Joulu- ja matkakirjakooste

Vuosi ehti jo vaihtua ennen kuin löytyi inspiraatio viimeistellä tämä matkakirjakooste... hämmästyttävän nopeasti ihminen tottuu elämään ilman nettiä, kunhan ensi alkuun menee toviksi paikkaan, jossa ei ole verkkoyhteyksiä. Mutta arki on edessä, ei auta! Kun joka tapauksessa on siis palattava moderniin yhteiskuntaa tietoliikenneyhteyksineen päivineen, yritän nyt pehmeää laskua tiivistämällä joulukuun lukuseikkailut pääpiirteissään tähän.

Mieleenpainuvin kirja taisi olla  Laune Paull'n The Bees, jonka ostin matkaevääksi. Kirja inhimillistää mehiläisyhteiskunnan samaan tapaan kuin rakas Ruohometsän kansa kaniinit. 

Ajatus kuulostaa pähkähullulta. Maija Mehiläinen aikuisille? Mutta jotenkin kokonaisuus toimi. Tämä ei ole kirja, jota tekisi mieli lukea moneen kertaan, eikä sitä voi erityisenä esteettisenä elämyksenä ylistää - mutta mehiläisyhteiskunnan kuvaus viihdytti ja kiehtoi. Päähenkilö (päähyönteinen??) Flora 717 alkoi jossain vaiheessa tuntua ihan samaistuttavalta tyypiltä. 

Olen lukenut kirjoja, joissa ihmiset  tai näennäisihmiset muodostavat hyönteismäisen yhteisön (Wyndhamin Käenpojat ja Steven Baxterin Coalescent esimerkiksi), ja niissä hyönteismäiseen joukkoälyyn liittyy pahaenteinen sävy, varmaan siksi että ajatus joukkoälystä uhkaa länsimaisen kulttuurin perusoletusta yksilön ensisijaisuudesta. The Bees tekee pesäyhteisöstä yksilöiden ja yksiköiden dynaamista yhteistyötä ja siten helpommin lähestyttävää. 

En haluaisi olla mehiläinen, enkä haluaisi asua Pohjois-Koreassa, mutta tämä kirja kannatti kyllä lukea. Hyvää kertomakirjallisuutta todella erikoisesta aiheesta.

Melko tasapuolisesti mieleenpainuvimman paikasta kamppailee George R. R. Martinin Fevre Dream. Tämäkin kirja on ollut pitkään lukulistalla, muistaakseni Taikakirjaimien Raijan suosituksesta... kirja oli esillä kun keskustelimme 101 spefin helmen listasta.

Sain jossain vaiheessa lievän vampyyriallergian, joten Fevre Dream odotteli pinossa useamman vuoden. Nyt tempaisin sen matkalle mukaan ja vau - kyllä kannatti! Genren perinteitä nuodatteleva mutta erittäin ilmeikäs tarina sijoittuu jokilaivojen aikaan ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa.  Kapteeni Abner Marsh on mukavasti roheva tyyppi, ja vampyyrit juuri sopivasti traagisia.

Tykkäsin tästä enemmän kuin odotin. Yhtään kiinnostavaa naishahmoa kirjassa ei ole mutta tässä genressä en jaksa asiasta mussuttaa. Fevre Dreamissa oli tunnelmaa ja tyyliä.

Kolmas maininan arvoinen kirja tässä yhteydessä on Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa.  Jos en olisi jo lukenut aika monta mainiota Murakamia, olisin tästä varmaan ihan haltioissani. Maailmanloppu on hieno kirja; sen iskuvoimaa vain syö sijoittuminen johonkin asteikon keskivaiheille murakamiasteikollani. Katja on kuvannut tätä mainiosti.

Näiden lisäksi luin erinomaisen yhden historiakirjan ja kaksi dekkaria. Näistä on omat juttunsa tekeille, joten säästän sanomiseni myöhemmäksi.


***

Muita luettuja matkalta ja joulukuulta:

Arthur Miller (2011) Pure

Yksioikoisella tavalla vertauskuvallinen tarina Pariisista vähän ennen vallankumousta.  Insinööri Jean-Baptiste saa tehtäväkseen hävittää les Innocentsin hautausmaan ja kirkon keskellä Pariisia. Pariisin tavat ja tuttavuudet osoittautuvat yhtä järisyttäviksi nuoren miehen mielenrauhalle kuin löyhkäävä luiden sadonkorjuu.

Näin jälkikäteen ajatellen Millerin henkilöt ovat aika yksioikoisia ja ilmeisiäkin, mutta lukiessa henkilöt jaksoivat kiinnostaa. Miller ei nimittäin pura hahmojensa ajatuksia loppuun asti eikä selittele heiden tekemisiään; lukijalle jää tilaa havaita ja löytää itse. 

Ei ihan yhdentekevä – muttei myöskään yhtä vaikuttava kuin vaikkapa Hilary Mantelin A Place of Greater Safety.
Michael Robotham (2014) Life or Death 

Keskinkertaista nokkelampi tarina miehestä, joka pakenee vankilasta päivää ennen vapauttamistaan.
Robotham pyörittää kertomusta mukavasti ja pitää lukijan hereillä. Enimmäkseen tykkäsin. Pienikokoisuus tuntui vähän keinotekoiselta, noh, keinolta yksilöllistää FBI-agenttia, jolle muuten ei juuri yksilöllisiä ominaisuuksia siunaantunutkaan, mutta muissa hahmoissa oli riittävästi imua.

Kiinnosti ainakin sen verran, että voisin lukea jotain muutakin samalta tekijältä.

Remes Ilkka (2016) Jäätyvä helvetti

Ex-supomies Lari Vuori tekee taas pieniä ihmeitä kun Suomi joutuu hybridisotaan. Kirjan pelottavaa ydintä ei latista edes rasittava kieli.

Minna Lindgren (2014) Ehtoolehdon pakolaiset

Luettuani sarjan edellisen osan Kuolema ehtoolehdossa olin päättänyt lukea tämänkin, ja ostinkin kirjan jo ajat sitten. Lukeminen tuntui vain lykkääntyvän ja lykkääntyvän,  joten lopulta otin sen lomalukemiseksi ja sain kuin sainkin luettua. Ehtoolehdon tarina jatkuu jokseenkin samalla tyylillä, mutta ironiaa on vähemmän ja jahkaamista enemmän.Tällä kertaa ehtoolehtolaisia kohtaa tuo urbaanin suomalaisen kauhein luonnonkatastrofi: putkiremontti.

Haluaisin pitää näistä kirjoista enemmän, mutta kahden kirjan jälkeen on kai pakko myöntää, että näillä on taipumus jäädä minulla pitkille tauoille. Saatan jättää kolmannen osan väliin, vaikka Lindgrenin Sivistyksen turha painolasti onkin yksi kaikkien aikojen lemppareitani. Amma sai Pakolaisista enemmän irti.

Patricia Moyes (1971) Season of Snows and Sins

Jäi käteen lentokentän kirjanvaihtopisteeltä. Henry Tibbet ja hänen vaimonsa selvittävät murhaa Alpeilla. Takuuvarmaa Moyes-tyyliä. Tämän olen lukenut joskus aikaisemminkin mutta suomennoksena... ja loppuratkaisun olin onnellisesti jo unohtanut.

John Grisham (2015) Rogue Lawyer

Minulle on tullut sellainen tunne, että Grishameita on nykyään kahta lajia: niitä joita Grisham kirjoittaa itse ja sitten niitä joihin vaan on lyöty nimi päälle. Sycamore Row oli erinomainen romaani, mutta nyt olen lukenut kaksi todella surullista vähän-sinne-päin grishamia, joita en millään muotoa tahtoisi uskoa hänen omiksiin. Gray Mountain oli heikko esitys eikä Rogue Lawyer ole sen kummempi. Autossa toimistoa pitävä lakimies on sitä paitsi jo nähty. Pyh.

Philippa Gregory (2015) The Taming of the Queen

Gregoryn versio Katariina Parrin (Henrik VIII kuudes vaimo) tarinasta ei erityisesti innostanut, mutta ei myöskään pahemmin ärsyttänyt. Draaman käänteet olivat jo ennestään tuttuja. Henrik-tulkinta oli minun makuuni turhan alleviivaava.

S.J.Watson (2015) Kaksoiselämä (suomentanut Laura Beck)

Watsonin Before I go to Sleep oli minusta aikoinaan mainio jännäri, joten tartuin tähän uutuuteen suurin odotuksin. Valitettavasti Kaksoiselämä osoittautui aika tavalla tylsemmäksi, ehkä siksi etten onnistunut samaistumaan päähenkilöön juuri lainkaan. Uskomattomat juonenkiemurat eivät sinänsä haittaa - harva psykologiseksi trilleriksi kuvattu kirja on varsinaisesti uskottava -mutta yhdentekevä minäkertoja pilaa huvin jokseenkin täysin. Annika ei myöskään innostunut.

Paula Havaste (2015) Maan vihat

Tuulen vihojen jatko-osa jatkaa tarinaa tyydyttävästi. Jos tykkäsi Tuulen vihoista, tykkää luultavasti tästäkin. Siitä olen Hyllytontun kanssa samaa mieltä, että Larrin osuuden ovat vähän päälleliimattuja; Kertte jaksaisi kannattaa tarinaa ilman eksäänsäkin.

***

Vuosi 2015 oli heikonpuoleinen luku- ja bloggausvuosi. Satakunta kirjaa tuli kaikkiaan luettua, mutta blogiin ehti niistä murto-osa. Työt veivät ja vähän reissutkin. Ennuste vuodelle 2016 ei ole sekään kummoinen, sillä työssä on taas edessä uuden opettelua, onneksi tosin ihan mukavassa mielessä.

Ihanaa joka tapauksessa että on kirjat. Tällaista katsausta tehdessä huomaa taas, että miten paljon lukeminen antaa! Aina pääsee arkea karkuun jos on kirja.

Loppuun vielä kuva joulukuun lukumaisemista. Vaikka paluumatka pieleen ja laukku on vieläkin kateissa, kannatti tuolla käydä...

Oikein hyvää lukuvuotta 2016 kaikille!

Lukumaisemia Seyschelleiltä.

Paula Havaste: Tuulen vihat

Paula Havasten Tuulen vihat osui käsiin ihan sattumalta kirjastossa: se oli tyrkyllä pikalainahyllyssä. Vaikka usein päädynkin palauttamaan tällaiset herätelainat lukemattomina kirjastoon, jokin pikalainoissa viekottelee. Yllätyksellisyys? Tunne että tekee löytöjä? Ehkä uskon, että kirjan on pakko olla hyvä, jos sitä täytyy pitää tarjolla pikalainoissa.

Kalenteri on ollut niin täynnä, että ankara kahden viikon laina-aika oli osoittautua ylivoimaiseksi, mutta ehdin kuin ehdinkin lukea Vihat. Luettuani olin sen verran utelias, että googlailin kirjailijaa; ilmeisesti Havaste on kirjoittanut näitä historiallisia romaaneja vaikka kuinka monta, mutta minulta ne ovat jotenkin jääneet silmien väliin. Nimi kuulosti tutulta, siinä kaikki. Höh.

Tuulen vihat kertoo yhden talon ja etenkin yhden nuoren naisen elämästä 1100-luvulla. Äiditön Kertte on isänsä perijä ja joutuu lopulta hakemaan vävyn taloa pitämään. Kertte on keskushahmona vähän etäinen eikä erityisen sympaattinen tyyppi.  Havastella on kuitenkin taito saada lukija eläytymään vahvasti erilaiseen maailmankuvaan. Kirjaa lukiessani uskoin ilman muuta henkinaisiin ja -lapsiin, joiden kanssa Kerttekin seurustelee.

Tuulen vihat toi taas mieleen ajatuksen, että ympäristöllä todella on merkitystä... Kukahan itse mahtaisin olla, jos olisin kasvanut lukutaidottomana pikkuriikkisessä perheyhteisössä? Jos lähin naapuri olisi päivän matkan päässä? Jos olisin värjännyt omat lankani ja neulonut omat nuttuni ja haaveillut lasihelmestä suurenakin aarteena?

Hmm. Mitähän mahtavat pitää "lasihelminä" 2900-luvulla? Tai mitä tuumisi isoisoisoäitini (jonka kutomaa mattoa voi ihailla kirjan alla kuvassa) HD-kanavista?

Asiaan eli kirjaan. Itse tarina on juonellisesti vähän olematon, mutta loppupuolen ovela käänne oli kutkuttava. Mitä kieleen tulee, vanhaa puheenpartta tavoittava (?) tyyli antoi se oman sävynsä. Havasten tietojen runsaus on kirjan suuri rikkaus. Erilaista loitsu- ja uskomustietoutta suorastaan tirisee sivuilla. Yhtään enemmän ja tarina tikahtuisi taikoihin!

Tässä tyyli- ja taikanäyte:

- Pian karjaa on kahden lehmän verran, jos Leppä pyöräyttää lehmäisen vasikan. Lampaat lisivät sitäkin enemmän. Ajatteles, Kertte, maitoa ja piimää niin paljon kuin vain jaksetaan juoda, ja villalankavyyhtejä! Ja mikä määrä makkaroita ja suolalihaa, ajatelkaa sitä! 

- Älä puhu tuollaisia ääneen, Sule kähisi taljaltaan. - Kade iskee, kun paljosta onnesta puhutaan. Koputa äkkiä puuta! (s. 179)

Ehkei tässä ihan kaikki ole niin paljon muuttunutkaan.

Tuulen vihoja voi suositella aikakaudesta ja kansanperinteestä kiinnostuneille ja miksei myös vahvoista naishahmoista tykkääville. Minulle tämä kolahti sen verran, että panin varaukseen myös seuraavan osan.

Paula Havaste (2014). Maan vihat. Gummerus. 987-951-9718-0.


Arvioita:

Morren makuun Havasten arjen magia osui tismalleen.
Amma nosti esiin luonnonkierron merkityksen kirjassa, peesaan.