| Kuva/kansi: Gummerus/Sanna-Reeta Meilahti |
Little Been tarina kertoo kahden todella erilaisen naisen kohtaamisesta ja kohtaamisen seurauksista. Kirjan ilmitaso on hyvin henkilökohtainen: nigerialainen pakolainen Little Bee ja britti Sarah, Surreyn kasvatti ja lehden päätoimittaja, tuntuvat äkkiseltään henkilöiltä, joilla ei voi olla mitään sanottavaa toiselleen, mutta heidän välilleen on aiempien tapahtumien myötä syntynyt rikkomaton yhteys.
Jos unohtaa hetkeksi henkilöt, voi miettiä tapahtuvaa ja tapahtunutta myös sivilisaatioiden kohtaamisen kautta. Nehän eivät ole menneet niin putkeen kaikkien näkökulmasta. Jos Afrikka ajatteluttaa ja sinulla on nelisen minuuttia aikaa, tsekkaa tämä video ja seuraa etenkin sinisiä palloja...
Videon kuvaama kehityskulku heijastuuu myös henkilöiden tasolle. Little Been tarinassa Sarahin ja Been oletukset ja odotukset muodostuvat niin erilaisista lähtökohdista, että heidän on välillä vaikea ymmärtää toisiaan. Myös kontrasti Sarahin ongelmien ja Been ongelmien välillä on tehokas.
Itse asiassa Little Been tarina on niin täydellisen hyvä kirja, että se on melkein raivostuttava. Teksti on hyvin kirjoitettua ja oivaltavaa, juoni tasapainottelee erittäin hyvin turvallisen ja shokeeraavan välillä. Ensin ajattelin että Sarahin elämän jauhaminen Been elämän rinnalla on ällöttävää, mutta eihän se ole - siitä syntyy kirjan voima ja dynamiikka. Vain oma tekopyhyyteni haluaisi eristää pienet tragediat ja suuret tragediat eri teksteihin; tuomalla ne yhteen Cleave pakottaa myöntämään, että kaikki tragediat ovat ihmisen kokoisia... ja meiltä jäävät helposti huomaamatta ne suuret tragediat silloinkin kun ne ovat aivan lähellä.
Huomaan että saan kirjan kuulostamaan synkältä. Sitäkään se ei ollut, pahus vieköön... Been osuuksissa on terävää huumoria.
Kun olin pieni, kaikki oli yhtä onnea ja laulua. Silloin sellaiseen oli yllin kyllin aikaa. Ei ollut kiire minnekään. Meillä ei ollut sähköjä, ei raikasta vettä eikä suruakaan, koska niitä ei ollut vielä yhdistetty meidän kyläämme. Istuin limbapuun juurten välissä ja nauroin katsoessani, miten Nkiruka kiikkui edestakaisin ja taas edestakaisin. Kiikkunarut olivat pitkät, joten heilahdus päästä päähän kesti häneltä kauan. Kiikulla ei tuntunut olevan koskaan kiire. Katselin sitä päivät kaiket tajuamatta katsovani heiluria, joka mittasi kyläni viimeisiä rauhan kausia. (s. 113)Kerran luettuna Little Been tarina on upottava, koukuttava ja ajatteluttava kirja. Oikea lukijan romaani. Okei, juoni on aika epärealistinen mutta uskottavuus syntyy kerronnasta ja se on minusta tässä yhtä tautisen hyvää kuin Emma Donoghuen Roomissa, täysin erilaista vain. Nauttisinkohan tästä yhtä paljon uudelleen luettuna? Ekä en. Vaikka teksti onkin hyvää ja kirkasta, lukunautinto liittyi paljolti Cleaven lukijalleen järjestämään löytöretkeen. Tarinan rakentuminen oli minulle se juju, vielä enemmän kuin vivahteinen teksti.
Sen sijaan että halaisin kirjaa rintaani vasten miettien koska voin lukea sen uudelleen, selailen osoitekirjaani ja mietin kenet kavereistani haluan laittaa tätä lukemaan. Sen Little Bee sai minussa aikaan: lähetyssaarnaajan innon luettaa kirja myös seuraavalla. Ja uskokaa pois, kyynisen kääkän ei ole helppo yhtyä kaikkien muiden ylistyksen kuoroon. Silti:
Lukekaa Little Bee! Lukekaa Little Bee!
Chris Cleave (2011, alkuperäinen 2008). Little Been tarina. Helsinki: Gummerus. Suomentanut Irmeli Ruuska.
Arvioita:
Lumiomena
Järjellä ja tunteella
Kirjava Kammari
K-Blogi
anni m. on lukenut alkukielellä