Turun kaupunginkirjaston syksyn studia generalia -luentosarjassa tarkastellaan saksalaista kirjallisuutta useasta eri näkökulmasta. Luennot keskittyvät etenkin saksalaisen nykykirjallisuuden yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin sekä sen tapoihin käsitellä muistin, identiteetin ja historian kysymyksiä.
Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Turun kaupunginkirjasto ja Turun yliopiston yleinen kirjallisuustiede. Luennot pidetään maanantaisin klo 18.00 - n.19.30 pääkirjaston Studiossa. Niille on vapaa pääsy.
Saksalainen kulttuuri on esillä pääkirjaston syksyssä myös torstaina 14.11. koululaisille suunnatussa saksalaisessa päivässä ja iltatapahtumassa. Marraskuussa pääkirjaston aulaan avautuu Saksankieliset maahanmuuttajat -kiertonäyttely.
Studia generalia -ohjelma:
•2.9. FT Lotta Kähkönen (Turun yliopisto) ja
prof. Hanna Meretoja (Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto):
Saksalainen nykykirjallisuus muistamisen ja unohtamisen peilinä
•9.9. FT Kaisa Kaakinen (Cornell University ja Turun yliopisto):
Surrealistiset strategiat W. G. Sebaldin ja Peter Weissin tuotannossa
•16.9. Dos. Marja-Leena Hakkarainen (Turun yliopisto):
Muisti, historia, trauma: Herta Müller
•23.9. Prof. Liisa Steinby (Turun yliopisto):
Christa Wolf - saksalainen ja eurooppalainen menneisyys,
nykyisyys ja identiteetti
•30.9. FM Helen Moster:
Bestsellerit Hans Fallada ja Timur Vermes
•7.10. FT Christian Rink (Vaasan yliopisto):
Günter Grass ja saksalaiset muistikulttuurit
•14.10. FT Lotta Kähkönen ja prof. Hanna Meretoja:
Sukupuolittuneen kokemusmaailman kuvaajat
Julia Franck, Jenny Erpenbeck ja Kathrin Schmidt
Tämä teksti on lainattu suoraan osoitteesta:
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=460118&nodeid=4873
Tervetuloa! Virtuaalinen kirjallisuuskahvila Café Voltaire jatkaa Avaimen Café Voltaire -kirjasarjan aloittamaa keskustelua maailman nykykirjallisuuksista. Ota kuppi kuumaa ja istahda pöytään. Café Voltaire on sielua virkistävä kohtaamispaikka, jossa keskustellaan nykyihmisen tilanteesta maailmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. elokuuta 2013
torstai 20. joulukuuta 2012
Kansalliskirjasto-lehden Venäjä-numero
Kansalliskirjasto-lehden Venäjään keskittyvä teemanumero on ilmestynyt. Lehden voi lukea verkossa. Mukana myös Kenen aika? -kirjan toinen toimittaja professori Tomi Huttunen, joka kertoo omasta suhteesta Kansalliskirjaston kokoelmiin ja ennen muuta Slaavilaisen kirjaston kokoelmaan.
"Lehden teemana on tällä kertaa Venäjä ja itäinen Eurooppa ja sen sivuilla juhlitaan maailmankuulun Slaavilaisen kirjaston perustajan 200-vuotispäivää. Pietarilaisen kosmopoliitin ja fennofiilin Jakov Grotin ansiosta Kansalliskirjastolla on nyt laajin kokoelma Venäjän keisarikunnan aikaisia julkaisuja Venäjän ulkopuolella. Mutta kuka Grot oli ja mikä häntä inspiroi? Venäläisen kirjallisuuden professori Tomi Huttunen taas valottaa venäläisen rockin ja Pussy Riotin historiaa sekä kertoo uudesta avantgarde-tutkimusprojektista. On myös Komin Kansalliskirjaston haastattelu, Vilnan yliopiston kirjaston suuren lahjoituskampanjan mysteeri ja uusi digitointiprojekti, joka tuo inkeroista, vepsää, maria ja mordvaa verkkoon."
http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutiset/1355920771605.html
torstai 10. toukokuuta 2012
Kirjallista keskustelua sivistyneessä herraseurassa
Päivi Brink kirjoittaa:
Jacques Bonnet: Kirjaston henget. (Des bibliothèques pleines de fantômes, 2008.) Suom. Jyrki Kiiskinen. Tammi 2011.
Tekisikö mielesi istahtaa samaan pöytään ranskalaisen herrasmiehen seurassa, joka jutustelee kirjallisuudesta ja kirjojen keräilystä? Jacques Bonnet’n esseekirja Kirjaston henget tuntuu leppoisalta jutustelulta, vaikka hänen oppineisuutensa herättääkin ihailua. Vaikka teos on ladattu sitaateilla ja viittauksilla maailmankirjallisuuden klassikoista dekkarikirjallisuuteen, sen lukeminen on vaivatonta ja miellyttävää. Bonnet ei nosta omaa häntäänsä tai leuhota lukeneisuudellaan, sillä hänelle lukeminen on kuin hengittämistä: ainoa tapa elää. Kirjat ja niiden henkilöt ja kirjoittajat ovat hänen ystäviään ja leijuvat hänen ympärillään kirjastossa kuin henget tai haamut. Kirjojen avulla hän on yhteydessä ihmisiin, jotka elivät eri ajassa ja paikassa kuin hän itse. Fiktiiviset hahmot ovat meille lukutoukille usein todellisempia ja tärkeämpiä tuttavuuksia kuin reaaliset ihmiset.
Bonnet on kustantaja, kääntäjä ja kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja ja taidehistoriallisia tutkimuksia. Lisäksi hän on oman kirjastonsa kirjastonhoitaja, sillä hänen kirjastonsa koostuu 40 000 niteestä. Suuri osa Kirjaston henget -kirjasta koostuukin varsin banaaleista pohdinnoista: miten tällainen kirjamäärä säilytetään, luokitellaan, kuljetetaan ja miten sen kanssa asutaan. Tämä kiinnostanee niitä, joilla on taipumusta kirjojen keräilyyn ja halua niiden omistamiseen. On ihastuttavaa seurata, kuinka rakkaaksi oma kirjasto lukija-kirjastonhoitajalle muodostuu. Minun oli helppo samastua esimerkiksi pohdintoihin, miten vaikea on matkoilla ollessa olla erossa kirjastostaan. Etelä-Afrikassa asuessani oma (huomattavasti vaatimattomampi) kirjastoni on nimittäin Suomessa varastoituna. Onneksi pieni sivukirjasto on jo kehitteillä täällä etelässäkin.
Kirjassa pohditaan lukemistottumuksia, kirjastonhoitoa, kirjojen siivoamista, suhdetta kirjoihin sekä esineinä että aineettomina olentoina, lukijoiden ja kirjankerääjien yhteisöjä ja lukulistoja. Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo, josta voi napata kirjoja omaa listaansa täydentämään.
Bonnet on reilun viisikymppisen näköinen mies (kuva löytyy vaikkapa täältä:) http://www.quercusbooks.co.uk/blog/2010/10/28/phantoms-on-the-bookshelves/
Hän pohtii tulevien sukupolvien suhdetta kirjoihin ja sitä, katoavatko kirjastot kokonaan internetin ja sähkökirjojen aikakaudella. Hän ei sorru halveksumaan sähkökirjan mahdollisuuksia vaan päinvastoin näkee siinä paljon hyvää. Mutta hänelle, kuten monelle muulle, ”oikea” kirja on enemmän oma ja rakas kuin tiedostomuotoinen kirja. Hän kirjoittaa:
”Kirjasto suojelee meitä vihamiehiltä. Se suodattaa maailman äänet, lievittää ympärillä piinaavaa kylmyyttä, mutta antaa myös kaikkivoipuuden tunteen. Sillä kirjasto saa ihmispolon kyvyt näyttämään mitättömiltä: aika ja tila tiivistyvät sinne. Kaikki menneisyyden kerrostumat ovat levittäytyneet hyllystöille.” (s.112)
Onneksi kirjan suomentaja Jyrki Kiiskinen onnistuu tavoittamaan tällaisen kultivoituneen kirjallisen miehen äänensävyn ja sananparren. Suomennos oli erittäin hiottu ja onnistunut.
Samantapaista luettavaa:
Ranskalaista kirjallista rupattelua:
Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. Atena 2009.
http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/292
Otavan kustantajasuvun ”grand old man” Heikki Reenpään muistelmat ovat viihdyttävää luettavaa kustannusmaailman ja kirjallisten piirien historiasta Suomessa:
Heikki Reenpää: Pojanpoika. Otava 1998.
Heikki Reenpää: Pikku-Heikki. Otava 2000.
Kirjahulluudesta:
Carlos María Dominguez: Paperitalo. Basam Books 2006.
http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=148
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Saksankielisten maiden kulttuuriviikot Tampereella
Päivi Brink kirjoittaa:
Vielä ehdit osallistua saksankielisten maiden kulttuuriviikoille Tampereen pääkirjastossa Metsossa.
27. 3. klo 18 Kun on suhteet. Saksankielistä nykykirjallisuutta, pääkirjasto Metso, pääkerros. Kirjastovirkailija Ulla Tiainen esittelee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja antaa lukuvinkkejä.
3. 4. klo 18 DDR—menetetty maa, pääkirjasto Metso, pääkerros
Kirjastonhoitaja Liisa Junno esittelee aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja antaa lukuvinkkejä.
Järjestäjä: Tampereen kaupunkikirjasto
Muuta ohjelmaa:
Residenssitaiteilijat Andrea Good (Sveitsi) ja Karo Szmit (Itävalta): näyttely Galleria Emilin Studiossa. Vanha kirjastotalo, Keskustori 4, Tampere. Taiteilijoiden yhteisnäyttely avoinna yleisölle 22.3. – 15.4.2012.
31.3. Varaslähtö kansainväliseen lastenkirjallisuuspäivään (1.4.). Lastenkulttuurikeskus Rulla, Finlaysoninkuja 6. Klo 11 lempisatuhahmojen naamioaskartelua, klo 12 Hurjan Papan satutuokio, klo 13 kulkue Rullasta kohti Tallipihaa, jossa lasten soittokunnan pienimuotoisia musiikkiesityksiä sekä kuumaa mehua Tallissa. Noin klo 13.15 lavaohjelmaa Tallipihalla. Mahdollisuus myös poniratsastukseen.
Lisätietoja:
http://www.tampere.fi/kulttuurijamuseot/kulttuuripalvelut/kulttuurienvalinen/tapahtumat/kulturwoche2012intampere.html
maanantai 10. lokakuuta 2011
Upeita kirjastoja
Päivi Brink kirjoittaa:
Calgary Herald teki koosteen maailman hienoimmista kirjastoista, ja olin aivan lumoutunut niitä selatessani. Toinen toistaan upeampaa arkkitehtuuria eri vuosisadoilta, loputtomia käytäviä täynnä kirjahyllyjä lattiasta kattoon, valoa ja varjoa, lasia, metallia, puuleikkauksia. Aaaauuu! Haluan kirjastoon!
Hienoimmat kirjastot, joissa itse olen ollut: Pariisin Bibliotheque Nationale (valtava, massiivinen, rumankaunis), Helsingin yliopiston kansalliskirjasto, Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto, Tampereen Metso, Oulun pääkirjasto. Tärkein kirjasto henkilökohtaisen elämäni kannalta on kuitenkin Oulun Kaukovainion sivukirjasto (pikkuriikkinen lapsuuden kirjastoni).
The 12 coolest libraries in the world
www.calgaryherald.com
Katso edellinen postaus, siinä on linkki sivulle.
Calgary Herald teki koosteen maailman hienoimmista kirjastoista, ja olin aivan lumoutunut niitä selatessani. Toinen toistaan upeampaa arkkitehtuuria eri vuosisadoilta, loputtomia käytäviä täynnä kirjahyllyjä lattiasta kattoon, valoa ja varjoa, lasia, metallia, puuleikkauksia. Aaaauuu! Haluan kirjastoon!
Hienoimmat kirjastot, joissa itse olen ollut: Pariisin Bibliotheque Nationale (valtava, massiivinen, rumankaunis), Helsingin yliopiston kansalliskirjasto, Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto, Tampereen Metso, Oulun pääkirjasto. Tärkein kirjasto henkilökohtaisen elämäni kannalta on kuitenkin Oulun Kaukovainion sivukirjasto (pikkuriikkinen lapsuuden kirjastoni).
The 12 coolest libraries in the world
www.calgaryherald.com
Katso edellinen postaus, siinä on linkki sivulle.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Kännykkäkirjallisuutta slumminuorille
Päivi Brink kirjoittaa:
Osallistuin viikonloppuna Open Book Literary Festivaliin täällä Kapkaupungissa ja kuuntelin kiinnostuneena keskustelua nuorisokirjallisuudesta. Miten saadaan lukemaan sellaiset nuoret, jotka asuvat slummissa, ja joiden kotona ei ole kirjallista kulttuuria? Vastaus liittyi sekä muotoon että sisältöön: kännykkänovelleja slummin arjesta. Niistä nuoret kuulemma oikeasti pitävät ja niitä lukevat sellaisetkin, joille lukeminen ei maistu. Slumminuorillakin on kännykät, vaikka ei paljon muuta olisikaan.
Steve Vosloo perusti Yoza-nimisen mobiilitekstien jakokanavan nettiin ja Ros Haden perusti kustantamon Cover2Cover, joka julkaisee townshipien eli slummien arjesta kertovia pokkariromaaneja nuorille.
Steve Vosloo kertoi, että heillä on tällä hetkellä tallissaan kahdeksan tunnettua, eteläafrikkalaista nuorisokirjailijaa, jotka kirjoittavat novelleja Yozan sivuille. Sieltä novellin voi ladata kännykkäsovelluksena ja lukea kännykän näytöltä. Slumminuorten kännykät ovat halvemmasta päästä, joten lukeminen tuntuu kauhean työläältä pikku näytöltä, mutta nuoria tämä ei tunnu haittaavan. Cell phone stories -projekti on ollut menestys: 38 tarinaa on ladattu yhteensä 300 000 kertaa parissa vuodessa. Mobiililukeminen on merkittävä ilmiö Japanissa, mutta näköjään myös afrikkalaisten nuorten keskuudessa, joille kirja ei ole yhtä tuttu media kuin kännykkä.
Kysyin, vaikuttaako kännykkä tekstiin tekemällä esimerkiksi virkkeistä lyhyitä ja kielestä köyhää. Vosloo vakuutti, ettei näin ole, mutta totesi kuitenkin, että kirjallisuudenlajina mobiilinovelli on hyvin kompakti. Se muistuttaa kuulemma elokuvakäsikirjoitusta ja on pituudeltaan noin 30 liuskaa, 12 000 sanaa. Henkilöitä on enintään neljä. Nuoret voivat kommentoida novelleja luettuaan ne, ja kritiikki on kuulemma murhaavaa ja hyvin suorasukaista. Kirjailijat kuitenkin ottavat mielellään vastaa suoraa palautetta. Nuoret kuitenkin tulevat takaisin ja lukevat lisää, joten kommentteja lukiessa pitää muistaa, että teinit eivät helposti kehu mitään. Kommentteja on saatu 40 000. Yoza on tehnyt yhteistyötä Langasta ja Khayelitsasta tulevien slumminuorten kanssa kehittääkseen konseptiaan, ja palaute on ollut todella monipuolista ja kehittävää. Novellien aiheet vaihtelevat suuresti, ja mukana on jopa 5 Shakespearen näytelmää, joita nuoret lukevat koulussa. Nuoret toivoivat rankkojenkin aiheiden käsittelyä, kuten HIV, teiniraskaudet, seksuaalinen hyväksikäyttö, huumeet ja työttömyys.
Kohderyhmä oli alun perin 14 - 19-vuotiaat mutta Vosloo kertoi, että kyselyjen mukaan lukijat olivat usein vanhempia, alle 25-vuotiaita nuoria aikuisia, pääosin kaupungista ja pääosin tyttöjä ja naisia. Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, mutta vaikka muitakin kielivaihtoehtoja on annettu, englanti on suosituin kielivalinta. Monelle englanti on juuri kirjoittamisen ja lukemisen kieli, ja oma äidinkieli on puhuttu kieli.
Ros Haden kirjoittaa ja kustantaa painettuja nuorisoromaaneja slummien arjesta. Opettajana hän tekee läheistä yhteistyötä slumminuorten kanssa koulussa ja saa heiltä apua nuorisokieleen ja tekstarikieleen. Tähän mennessä Cover2Cover on julkaissut kolme romaania Harmony High -sarjassa, joka kertoo samannimisestä lukiosta. High Schooliin mennään täällä kyllä jo 14-vuotiaana. Romaanien nuoret kokevat voimakkaita tunteita ja ihmissuhdesotkuja. Heidän perheillään on vakavia ongelmia HIV:n ja työttömyyden ja alkoholismin vuoksi. Nuoret haluavat lukea tällaisia, heidän todelliseen arkeensa liittyviä kokemuksia. Heillä ei kuitenkaan ole rahaa ostaa kirjoja, ja siksi koulujen kirjastot ovat tärkeitä kirjojen jakelukanavia. Cover2Cover kannustaa lahjoittamaan kirjoja kirjastoihin. Kirjasarjaan kuuluu myös opettajan opas, jossa ohjataan keskustelemaan luokassa kirjoista.
Sekä Cover2Cover että Yoza pitävät itseään porttina lukemiseen. Ensin nuori täytyy saada kiinnostumaan fiktion ideasta, kaunokirjallisuuden merkityksestä ja mielihyvästä. Kertomalla lukijalle tutuista aiheista tutulla kielellä saadaan nuori kirjallisuuden maailmaan. Sen jälkeen voidaan laajentaa lukemista laajempaan aihemaailmaan ja monimutkaisempaan kieleen. Projektit ovat tärkeitä myös nuorten omanarvontunnon kannalta: meidän elämämme on tärkeää, lukemisen ja kirjoittamisen arvoista.
Lue lisää:
http://yozaproject.com/about-the-project/
http://www.cover2cover.co.za/
Osallistuin viikonloppuna Open Book Literary Festivaliin täällä Kapkaupungissa ja kuuntelin kiinnostuneena keskustelua nuorisokirjallisuudesta. Miten saadaan lukemaan sellaiset nuoret, jotka asuvat slummissa, ja joiden kotona ei ole kirjallista kulttuuria? Vastaus liittyi sekä muotoon että sisältöön: kännykkänovelleja slummin arjesta. Niistä nuoret kuulemma oikeasti pitävät ja niitä lukevat sellaisetkin, joille lukeminen ei maistu. Slumminuorillakin on kännykät, vaikka ei paljon muuta olisikaan.
Steve Vosloo perusti Yoza-nimisen mobiilitekstien jakokanavan nettiin ja Ros Haden perusti kustantamon Cover2Cover, joka julkaisee townshipien eli slummien arjesta kertovia pokkariromaaneja nuorille.
Steve Vosloo kertoi, että heillä on tällä hetkellä tallissaan kahdeksan tunnettua, eteläafrikkalaista nuorisokirjailijaa, jotka kirjoittavat novelleja Yozan sivuille. Sieltä novellin voi ladata kännykkäsovelluksena ja lukea kännykän näytöltä. Slumminuorten kännykät ovat halvemmasta päästä, joten lukeminen tuntuu kauhean työläältä pikku näytöltä, mutta nuoria tämä ei tunnu haittaavan. Cell phone stories -projekti on ollut menestys: 38 tarinaa on ladattu yhteensä 300 000 kertaa parissa vuodessa. Mobiililukeminen on merkittävä ilmiö Japanissa, mutta näköjään myös afrikkalaisten nuorten keskuudessa, joille kirja ei ole yhtä tuttu media kuin kännykkä.
Kysyin, vaikuttaako kännykkä tekstiin tekemällä esimerkiksi virkkeistä lyhyitä ja kielestä köyhää. Vosloo vakuutti, ettei näin ole, mutta totesi kuitenkin, että kirjallisuudenlajina mobiilinovelli on hyvin kompakti. Se muistuttaa kuulemma elokuvakäsikirjoitusta ja on pituudeltaan noin 30 liuskaa, 12 000 sanaa. Henkilöitä on enintään neljä. Nuoret voivat kommentoida novelleja luettuaan ne, ja kritiikki on kuulemma murhaavaa ja hyvin suorasukaista. Kirjailijat kuitenkin ottavat mielellään vastaa suoraa palautetta. Nuoret kuitenkin tulevat takaisin ja lukevat lisää, joten kommentteja lukiessa pitää muistaa, että teinit eivät helposti kehu mitään. Kommentteja on saatu 40 000. Yoza on tehnyt yhteistyötä Langasta ja Khayelitsasta tulevien slumminuorten kanssa kehittääkseen konseptiaan, ja palaute on ollut todella monipuolista ja kehittävää. Novellien aiheet vaihtelevat suuresti, ja mukana on jopa 5 Shakespearen näytelmää, joita nuoret lukevat koulussa. Nuoret toivoivat rankkojenkin aiheiden käsittelyä, kuten HIV, teiniraskaudet, seksuaalinen hyväksikäyttö, huumeet ja työttömyys.
Kohderyhmä oli alun perin 14 - 19-vuotiaat mutta Vosloo kertoi, että kyselyjen mukaan lukijat olivat usein vanhempia, alle 25-vuotiaita nuoria aikuisia, pääosin kaupungista ja pääosin tyttöjä ja naisia. Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, mutta vaikka muitakin kielivaihtoehtoja on annettu, englanti on suosituin kielivalinta. Monelle englanti on juuri kirjoittamisen ja lukemisen kieli, ja oma äidinkieli on puhuttu kieli.
Ros Haden kirjoittaa ja kustantaa painettuja nuorisoromaaneja slummien arjesta. Opettajana hän tekee läheistä yhteistyötä slumminuorten kanssa koulussa ja saa heiltä apua nuorisokieleen ja tekstarikieleen. Tähän mennessä Cover2Cover on julkaissut kolme romaania Harmony High -sarjassa, joka kertoo samannimisestä lukiosta. High Schooliin mennään täällä kyllä jo 14-vuotiaana. Romaanien nuoret kokevat voimakkaita tunteita ja ihmissuhdesotkuja. Heidän perheillään on vakavia ongelmia HIV:n ja työttömyyden ja alkoholismin vuoksi. Nuoret haluavat lukea tällaisia, heidän todelliseen arkeensa liittyviä kokemuksia. Heillä ei kuitenkaan ole rahaa ostaa kirjoja, ja siksi koulujen kirjastot ovat tärkeitä kirjojen jakelukanavia. Cover2Cover kannustaa lahjoittamaan kirjoja kirjastoihin. Kirjasarjaan kuuluu myös opettajan opas, jossa ohjataan keskustelemaan luokassa kirjoista.
Sekä Cover2Cover että Yoza pitävät itseään porttina lukemiseen. Ensin nuori täytyy saada kiinnostumaan fiktion ideasta, kaunokirjallisuuden merkityksestä ja mielihyvästä. Kertomalla lukijalle tutuista aiheista tutulla kielellä saadaan nuori kirjallisuuden maailmaan. Sen jälkeen voidaan laajentaa lukemista laajempaan aihemaailmaan ja monimutkaisempaan kieleen. Projektit ovat tärkeitä myös nuorten omanarvontunnon kannalta: meidän elämämme on tärkeää, lukemisen ja kirjoittamisen arvoista.
Lue lisää:
http://yozaproject.com/about-the-project/
http://www.cover2cover.co.za/
maanantai 12. syyskuuta 2011
Luetaan koiralle
Päivi Brink kirjoittaa:
Kirjastolehdestä silmiini osui juttu Luetaan koiralle -hankkeesta. Mitä ihmettä? Miksi koira haluaisi, että sille luetaan kirjoja? Mutta vähitellen minulle valkeni, että kyse on lukijan mielihyvästä. Lapset, joilla on ongelmia lukemisen oppimisessa, ovat voineet tammikuusta 2011 alkaen lukea Kaarinan pääkirjastossa koiralle kirjoja. Koirahan ei siis piittaa, jos lukija junnaa paikallaan, eikä pääse eteenpäin. Tällainen armollinen kuulija helpottaa lukijan tehtävää. Lapset lukevat ääneen ja kuulijana oli ensin pehmokoira ja nyt ihan oikea berninpaimenkoira. Aiheesta on tekeillä kaksi graduakin, psykologian alalta. Hieno idea!
Lue lisää:
http://suomenkirjastoseura.fi/etusivu/lehti/uutiset?modeyksi=yksi&teksti_id=20476
Kirjastolehdestä silmiini osui juttu Luetaan koiralle -hankkeesta. Mitä ihmettä? Miksi koira haluaisi, että sille luetaan kirjoja? Mutta vähitellen minulle valkeni, että kyse on lukijan mielihyvästä. Lapset, joilla on ongelmia lukemisen oppimisessa, ovat voineet tammikuusta 2011 alkaen lukea Kaarinan pääkirjastossa koiralle kirjoja. Koirahan ei siis piittaa, jos lukija junnaa paikallaan, eikä pääse eteenpäin. Tällainen armollinen kuulija helpottaa lukijan tehtävää. Lapset lukevat ääneen ja kuulijana oli ensin pehmokoira ja nyt ihan oikea berninpaimenkoira. Aiheesta on tekeillä kaksi graduakin, psykologian alalta. Hieno idea!
Lue lisää:
http://suomenkirjastoseura.fi/etusivu/lehti/uutiset?modeyksi=yksi&teksti_id=20476
torstai 16. kesäkuuta 2011
Eurooppalaista runoa kirjaston takapihalla
Kirjoittaja: Tuula Nikala-Soiha, hymyilevä eläkeläinen
Muiden keski-iän ylittäneiden naisten joukossa kuuntelin hartaudella hienoa eurooppalaista runoutta Turun pääkirjaton takapihalla viime tiistaina. Itse asiassa en muista runoista mitään muuta kuin Ismo Kallion hivelevän tiivistunnelmaisen tulkinnan Istanbul-nimisestä runosta. Runoilijan nimi selvinnee sitten marraskuussa, kun Runoraadin Turussa nauhoittama ohjelma nähdään televisiossa. Hauskaa runoruodintaa silti!
Yleisö ja esiintyjät kokivat italialaisen hymyn, unkarilaisen keskustelun kuolevan kanssa, ranskalaisen välitilan, espanjalaisen hurmio ja turkkilaisen kotiinpaluun kuten ennakkotiedoissa oli selitetty. Siis ripaus uutta eurooppalaisuutta Agricolan jalanjälkiin.
Suomessa on kyllä julkaistu viime vuosina eurooppalaisen runouden monia antologioita. Harva niihin on tutustunut. Mielenkiintoisinta oli tässä nauhoitustilaisuudessakin seurata ohjelman tekemisen meininkiä. Eikä pettymystä tuottaneet nytkään Minna Joenniemen aito pirteys tai Jukka Virtasen vaaleanpunainen paita. Runot olivat maahanmuuttajataustaisten valitsemia, kirjaston pihalla komeili myös virkattu teltta, jossa esitetään kesän aikana pakolaisten tarinoihin perustuvia pieniä näytelmiä.
Eurooppalainen kärkipään runous ei saanut raatilaisiakaan sen kummemmin hätkähtämään. Ainakin Reijo Mäki tunsi ajoittain itsensä suorastaan pahoinvoivaksi, kun runossa sorruttiin ylettömän kulturelliksi. Rehti salapoliisikirjailija piti sentään italialaisesta rakkaudesta. Herkkyyden helpoimmin tunnisti laulava ja runoileva Tuula Amberla. Suorastaan kitkerä oli sen sijaan Alexandra Salmela. Ja Jukka Virtanen tapansa mukaan vauhdissa niin kehuissa kuin risuissa.
Mieleeni jäi Jukka Virtasen toteamus runon kääntämisen vaikeudesta: runoa on oikeastaan mahdoton kääntää. Ainakin kääntäjän pitää tuntea oma äidinkielensä läpikotaisin. Hyväkin käännösruno jää kalpeaksi. Tuo pani oikein ajattelemaan kielen supertärkeää merkitystä nyt, kun iloitsemme monikulttuurisuudesta. – Ylen Teemalla marraskuussa!
Muiden keski-iän ylittäneiden naisten joukossa kuuntelin hartaudella hienoa eurooppalaista runoutta Turun pääkirjaton takapihalla viime tiistaina. Itse asiassa en muista runoista mitään muuta kuin Ismo Kallion hivelevän tiivistunnelmaisen tulkinnan Istanbul-nimisestä runosta. Runoilijan nimi selvinnee sitten marraskuussa, kun Runoraadin Turussa nauhoittama ohjelma nähdään televisiossa. Hauskaa runoruodintaa silti!
Yleisö ja esiintyjät kokivat italialaisen hymyn, unkarilaisen keskustelun kuolevan kanssa, ranskalaisen välitilan, espanjalaisen hurmio ja turkkilaisen kotiinpaluun kuten ennakkotiedoissa oli selitetty. Siis ripaus uutta eurooppalaisuutta Agricolan jalanjälkiin.
Suomessa on kyllä julkaistu viime vuosina eurooppalaisen runouden monia antologioita. Harva niihin on tutustunut. Mielenkiintoisinta oli tässä nauhoitustilaisuudessakin seurata ohjelman tekemisen meininkiä. Eikä pettymystä tuottaneet nytkään Minna Joenniemen aito pirteys tai Jukka Virtasen vaaleanpunainen paita. Runot olivat maahanmuuttajataustaisten valitsemia, kirjaston pihalla komeili myös virkattu teltta, jossa esitetään kesän aikana pakolaisten tarinoihin perustuvia pieniä näytelmiä.
Eurooppalainen kärkipään runous ei saanut raatilaisiakaan sen kummemmin hätkähtämään. Ainakin Reijo Mäki tunsi ajoittain itsensä suorastaan pahoinvoivaksi, kun runossa sorruttiin ylettömän kulturelliksi. Rehti salapoliisikirjailija piti sentään italialaisesta rakkaudesta. Herkkyyden helpoimmin tunnisti laulava ja runoileva Tuula Amberla. Suorastaan kitkerä oli sen sijaan Alexandra Salmela. Ja Jukka Virtanen tapansa mukaan vauhdissa niin kehuissa kuin risuissa.
Mieleeni jäi Jukka Virtasen toteamus runon kääntämisen vaikeudesta: runoa on oikeastaan mahdoton kääntää. Ainakin kääntäjän pitää tuntea oma äidinkielensä läpikotaisin. Hyväkin käännösruno jää kalpeaksi. Tuo pani oikein ajattelemaan kielen supertärkeää merkitystä nyt, kun iloitsemme monikulttuurisuudesta. – Ylen Teemalla marraskuussa!
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kirjastopalveluja kaiken ikäisille
Päivi Brink kirjoittaa:
Luin Kirjasto-lehden numeroa 2/2011 ja ilahduin lukiessani toimittaja Elina Lampelan jutusta, miten hyvää kirjastopalvelua saavat ikäihmiset Salon aluesairaalan laitoskirjastossa. Erikoiskirjastovirkailija Leenakaisa Haapaniemi kiertää osastoilla kirjakärryn kanssa. Hän tuntee lukijakunnan ja osaa suositella heille sopivaa kirjallisuutta. Romantiikka, jännitys ja elämäkerrat tuntuivat olevan kysyttyjä. Enni Mustonen, Anni Polva, Elsa Anttila, Danielle Steele ja ruotsalaiset dekkaristit ovat suosittuja vanhusten keskuudessa. Laitoskirjastossa pitää olla tilannetajua ja ymmärrystä siitä, mitä potilaat jaksavat lukea. Kirjastovirkailija saa innostuneen vastaanoton osastoilla ja hänen kanssaan jutellaan mukavia samalla kun etsitään sopivaa kirjaa. Hyvin kirjoitettu juttu tärkeästä aiheesta!
Samassa lehdessä kerrottiin, että Kaarinassa toimii Kotikirjasto Hopeakettu, joka lähettää kirjoja suoraan kotiin niille, jotka eivät pääse kirjastoon, kuten huonokuntoisille vanhuksille. Kirjasto tarjoaa myös kirjavinkkausta, joten itse ei tarvitse edes tietää tarkkaa kirjan nimeä. Hienoa!
Turun Ilpoisissa sen sijaan on yhdistetty nuorisotalo ja kirjasto. Kuulostaa levottomalta, mutta yhteistila toimii sekä nuorten, muiden asiakkaiden että kirjastovirkeilijoiden mielestä mainiosti. Nuorilla on turvallinen paikka, missä viettää iltapäivän tunnit.
Suomen suosituin kirjasto vuonna 2010 oli uudenuutukainen Turun pääkirjasto (1,2 miljoonaa käyntiä), toinen Espoon Sellon kirjasto ja kolmas Tampereen pääkirjasto Metso. On se mahtavaa, että meillä on tällainen kirjastolaitos, joka tavoittaa kaikenikäiset lukijat ja tarjoaa runsaudensarven täydeltä luettavaa!
Luin Kirjasto-lehden numeroa 2/2011 ja ilahduin lukiessani toimittaja Elina Lampelan jutusta, miten hyvää kirjastopalvelua saavat ikäihmiset Salon aluesairaalan laitoskirjastossa. Erikoiskirjastovirkailija Leenakaisa Haapaniemi kiertää osastoilla kirjakärryn kanssa. Hän tuntee lukijakunnan ja osaa suositella heille sopivaa kirjallisuutta. Romantiikka, jännitys ja elämäkerrat tuntuivat olevan kysyttyjä. Enni Mustonen, Anni Polva, Elsa Anttila, Danielle Steele ja ruotsalaiset dekkaristit ovat suosittuja vanhusten keskuudessa. Laitoskirjastossa pitää olla tilannetajua ja ymmärrystä siitä, mitä potilaat jaksavat lukea. Kirjastovirkailija saa innostuneen vastaanoton osastoilla ja hänen kanssaan jutellaan mukavia samalla kun etsitään sopivaa kirjaa. Hyvin kirjoitettu juttu tärkeästä aiheesta!
Samassa lehdessä kerrottiin, että Kaarinassa toimii Kotikirjasto Hopeakettu, joka lähettää kirjoja suoraan kotiin niille, jotka eivät pääse kirjastoon, kuten huonokuntoisille vanhuksille. Kirjasto tarjoaa myös kirjavinkkausta, joten itse ei tarvitse edes tietää tarkkaa kirjan nimeä. Hienoa!
Turun Ilpoisissa sen sijaan on yhdistetty nuorisotalo ja kirjasto. Kuulostaa levottomalta, mutta yhteistila toimii sekä nuorten, muiden asiakkaiden että kirjastovirkeilijoiden mielestä mainiosti. Nuorilla on turvallinen paikka, missä viettää iltapäivän tunnit.
Suomen suosituin kirjasto vuonna 2010 oli uudenuutukainen Turun pääkirjasto (1,2 miljoonaa käyntiä), toinen Espoon Sellon kirjasto ja kolmas Tampereen pääkirjasto Metso. On se mahtavaa, että meillä on tällainen kirjastolaitos, joka tavoittaa kaikenikäiset lukijat ja tarjoaa runsaudensarven täydeltä luettavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)