Professoripooli: Kuukauden klassikko – mikä se on?

Professoripooli kirjoittaa:

Café Voltaire -blogissa aloitetaan helmikuussa 2017 uusi palsta, jonka ideana on esitellä kerran kuukaudessa jokin upea, mahdollisesti viimeaikaisesta keskustelusta syrjään jäänyt, jo hieman vanhempi teos – klassikko; mukana voi olla myös hyvin tunnettujakin teoksia, joihin kirjoittajat tarjoavat jonkin tuoreen näkökulman. ”Klassikko” käsitetään kahdessa mielessä laajasti: ajallisesti mukana on kirjallisuutta Homeroksen ajoista 2000-luvun vaihteeseen, eli kaikenikäistä kirjallisuutta aivan uutuusteoksia lukuun ottamatta; ja kirjoittajat katsovat oikeudekseen nimetä ”klassikoksi” jonkin merkittävänä pitämänsä teoksen, on sillä sitten klassikon asema kirjallisuuden kaanonissa tai ei. Tämä klassikoksi väittäminen merkitsee haastetta myös lukijoille, joiden toivomme kirjoittavan lukukokemuksistaan – löydöistään ja mahdollisista eriävistä mielipiteistään.

Kirjoittajat ovat kirjallisuudentutkimuksen konkareita, jotka uskovat kirjallisuuden voimaan ja haluavat pitää yllä tietoisuutta siitä, että on paljon muutakin kuin uutuuskirjat, jotka ansaitsevat lukijoiden huomion. ”Professoripooliksi” itsensä nimenneeseen joukkoon kuuluvat Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden emeritaprofessori Leena Kirstinä, Helsingin yliopiston Venäjän kirjallisuuden emeritusprofessori Pekka Pesonen, Helsingin yliopiston Yhdysvaltain kirjallisuuden professori Bo Pettersson, Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen emeritusprofessori Hannu K. Riikonen, Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Liisa Steinby ja Åbo Akademin kirjallisuustieteen emeritusprofessori Clas Zilliacus. Olemme sopineet, että Clas voi halutessaan kirjoittaa ruotsiksi, ja uskomme, että palstan suomenkieliset lukijat ottavat mielellään tämän pienen haasteen vastaan. Poolilaiset lähtevät tehtävään innostunein mielin: toivomme pystyvämme toimittamaan lukijoiden näköpiiriin teoksia, joihin tutustuminen osoittautuu kannattavaksi. Pyrimme helpottamaan lukemisvihjeen seuraamista sillä, että rajoitamme haluamme tarjota klassikkoina Karamazovin veljesten tai Odysseuksen kaltaisia jättiläisteoksia, joihin kuukausi ei helposti riitäkään.

Toivomme voivamme jakaa innostustamme ja edistää hienojen lukukokemusten syntymistä!

Professoripoolin puolesta

H.K. Riikonen Liisa Steinby

Messumietteitä

Tänään loppuneilla Helsingin kirjamessuilla arvioitiin monissa keskusteluissa nykykirjallisuuden tilaa ja tulevaisuutta. Osallistuin pariin keskusteluun: toisessa pohdittiin saksalaisen nykykirjallisuuden tapoja käsitellä toisen maailmansodan traumaa, toisessa taas suomalaisen nykykirjallisuuden tilaa suhteessa kysymykseen kaanonin rakentamisesta. 

Omassa mielessäni keskustelut limittyivät toisiinsa, ja oli vaikea olla vertaamatta toisiinsa saksalaista ja suomalaista nykykirjallisuutta. Molemmissa maissa historian painolasti on raskas, ja suhde toiseen maailmansotaan määrittää vahvasti kansallista identiteettiä - pohditaan, keitä ollaan, työstämällä suhdetta sota-ajan tapahtumiin ja kiistelemällä traumaattisia historiallisia tapahtumia koskevista tulkinnoista. Kuten Kaisa Kaakinen totesi keskustelussamme, niin Suomessa kuin Saksassa voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, jos toisen maailmansodan kauhut eivät ole millään tavoin koskettaneet omaa perhettä ja sukua.

Jukka-Pekka Pajusen alustuksen pohjalta keskustelimme siitä, miten kokeilevuuden ja realismin välinen vastakkainasettelu ei enää päde saksalaisessa nykykirjallisuudessa. Myös traumaattista lähihistoriaa käsittelevät nykykirjailijat pyrkivät usein samalla etsimään uusia, tuoreita ilmaisumuotoja.  Kaisa Kaakinen toivoi vastaavaa ilmiötä suomalaiselta nykykirjallisuudelta. Itse puolestani jäin pohtimaan, eikö jotain vastaavaa ole jo näkyvillä siinä, miten nuoret suomalaiset naiskirjailijat tällä hetkellä käsittelevät historiaa. Tämä lienee laajempi, kansainvälisesti postmodernin jälkeistä kirjallisuutta luonnehtiva piirre: keskitytään tiettyihin historiallisiin tilanteisiin kiinnittyviin kokemuksiin ja tarinoihin, toisiaan risteäviin väkivallan historioihin eroineen ja yhtäläisyyksineen, mutta niitä käsitellään hyvin itsetietoisilla kerronnallisilla keinoilla ja uudenlaisia muotoja etsien. Tästä yksi hyvä esimerkki on Jenny Erpenbeck, jota oma alustukseni sivusi (ja jota käsittelin täällä blogissa aiemmin: http://avaincafevoltaire.blogspot.fi/2011/12/talo-ajan-muistin-ja-historian-kuvana.html). Nämä kysymykset mielessäni riensin Saksa-keskustelustamme Ylen messulavalle Kultakuume-keskusteluun, jossa pohdin suomalaisen nykykirjallisuuden tilaa Saija Isomaan ja Teemu Laaksosen kanssa (http://areena.yle.fi/tv/2067739, lähetyksen viimeinen vartti).

Kuvat: Riikka Laczak

SAKSALAINEN KIRJALLISUUS JA HISTORIAN TRAUMAT -keskustelu 24.10. klo 14.30-15.30 Helsingin Kirjamessuilla. Keskustelemassa prof. Hanna Meretoja, suomentaja Jukka-Pekka Pajunen ja tutkija FT Kaisa Kaakinen.
Juontajana Elisabeth Nordgren.

KULTAKUUME-keskustelu 24.10. klo 15.40-15.55 Helsingin Kirjamessuilla. Keskustelemassa Hanna Meretoja ja Saija Isomaa. Haastattelijana Teemu Laaksonen. http://areena.yle.fi/radio/2017526, http://areena.yle.fi/tv/2067739)
 

Helsingin kirjamessuilla tapahtuu

Perjantaina 25.10. Helsingin kirjamessuilla muun muassa seuraavaa:

14.30-15.30 KULLERVO
SAKSALAINEN KIRJALLISUUS JA HISTORIAN TRAUMAT
Keskustelemassa prof. Hanna Meretoja, suomentaja Jukka-Pekka Pajunen ja tutkija FT Kaisa Kaakinen.
Juontaja: Elisabeth Nordgren.
Järjestää: SARV

http://www.goethe.de/ins/fi/hel/ver/fi11525597v.htm
http://www.sarv.fi/2010/index.php?p=saksalainen-nykykirjallisuus-kriisiterapiana

Ylen lavalla 15.40-15.55 keskustelu kaanonin rakentamisesta ja 2000-luvun parhaista kirjoista. Keskustelemassa prof. Hanna Meretoja ja yliopistonlehtori Saija Isomaa.

http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/ohjelmat/anna_aanesi_-_mitka_kirjat_pitaa_lukea_42829.html

Tervetuloa!