"Kevyttä" arttia

colorsoft <3

 Huomaan omassa mielessäni luokittelevani tekemisiäni.
Piirrän, maalaan, doodlailen, värittelen, askartelen  ..jotain näist ihan joka päivä.

Olen huomannut luokittevani tekemiseni jotenkin "vaativuustasoiksi" niin, että sellaisen, mikä edellyttää vain paperin, kyniä ja sohvan nurkan luokittelen "kevyttä/jotain pientä". Seuraava on ne missä mukana on vettä, mutta yhä voi tehdä sohvalla. Sohvan nurkassa sekin, mihin liitetään vielä gesso. Sitten ollaan jo askartelunurkassa ja työt ovat isompia, kerroksellisempia ja tarvitaa kuumailmapuhallinta. Hevy sarja toteutetaan sitten kanvakselle tai Sijainti poikkeuksellisen isolle... :D hauska ilmiö tämä luokittelu.

Näitä kevyitä tulee arki- iltoina, etenkin nyt kun tuo puolisko on tyysin sohvan valtaajana...<3

Muista hengittää

Siirrät paniikkia kauemmas

pysähdy ja hengitä

päästä irti kireydestä niskassa

hengitä

rentouta olkapääsi

Hengitä ennen karjaisua

ymmärrät

että lastakin pelottaa

Hengitä

sillä elämä jatkuu

jonkilaisena 

niin kauan kuin 

muistat 

HENGITTÄÄ.

Minä ja Ahdistus

Ja sitten "runoutta"

 Minä ja Ahdistus

Ahdistus istuu rinnan päällä.

Se on istunut siinä jo jonkin aikaa.

En edes muista, milloin se siihen istui.

Mutta aikaa siitä on.

Se tekee hengittämisen hankalaksi.

Se hiertää kauluksessa

ja saa kielen kankeaksi suussa.

Se ei tee oikeastaan mitään.

Muuttaa silti kaiken.

Se istuu ja nakertaa keksiä,

 jonka päällä lukee "elämän ilo".

Se aloittaa parhaista paloista.

Olen yrittänyt saada sen kiinni 

heittääkseni pois

tai laittaakseni piiloon.

Olen kääntänyt sille selkäni. 

Yrittänyt unohtaa.

Polkenut maanrakoon.

 

En ole onnistunut.

Nyt en enää yritä.

Nyt vain katson sitä 

ja annan sen olla.

Katson vain.

Ihan kuin se kevenisi. 

Ihan kuin haihtuisi ilmaan.

Uskaltaisinkohan mennä sen viereen istumaan? 

(Tämä on oikeastaan jo eri asiaa...

Uskalsin istua alas

Sen paikan viereen, 

jossa Ahdistus oli.

Istuin yksin.

Ahdistus meni.

 .

.

Voi olla,

että se tulee joskus takaisin.

Tulkoon.

En minä sitä osaa enää pelätä. )

leimakuvan ympärille doodlaillen

Kisseli kasselli kiukkuiset kissat (artjournal)

 Kisseli kasselli kiukkuiset kissat

kimpassa kulki 

kumpainenkin

naama nurin

nututta

haivenet haarrottaen

hatutta.

Kisseli ja Kasseli kaverukset parhaat

kumpikin herkkiä hipiältään.

Hihkaisi

hermostui

kiljaisi

käpälistä kynnet pisti

sihisi

ja 

sähisi.

 

 Kasseli sen kai aloitti

silpaisi sievoisella 

sanalla

satutti 

sutkautuksella.

 Kisseli suuttui

kimpaantui

loukkaantui

melkein 

mustaksi muuttui.

 Kisseli kuuli kyllä senkin

aivan hiljaisenkin

kuiskauksen

"Anteeksi"

ei loukattu sappi sammunnut

ei saattanut sopuun sisuuntunnut sulaa.

Saattaa siinä sitten

sujahtaa päivä tai kaksi

ennenkuin kissojen elo käy taas sopuisaksi.

Artjournal: Katittaa

 

Katittaa 

ketuttaa

kuonoa kutittaa.

Kirvelevää

karvasta

korventavaa.

Kumisee kaiku

ontosti sisuksissa.

Kulkee  kylmissä kammioissa.

Kulkee kolisee kalisee kulkiessaan.

Korvat käännän niskaa vasten,

karvat kaikki kohotan kattoa kohti, 

kynnet näytän kokonaan

ja sähisen niin saatanasti.

Kyllä sen kuulee koko kylä 

suosiolla en suohon suostu,

sanatta en selkään saa.

Siis taistelen.

Pistän kampoihin

kunnes koivet ei kanna.

Kunnes silmä sammuu.

Kunnes kyljelläni kylmänä makaan.

~oma~

Norsu ja auringon leikki

Kevyesti kerran 

vain puolen kärsällisen verran

tahtoo norsu kärsällään 

käydä meren tuoksua imemään.

Kevyesti kerran

aurinkoisen leikin verran

nautti norsu auringosta

--katui myöhemmin. Siitä vahingosta 

sai  norsu maksaa tuskaisasti

paloi nahka napaan asti.

Kevyesti kerran

levitti jugurttia litran verran

nahkaansa norsu sama

ja pohti:" Jos nyt ois syvempi lama,

ois Etelän reissu jäänyt tekemättä

lennot aurinkoon lentämättä.

Ois nahkani nyt kauniin harmaa,

ei punainen - Se on varmaa!"

Minä olen vihainen

 Etkö näe olen vihainen

vihainen

vihainen

niin vihainen,

että rähjähdän.

Etkö näe,

että minut pitää ottaa sylliin.

Pitää kiinni,

etten hajoa,

että voin kääntää selkäni maailmalle,

jonka sääntöjä en ymmärrä.

Meilllä oli luokassa opiskelija muutaman päivän. Sain uudet silmät katsella minun maailmaani, sitä millainen se on ja millaisia ovat ne kaikkein tärkeimmät palaset siinä. Minulle minun maailmani on kaunis ja ainutkertainen. Arvokas - enemmän kuin osiensa summa. Ja minä teen parhaani. Omassa maailmassani.

Tämä on kuva, kiinnitän sen alteredbookiin (jota aloitin vanhaan muumikirjaan), luulen ettei se sinne kokonaisena päädy, saatan leikata sen palasiksi. Kuvassa on gelliprinttiä, mustaksi värjättyä Pouring Mediumia, akryylimustetta ja iho Panpastels. Kuvaa aloitin siis jo eilen Mannerin mixedmedia pajassa.

Artjournal aamussa: Jyrkät miehet

Jyrkät miehet

Jyrkät miehet jäätorneissaan

miettivät jyrkkiä aatteitaan.

Ei mieleensä mahdu ei lämmin

ei hellä 

ei pehmoinen.

He yksin on ja kylmissään.

Sen jo kaus selvässti nään.

Vain raha silloin ratkaisee

se pienen selän katkaisee.

Jyrkät miehet jäätorneissaan 

kadehtivat muilta rakkaitaan.

He intoutuvat hääräämään ja 

ryhtyvät muita määräämään.

Siitä mitään hyvää seuraa ei 

julmat teot heiltä sydämen rippeet vei.

Jyrkät miehet jäätorneihin jää

sinne lukkiutuu, 

hämyyn peittyy ja unhtuu. 

Pienet,

lämpimät,

hellät ja

pehmoiset

ne sydämen voitti.

Ja sitten - niin, mutta myöhemmin -

 

Parempi aika koitti.

Pulloenkeli

Pieni pulloenkeli taivahalla lenteli,
ympäri maailman pörräsi,
maailman julmuutta säikähti,
minkä se maailman pahuudelle mahtoi
turvaa kaikille antaa tahtoi.

Pieni pulloenkeli väsyksiin itsensä lenteli,
etsi paikan kaikkein parhaan,
ei lentänyt se enää harhaan,
luoksesi lensi asumaan
kotisi rauhaa turvaamaan.

 Tämä pikkuinen pulloenkeli on ollut jo hetken pöydälläni ja on ollut kokoajan menossa ystävän syntymäpäivälahjaksi. Synttäreistä on jo aikaa, mutta huomenna hän sen viimein saa.

Runo syntyi hetki sitten. Olen hieman alavireinen ollut tällä viikolla - syyt ovat moninaiset, mutta rikkana rokassa se, että uutiset maailmalta ovat synkkiä. Henkinen pahoinvointi purkautuu väkivallan tekoina, on vihapuhetta ja todella hädässä olevia ihmisiä. Rantaan huuhtoutuvia taaperoita. Tänäpäivänä jos koskaan tarvitaan enkeleitä.

Artjournal: kontarasti

Gellipainettuja kerroksia ja vähän pestyä maaliakin.

 Kohtaamisia. Valoa ja varjoa. Matka -- se koko elämän mittainen. Valo, jota kohti kuljetaan. Äitiys - viroistani antoisin ja kaikkein haastavin.

****

Ilonani elämän tiellä,
suolana sopassani,
mausteena joka ei peitä mitään alleen
- terävöittää ja vahvistaa tärkeää,
jo olemassa olevaa.
Puhuvat paperit
kertovat kiemurat
odottavat tullakseen esiin piirretyiksi.
Ja minähän piirrän
hitusen aamusta iltaan
joka päivä
eikä paperi lakkaa puhumasta
ei viiva viemästä
eteenpäin
nautiskellen ja kiekurassaan hidastaen.
Ja minä hengitän rauhalllisemmin
pulssiani kiihdyttämättä
osaten paremmin pysähtyä olevaan hetkeen
rakkaisiin, lapsiin, ihmisiin ja ystäviin.
Siihen mikä tuntuu tärkeältä
Nyt.

***

Mirror mirror on the wall ( Terhin kurssi)

 Sunnuntaiaamu aukeni peilikuvan krikkaana ja glitterin häikäistessä silmiä. Opettelin koko viikonlopun sietämään kiiltoa ja hyväksymään valkoisen, negatiivisen tilan. Peilit olivat jokainen tekijänsää näköinen ja kauneimmissa niissä oli tyhjää valkoista tilaa ja Terhin valloittava ympyrä näkyi. Olen omaanikin todella tyytyväinen. Upea kurssi kerroksellisuudesta, suihkeiden käytöstä. Tykkäsin.

Oppiminen on Elämän Suola.
Erilaisuus pippuri,
Sattumia olemme me kaikki.
Sinä ja minä
Yhdessä olemme parhaimmillamme.
<3

Kiitos Terhi <3

Keijumaista menoa

Keijumaista menoa. 

Hentoa

hiukan kenoa.

Siivet söpösti selässä

metkut monet mielessä.

Lentää liihottaa äidin pieni keiju

kovin kauas älä leiju.

En oikein tiedä, onko tämä kuva valmis. Siinä ei oikeastaan ole vielä mitään, mutta sen hentous kiehtoo. Voi olla ettei siihen mitään muuta tule.

On askeleesi kevyt

 On askeleesi kevyt

ja otteesi hento.

On tanssisi kevyttä

kuin perhosen lento.

 Tämä tanssipari osallistuu Kk:n Vintage# 47 haasteeseen aiheena värikäs vintagekortti.

Vintage siitä syntyi lähes vanhingossa. Kuva on tehty pohjalle, josta löytyy silppupintaan piirrettyä liitua, joka on sitten vedellä aktivoitu, gessoa (luonnollisesti) ja mustetta. Kuva on maalattu akryyliväreillä, grafiikkakynällä ja sävyttimellä varjot ja perhoset leimaten ja valkokynällä piirtäen.

Kortti lähtee ystävän läheiselle 60-vuotisonnitteluja viemään.

Kuori vanhasta sanomalehdestä.

The Bird called Imagination

Voi jos minulla enemmän aikaa oisi.

Paremmin asiat tehdä voisi,

 eikä huono omatunto kokoajan soisi.

Nautin suunnattomasti tästä - piirtämisestä, taustan maalaamisesta. Omien ajatusten pukemisesta sanoiksi. Siitä, että sormet sottaantuu. Aikaa pitäisi olla enemmän, monesti teen jonkin muun asian kustannuksella.

Tämän päivän sivu on samankoinen kuin muutkin 8"x11" ja siinä pohjan maalasin akryylimaalilla (sinistä, tummaa ja vaaleaa, valkoista ja metallipinkkiä), akvarelliliitua ja gessoa. Maskin läpi myös pinkkiä suihketta.

Lintu on luonnosteltu, vahvistettu (luonnos kummattu alta pois) ja sitten akvarellilla maalattu. Tekstin kirjoitin ensin mustalla markelilla ja kehystin valkoisella. Ihanaa oli tehdä.

TJK15: Ja minä istun

Ja minä istun

Minä istun

ja luen.

Seison 

ja maalaan.

Huojun

ja kuuntelen musiikkia.

Minä istun 

ja luen.

Eivätkä jalkani tavoita lattiaa,

eivät silmäni näe tätä maailmaa

eivätkä korvani kuule pikkukinoja.

Olen kaukana täältä

keskellä rikosten vyyhtiä tai romanssia.

Maailma virtaa ympärillä,

eläköön hetken omillaan.

Olkoon, menköön,

ehdin mukaan myöhemmin.

.

.

. 

ja minä istun.

Haitarikirja Helmikuu osa10: Leimailua

 Tänään aiheena oli leimailua. Leimoja minulla on vieläkin (toki kasvava) mutta rajallinen määrä. Tällaisen sivun sain tänään aikaiseksi. Leimakuvia ovat reunojen pitsit (jotka olisi melkein saaneet jäädä leimaamatta), kirjoituskone (kohopulverilla), fraasit ja kirjaimista kultaiset SANA.

Leimailun alla on stanssattuja irtokirjaimia ja suihkeita. Irtokirjaimet olen stanssannut joskus ja nämä ovat jääneet yli.
Aihe valikoitui, koska halusin tuota kirjoituskonetta kokeilla ja koska kirjoittaminen ja sanat ovat niin kovin tärkeitä minulle.

Nips naps nip nips  - tsssiiik!

Naps naps nip nip nip naps tsuh (s-ei oikein toimi) - tsiiik!

Iski inspiraatio 

tuikkasi idean tuleen 

heitteli sanoja sytykkeiksi

rakenteli lauseista nuotion.

Nuotio kasvoi kokoksi

- kokosta kumpusi tarina.

Tarina taipui kirjaksi

kasvoi kiinni kansien väliin.

Koko kansan katsottavaksi

viisaiden viipaloitavaksi

antautui arvioitavaksi.

Lämmikkeeksi,

lohduksi 

luettavaksi.

Helmikuussa Helmeillään

KK:n Helmikuun tehtävä 2014 on käyttää kolmella eritavalla helmiä. Olen aivan ratasstanssini luomoissa, joten steampunkilla ja ATC:llä tähän tehtävään mukaan

Tämä kortti oli ensin erittäin synkkä, sitten sille tapahtui ...jotain. Kuparihelmet on tehty helmitehosteella, kauluksen helmet ovat puolihelmiä, ja mustahelmi on rei´ällinen korusta irronnut.

 

 

Yönkulkija

Yönkulkija yökköjen ystävä

yksin kulkee

koluaa kujilla ja käytävillä.

Viipyy varjoissa

viihtyy valottomassa.

Astuu arvokkaasti 

aavemaisesti aivan kuin 

avokas ei ehtisi katuun.

Lentääkö? Ehkä.

Muu on arvausta,

luuloa - ei tiedon väärtti, 

mutta ruma hän on. 

Niin ruma että peilikuvaansa kavahtaa

kulkee kauas 

eikä kuvajaistaan koskaan kohtaa.

Kuvittelee ettei kukaan 

katsella voisi kummajaista,

rakastaa ei-niin-kaunista naista.

Viileä Venni

KK:n väritellään leimakuvia haaste #17 pyytää värittämään viileillä väreillä. DT-kortit olivat hurmaavia - kaikki tanssivat kuin yhteisestä sopimuksesta. Itsellähän ei juuri leimoja, etenkään väritettäviä ole, mutta piti silti päästä osallistumaan ja tällaisen hieman omanlaisen kortin sain aikaan.

Viileä Venni

Asui Venni sinisessä talossaan,

hän oli Viileä luonnostaan.

Hän pukeutui aina siniseen pukuun

ja kuului siniveriseen sukuun.

Kattoi pöytään jäätelön ja muut jäiset herkut 

 ja kutsui kylään kaikki serkut. 

MixedMedia Albumi: Miten minä mihinkään lähtisin?

Hän pyysi minua mukaansa. Mukaansa kokonaan, ajan loppuun asti.
Miten minä lähtisin? Jättäisin kaiken rakkaan, omakseni ottamani.
Astuisinko ulos metsän portista ja jättäisin taakseni hiljaiset kuuset, jotka ovat kuunnelleet murheeni. Kantaneet minua oksillaan, kun olen ollut heikko.  Katsooisiko metsän kuningas perääni. Häviäisivätkä jälkeni, kuin savu, ensimmäisen tuulen mukana.

Jättäisinkö metsän kertoman tarinan, vuoristopuron solinan, metson keväisen soitimen tai talviyön revontulet? Kaipaisiko metsä minua. Olisko Hengetär yksinäinen mentyäni?

Lähdettyäni en kuulisi yöllistä pöllön huhuilua, eikä yön samettinen peito ottaisi minua syliinsä. Tulevatko unieni laukkaavat ratsut mukaani?

Muuttuuko mikään jos jään tai lähden? Kukat kasvavat puut taittuvat tuulessa,katkeavat ja kaatuvat, murenevat ja maatuvat - olin minä siellä tai täällä.

Minä istun ja kuuntelen metsää, miten se minulle laulaa. En minä lähde. Minä jään. Minä pyydän häntä jäämään minun kanssani. Opetan hänelle metsän  tarinan, kerron kuinka kurkistaaa metsän peiliin. Opetan nukahtamaan sammaleiseen syylin. Ja hän jää, toivon niin, ajan loppuun asti tänne. Minun kanssani. Ja minä olen onnellinen.