Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heivoll Gaute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heivoll Gaute. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. toukokuuta 2012

Etten palaisi tuhkaksi

Kuva/kansi: WSOY/Anna Makkonen
Gaute Heivoll'n Etten palaisi tuhkaksi on innoittanut bloggaajia suorastaan palavaan ylistykseen ja niin vain piti minunkin lisätä se lukulistalleni. Leena Lumi kirjoitti tästä niin värisyttävästi, että oli pakko saada. Kirja löytyikin nopeasti kirjastosta ja aloitin saman tien - mutta jostain syystä lukeminen tyssähti parinkymmenen sivun hujakoilla. Yleisfiktiokiintiö tältä keväältä täynnä? Taas kirjailijaelämää?!

Mutta ei hätää. Norjasta sain yllykettä norjalaisiin kirjoihin - lisää tulossa lukuun, kunhan ehdin hankkia! - ja otin tämän Heivollin uudestaan käsittelyyn. Toisella kerralla pääsinkin tunnelmaan paremmin ja kirja tuli luettua parissa illassa. Vaikka ei tätä kevyksi viihteeksi voi kutsua.

Kirja kertoo norjalaista kylää 70-luvun lopulla piinanneesta tuhopolttojen aallosta. Kirjailija itse on vasta syntynyt tuolloin: häntä viedään vaunuissa kävelylle ja kastetaan. Tuhopolttaja, kiltti poika, isänsä ja äitinsä silmäterä, on jo nuori mies. Lukijalle jää vähän epäselväksi miksi tuhopolttojen sarja on kertojalle niin tärkeä.... ehkä kyse on tuhopolttajan vanhemmista, kirjailijan isäsuhteesta.... en oikein tiedä vieläkään.

Takakannen mukaan kyse on kahden pojan kasvutarinoiden rinnastamisesta, mutta jotenkin en saanut sellaista tunnetta tekstistä. Siinä missä kertojan elämän muutosvoimat tulevat kirkkaasti läpi näiltä sivuilta, tuhopolttajan ahdistuksen alkujuuria joutuu lukija arvuuttelemaan. Kumpikin kapinoi, kumpikin poikkeaa polulta; ehkä se yhteys on siinä.

Lisäksi kyse voisi olla katoavaisuudesta. Kaikki voi palaa tuhkaksi: nuoren miehen tulevaisuus tai vanhan pariskunnan menneisyys.

Pienen kyläyhteisön hermostuneisuus, vanhemman pelko, ihmiskuvaus yleensä - siinä tämän kirjan valtit, jos minulta kysytään. Etenkin äidin ja pojan suhteessa on Dagin kohdalla tehoa, ja pojan ja isän suhteessa kertoja-Gauten kohdalla.
Alma kuuli pojan vetävän syvään henkeä. Hän nielaisi ja tunsi äkkiä sydämensä jyskyttävän rajusti. Hän kohotti katseensa poikaan, ja nyt tällä oli taas sama jäykkä ilme jonka hän oli ensimmäisen kerran nähnyt ullakkohuoneessa. Ja samassa hetkessä hän valahti kylmäksi kauhusta. 
- Dag, hän kuiskasi. 
- Äiti, poika sanoi hiljaa, samealla äänellä. (s. 85)
Oli myös kiinnostavaa sukeltaa norjalaiseen kylään 70-luvulla. Kun kertoja tekee tutkimusmatkaansa menneeseen, eläydyn hänen löytämisen tunnelmaansa. Lapsuuteen ja nuoruuteen vuosien jälkeen palaamisen ajatus pelottaa ja kiehtoo. Onko siellä takana loistava tulevaisuus? Eikö kaikilla ole?

Hmm, näemmä Etten palaisi herätti enemmän ajatuksia kuin huomasinkaan. Loppujen lopuksi minulle jäi siitä huolimatta, taas kerran, anteeksi anteeksi, se samaa vähän hukassa oleva fiilis kuin usein tuntuu jäävän ns. yleisfiktion kanssa. Etten palaisi tuhkaksi oli tekstinä minusta erittäin hyvin rakennettu ja alkuun päästyäni se veti kuin valjakko. Taidokas, sulava ja sujuva, silti sopivasti välillä rosoinen.

Mutta maa ei vaan järkkynyt. Hyvä lukukokemus, ei enempää eikä vähempää. Vika saattaa olla vastaanottopäässä.

Gaute Heivoll (2012). Etten palaisi tuhkaksi. WSOY. Suomentanut Päivi Kivelä. ISBN 978-951-0-37950-9.

Arvioita:
Satu Taskinen Kiiltomadossa
Hannu Poutiainen Savon Sanomissa
Kaisa Kirjavinkeissä
Rachelle Rakkaudesta kirjoihin -blogissa