Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kannet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. elokuuta 2018

Kot kot kot


Viimeiset kannet. Nämä pyynnöstä kana aiheella ilman oranssia ihanalle kollegalle. :) Hän saa ne ensiviikolla asentaa paikallee.

Tekniikka sama kuin tämän vuoden muissakin kansissa, jotka löydät täältä.

maanantai 6. elokuuta 2018

Kansia kansia kansia....


 Kouluvuoden aloittaminen on aina mielenkiintoinen ja jännittävä vaihe. Onnistuneen loman jälkeen voi töihin paluu tuntua haikealtakin.

Olen muutaman vuoden itseni ja muutaman kollegan iloksi tuuhannut opekalenterin kannet. Tänä vuonna sain valmiiksi 7 kannet, aiheet vaihtelivat, mutta perustekniikka sama ja ihan sitä perusmua.

Aloitin neocolorII ja kolmella värillä, sitten päälle gessoa, sabluunoiden ja gellilevyn kanssa lisää väriä (akryylimaalia), leimoja, muutamista löytyy valutusta ja roiskeita. Senjälkeen alkoi ikäänkuin uuden opettelu. Sillä luonnostelin hahmot pohjan päälle ja sitten pohjustin Aqua Transparent pohjusteella. Se on läpinäkyvä ja tekee pinnasta sellaisen, että siihen voi maalata esimerkiksi vesiväreillä. Ja mää niin tykkään...

Sitten yksityiskohtia ja gellilevyllä gelmediumia päälle. Gellilevyllä kun laittaa gelmediumin  eivät alle jäävät vesi liukoiset lähde leviämään, mutta pinnasta tulee veden - ja vähän käytönkin kestävä.

 Tässä kuvia valmiista kansista.
P.s. Parasta on, että melkein kaikki kannet ovat jo kotinsa löytäneet. :)

Tästä puuttuu vielä tekstit ja ei ole leikattu, mutta vesivärikerros näkyy kivasti.





pupukannet valmiina





keskiviikko 16. elokuuta 2017

Neljäskerta toden sanoo? ...kannet kalenteriin


 Ja vielä - ehkä melkein viimeiset tälle syksylle - yhdet kannet. Näissä ehkä eniten minun näköiseni monsterit ja lisänä kaikkia hassuja opettaja ohjeita. Jotka varmasti olisivat oivallisia muistaa itse pitkin kouluvuotta.


* tee parhaasi *

* tämä päivä on täynnä mahollisuuksia *

* päätä nähdä hyvät asiat*

* keskity siihen, mikä on tärkeää*

*mahtavat asiat tarvitsevat aikaa toteutuakseen*

Näillä eteenpäin niin hjyvä tulee.


maanantai 14. elokuuta 2017

Ystävän kalenteriin kannet vol. 3

 Ystävä (opettaja hänkin) on rohkeasti lähtenyt tekeäään kokonaan itse kalenteria - Moleskine kirja tämäkin.... ja minä sitten tarjouduin tekemään hänelle empaattisia monstereita kalenterin kanteen tuomaan voimaa ja iloa ja valoa koko kouluvuodeksi. Tässä lopputulos.





 Ehkä nämä muistuttavat siitäkin, ettei tätä elämää pidä ottaa nin vakavasti.

Pus pus ja hyvää alkavaa viikoa kaikille.
takakansi vasemmalla etukansi oikealla