Siellä oli alkuvoimaa! Siellä oli ymmärrystä.

Kirjailija Seija Vilén kirjoittaa:

– Kun sinulle sanotaan ”show, don’t tell”, on se kuin sanottaisiin ”feel, don’t think”. Näyttäminen ilman kerrontaa on mahdotonta, se on kommunikaatiota ilman ymmärrystä. ”Me emme ole täällä kopioidaksemme maailmaa vaan laajentaaksemme sitä.”

Muun muassa tällaisia puhuttiin Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa. Yllä olevan ajatuksen esitti uusiseelantilainen Eleanor Catton, jonka romaani Harjoitukset ilmestyi suomeksi viime vuonna. Kiiltomadon arvion (http://www.kiiltomato.net/eleanor-catton-harjoitukset/) mukaan romaanin kieli on ”hurjan adjektiivitaudin riivaama, kuin tekijä olisi päättänyt toden teolla mässäillä sanaluokalla, jonka liikakäytöstä joka ainoan alkeiskirjoituskurssin osanottajia ensimmäiseksi varoitetaan.”

Minä pidän sellaisesta. Pidän siitä, että vakiintuneille säännöille huitaistaan kädellä tai vaikka jalalla. Punakynällä voi hämmentää mannapuuroa, mutta Cattonin teos taitaa tosiaankin olla Rubikin kuutio.

Kirjailijakokoukseen kerääntyi puolisensataa kirjoittajaa eri maista. Minulle se oli arvokas, nautinnollinen tilaisuus laajentaa maailmaani. Kuten skottirunoilija Gerry Loose totesi: ”Kirjailijana olemisen tapoja on yhtä monta kuin tähän paikkaan kokoontuneita ihmisiä”. Se juuri on ihmeellistä. Ei se, että osaamme samat tekniset temput ja tekstin hiomiseen liittyvät fraasit – kuten nyt vaikkapa tuon hiivatin tokaisun, ”näytä, älä kerro”. Luulin muuten olevani ainoa, jota se ärsyttää. Nyt tiedän, etten ole.

Kirjoittaminen menee syvemmälle kuin pelkät kirjaimet ja niiden järjestys. Merkitysten muodot ovat aina moninaisia.

Sanat voivat tavoittaa kuulijansa myös ilman yhteistä kieltä. Lahden Sibelius-talolla pidetyssä runoillassa kirjoittajat lausuivat runojaan alkuperäiskielellä. Se oli hienoa, kaunista ja rytmillistä. Alkuvoimaista. Tunnelma ja runon merkitys tavoittivat kuulijan, vaikka sanat häntä pakenivatkin. Runot oli joka tapauksessa käännetty ohjelmalehtiseen, joten niihin pääsi tutustumaan myöhemmin myös tarkoitusten tasolla.

Aikaisempina vuosina kirjailijakokoukseen on osallistunut vain kirjoittajia. Nykyään mukana on myös kääntäjiä. Minusta tämä on hyvä asia. Suomentajat uivat kielessä kanssamme, mutta heillä on hallussaan jokin aivan erityinen kompassi, mystinen tiennäyttäjä merkitysten maailmassa. Myös paneelikeskustelujen simultaanitulkit saivat kokouksen päätteeksi raikuvat kiitosaplodit työstään.

Paneelikeskustelujen aikana pidin polvillani ”Writer’s Block” -muistiota, joka löytyi kokouskassistani. Nyt sen sivut ovat täynnä tekstiä: ideoita, lausahduksia, huutomerkein varustettuja oivalluksia. Pidin esimerkiksi Philo Ikonyan ajatuksesta: ”Kirjoittaminen on tapa puhua kehollamme pidempään kuin pystymme pitämään yllä keskustelua.”

Paneelien alustukset voi käydä lukemassa Liwren kotisivuilta (http://www.liwre.fi/site/?lan=1&page_id=475).