästi jotain sanoilla paavo pesusieni e.k. Hmm. Voisin vaikka vannoa, etten ole kirjoittanut Paavosta mitään - niin ihana kuin Paavo onkin! - joten jokin hakukone sekoilee pahan kerran.

Kuukauden hurjin hakusana on kuitenkin kaiken kattava, maailmoja syleilevä, suorastaan ylenpalttinen

näin juuri

En saa yöllä unta jos alan miettiä mitä tuolla haulla yritettiin löytää... ellei sitten juuri tällaista?

***

Booksy kiittää ja kuittaa tältä vuodelta! Lämpimät kiitokset kaikille teille ihanille blogikamuille, jotka teette kommenteillanne tästäkin blogista elävän. Ja myös teille, hiljaiset lukijat: kiitos jokaiselle täällä viivähtäjälle! Kyllä minä niin mieleni pahoittaisin jos te sieltä katoaisitte...

Lukuisaa uutta vuotta kirjanystäville!

Mielen marraskuu?

Neiti B:n maalaus keväältä kuvastaa meikäläisen marraskuuta aika hyvin!

Tässä kuussa olen lukenut ja blogannutkin ennätyksellisen vähän. Ei siksi että olisin kyllästynyt bloggaamiseen (hah!) vaan siksi, että kuukauden täyttivät ennätykselliset työkiireet ja tappavan työläs vapaa-ajan projekti. Nyt se on selätetty; ensi kuussa päivystän taas kioskissa entiseen tapaan...

Nyt kun lasken, kirjoja tuli kuitenkin luettua marraskuussa 19. (19?!?) Olen yllättynyt. Oma fiilis on kuin en olisi lukenut mitään. Ehkä se johtuu siitä, että olen lukenut varsinkin loppukuusta vain hyvin helppoja kirjoja; mihinkään rankempaan ei ole riittänyt keskittymistä. Huomasin myös, että kun kirjoista ei kirjoita, se tosiaan tekee niistä jotenkin... haihtuvaisempia. Puff - tänään täällä, huomenna poissa.

Minulla on ollut ikävä sekä bloggaamista että kirjablogien lukemista, tässä kuussa on kumpikin jäänyt liian vähille. Harmittaa. Ei tällaista ruuhkakuuta vähään aikaan, kiitos.

Nyt ajastan tämän huomiselle, lähden vielä marraskuun viimeiselle työmatkalle... ja sitten alan ajatella joulua. Oikein iloista, valoista joulukuuta kaikille!

Luettu ja blogattu:

Arto Paasilinna: Maailman paras kylä
Arto Salminen: Lahti
Lisa Goldstein: The Uncertain Places
Alastair Reynolds: Pääteasema
P. D. James: Death Comes to Pemberley
John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
Mika Waltari: Suuri illusioni
Eino Leino: Helkavirsiä

Luettu muttei blogattu:


Graig Thompson (2009, alkuperäinen 2003). Blankets. Loistava sarjakuvaromaani, bongattu Sallan blogista. Upottava tarina nuoresta rakkaudesta lumihangessa. Äh, nyt kuulostan kuin ivailisin eikä ole tarkoitus; tämä on oikeasti liikuttava rakkaustarina ja lunta sataa paljon. Se kätkee maiseman ja pehmentää ääriviivat... mutta ei liian pehmeiksi. Oikea rakkaus tekee aina kipeää. Tässä siihen kietoutuu vahvasti myös oman maailmankatsomuksen ja identiteetin etsintä. Boy meets girl - vanha juttu mutta jokaiselle kerran uusi. Sen tuoreuden kokemuksen Thompson tarjoilee ilmeikkäillä mustilla viivoillaan.

Marianne Cederwall (2011): Ajattelen sinua kuolemaasi saakka. Tämä tuli loppujen lopuksi lukulistalle Erjan blogista, vaikka kansi on jäänyt aiemminkin mieleen. Pikkuriikkisen petyin: päähenkilö Mirjam tuntui epäuskottavalta (voiko haahuilla koko ajan edestakaisin kostonhimon ja helläsydämisyyden välillä?) ja juoni jäi jotenkin... noh, puolitiehen. Kun aletaan hurvitella yliluonnollisella, samantien olisi voinut mennä askeleen pidemmällekin. Mutta kirjan kakkosnainen Hervor ja tyylitellyt pahikset pelastivat paljon. Sellaista kepeää kevytluettavaa. Pidin myös siitä, että päähenkilöstä ei tehty liian vanhusta vaikka viisikymppinen onkin.

Stephen King (2011): 11.22.63. Ihan sama mikä tilanne, uusi Stephen King luetaan täällä äkkiä. Tällä kertaa aiheena on aikamatkailu, pienellä ripauksella mystiikkaa. Englanninkielen opettaja palaa aikaan ennen Kennedyn murhaa... ja siitä jo arvaattekin mikä on matkan tarkoitus. Kiinnostava kirja, täynnä kingmäisiä hahmoja. Tykkäsin. King uppoaa edelleen. Ei olisi ehtinyt millään lukea näin paksua tiiliskiveä, mutta pakko mikä pakko. Tulevat mieleen ne tiedekuntatentit, jotka aikoinaan jäivät väliin kun piti valvoa koko yö jonkun Kingin romaanin kanssa. Nostalgiaa!

Pienenä miinuksena - tai ehkä plussana, riippuu näkökulmasta - on kirjan poikkeuksellisen vahva amerikkalaisuuden fiilis. Tässä etsitään kansakuntaa sellaisena kuin se joskus oli, hyvässä ja pahassa. Maija on kirjoittanut tästä.

Lee Child (2009): Viides matkustaja. Tämä on jäänyt joskus divarireissulla käteen ja nyt tuli luettua. Jack Rearcher -kirjat ovat mukavan luotettavaa viihdettä. Paljon toimintaa, selkeät hyvikset ja pahikset, mukaan miksataan vähän politiikkaa, ripaus etiikkaa ja paljon lakonista, terävää dialogia. Tällä kertaa Reacher huomaa metrossa potentiaalisen itsemurhapommittajan. Tilanne purkautuu odottamattomalla tavalla eikä sankarimme voikaan jättää tapausta sikseen. Juuri sitä mitä teki mielenikin.

Jukka Parkkinen (1995): Suvi Kinoksen seitsemän enoa. Tämä hulvaton nuortenkirja valikoitui lainaan odottamattoman suosituksen pohjalta. Verbaalisesti nokkela tarina on nuoren Suvi-tytön kertomus elämästään kummallisessa perheessä vanhapoikaveljessarjan kasvattina. Tykkäsin tästä kovasti! Hauskaa, viatonta luettavaa. Tosin kummastelen mielessäni vähän kirjan kohderyhmää, sillä ulkoasusta päätellen se on tarkoitettu varhaisnuorille (?), mutta epäilen, että puolet vitseistä menisi ikäryhmältä ohi. Hmm. Jos kotoa löytyy 10-13 vuotiaita, testaa ja kerro tulos. Tai lue itse - olisi hauska kuulla kolahtaako tämä huumori muihinkin kuin minuun. Ehkä henkinen ikäni onkin 12, vähän suuremmasta tietomäärästä huolimatta.

Sisko Istanmäki (2008): Yöntähti. Tämä kirja on 101 naisten kirjan listallani. Noloa, että se joutuu tyytymään pariin riviin koostepostauksessa. Punaisena ja takellellen totean, että kirja oli tavallaan hauska, mutta ei tehnyt järisyttävää vaikutusta. Pidin poikkeuksellisesta aiheesta - Yöntähden päähenkilöt ovat kasikymppisiä - ja vanhuutta kuvattiin tästä mielestäni mukavalla tavalla ymmärtäen. Vanhuksista ei tehty arkkityyppisesti tietynlaisia; jokainen on yksilö. Vanhuuden kuvauksena tämä antoi ajattelemisen aihetta. Juoni ei kuitenkaan sytyttänyt, enkä kiintynyt päähenkilöihin tai ihastunut tyyliin. Yöntähdessä myös hyödynnetään minusta useimmiten vähän rasittavaa kertomus kertomuksessa -tekniikkaa. Joskus sellaiset kertomukset ovat itsessään hyviä (tässäkin osa oli), mutta saan aina näppylöitä kun yritän miettiä mitä niiden pitäisi merkitä varsinaisen kertomuksen suhteen. Haku löytää ensimmäiseksi jutun Sallalta.

Charlaine Harris (2005): Dead as a Doornail. Sookie Stackhousen veli Jason joutuu sopeutumaan muutoksiin elämässään; Sookie jahtaa salamurhaajaa, salamurhaaja jahtaa muodonmuuttajia. Peikkoneito on kirjoittanut Doornailista täällä.

Charlaine Harris (2006): Definitely Dead. Sookie Stackhouse selvittelee serkkunsa jäämistöstä paljastuneita ongelmia New Orleansissa (ennen Katarinaa). Peikkoneito on lukennut, upotkaa hetkeen täällä!

Charlaine Harris (2007): All Together Dead. Sookie Stackhouse seuraa Lousianan kuningatarta vampyyrien huippukokoukseen. Viittaan jälleen Peikkoneitoon täällä.

(Mainitsinko jo, että teki mieleni mukavaa, helppoa luettavaa? M.O.T.)

Lisäksi bloggaamatta on luettu kaksi kirjaa, Jukka-Pekka Vuoren Kasvun paikka ja Scarlett Thomasin Our Tragic Universe. Niiden kohdalla aion poiketa tavoistani. Kun en ehtinyt kirjoittaa marraskuussa näistä, säästän tarinani joulukuun puolelle. Palaan siis kasvun juurille ja traagiseen maailmaan viimeistään viikonloppuna!

Kuukauden hakusana:

Hiukan hämmästelin tiedonhakua aiheesta piirretty kainalosauva; luulisi että ihan oikeasta olisi enemmän apua. Kumpiakaan ei löydy täältä. Ja kuka on kadottanut terävät kantapäät?

Tämän kuun harhaisin hakusana on kuitenkin muuta: kahden sanan postmoderni miniruno, itseensä kiertyvä, jännittävästi yhtä aikaa harhainen ja ehdottoman osuva

digitaalinen sähköinen

Vau. Hienompaa hakusanaa en keksisi vaikka kaksin käsin yrittäisin.

EDIT: lisätty linkit joulukuun puolella blogattuihin kirjoihin.