Ihan tavallisena päivänä voi menettää kaiken – tai löytää onnen

Päivi Brink kirjoittaa:

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories, 2004), Schildts 2011. Suom. Kaisa Kattelus.

Ihan tavallisena päivänä voi tapahtua jotakin hirveää. Kate Atkinsonin romaanissa esitellään muutamia tällaisia tapauksia, jotka sijoittuvat ajallisesti 1970-luvulta nykypäivään. Kaksi keski-ikäistä naista haluaa tietää, miten heidän nuorin sisarensa katosi lapsena. Mies haluaa selvittää tyttärensä murhan. Nainen etsii sisarensa tytärtä, joka annettiin sijaisvanhemmille äidin murhattua isän. Kaikki tapaukset liittyvät perheen sisäisiin traumoihin, joista henkilöt eivät kykene vapautumaan.
Vähitellen päästään yksityisetsivä Jackson Brodieen, joka selvittää tapaukset jotenkin sattumanvaraisesti, arkisen todellisesti. Romaani on dekkari, mutta rikoksien ratkeaminen ei ole kovin tärkeää. Tärkeämpää on ymmärtää, miksi ne tapahtuivat ja minkälaista elämää uhrit ja syylliset elivät. Brodie on yksi tapauksista, sillä hänenkin elämäänsä varjostaa nuoruuden tragedia.

Jackson Brodie -sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa, joista ”Ihan tavallisena päivänä” on ensimmäinen. Brodie on entinen sotilas ja entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä. Hän on kotoisin Yorkshiresta, mutta asuu tässä romaanissa Cambridgessa. Työläistaustainen Brodie ei viihdy sievistelevän yläluokan parissa, vaan kaipaa muualle, unelmiensa Etelä-Ranskaan. Vapaa-aikanaan hän opiskelee ranskaa ja koettaa selviytyä avioerostaan. Hänen elämänsä tärkein ihminen on 8-vuotias tytär. Brodie on hyvin charmikas ja komea, ja naiset lankeavat hänen viehätysvoimansa edessä. Atkinson onnistuu luomaan Brodiesta kiinnostavan, kokonaisen ihmisen, vaikka hänessä on paljon dekkariklisheiden piirteitä.

Olen aikaisemin lukenut sarjan seuraavan osan One good turn, ja molemmissa lukemissani Brodie-romaaneissa minua viehättää eniten kertojan ääni: sarkastinen, mutta lempeä kertoja riisuu paljaaksi henkilönsä salaisimmat ja likaisimmat ajatukset, mutta samalla jokaisessa ihmisessä on myös mukavia, jopa herttaisia piirteitä. Juonenkäänteet yllättävät, mutta ovat silti uskottavia, ja kokonaisuutena romaani saa miettimään ihmiselämän kummallisuutta – miten sattuma tekee ihmisestä onnellisen tai onnettoman. Kaiken voi menettää nopeasti, mutta samalla tavoin elämä voi hetkessä tuoda eteen uuden onnen. Suosittelen Atkinsonin persoonallisia, omaperäisiä ja pohdittuja kirjoja lämpimästi. Humoristiset ja jännittävät romaanit sopivat lomalukemiseksi tai viikonlopun iloksi.

Vuonna 1951 Yorkissa syntynyt Atkinson asuu nykyisin Edinburghissa, Skotlannissa. Hän on opiskellut englantilaista ja amerikkalaista kirjallisuutta yliopistossa ja toiminut muun muassa opettajana. Hänen esikoisromaaninsa ”Behind the scenes at the museum” ilmestyi 1995 ja se oli myyntimenestys. BBC on tehnyt kolmesta ensimmäisestä Jackson Brodie -kirjasta kuusiosaisen TV-sarjan, joka on saatavana jo DVD:näkin. Brodieta näyttelee Jason Isaacs. Sarja sijoittuu Edinburghiin, minne kirjojenkin Brodie muuttaa toisessa osassa. Schildts aikoo suomentaa koko sarjan.

TV-ohjelman kotisivut: http://www.bbc.co.uk/programmes/b011whc9
Kirjailijan kotisivut: http://www.kateatkinson.co.uk/

Zadie Smithin innoittamana George Eliotia

Päivi Brink kirjoittaa:
Emäntä on taas piuhojen päässä, mutta muutto Etelä-Afrikkaan on vienyt aikaa ja energiaa, enkä ole ehtinyt kirjoittaa. Lupailin lukevani Zadie Smithin esseitä - ja luinkin. Mutta luin sen kanssa rinnakkain Välimeren risteilyllä seilatessani myös Agatha Christietä ja Smithin innoittamana aloin lukea George Eliotin Middlemarchia. Jälkimmäinen on valtava vonkale, joten olen tyytyväinen, että se löytyi lukulaitteeni kätköistä, eikä tarvitse kuljetella painavaa, 700-sivuista kirjaa käsilaukussa. Mutta aikaa sen lukeminen toki vie: olen vasta puolivälissä. Middlemarch on aivan mahtava! Smith kehui sen ironista ja yllättävän modernia kertojan ääntä, ja sitä minäkin ihailen. Kypsän, aikuisen naisen ääni, joka kommentoi henkilöitä ja tarinan käänteintä hauskasti. Mutta palaan näihin, kun saan esseekokoelman tai romaanin luettua. Sitä ennen kaikkea muuta kirjamarkkinoista, kirjastolaitoksesta ja muusta sekä täällä etelässä että siellä pohjoisessa. Kirjoitelkaa tekin ja lähettäkkää tekstejänne minulle päin. Palataan!

Emäntä lähtee kesälomamatkalle

Päivi Brink kirjoittaa:

Lähden lomamatkalle ja sitten kohti uutta kotimaatani Etelä-Afrikkaa! Vedän piuhat irti ja kirjaudun blogiin seuraavan kerran heinäkuun puolivälin jälkeen. Sitä ennen voitte lähettää blogitekstejä Päivi Kososelle paivi.kosonen@ajatusmatka.fi. Päivikään ei varmaan ihan joka päivä lue postiaan, mutta elokuussa alkaa taas tapahtua enemmän. Kirjoittelen sitten lomalla lukemistani kirjoistakin. Oikein nautinnollista kesää kaikille!

Oh, ihana monikanavaisuus

Päivi Brink kirjoittaa:

Tiedättehän, että viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että on olemassa kaunokirjallinen teos ja sillä on lukuisia fyysisiä olomuotoja, kuten painettu kovakantinen kirja, taskukirja, äänikirja ja sähköinen kirja. No, miksipä kirja ei voisi ilmestyä myös WC-paperilla, rullalle käärittynä?

Viime helmikuussa ostin Lambi WC-paperia ja kauhistuin paketin avattuani: paperiin oli painettu runoja. Kuka nyt runoihin voi pyyhkiä, kauhistelin. Sitten luin muutaman näistä romanttista hunajaista tuskaa tihkuvista ”runoista”, eikä enää yhtään harmittanut pyyhkiä niihin. Kyse oli Lambin Ystävänpäivätempauksesta.

Uusimmassa Parnasossa ilmestyi Lasse Koskelan kritiikki tästä runoteoksesta. Kustantaja: Metsä Tissue 2011. Tämä todella jo liikutti minua. Ensin nauratti, mutta sitten totesin, että tähän tämä monikanavaisuus sitten johtaa. WC-paperi on aivan yhtä validi julkaisualusta kuin kirjakin.

Koskela pohtii kiinnostavasti anaalisuuden ja runouden suhteita, muistelee vessapaperille kirjoitettuja runoteoksia ja kirjoittaa sitten kieli poskessa:

”Otan tarkemmin katsottavaksi (tai siis…) yhden rullan Lambin kuusiosaisesta, muovikelmuun rajatusta kokoelmasta. Rullasikermän tai -kokoelman (siinäpä gradun aihe!) rakenne on hiukan yllättävä. Koko rullassa on nimittäin vain kuusi runoa, jotka toistuvat samassa järjestyksessä. // Toisto on ikivanha rakennekeino, ja sen murtaminen on voimakas anomalia. Tämän Lambi tekee ulottamalla toistamansa runon toisinaan sivun rajojen yli. Kyse ei siis ole vain säkeenylityksestä vaan peräti sivunylityksestä.”

Koskela päätyy toteamaan, että ”kirjalliselta arvoltaan Lambin runot ovat ns. p:stä, mitä lienee tässä tapauksessa pidettävä funktionalismina.”

Ihanaa, että kriitikko venyy pohtimaan kirjallisuutemme teosluonnetta ja sen monia ilmiasuja näin taitavan huumorin keinoin!

Koko Koskelan kritiikki löytyy täältä: http://www.parnasso.fi/kritiikit/2011-06/runolla-pyyhkii-hyvin/

Minkä kirjan lukisit riippukeinussa hellepäivänä?

Päivi Brink kirjoittaa:

Huh hellettä! Kerro tuonne kommenttikenttään, minkä kirjan sinä ottaisit rannalle tai riippumattoon lomalukemiseksi!

Minä ottaisin Zadie Smithin esseekokoelman Changing my mind, jossa Smith kertoo matkoistaan, lukemistaan kirjoista ja muista mietteistään. Kirja odottaa yöpöydälläni, mutta en ole vielä aloittanut. Täällä siitä kerrotaan lisää:
http://literati.net/ZSmith/zadie-smith-books.htm

Kerron sitten, kun olen lukenut, minkälainen se oli, ja sopiko se lomalukemiseksi.