| Kuva/kansi: Otava/Alex Merto |
Ja Otavan vielä! Ei siis minkään pienen tuskailevan kustantamon. Höh. Menee kyllä hetki ennen kuin uudestaan Elisan e-kirjaan investoin.
Sisällöstä... jaa-a. Tärkeä kirja aiheensa puolesta; totta kai Venäjän kehitys ja politiikka kiinnostavat. Ainakin niiden pitäisi, vaikka viime vuosina Venäjän seuraaminen on jäänyt vähemmälle. On niin vaikea tietää mitä uskoisi, eikä nyt ole enää työn puolestakaan juuri ollut yhteyksiä itärajan taakse. Nyt teki mieli lukea tämä, Pelevinin jälkeen.
Gessen kuvailee lyhyenlaisesti Putinin lapsuutta ja nuoruutta. Varsinainen tykitys on varattu hänen poliittisen uransa keinoihin ja tavoitteisiin. Gessen käy läpi osapuilleen kaikki Putinin vuosien skandaalit: vuoden 1999 pommi-iskuista Hodorkovskiin, Politkovskajaan ja Litvinenkoon. Länsimaisia lehtiä lukeville tuttujen juttujen lisäksi esillä on muutama vähemmän puhuttanut tapaus ja tilanne.
Kasvottoman jälkeen on vähän hermostunut ja epävarma olo. Gessen ei anna mitenkään mukavaa tai toiveikasta kuvaa venäläisestä politiikasta. Jos häntä on uskominen, naapurissa asustaa arvaamaton ja pelottava valtio, jonka johto käyttäytyy kuin gangsterijengi. Putin on varasteleva mafiatsaari. Mutta Gessenin tekstiä on rehellisesti sanottuna joiltain osin vaikea niellä purematta; hän kirjoittaa selkeän henkilökohtaisesti eikä yritäkään piilotella omia näkemyksiään. Hän ei epäröi sanoa, mitä Putin ajattelee tai on ajatellut... vaikka sitä tuskin voi kukaan ulkopuolinen tietää.
Useimpien oman sukupolvensa neuvostokansalaisten tavoin Putin ei ollut koskaan poliittinen idealisti. Ei ole tietoa, uskoivatko hänen vanhempansa koko maailman kommunistiseen tulevaisuuteen, proletariaatin oikeudenmukaiseen voittoon tai mihinkään muuhun ideologiseen hokemaan, jotka Putinin nuoruusvuosina olivat jo menettäneet tehonsa. Hän ei koskaan edes harkinnut suhdettaan näihin ihanteisiin. Lapsena häntä ei päästetty nuoriin pioneereihin, ja hänen kommunistisen puolueen jäsenyytensä lakkasi samaan aikaan kuin koko puolue. [--] (s. 111/273)Siitä että kirjoittaja sijoittaa itsensä selkeästi kontekstiin raportoinnissaan voi olla kahta mieltä. Toisaalta voi olla hyvä, ettei teeskennellä objektiivisuutta; koko käsitteen järki ja merkitys on kieltämättä vähän kyseenalainen ihmistieteissä. Toisaalta kirjassa, jota lukee tietoa saadakseen, olisi mukava saada edes objektiivisuuden illuusio. Minulle elämäkerta on uskottavampi, jos se pyrkii tarkastelemaan kohdettaan useammasta näkökulmasta.
Huomaan ärsyyntyväni siitä, että Gessen, joka paheksuu median alistamista yksipuoliseen viestintään, käyttää itse estoitta tilaisuutta hyväkseen ja kirjoittaa hyvin yksipuolisen kirjan. Okei, onhan se vähän eri asia: yksi on valtakoneisto ja toinen toimittaja... Ongelma kai on siinä, että kuvittelin ostavani elämäkerran, mutta sain paremminkin katastrofipamfletin. Odotin jotain vähän vähemmän skandaalimaista ja vähän enemmän politiikkaa valottavaa. Jotain vähän tasapainoisempaa.
Tai ehkä tämä oli se tasapainoinen esitys ja Venäjän politiikka on tällaista Kummisetä-meininkiä.
Hui. Siis HUI!
Minulle tästä kirjasta tuli sellainen olo, että pitää lukea jotain muutakin. Gessenin raportoimat poliittisen järjestelmän muutokset ovat faktoja ja aika pelottavia sellaisia. Jotenkin olen nämä jutut missanut lehdissä. Eivätkä hänen Putin-tulkintansakaan ole itsessään epäuskottavia... mutta en haluaisi jäädä pelkästään niiden varaan.
Vaan mahtaako "puolueetonta" tekstiä nyky-Venäjästä ollakaan? Ehkä pitää vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää, että nykyhetkeä tarkastelevat tekstit ovat väkisinkin myös osa aikaansa. Ehkä poliitikoista ei voi kirjoittaa kirjoittamatta poliittisesti.
Masha Gessen (2012). Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Otava. E-kirja. Suomentanut Matti Kinnunen. ISBN 978-951-1-26733.
Arvioita:
Matti Posio Aamulehdessä
Jussi Kämäräinen Lapin Kansassa
Juhana Lepoluoto Savon Sanomissa