| Kuva/kansi: Atena/Susanna Raunio |
Tämän yhden esseehkön kirjan sentään luin.
Esseen määritteleminen on muuten perkeleellistä touhua. Essee pakenee määreitä ja kirjoittajat ilmeisesti esseemäärettä, kun niin moni esseemäinen teksti ei sitten olekaan essee. Tälläinen vatustelu on harmillista. Minusta esseen lupaavimmat ulkoiset tuntomerkit ovat a) asteriskit tekstin loikkakohdissa ja b) sana "esseitä" painettuna johonkin lähettyville, esimerkisi kansilehteen.
Joten ei, nämä eivät sitten ole esseitä, sovitaan niin. Kannessa essee on korvattu lässysti kirjoituksella ja sisällä kirjoitelmien nimi onkin luku. Eikä sieltä löydä asteriskejakaan. Ne on korvattu pikkuruisilla kolmijalkaisilla ehkä-telkkarin kuvilla, jotka esiintyvät kolme kappaleen riveissä, ihan niin kuin esseissä asteriskit.
Mutta nämä siis eivät kai ole esseitä, eivätkä pikkukuvat missään tapauksessa asteriskeja. Itse asiassa, kun ensimmäisen kerran näin ne, en tajunnut niiden olevan minitelkkareita. Jos ne ovat niitä. Luulin niiden olevan verta tihkuvia neliöitä, mahdollisesti jonkin geometrisen sodan siviiliuhreja.
Syytän assosiaatiosta sanaa nihilismi. Olen normaali ihminen enkä useinkaan näe naapuripihalla zombeja tai mansikkahillossa aivonkappaleita. Mutta nihilismin pohtiminen saa helposti aikaan zombieapokalyptisen mielentilan, jossa kuolema alkaa kuulostaa järkevältä ja kohtuulliselta ratkaisulta kaiken sietämättömään merkityksettömyyteen. Kaikki me kumminkin kuolemme, kuten Haatanenkin todistaa.
Nihilismi, niin. Haatanen kirjoittaa hauskasti ja kiinnostavasti siitä, miksi olen aivan väärässä yhdistäessäni nihilismin Nietzscheen ja ihmisvihaan, tai jos en nyt aivan väärässä, ainakin vähän lapsellinen ja opintoni unohtanut. Mutta en ole ainoa, nihilismille annetaan nykypäivänä kummallisia merkityksiä suhteessa sanan nietzcheläiseen intentioon. Johtuu varmaan siitä, että harvalla on halua ja virtaa ja raivokkuutta perehtyä herroihin Nietzsche ja Heidegger, niin kuin ilmeisesti pitäisi nihilisimin syvintä olemusta ymmärtääkseen.
Normaalieläjän nihilistikäsitys rakentuu urheiluselostuksien (saksalaiset palloilijat syyllistyvät nihilistiseen puolustukseen) ja historiallisten romaanien (nihilistit yrittävät koko ajan tappaa tsaarin) varaan. Puhumattakaan kaikenlaisten youtube-wannabe-nihilistien veriteoista, jotka pannaan filosofivainaiden syyksi.
Yksi Haatasen pointti onkin, että Nietzscheä kohdellaan tässä kaikessa Aivan Väärin. Nietzschen yli-ihminen on esteetikko, jota banaalit joukkomurhat ällöttäisivät tyhjänpäiväisyydessään. Aito nihilisti kohtaa kaiken merkityksettömyyden traagisella rohkeudella ja jumalaisella tyylillä. Kuolevaisia ollaan, eikä elämälläkään ole niin väliä, mutta ei kai tässä mauttomuuksiinkaan tarvitse sortua?
Olkoon turhuutemme eleganttia: viiltävää, sydäntäsärkevää, kaunista ja totta.
Joo. En usko että Haatanen tarkoittaa tässä Flow-festareita tai joukkovaellusta Louvreen. Tai ehkä jollain ironisella tavalla tarkoittaakin. Nietzsche ehkä ei. Mutta onko kukaan koskaan ikinä saanut selvää siitä mitä Nietzsche tarkoittaa? Enpä usko. Tarkoitus vaihtelee liiaksi. Juju taitaakin olla enemmän siinä esteettisessä nautinnossa, jota Nietzsche-koukkuun jääneet saavat nautiskellessaan mestarin tekstejä ja tuottaessaan omia tulkintojaan. Ja niitä me toisen asteen sanajuopot sitten naukkailemme.
Erinomaisen hyvän filosofiapöhnän näistä Haatasen kirjoituksista vetää. Kuin olisi lukioon palannut. Sain aikoinaan oikean mielen sähköiskun Neil Postmanin kirjasta Viihdytämme itsemme hengiltä (jonka Haatanen muuten haukkuu pataluhaksi) ja pahan kankkusen Nietzschen Zarathustrasta (jonka haukkuisin itse jos osaisin, mutten ymmärtänyt siitä juuri mitään). Nyt, kun olen urheiluhullu enkä enää lueskele filosofiaa aamuunkoittoon, Haatasen Ei voisi vähempää oli viihdyttävä, virkistävä ja sopivasti provosoiva kirja. En osaa arvioida hänen nihilisimitulkintojensa oikeellisuutta. Mutta mitä sitten? Oikeastaan kaikki on aika tyhjänpäiväistä, ja jos Haatasen tulkinta oli minusta tyylikäs ja hauska, ei voisi vähempää kiinnostaa sen filosofinen puhtaus.
Haatasen myötä tuli myös jonkinasteinen halu tarttua vihdoin Hanna Arendtin kirjaan Vita Activa, jonka Ei voisi vähempää myös ottaa painiin. Täällä meillä Vita, raasu parka, on saanut olla ihan rauhassa hyllyllä kohta kaksi vuotta, odottamassa sopivan filosofista mielentilaa. Alkaa jo epäilyttää. Ehkä en edes ostanut sitä luettavaksi; kenties minussakin piilee Haatasen mainitsema sivistysporvarin ideaali, jota yritän ilmentää nykynihilistisesti shoppailemalla.
Ei voi voittaa. Tämäkin kirjoitus alkaa pitkittyessään haiskahtaa ironialta. Lopetan ajoissa, tai ainakin melkein. Loppuun pitää vielä todeta, että vaikka Haatasen sävy on ehkä ajoittain kakaramainen, hänen kirjoitustyylinsä on helppolukuista ja ilmaisuvoimaista. Tästä kirjasta varmaan selviytyy vaikkei olisi eläissään edes sylkäissyt Nietzscheen tai Heideggeriin päin. Jori tosin oli osittain eri mieltä, joten paras kun luet itse ja päätät sitten.
Minusta Ei voisi vähempää on terävää ja intohimoista tekstiä. Kyllä hyvä argumentti vaan on kuumaa luettavaa! Katsokaapa vaikka:
[--] Jos elämä todellakin on näin turhaa, totaalista hukkaan heittoa, se on ihanaa, ylimääräistä ja nautittavaksi annettua. Täälläololla ei ole mitään merkitystä, ja minä rakastan sitä!
Gimme more! Britney Spears, Marika-fucking-Fingerroos, Ike Kanerva, Kimi Räikkösen tuskin ymmärrettävä pingviinimäinen puheääni, brittijalkapalloilijoiden vaimot, TV-shop, Nelosen 4D-reality-dokumentit, MOT:n yritteliäs vakava journalismi, Antiikkia, antiikkia!, Uutisvuodon läpeensä väljähtänyt formaatti, joka olisi pitänyt tajuta lopettaa vuosia sitten, Dan Brownin kirjat, uskoon tulemiset, Mannerheim oli homo -keskustelut, Johanna Tukiainen. Lisää, lisää, lisää! (s. 82)Ei voisi vähempää oli niin tehokas, että saatuani sen loppuun oli vain kaksi vaihtoehtoa. Lukea heti lisää filosofiaa tai katsoa tämä.
Kalle Haatanen (2008). Ei voisi vähempää kiinnostaa. Kirjoituksia nihilismistä. Atena. ISBN 978-951-796-536-1.
Arvoita:
Johan Lahdenperä Hesarissa
Putte Wilhelmsson Turun Sanomissa
Tommi Melender Antiaikalainen-blogissa