Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Olehan minä vaikka mitä...

...olen tänä keväänä tehnyt vaikka mitä. Minulle on tapahtunut vaikka mitä. Ihania ja odotettuja. Odottamattomia, yllättäviä. Ei niin mukavia ja elämää pysäyttäviä. Olen sammunut ja käynnistynyt hitaasti uudelleen.

Kynä ei ole pudonnut. Se on pitänyt liikkeessä. Värit ovat virraneet paperille ja kankaalle, mutta eivät ole blogiin asti ennättäneet.

Mutta tässä jotakin tältä keväältä...
akvarellikuvia kortteihin - kerrostekniikkaa tässäkin



Kesän tuleviin rippijuhliin kutsujen suunnittelua - tämä ei ihan lopullinen versio ole vielä

Alkoholimusteella tämän kortin värimaailma (tilauskortti)

tilauksesta tämäkin yo-kortti guassimaali ja Micron kynä

torstai 9. elokuuta 2018

Osanotto suruun

 Menetys kohtaa yllättäen ja varoittamatta. Varmasti jokaisen meistä jossain elämän vaiheessa. Suru-uutisen kohdatessaan saattaa ympäristön reaktio olla kaikkea hämmennyksestä omien menetysten kertaamiseen.

Ja jokainen lopulta käsittelee sen itse omalla tavallaan.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kiemuraa ja kiekuraa - toistoa

Neomi Ibrazin töitä hehkutin jo aiemmin , mutta tässä muutama lisää. Ylempi on Moleskinen arttiin tehty tyttären geelikynillä ja alla olevassa kortissa on pohja tehty gelliplate painatustaustan päälle ja Graphikin Line kynillä. Valkoiset olen tehnyt tuttuun ja luotettavaan Uniballin kynään luottaen. Onnea teksti on Heidinkorttipajasta ostetulla stanssilla tehty.




torstai 22. helmikuuta 2018

Hentoa ja herkkää

Ensimmäisen lapsen saaminen on erityinen ja juhlallinen tilanne. Täynnä toiveita ja pelkoja ja epävarmuutta. Toinen lapsi syntyy jo vakaampiin käsiin, äidille jolla on jo aavistus tulevasta - vaikka totuus on toinen. Toinen lapsi tuo tullessaan oman maailmansa ja tapansa elää siinä, eikä se ole välttämättä sama - ei ollenkaan sama kuin äidin kuvittelema.

Niin tämä kortti saatteelee yhden tulevan äidin lomalle.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Menetyksen kohdatessa


 Elämässä kuten kaikessa muussakin on alku ja loppu. Se on luonnollista ja kuuluu asiaan. Joskus loppu tulee yllättäen ja liian aikaisin. Varoittamatta. Joskus siihen on aikaa ja mahdollista valmistautua. Joskus se on helpotus ja antaa rauhan.

Yhtä kaikki läheiset ja omaiset jäävät menetyksen kanssa tähän aikaan. Ja maailmassa on aukko. Kestää hetken, että aukon kanssa oppii elämään. Toisinaan aika saattaa parsia aukkoa umpeen "aika parantaa" ja toisinaan parisimisen hoitavat yhteiset muistot.

Suruun ja menetykseen voi suhtautua monella tapaa. Suojella siltä ei kuitenkaan voi. Kuolema on lopullinen ja sillä tapaa armoton.

Toisaalta. Meillä kuolema on aina ollut osa elämää ja melkein osa arkeakin. Läheltä on lähtenyt niin isoja ja merkityksellisiä ihmisiä, että heidän muistamisensa ja haudalla käyminen on ollut osa lastenkin arkea ihan pienestä pitäen. Rakkaat ihmiset säilyvät ja elävätkin muistoissamme, kaskuissa joita heistä kerrotaan. 

Itse koen vahvasti niinkin, että kuoleman tiedostaminen - oman rajallisuuden oivaltaminen - antaa Elämälle sen ainutkertaisuudessa arvon ja merkityksen. Elämä on nyt ja tässä. Sitä ei voi uusia, kelata takaisin alkuun tai katsoa 100 000 kertaa YouTubesta. Elämä on nyt ja tässä - käytä se hyvin.



lauantai 13. tammikuuta 2018

Kastepäivänä


Sain korttitilauksen erään pienen merkittävän ihmisen kastejuhlaa varten.

Tuntui ettei valmiskuvissa oikein sopivaa ollut ja päädyin maalaamaan kuvan itse.

Tässä se on pienen ihmeen kortti.
<3

torstai 11. tammikuuta 2018

Little glow

Words & Paintery has a lovely colors. I try to do my best and I am not sure How  I manage to find the right sades of colors. Here is my mixedmedia work for this months challenge.


 Ihana päästä pitkästä aikaa kunnolla pohtimaan ja tuumimaan. Tämän haasteen värit eivät olleet helpot, ainakaan minulle.
Nautin kuitenkin suunnattomasti siitä, kun pääsin kunnolla testaamaan Grafiitin ja hopean sekoitusta Amsterdamin akryylimaaleissa. Lisäksi käytin okraa, vaalean punaista ja vihreää turkoosia :)  Ja tietenkin valkoista.




keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Yhteistyössä on voimaa


Minussa asuu pieni roskisdyykkari.

Korttitalkoissa istumme lähekkäin ja pöytäroskiksen jakoi neljä askartelijaa. Itsellä on korkea kynnys heittää "pilalle" mennyt työ roskiin. Ehkä siksi, että minulla harvemmin on kovin voimakas ajatus siitä, miltä kortin tai sivun pitää lopulta näyttää. Ehkä siksi, että arvostan paperia (!!!?!) ja jo tehtyä työtä niin paljon... Niin tai näin. Kaksi itse loppuun tekemistä korteistani ovat oikeasti Puuhiksen isolta osalta tekemiä. Hänellä oli vahva visio, joka päätyi roskakoriin - tässä kortissa lintu taustoineen, josta minää sen pelastin korttiin.

Ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

torstai 14. syyskuuta 2017

This is your journey


 Korttitalkoo haaste tämäkin: käytä kolmea kuviopaperia ja minähän käytin ----verrattain perusteellisesti.

En muista milloin viimeksi olisin näin antaumuksella liimaillut pikku pikku paperinpalasia kuin tätä korttia näpertäessäni.

Askartelu on ihanaa  - etenkin hyvässä seurassa. :)


***MooMania challenges Up in the Air and this card defenately is in the Air.
y

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Hääkorttia - kaikki keinot käyttöön

 Joskus käy niin, että tauko tekee terää ja hommat luistaa sen jälkeen paremmin. Toisinaan taas tauko tarkoittaa sitä, että on aivan jumissa sen tauon jälkeen ja on vaan tosi vaikea päästä kiinni siihen punaiseen lankaan...

Tässä sitten pistin tehden kaikki mitä mieleen tuli. Ensimmäisenä tuli mieleen Distress Oxide, sitten kohopisarat, ommel, enameldotsit jne.

Mutta kohti auringon laskua ajellaan kuten asiaan kuuluu....


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Tuiketta


 Itsellä siinsi ajatuksissa sininen ja merellinen kortti. No tähtineen ja valkoisen kanssa tämä on melkein talvinen.

Leimakuvan värittelin vesivärein.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. 


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Rippijuhlanasi

 Sain tilauksen rippikortista pojalle ja tällainen syntyi. :)

Ihanat chipleikkeet - risti ja teksti - embossattu, vähän pellavalankaa ja avain. Paperi on Mangolian ja harmaa reunapaperi Tim Holzin käsialaa - noita löytää ainakin Nannan Paperista ja helmestä.

 Sekaan vähän bling blingiä ja valmis.


Olikin pitkästä aikaa ihana tehdä korttiakin...

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

P*skarteluhaaste #348


 P*skarteluhaasteessa tällä kertaa luonnos. Ja tulkitsin, että kolme asiaa pitäisi vasemmasta alakulmasta löytyä.
Sieltä löytyvät lanka, emalläiskät ja kuva.... Toivottavasti se on riittävästi.

Tämän kortin tausta on mixedmediaa parhaimmillaan - silkkipaperia, sabluunan läpi maalia jne.



tiistai 2. toukokuuta 2017

Ihanat lasihelmet



 Minulla oli ilo viikkositten osallistua kuvaamataidonopettajille järjestettyyn koulutustilaisuuteen Muusassa konsta shopissa.
Ah! ja voih! miten paljon opin.... niistä muuutaman asian nostan esiin vielä tuonnempana.

Tässä haluan tuoda esiin lasihelmiä sisältävään mediumin, jossa  medium on kuivuttuaan aavistuksen kiiltävä mutta kirkas ja antaa tilaa lasihelmille. IHANA! Tässä kortissa myös akryylimaalia, jossa on helmiäistä.
Pohjasta löytyy leima, gessoa ja kahta Brushosävyä myös. Kortti on menossa mallikortiksi AskarteluPirtin kurssille, jossa on muuten vielä muutama paikka, mikäli kiinnostaa.