Mainitsiko joku maaliskuun?

Kevät on edennyt kivasti.*

Minulta on melkein koko kuukausi jäänyt väliin. Eikä ylitseni vyörynyt työtsunami ole vieläkään väistynyt, mutta onneksi varhainen kevät antaa virtaa. Kun aurinko paistaa, tuntuu kuin jaksaisi melkein mitä vain.

Maaliskuussa ei tosiaan kirjajuhlia pahemmin tullut vietettyä, mutta blogiin ehtineiden kahden kirjan lisäksi sain sentään luettua kolme dekkaria ja yhden sarjakuvan ja kuunneltua loppuun yhden romaanin. Ei hyvä mutta minkäs teet, tällä kertaa näin.  

Luettu ja blogattu:

Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus
Jo Baker: Longbournin talossa

Luettu muttei blogattu:

Åsa Larsson (2011). Musta polku. E-kirja, itse ostin. Musta polku on ollut minulla kännykkäkirjana, tosin sanoen kirjana, jota luetaan kun odotetaan junaa tai jonotetaan apteekissa tai ajetaan rullaportaita. Näemmä kännykirja voi kestää melko pitkään, sillä edellinen tuli luettua loppuun jo marraskuussa. Polku on samaa perushyvää laatua kuin edellinenkin lukemani Rebecka Martinsson  -jännärini, mutta jotenkin se ei vain missään vaiheessa koukuttanut ihan niin pahasti, että olisi ollut pakko pysähtyä lukemaan se loppuun. Rikosdraama sinänsä on pätevää työtä... mutta jokin tämänkertaisen murhamysteerin päähenkilöissä jätti kylmäksi. En jaksanut heidän kohtaloistaan tai persoonistaan innostua. Onneksi Rebecka ja Anna-Maria Mella, Larssonin vakiohenkilöt, pitivät jonkinlaista virettä yllä. Luullakseni aion silti lukea sen seuraavankin, ihan vain nähdäkseni mitä Rebeckalle sitten tapahtui. Annika Lukemisen ilo -blogista piti Polusta kovasti.

Karin Fossum (2004) Jonas Eckel ja (2003) Marraskuun neljännen vastainen yö. Yhteispainos, työpaikan kirjankierrätyshyllystä. Jos Larsson jättikin tällä kertaa vähän vaisun jälkimaun, näitä Fossumin dekkareita tekee mieli hehkuttaa. Norjalainen Ruth Rendell, jos minulta kysytään, enkä varmaan ole ensimmäinen, joka saa moisen mielleyhtymän. Fossumilla on vahvasti psykologinen ote kerronnassaan, ja etenkin Jonas Eckel tuo elävästi mieleeni joitain Rendellin dekkareita... Rendell ehkä tunnetaan parhaiten komisario Wexford -kirjoista, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös 'itsenäisiä' jännäreitä.

Äh, eksyn asiasta. Mutta siis, katsokaa Fossum asianmukaisesti hehkutetuksi! Jonas Eckel kertoo melko tavallisen oloisen miehen melko pelottavasta avioliitosta; Marraskuun neljännen vastainen yö puolestaan jokaisen äidin ja isän pahimmasta painajaisesta. Molemmat teki mieli lukea loppuun kerralla, ja vaikka Marraskuun loppu olikin pienoinen pettymys, nautin kummassakin kirjassa niiden aidosti ahdistavasta fiiliksestä. Ehdottomasti lisää Fossumia tänne, olkoonkin että ilmeisesti hänen dekkareissaan joutuu aina tutustumaan kokonaan uuteen ihmisjoukkoon. Kirjahiiren mielestä Marraskuun oli vähän pliisu, mutta Minna löysi Eckelistä rivien välistä jännitettä.

Mika Waltari (2008, alkuperäinen 1949). Mikael Hakim. Äänikirja, kirjastosta. Ehkä ei kannata sanoa tätä Mikael Karvajalan jatko-osaksi, sillä oikeammalta kuulostaisi kutsua Karvajalkaa Hakimin prequeliksi. Hakimissa nuori Mikael ja hänen lähes-veljensä Antti kääntyvät islamiin ja seikkailevat orjina Algierissa ja Istanbulissa Suleiman Suuren aikaan. Waltari kieputtaa suomalaisia päähenkilöitään näppärästi ajan kuumimpien kamppailujen pöyrteeseen. Iki-ihanan Hakimista tekee silti sen lämmin henki; ahne, herkkäuskoinen ja omatuntonsa kanssa kamppaileva Mikael on kovin inhimillinen päähenkilö ja Waltari käsittelee hänen heikkouksiaan ja vahvuuksiaan mukavan anteeksiantavaisesti ja humoristisestikin. Jotain armeliasta on rivien välistä luettavassa ajatuksessa, että kohtalo on loppujen lopuksi kiinni muustakin kuin ihmisestä itsestään. Epilogi veti suun hymyyn.

Äänikirjana tämä oli melkoinen järkäle. Sain 36 levyä lopulta kuunneltua ajomatkojen ja kotitöiden ohella, mutta mietin kieltämättä olisiko kirja maistunut toisenlaiselta jos sen olisi lukenut vähän intensiivisemmin. Eipä silti, Veikko Honkanen on niin mainio lukija, että ihan vain hänenkin tähtensä kannatti panostaa äänikirjaversioon. Laura Kirjavinkeistä luki kirjan kirjana ja kiinnitti huomiota Waltarin naishahmoihin... heh, Mikaelilla on tosiaan aika onneton naismaku!

Robert Crumb (2010, alkuperäiset 1969-1971, 1996). Ilo, hilpeys ja paatos. Sarjakuva, kirjastosta. Vakavalla naamalla lausuttu suositus sai minut tarttumaan tähän muinaiseen underground-sarjakuvaan. Mitähän tästä sanoisi? Että olen liian vanha tai liian nuori tai liian ryppyotsaisesti nainen? Myönnän auliisti tykänneeni joskus Ralf Königistä - Tappajakondomin paluu oli parikymppisenä mielestäni helpulihauska - mutta Robert Crumb ei kolahtanut. Parasta mitä voin sanoa tästä on, että kuvat ovat mukavan mustavalkoisia eikä albumiin mene kovin kauaa.

Mitäpäs muuta? Voisinpa ainakin mainostaa uutta kirjaportaalia Lukulamppua, jossa puuhaavat taustalla Jenni ja Salla. Lupaavalta näyttää!

Valoa kajastaa mukavasti myös ulkona. Kirkkaus lupailee jotain kesästä... kunhan tässä selviän kevät(työ)tulvasta, koittavat vielä joskus lokoisat lukupäivät aurinkoisella parvekkeella.

Sitä odotellessa, hyvää huhtikuuta kaikille!


*Ei vaiskaan, aprillia! Saahan sitä haaveilla.

Huikea huhtikuu

Seinäjoella nähtiin kuulema sushia. Vappupöydissä ainakin!

Hiphei tälle huhtikuulle, se melkein lupailee paluuta normaaliin lukutahtiin, vaikka bloggaamiseen ei ole tahtonut aika riittää. Uusvanhan asuntoni remontti jatkuu näillä näkymin osapuilleen yhtä kauan kuin avaruuden valloitus. Tai ainakin kolme viikkoa kauemmin kuin oli tarkoitus, mikä kärsimättömän ihmisen silmissä on pienehkö iäisyys. Jonain päivänä kaikki valmista. Sitä odotellessa toivon, että kalusteiden kokoamisohjeita olisi yhtä mukava lukea kuin romaaneja.

Asiaan. Selkeää suosikkia ei huhtikuulta nouse, sillä jotenkin tässä kuussa lukemani kirjat tuntuvat kuuluvan niin eri lajeihin, että en osaa niitä järkevästi vertailla. Pysyvimmän jäljen jätti varmaan Gladwellin The Tipping Point, josta en edes ehtinyt blogata... mutta vahvimman elämyksen tarjosi Heaven and Earth. Parasta viihdettä oli Lindqvistin Ihmissatama. Tai sitten Brekken Armon piiri. Tai ehkä Tulitodistaja.

Äh.

Selvästikin epäselvä kuukausi. Olkoon toukokuu kirkkaampi.

Luettu ja blogattu:
Le Ly Hayslip: When Heaven and Earth Changed Places
Jørgen Brekke: Armon piiri
John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama
Helena Anhava: Kysy hiljaisuudelta itseäsi

Luettu muttei blogattu:

Lee Child (2010). 61 Hours. Jack Reacherin seikkailuja jälleen. Tällä kertaa Reacher päätyy bussikolarin tähden pieneen vankilakaupunkiin keskellä ei-mitään. Paikallinen poliisi tarvitsee pian hänen apuaan kiperässä tilanteessa. Reacher, joka ei voi vastustaa pahisten rökittämistä, on tietenkin tikkana asialla. Childin mielikuvitus on tehnyt juonen kanssa työtä vuorotta, sillä se onnistuu sopuisasti yhdistämään korruption, alueellisen kilpailukyvyn, toisen maailmansodan, modernin järjestäytyneen rikollisuuden ja vankilamellakat. Moraalisia ongelmia pohditaan vähän alleviivaten ja Reacherin kivinaamio halkeilee. Ihan jees... mutta ei niin jees, että olisin kantanut kotiin Vietnamista, jossa tämän luin. Toivottavasti pokkari löysi hyvän kodin.  NY Timesin Janet Maslin tykkäsi.

Åsa Larsson (2006). Sudentaival. Tätä äänikirjaa kuuntelin samalla kun teloin pohjamaalit seiniin. Kiitos Larssonin, ei tuntunut missään... huomasin rakon kädessä vasta kun lopetin. Sudentaival  sijoittuu Kiirunan maisemiin. Uraltaan järkkynyt lakinainen Rebekka palaa kotiseudulleen ja sekaantuu jo toiseen kertaan pappishenkilön murhaan, puolivahingossa. Klaustrofobinen kylätunnelma ja kiinnostava vaikeiden rakkauksien tutkiskelu tekivät tästä oikein maukkaan kokonaisuuden, vaikka juoni vähän jankkasi paikoillaan aika ajoin. Tämän kuunteli myös Satu.

J. K. Johansson (2012). Laura. Tämä jännärintapainen avaa kuulema uuden rikossarjan. Tekijöiden mainitaan olevan nimimerkkiin verhoutuvia ammattikirjoittajia. Kuulostaa lupaavasti Lars Kepleriltä, tuumin minä, ja tartuin viihdyttäväksi mainittuun Lauraan innolla. Tarina osoittautui täydelliseksi viihteeksi siinä mielessä, että se oli nopealukuista, sai minut ulos päästäni pariksi tunniksi, ja haihtui sitten niin jälkiä jättämättä, että tämänkin tiivistelmän kirjoittaminen on vaikeaa. Muistan ajatelleeni, että päähenkilön ammatillinen orientaatio on vähän hakusessa ja että irtoseksiä on pikkuisen enemmän kuin juoni edellyttäisi ja että tämä on ehkä oikeasti kirjaksi vahingossa syntynyt nuori tv-sarja. Mutta siis, kyllä tämän lukaisi. Mitään enempää sanottavaa en keksi vaikka kuinka raavin päätäni. Selkeämmin kirjaan johdattelevat Minna ja Annika.

Lars Kepler (2011). Tulitodistaja. Työpaikallemme on ilmiintynyt pienimuotoinen kirjanvaihtopiste. Sieltä bongasin tämän komean tiiliskiven. Hypnotisoijaa muistan hyvällä (vaikka se vähän vatsaa kourikin paikoitellen), joten Tulitodistajaa lähdin lukemaan toiveikkain mielin. Eikä se pettänyt. Tapahtumat lähtevät ongelmallisten teinityttöjen nuorisokodista, jossa tapahtuu raakoja... sitten katoaa lapsi, löytyy ehkä meedio ja muuan rikas naisraasu joutuu pohtimaan menneisyyttään. Kirjan ärsyttävin piirre on suomalaissyntyisen poliisisankarin yletön ylivoimaisuus. Joona Linna on niin superhero että tahtoisin kirjan kanteen kuvan hänestä jonkinlaisissa trikoissa. Mainio jännäri silti, noin kaiken kaikkiaan. Tälle antoi täydet viisi pistettä Susa.

Karo Hämäläinen (2012). Kolmikulma. Kansainvälisten johdannaismarkkinoiden ja euroseurojen saloja valottava jännäri. Äänikirjoja taas. Kolmikulman kuuntelin lopullista seinäväriä levittäessäni. Ihan niin Larssonin veroista seuraa ei Hämäläinen tarjonnut. Pidin Erottajasta enemmän. Saattaa olla osittain formaatin vaikutusta, tiedä häntä, mutta tuntui kuin tämä finanssijännäri olisi sisältänyt kohtuuttoman paljon luettelomaista aforismeilua. Yhdestätoista levystä varmaan viisi vietettiin myyntimies Ilari Rautavaaran jokseenkin rasittavassa pääkopassa. Hänen tajunnanvirrastaan tuli hetkittäin mieleen Amerikan psyko, josta en kummemmin nauttinut... Mutta suurin urputuksen aihe on silti kirjan loppu. En tykännyt. Yhtään. Hyi. Aihepiiri kyllä kiinnosti. Irene Adlerin bisneksen operationaalinen järjestelmä kutkutti. Ja seinät tuli maalattua. Mutta missä, kysyy sherlock-fani, oi missä on hyperaktiivinen viulisti-salapoliisi?) Paremman kuvauksen Kolmikulmasta voi lukea vaikka Kirjavinkeistä, Irja tosin tuumi ettei tämä "erotu edukseen".

Emily Wu ja Larry Engelman (2008). Kuin höyhen myrskytuulessa. Kurjuutta kulttuurivallankumouksen aikaan, noin lyhyesti kuvattuna. Vainon varjossa kasvavan kiinalaistytön muistelmien toteutus on varsin sujuva ja miljöö väkisinkin kiinnostava. Siitä on ilmeisesti kolme tai neljä vuotta, kun luin järkälemäisen Maon elämäkerran, mutta Höyhen palautti mieleen sitä lukiessani kokemani ihmetyksen. Kyllä me ihmiset osaamme - mikä joukkohysteerinen hulluus ajaa kansoja näihin ansoihin kerran toisensa jälkeen? Sitä ei oikeastaan tee mieli ajatella, ei kun nykypäivänäkin on esimerkkejä vastaavasta riittämiin. Sanna suosittelee.

Malcolm Gladwell (2009, alkuperäinen 2000). The Tipping Point. Pidin aikoinaan Gladwellin The Outliers -kirjasta, joten The Tipping Point on sekin tullut joskus ostettua. Kun muuton myötä järjestelin lukemattomat kirjani näyttävästi esille (Kyllä! Joka ainoa luetaan vielä!), tämäkin näppärä pokkari päätyi tarttumaetäisyydelle ja pääsi siten matkaseuraksi. Gladwell analysoi kirjassa yhteiskunnallisten ilmiöiden dynamiikkaa - trendien syntyä tai syntymättä jäämistä. Miksi rikollisuus putoaa jossain yhtäkkiä nopeasti? Miksi sukupuolitauti leviää toisaalla kuin hyökyaalto? Hyvän popularisoijan tavoin Gladwell onnistuu tiivistämään mutkikkaan asian muutamaan yksinkertaiseen sääntöön. Maallikkokin saa oivaltamisen tunteen.

Alison Bechdel (2012). Äideistä parhain. Bechdelin edellinen, Hautuukoti, oli minusta käsittämättömän älykäs, tai ainakin poikkeuksellisen oivaltava... mutta Äideistä parhain jää selkeästi kakkoseksi. Molemmat käsittelevät Bechdelin perhettä. Siinä missä Hautuukoti painottuu isäsuhteeseen, Äideistä parhain arvaatte-kyllä-mitä. Mutta Hautuukodin kirpeän arvoituksellista fiilistä ei Bechdel tässä tavoita; tarina uppoaa terapoinnin hetteeseen niin perusteellisesti, etteivät muutamat ovelat sisäkkäisviittaukset aivan riitä vetämään kokonaisuutta kuiville. Äideistä parhain on hyvä sarjakuvaromaani.. mutta jos haluat tutustua Bechdelin töihin, lue mieluummin Hautuukoti. Nih. Myös Zephyr pettyi.

Näiden lisäksi luin Finlandia-Jään... mutta sen kohdalla en malta tyytyä lyhyeen tiivistelmään. Juttua siis tulossa.

Kuukauden hakusana:

Parhaan harhan pokaalin pokkaa - suoraan hakujen metsäläiset juhlivat (jep, oikea paikka!) ja tumma vesi loppu (tarkoitatko olutta?) - kutkuttavasti scifinovellilta kuulostava

meilahden itse tehty auto.

Hauskaa vappua!