Kirje löytyy Avaimen sivuilta: http://avain.net/kuukauden-jutut/yhdeksan-tapaa-jattaa-rakas.html
Café Voltaire on ylpeä siitä, että Carlson nostaa kirjasarjamme yhdeksi tärkeimmistä kirjamuistoistaan Avaimen vuosiltaan:
"2008 Päivi Kosonen, Hanna Meretoja & Päivi Mäkirinta: Tarinoiden paluu – esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta
Tarinoiden paluu aloitti Café Voltaire -esseeteossarjan, jonka jokaisessa osassa käsitellään yhden maan tai kielialueen nykykirjallisuutta. Tähän sarjaan kiteytyvät rakkaus monipuoliseen käännöskirjallisuuteen, pyrkimys nostaa esiin vähemmän esillä olleita kirjailijoita, pidentää kirjan elinkaarta ja yritys ymmärtää omaa elämää katsomalla vähän kauemmaksi. Sarjassa on ilmestynyt Tarinoiden paluun lisäksi brittikirjallisuuteen keskittyvä Imperiumin perilliset sekä saksankielistä kirjallisuutta käsittelevä Muistijälkiä. Seuraavaksi ovat vuorossa Venäjän (Kenen aika?) ja Unkarin (Ristiaallokossa) nykykirjallisuus. Kirjasarjasta sai alkunsa myös blogi: http://avaincafevoltaire.blogspot.com."
Hyvää jatkoa sekä Anna-Riikalle että Avaimelle!
Tervetuloa! Virtuaalinen kirjallisuuskahvila Café Voltaire jatkaa Avaimen Café Voltaire -kirjasarjan aloittamaa keskustelua maailman nykykirjallisuuksista. Ota kuppi kuumaa ja istahda pöytään. Café Voltaire on sielua virkistävä kohtaamispaikka, jossa keskustellaan nykyihmisen tilanteesta maailmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Riikka Carlson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Riikka Carlson. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
WSOY nappasi neljä Avaimen romaanikirjailijaa
Päivi Brink kirjoittaa:
Muutama kuukausi sitten Café Voltairessakin pohdittiin, minkä kustantamon kustannettavaksi Avaimen hienot romaanikrijailijat siirtyvät. Avain päätti lopettaa yleisen kirjallisuuden kustantamisen ja keskittyä kirjastoalan ammattikirjallisuuteen.
Tänään WSOY julkisti, että Elina Hirvonen, Jani Saxell, Marisha Rasi-Koskinen ja Anu Silfverberg ovat tehneet seuraavista romaaneistaan sopimuksen WSOY:n kanssa. Avaimen kustannuspäällikkönä toiminut Anna-Riikka Carlson aloittaa WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä toukokuun alussa 2012.
Toivotamme antoisaa yhteistyötä hienoille kirjailijoille ja heidän uudelle kustantamolleen.
WSOY:n tiedote: http://wsoy.fi/yk/news/show/6301?category=1&more=1
Tässä Café Voltairessa helmikuussa 2012 julkaistu juttu ja sen perässä kommentointia:
http://www.avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/02/avain-lopettaa-yleisen-kirjallisuuden.html
Muutama kuukausi sitten Café Voltairessakin pohdittiin, minkä kustantamon kustannettavaksi Avaimen hienot romaanikrijailijat siirtyvät. Avain päätti lopettaa yleisen kirjallisuuden kustantamisen ja keskittyä kirjastoalan ammattikirjallisuuteen.
Tänään WSOY julkisti, että Elina Hirvonen, Jani Saxell, Marisha Rasi-Koskinen ja Anu Silfverberg ovat tehneet seuraavista romaaneistaan sopimuksen WSOY:n kanssa. Avaimen kustannuspäällikkönä toiminut Anna-Riikka Carlson aloittaa WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä toukokuun alussa 2012.
Toivotamme antoisaa yhteistyötä hienoille kirjailijoille ja heidän uudelle kustantamolleen.
WSOY:n tiedote: http://wsoy.fi/yk/news/show/6301?category=1&more=1
Tässä Café Voltairessa helmikuussa 2012 julkaistu juttu ja sen perässä kommentointia:
http://www.avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/02/avain-lopettaa-yleisen-kirjallisuuden.html
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Anna-Riikka Carlson WSOY:n kustannuspäälliköksi
WSOY:n tiedote:
08.02.2012
FM Anna-Riikka Carlson on nimitetty WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi 1.5.2012 alkaen.
Carlson on toiminut perustamansa Avain-kustantamon vetäjänä vuodesta 2003.
FM Lari Mäkelä on aloittanut WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkönä vuoden 2012 alusta. Hän on työskennellyt WSOY:ssä kustannustoimittajana vuodesta 2007 alkaen.
- WSOY jatkaa työtään kotimaisen kaunokirjallisuuden keskeisenä kustantajana entisestään vahvistunein voimin. Anna-Riikka Carlson tuo kokemuksensa ja raikkaat näkemyksensä työyhteisöön, jossa on suuri innostus ja vahva osaaminen. Wsoy:n kirjailijakunta ja uudet kyvyt ovat osaavien ammattilaisten hyvässä hoidossa, kustantaja Leena Majander sanoo.
08.02.2012
FM Anna-Riikka Carlson on nimitetty WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi 1.5.2012 alkaen.
Carlson on toiminut perustamansa Avain-kustantamon vetäjänä vuodesta 2003.
FM Lari Mäkelä on aloittanut WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkönä vuoden 2012 alusta. Hän on työskennellyt WSOY:ssä kustannustoimittajana vuodesta 2007 alkaen.
- WSOY jatkaa työtään kotimaisen kaunokirjallisuuden keskeisenä kustantajana entisestään vahvistunein voimin. Anna-Riikka Carlson tuo kokemuksensa ja raikkaat näkemyksensä työyhteisöön, jossa on suuri innostus ja vahva osaaminen. Wsoy:n kirjailijakunta ja uudet kyvyt ovat osaavien ammattilaisten hyvässä hoidossa, kustantaja Leena Majander sanoo.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Hyvää tahtoa
Anna-Riikka Carlson kirjoittaa:
Jos kirjoja myytäisiin kuten ennen, kirja-alalla ei kuohuisi. Viime vuosien myrskyt eivät johdu draaman kaipuusta vaan siitä, että kirjoja myydään vähemmän ja pienemmällä katteella kuin ennen. Tähän on monia syitä, joista on kirjoitettu paljon. En keskity tässä kirjoituksessa niihin vaan pohdin syitä mustavalkoiseen ajatteluun, joka jakaa kirja-alan ihmiset niihin, jotka saavat jatkuvasti liian pienen korvauksen työstään – kuten kirjailijat, kääntäjät, freelancerit – sekä niihin, joiden väitetään olevan ulkomaisten johtajien, kvartaaliajattelun ja viihteellistymisen vietävissä ja hyötyvän liikaa toisten työstä. Näitä ovat kustantajat, kirjakaupat ja logistiikkayritykset.
On totta, että taiteen tekijät, sisällön tuottajat, saavat useimmiten työstään kohtuuttoman pienen korvauksen, mutta sellaisen saa usein myös kustantaja ja kirjakauppa. Tästä johtuvat monet ongelmat työpaikoilla sekä organisaatiouudistukset ja uudelleenjärjestelyt. Tietenkin näitä järjestelyjä tehdään myös osin väärin perustein tilanteissa, joissa olisi kompromisseja jäljellä tai muita vaihtoehtoja kokeiltavana.
Ajattelen, että ihmiset, jotka kirjoittavat ja lukevat paljon, ovat halukkaita näkemään asioiden kaikki puolet ja eri sävyt ja välttämään lokeroita, stereotypioita ja yksinkertaisuuksia. Mutta silti kustantamot niputetaan usein yhdeksi ryhmäksi, joka maksaa kaikesta työstä liian vähän ja jota voi aina tästä muistuttaa. Palkkioista neuvotellaan, suosituksia seurataan mahdollisuuksien mukaan ja palkkiot maksetaan aina, vaikka kustantamo tekisi tappiota tai pienen kustantamon omistaja jättäisi omat palkkansa maksamatta. Ajatus siitä, että joku vetää välistä, on outo, kun tiedetään, miten pitkiä päiviä kustantamoissa tehdään ja miten kiire on. Ehkä pelko siitä, että joku vetää välistä, on juurrutettu meihin, tai sitten pelko on tullut todeksi ulkomaisten omistajien ja pörssiin menemisen myötä. Tällöinkin olisi hyvä tutkia tulosta ja taseita ja kustantamon käytäntöjä, ennen kuin tekee suoraviivaisia johtopäätöksiä siitä, kuka hyötyy mistäkin.
Kaikki kirja-alan toimijat ovat samassa veneessä. Meidän pitää yhdessä olla huolissamme kirjojen myynnistä, kirjojen hinnoista ja etenkin lukemisesta yleensä. Pelisääntöjä on hiottava yhdessä, alan yhteisissä tapahtumissa pitää keskittyä siihen, miten pääsemme parempiin katteisiin, jolloin jaettavaakin olisi enemmän. Sen lisäksi, että tarvitsemme sopimuksia, pykäliä ja yhdessä sovittuja käytäntöjä, tarvitsemme hyväntahtoisuutta, toinen toistemme tukemista. Suositellaan kirjoja, ostetaan niitä, puhutaan kirjojen, kirjailijoiden ja kustantamojen puolesta eikä mietitä, saako joku jossakin kohtuuttoman paljon. En ole vielä tavannut ketään, joka olisi kirja-alalla saanut jotakin puoli-ilmaiseksi tekemättä mitään, mutta olen tavannut monia, jotka haaveilevat, että olisi varaa vapaaseen viikonloppuun.
Kustantamojen käytäntöjä – koskevatpa ne sitten palkkioita, kirjailijoiden brandaamista, markkinoinnin painopisteitä jne. – on arvosteltu rajusti viime vuosina. Kustantamot eivät ole puolustautuneet, sillä kustantamojen ja kirjailijoiden välit ovat luottamuksellisia, niistä ei puhuta julkisuudessa. Katteista, pettymyksistä ja veloista ei puhuta, jotteivät vaikeudet kasvaisi vielä isommiksi. Epäkohtia on paljon, ja käytäntöjä täytyykin ravistella, mutta keskusteluissa lentelee myös heittoja, jotka vain hajottavat mutta eivät tarjoa vaihtoehtoja – eivätkä armoa niille, jotka itseään säästämättä tekevät työtä hyvien kirjojen puolesta. Tekisi mieli peräänkuuluttaa myös täsmällisyyttä. Jos puhuu rahastamisesta, välistä vetämisestä ja ahneudesta, olisi hyvä näyttää esimerkein ja mieluiten numeroin, mitä tämä tarkoittaa. Heittoihin voi väsyä, kun todellisuus on jotakin ihan muuta. Harvalla on mitään salattavaa, mutta asiat ovat luottamuksellisia ja usein kipeitä.
Olin joitakin vuosia sitten myydä perintöpianoni, jotta saisin kahden käännösromaanin kulut katetuiksi. Ongelmana ei ollut se, että käännöspalkkiot olisivat olleet liian suuria (sitähän ne eivät ole) vaan se, että olin ottanut liian suuren riskin eivätkä kirjat myyneet riittävästi. Keskustelut siitä, miten kustantamot riistävät itselleen kaiken minkä irti saavat – niin taiteilijoista kuin työntekijöistään – tuntuivat silloin vierailta ja tuntuvat nyt. Suurin osa kirjailijoista ja kustantajista tarvitsee toisiaan, luottaa toisiinsa ja haluaa tehdä oman työnsä niin, että kaikki menestyisivät. Mitä jos kuohua ja valitusta olisi vähemmän? Jäisikö lehtien sivuille enemmän tilaa kritiikeille ja kirja-alan toimijoille enemmän aikaa puhua itse kirjoista? Jos emme ole kirja-alalla armollisempia toisiamme kohtaan, miten voimme kuvitella, että lukijoilla riittää armoa maksaa kirjoista hinta, josta riittää jaettavaa kaikille osapuolille?
--
Anna-Riikka Carlson on Avaimen kustannuspäällikkö.
Jos kirjoja myytäisiin kuten ennen, kirja-alalla ei kuohuisi. Viime vuosien myrskyt eivät johdu draaman kaipuusta vaan siitä, että kirjoja myydään vähemmän ja pienemmällä katteella kuin ennen. Tähän on monia syitä, joista on kirjoitettu paljon. En keskity tässä kirjoituksessa niihin vaan pohdin syitä mustavalkoiseen ajatteluun, joka jakaa kirja-alan ihmiset niihin, jotka saavat jatkuvasti liian pienen korvauksen työstään – kuten kirjailijat, kääntäjät, freelancerit – sekä niihin, joiden väitetään olevan ulkomaisten johtajien, kvartaaliajattelun ja viihteellistymisen vietävissä ja hyötyvän liikaa toisten työstä. Näitä ovat kustantajat, kirjakaupat ja logistiikkayritykset.
On totta, että taiteen tekijät, sisällön tuottajat, saavat useimmiten työstään kohtuuttoman pienen korvauksen, mutta sellaisen saa usein myös kustantaja ja kirjakauppa. Tästä johtuvat monet ongelmat työpaikoilla sekä organisaatiouudistukset ja uudelleenjärjestelyt. Tietenkin näitä järjestelyjä tehdään myös osin väärin perustein tilanteissa, joissa olisi kompromisseja jäljellä tai muita vaihtoehtoja kokeiltavana.
Ajattelen, että ihmiset, jotka kirjoittavat ja lukevat paljon, ovat halukkaita näkemään asioiden kaikki puolet ja eri sävyt ja välttämään lokeroita, stereotypioita ja yksinkertaisuuksia. Mutta silti kustantamot niputetaan usein yhdeksi ryhmäksi, joka maksaa kaikesta työstä liian vähän ja jota voi aina tästä muistuttaa. Palkkioista neuvotellaan, suosituksia seurataan mahdollisuuksien mukaan ja palkkiot maksetaan aina, vaikka kustantamo tekisi tappiota tai pienen kustantamon omistaja jättäisi omat palkkansa maksamatta. Ajatus siitä, että joku vetää välistä, on outo, kun tiedetään, miten pitkiä päiviä kustantamoissa tehdään ja miten kiire on. Ehkä pelko siitä, että joku vetää välistä, on juurrutettu meihin, tai sitten pelko on tullut todeksi ulkomaisten omistajien ja pörssiin menemisen myötä. Tällöinkin olisi hyvä tutkia tulosta ja taseita ja kustantamon käytäntöjä, ennen kuin tekee suoraviivaisia johtopäätöksiä siitä, kuka hyötyy mistäkin.
Kaikki kirja-alan toimijat ovat samassa veneessä. Meidän pitää yhdessä olla huolissamme kirjojen myynnistä, kirjojen hinnoista ja etenkin lukemisesta yleensä. Pelisääntöjä on hiottava yhdessä, alan yhteisissä tapahtumissa pitää keskittyä siihen, miten pääsemme parempiin katteisiin, jolloin jaettavaakin olisi enemmän. Sen lisäksi, että tarvitsemme sopimuksia, pykäliä ja yhdessä sovittuja käytäntöjä, tarvitsemme hyväntahtoisuutta, toinen toistemme tukemista. Suositellaan kirjoja, ostetaan niitä, puhutaan kirjojen, kirjailijoiden ja kustantamojen puolesta eikä mietitä, saako joku jossakin kohtuuttoman paljon. En ole vielä tavannut ketään, joka olisi kirja-alalla saanut jotakin puoli-ilmaiseksi tekemättä mitään, mutta olen tavannut monia, jotka haaveilevat, että olisi varaa vapaaseen viikonloppuun.
Kustantamojen käytäntöjä – koskevatpa ne sitten palkkioita, kirjailijoiden brandaamista, markkinoinnin painopisteitä jne. – on arvosteltu rajusti viime vuosina. Kustantamot eivät ole puolustautuneet, sillä kustantamojen ja kirjailijoiden välit ovat luottamuksellisia, niistä ei puhuta julkisuudessa. Katteista, pettymyksistä ja veloista ei puhuta, jotteivät vaikeudet kasvaisi vielä isommiksi. Epäkohtia on paljon, ja käytäntöjä täytyykin ravistella, mutta keskusteluissa lentelee myös heittoja, jotka vain hajottavat mutta eivät tarjoa vaihtoehtoja – eivätkä armoa niille, jotka itseään säästämättä tekevät työtä hyvien kirjojen puolesta. Tekisi mieli peräänkuuluttaa myös täsmällisyyttä. Jos puhuu rahastamisesta, välistä vetämisestä ja ahneudesta, olisi hyvä näyttää esimerkein ja mieluiten numeroin, mitä tämä tarkoittaa. Heittoihin voi väsyä, kun todellisuus on jotakin ihan muuta. Harvalla on mitään salattavaa, mutta asiat ovat luottamuksellisia ja usein kipeitä.
Olin joitakin vuosia sitten myydä perintöpianoni, jotta saisin kahden käännösromaanin kulut katetuiksi. Ongelmana ei ollut se, että käännöspalkkiot olisivat olleet liian suuria (sitähän ne eivät ole) vaan se, että olin ottanut liian suuren riskin eivätkä kirjat myyneet riittävästi. Keskustelut siitä, miten kustantamot riistävät itselleen kaiken minkä irti saavat – niin taiteilijoista kuin työntekijöistään – tuntuivat silloin vierailta ja tuntuvat nyt. Suurin osa kirjailijoista ja kustantajista tarvitsee toisiaan, luottaa toisiinsa ja haluaa tehdä oman työnsä niin, että kaikki menestyisivät. Mitä jos kuohua ja valitusta olisi vähemmän? Jäisikö lehtien sivuille enemmän tilaa kritiikeille ja kirja-alan toimijoille enemmän aikaa puhua itse kirjoista? Jos emme ole kirja-alalla armollisempia toisiamme kohtaan, miten voimme kuvitella, että lukijoilla riittää armoa maksaa kirjoista hinta, josta riittää jaettavaa kaikille osapuolille?
--
Anna-Riikka Carlson on Avaimen kustannuspäällikkö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)