Konsertissa

Tänään nautin Kokkolan Talviharmonikan konsertista,, joka kantoi nimeä "Suuri Viihdekonsertti", se oli nimensä arvoinen.  Orkesteri Guardia Nueva johtajanaan Raimo Vertainen tulkitsi upealla tavalla tangoja. Juontajana oli Anna-Liisa Tilus.
 
Solisteina Angelika Klas, Pasi Kaunisto ja Jonna Poikkijoki. Erityisesti pidin Jonna Poikkijoen tulkinnoista. Angelika Klasin esittämä Maria oli koskettava ja vetoava.
Kun Pasi Kaunisto lauloi Lakeuden kutsun, kolahtivat sanat minuun hyvin omakohtaisesti. Juuri niin olen kiertänyt  sinne tänne kauas pois, kuitenkin mielessäni kotiseudun kutsu ja lopulta paluu takaisin..

Lakeuden kutsu  You Tubesta tallennettuna myös teille kuunneltavaksi linkin takana. Tallenteen osuvat pohjanmaalaiset kuvat uppovat kuuntelijaan ainakin minuun. Muistot palaavat kauas taakse, samoin herkistyin myös konsertissa.
Musiikilla on todella mahtava voima, se koskettaa.

Ilahduksia ja pahoituksia

Niin minä mieleni ilahdutin, kun ruusuni kukkaan aukesivat. Peesaan nyt Tuomas Kyröä, joka on uudessa kirjassaan tehnyt päinvastoin. Niin minä mieleni pahoitin, sanoo kirjan päähenkilö iäkäs mies. En ole vielä lukenut kirjaa. Ajaessani autoa juuri siihen aikaan, kun Antti Litja lukee Kyrön kirjaa, ilahdun joka kerta. Tämän kirjan ostan ja niin minä mieleni ilahdutan. Kuulostaa aika hullulta, että toisen mielipahalla voi ilahduttaa itseään.  Tuomas Kyrö onnistuu tässäkin. Pidän Kyrön huumorista, ahmaisin talvella 700 grammaa -kirjan  sisällön. Vaikka kirjan päähenkilöiden kohtalot olivat traagisia ja tragikoomisia niin ilahduin kirjasta.  

Ilahdun edelleen, kun pikkupihassani helteellä kiertelen. Tutkailen ja katselen, välillä nyppäisen  muutaman väärään paikkaan eksyneen rikkaruohon  Hieman pahoitan mieleni, kun päivänliljojen kukat vain päivän ajan kukoistaa. Näyttäähän niitä nuppuja vielä jonkin aikaa kukkimiseen riittävän. 

 

Palava rakkaus roihuaa tänä kesänä aika vaimeasti. Tosin kitkin niitä syksyllä penkistä pois. Siitä varmaankin mielensä pahoittivat. Kukkien väri on niin voimakkaan punainen, että tämä vähempikin riittää.

 

Pahoittelen kärhö, että vahingossa keväällä katkaisin versojasi. Eipä niitä enää takaisin saatu. Osaat ilahduttaa, kasvatit tilalle uudet rennot rungot ja nyt kukit. Arvaappas miten ilhaduin, kun aloit kasvaa. 

Eilen ilahduin toden teolla, kun täällä satoi. Ensin taivas antoi vettä tihkutellen ikäänkuin valmistellen kuivaa maata tulevaan. Kohta vettä satoi tiheästi  ja juuri sopivalla paineella maata kohti. Kaikki janoiset kiittävät.

Tänään olin onnellinen

 

Aurinkoinen päivä on illassa. Hetki sitten lintujen iltakonsertti kiiri taivaalle. Nyt on jo hiljaista, ne ovat lehahtaneet yöpuulle. Yksinäinen lokki kaartelee liki veden pintaa. Aurinko on laskemassa ja hämärä hiipii maisemaan. Mistä olin tänään onnellinen. Tähän haastoi Anskukka vastaamaan. Pysähdyn muistelemaan päättynyttä päivää.

Lintujen laulu antoi onnellisuuden tunteen. Se alkoi tänään jo aamusta. Siirryin aamukahville terassille kuuntelemaan kaunista konserttia. Istutin terassille loput valkoiset petuniat linnut seuranani. Nyt petunioita on saviruukuissa puuarkun päällä kaksikymmentä.

Valkoiset kukat ilahduttavat pihalla ja terassilla. Ensimmäisenä ja ainoina tällä hetkellä kukkivat valkoiset tähtitulppaanit. Muut tulppaanit ovat viimevuotisesta myöhässä, mutta nuput ovat jo aukeamassa muutamassa päivässä.

Auringonpaiste, joka saa kevään vihreyden hohtamaan ja kukoistamaan, on tervetullut kolean jakson jälkeen. Harsokukat siirtyivät myös tänään meille. Ne ovat kuin auringon kepeä sipaisu.

 

Sorsapariskunta, johon tutustuin jo pari vuotta sitten, tuli aamulla vierailulle. He olivat kovin kiinnostuneita, mitä mustassa säkissä on. Kerroin  heille, että pihan perkkuujätettä siinä on. Odottaa poisviemistä. Sekä herra että rouva olivat tyytyväisiä vastaukseeni. Lupasivat tulla uudelleen. Se sopii, tervetuloa vaan.    

Eilen ja tänään

Eilen oli lämmin aurinkoinen päivä. Puuhastelin pikkupihallamme. Kaivoin ruusuja ylös. Kaksi villiintynyttä ruusunjuurta vaativat lapion ja voimaa, en onnistunut repäisemään niitä maasta. Yllättävän itsepäisiä, huusin oksasahaa apuun. Isot juuret poikki ja siitä ne sitten lähtivät. Siirsin yhden ruusun paikastaan toiseen paikkaan.
Lopuksi perkkasin kukkapenkit. Siinä se, sisällä katsoin peilistä oliko rusketusta, ainakin punaiset posket.

Tänään luin Hesarin kulttuurisivulta Villi blogiviidakko kukoistaa netissä. En nyt toista jutun sisältöä, voitte lukea sen suoraan lehdestä. Jutussa lueteltiin laadukkaita kirjallisuuteen keskittyneitä blogeja, jotka  syväluotaavasti arvioivat kirjallisuuden tilaa.  Huomasin  jutun vierestä uutisen. Kirjan ja ruusun päivä, sitä vietetään tänään. Päivä pohjautuu vanhaan taruun. Perinteen mukaan mies lahjoittaa naiselle punaisen ruusun  ja nainen miehelle kirjan. Taru juontaa juurensa keskiaikaiseen taruun Katalonian suojeluspyhimyksestä Pyhästä Yrjöstä.
Oletko saanut ruusun tänään ja mies kirjan ?  Minä en, eilen revin ruusuja eikä uusia tullut tilalle.

Aamuteeveestä katselin ja kuuntelin  Kari Tapioa. Lopuksi soitettiin hänen uusimmalta albumiltaan kappale, jonka nimen olen jo unohtanut. Tunne, jonka kappale minussa herätti, oli hyvin voimakas. Siinä viitattiin eroon, eroon rakkaimmasta. Syvä ikävä ja haikeus valtasi mieleni voimakkaasti. Syvästi tunsin yksinjääneen kaipuuntunteen. Sielua puristava tunne.
Katsoin makuuhuoneen ikkunasta ulos. Harvoin olen nähnyt Aurajoessa joutsenia. Nyt ylväs joutsenpariskunta lipui Aurajokea kohti merta. Symboliikkaako. Kameran muistin vasta, kun joutsenet olivat jo häipyneet näköpiiristä. Niiden kuva jäi vain mieleeni.

Päivä jatkui arkisen aherruksen parissa. Pesin olohuoneen ikkunat. Oli sopivan pilvinen päivä ikkunanpesulle. Minulta katkesi kolme kynttä, ennestään oli katkennut jo kaksi. Onneksi oli aika kynsienhoitajalle. Poistatin rakennekynteni. Nyt minulla ovat somat lyhyet helmiäislakalla lakatut kynnet. Kerron tämän kynsiasian, sillä se liittyy oleellisesti aamun tapahtumiin.
Kerroin, että näin aamulla joutsenpariskunnan. Kynsispesialisti kertoi minulle joutsenista jotain, joka kosketti entistä enemmän.
Muutama vuosi sitten Aurajoen rantavesissä joutsenpariskunta rakensi pesää. Koiras on se, joka puolustaa reviiriään henkensä kaupalla. Joutsenten kimppuun hyökkäsi koira, joka repi joutsenkoiraan kuoliaaksi. Joutsenten liitto on elinikäinen. Naarasjoutsen jäi nyt yksin loppuelämäkseen.  Sekä joutsenkoiraan että -naaraan kohtalo oli surullinen  ja julma. 
  

Minuun kolahti - chisu

Pitkästä aikaa on syttynyt tähti, joka kolautti tunteitani. Laulajia menee ja tulee, monenlaista ja mitäänsanomatonta. En ole musiikinkuluttaja. Kun oikea ja aito osuu kohdalle, se myös jää mieleeni. Sattumalta, en enää muista mikä kappale oli kyseessä, katsoin televisiossa  ohjelmaa jossa esiintyi Chisu. Pysähdyin kuuntelemaan ja siinä se oli - tähti on syttynyt. Sanoinkin, että harvemmin syntyy näitä tähtiä.  Lauantai-iltana taas Makeup-ohjelman lopussa sain kuunnella Chisua. Kappaleen sanat koskettivat, persoonallinen tapa tulkita ja sävel - kaikki yhdessä ja kaikki Chisua.
Tänä aamuna kuuntelin radiosta, maailmalla arvostetun valosuunnittelija, Mikki Kuntun musiikkivalintoja. Niistä minuun vetosivat Werdi  ja lopussa Chisu.  Sama maku siis sielläkin.

Chisu, Christel Sundberg, on syntynyt Helsingissä 1982. Hän sanoittaa, säveltää, sovittaa ja tuottaa.
Chisu on saanut 2009 kaksi Emma-palkintoa, e-Emma, ja vuoden paras biisi  Mun koti ei oo täällä. Tänä vuonna 2010 Emmat tulivat vuoden biisistä Baden Baden ja vuoden tuottaja. Lisäksi palkinto paras albumi  Vapaa ja yksin tuli kriitoikoilta .

Kuunnelkaa hyvät bloggaajat Chisun kappale  Sama nainen täältä linkin takaa.  

Onni - mitä se on

Jokainen meistä on joskus pohtinut - mitä on onni. Miten sen voisi selittää ja yksilöidä. On totta, onnea ei voi käsin koskettaa. Se on siis tunne.  Pysähdyin Eeva-lehden Hannu-Pekka Björkmanin kolumniin -
Onnellisuuden vaatimus. Hän määritteli onnea hienolla tavalla. Juuri  samoin kuin ajattelin. En vain ollut osannut pukea sitä koskaan sanoiksi. 


Oletko nähnyt vesipisaran putoavan räystäältä maahan ? Se on aika, joka tarvitaan onnen kokemiseen. Onnellisuus tai onni on kuin välähdys. Valo, joka liukuu öisen huoneen poikki. Se erottuu taustastaan ja jää mieleemme, mutta jatkaa matkaansa muualle toisen ihmisen luo.
Onnellisuuden olemus ei ole selitettävissä. Se on abstraktio, joka elää ihmisissä muistojen kaltaisina miljardeina variantteina muuntuen ajan tilanteen ja yksilön mukaan.

Kauniisti määritelty. Onni on pieninä muruina elämässä. Välähdyksiä, joista muodostuu iso tunnetila. Se ei häviä, vaan säilyy meissä. Vastoinkäymiset, surut ja murheet kirkastavat onnen. Onnen tai onnellisuuden avulla kestämme vastoinkäymiset murtumatta.

Hedonistisen  aikamme ihmisen on vaikea ymmärtää, että juuri mielihyvän ja jatkuvan onnellisuuden tavoittelu on yksi masennuksen syistä ja oireista.

Onni ei tule etsien, se tulee eläen. Onni on arkipäivää, välähdykksiä, elämänmurusia. Olet oman onnesi seppä.
Katso ja punnitse elämääsi. Vaaka osoittaa, että saat olla tyytyväinen. Onnea on enemmän kuin luulitkaan. Positiivinen asenne löytää ensin elämän hyvät puolet, sen jälkeen murheille jääkin vähemmän tilaa.

Teknologinen kehitys ja ihmisen henkinen kehitys eivät ole koskaan kulkeneet käsi kädessä. Teknologia ei ole tehnyt ihmiskunnasta onnellisempaa. Luulen, että keskiajan ihmiset olivat yhtä onnellisia, elleivät onnellisempia kuin nykyajan ihmiset. 
Kuvitelkaa, miten vähän heillä oli aistiärsykkeitä. Miten hiljaista oli. Ei lentokoneitten jylinää, ei autoja, ei junia, ei radioita. Sen sijaan oli kaukaisia kirkonkelloja, lintujen laulua, kavioiden kapsetta, tuulen suhinaa.  Jos kuvittelette mielessänne onnellista olotilaa, kumman kuulette ?


Olemme onnellinen kansa.. Legatum-instituutti nosti Suomen viime vuonna onnellisuustilastojen kärkeen. Vertailussa sadastaneljästä maasta Suomessa voitiin parhaiten. Tästä huolimatta olemme valittajakansaa.
Valitamme terveydenhoidosta, vanhustenhoidosta, lastenhoidosta, koulujärjestelmästä, työnpuutteesta. rikkaiden optioista, poliitikkojen vaalituesta, ruuanhinnasta, ilmoista, pakkasesta, palveluista....
Kun avaamme aamulla lehden tai kuuntelemme uutisia, saammeko kuulla positiivisia uutisia ensin ja enemmän. Ei, uutiset alkavat aina onnettomuuksilla, tapoilla, kavalluksilla, terroriteoilla, sodilla. Tilaa ei jää enää positiivisille uutisille tai sitten niitä ei ole.  Vai eivätkö positiiviset asiat  kiinnosta uutisina. Onko meidät opetettu kuuntelemaan ja lukemaan vain julmia negatiivisia asioita.

Otetaan positiivinen ote elämään niin vaaka painuu onnen puolelle.  Onnellista uutta vuotta 2010.

Raskaan päivän ilta

Tämä päivä on ollut elämäni raskaimpia. Kotiuduin juuri kahdeksan jälkeen. Nyt näyttää kaikki olevan hyvissä käsissä. Mieheni saa hyvää hoitoa. Onneksi olin tänään kotona ja pääsimme nopeasti sairaalaan. Ensi viikolla on pääsy takaisin kotiin. Luotan korkeimpaan ja hyvään hoitoon.

Aamulla, kun kaikki oli vielä hyvin, puuhastelin kukkien siirtoa terassilta. Tässä ne ovat terassin kukat olohuoneessa.

Hurmio - Stendhalin syndrooma

Tutkija, kirjailija Anna Kortelainen kertoi Hurmio-kirjastaan YLE:n Aamutelevisiossa tänään.
Hurmioiduin kuuntelemaan. Kyseessä on Stendhalin syndrooma eli taiteesta hurmioituminen, joka on saanut nimensä ranskalaisen kirjailijan Henri Beylen 1783-1842 mukaan. Myöhemmin hän otti kirjailijanimen Stendhal.
Henri Stendhal koki itse hurmion Firenzessä ja silloin tunnetilan määritelmää tai diagnoosia ei vielä tunnettu. Se määriteltiin psykosomaattiseksi syndroomaksi vuonna 1979.

Ateneumin taidemuseossa nähdään Anna Kortelaisen kokoama fokusnäyttely, joka esittelee hurmioon altistavia taideteoksia, maalauksia, veistoksia, grafiikkaa sekä Davide Pavonen ja Petri Kaverman valokuvia. Näyttelyssä on mukana myös apteekkiesineistöä Joutsen-apteekin museokokoelmasta. Hurmio-klinikka neuvoo taiteenystäviä taudin oikeassa lääkityksessä ja hoidossa, ja antaa ensiapua Pablo Picasson kulttiteosten kohtaamiselle Ateneumin syksyn suurnäyttelyssä.

Taideteosten äärellä Stendhalin syndrooman oireet ovat huimaus, sydämmentykytys, kiihtyminen, uupumus, vapina, liikutus. Kun kuuntelin Anna Kortelaista, muistin kohdallani muutama vuosi sitten kesällä, heinäkuussa, sattuneen tapauksen.
Silloin en tiennyt nimitystä tälle tunnekuohulle. Nyt tunnistan sen Stendhalin syndroomaksi.

Olin luokkakokouksemme ohjelmallisessa tilaisuudessa juhlasalissa. Ohjelmassa oli viulukonsertti. Yhdeksi ohjelmanumeroksi oli valittu Oskar Merikannon Nocturne. Sävellyksen tulkinta sattui kohdallani syvästi. Mieleeni nousivat Eino Leinon Nocturnen sanat. Hetki oli niin koskettava, että en voinut hillitä liikutustani. Kyyneleet valuivat poskilleni. Yritin hillitä itkuani, mutta tunteet vyöryivät kovalla voimalla. Kumarruin hartioiden nytkähdellessä ja painoin kädet kasvoilleni. Lähellä olleet lohduttivat ja ymmärsivät valtavan tunnelatauksen purkautumisen.
Se oli herkkä hetki, jonka muistan aina. Itken nyt aina kuunnellessani Nocturnea. Muistan kohdalleni sattuneen muitakin tapauksia. Tyypillisiä tunnekuohujen nostattajia ovat elokuvat. Monet teistä tunnistavat niiden kohdalla esiintulevat liikutukset ja tunnekuohut.

Syksyn aikana on ohjelmassa käynti Pablo Picasson näyttelyssä. Samalla käyn katsomassa Hurmio-näyttelyn. Saa nähdä saanko Stendhalin syndrooman.

Pihalla tuoksuu jasmike

Tapasin tänään Rahimin
Iranista Suomeen muuttaneen kurdin.
Oletko käynyt vanhassa kotimaassasi ?
En voi mennä sinne. Kaksikymmentä vuotta on kulunut,
kun lähdin sieltä kaksikymmenvuotiaana.

Keskustelimme tämänhetkisestä Iranin tilanteesta.
Vaalivilpistä. Hizbollah-järjestöstä. Palkka-armeijasta. Sotilasvallasta.
Mielipide- ja uskonvainoista.

Miltä tuntuisivat rajoitukset ja määräykset,
kun henkesi uhalla et saa
kertoa mielipiteitäsi, puhua vapaasti,
liikkua vapaasti,
kun henkesi uhalla sinun pitää
pukeutua vallanpitäjien määräysten mukaan,
naisena toteuttaa täysin miehen tahto.

Voisitko suvaita uskonnon,
joka sallii terroristien toiminnan ja itsemurhaiskut.
joka palkitsee marttyyrikuolemat
elämällä paratiisissa.
joka pyhittää viattomien hengen terrori-iskussa
ikuisella elämällä paratiisissa.

Pihalla tuoksuivat kukkivat valkoiset jasmikkeet.
Kun kuljin niiden ohi kotiin,
ajattelin iranilaisia äitejä.

Tähän päivään

Matka jatkui kohti kotia lauantai-illan auringonlaskun aikaan. Pilvipeitteen takana kulki aurinko kohti uutta päivää maapallon vastakkaiselle puolelle. Taaksemme jäivät auringon kajo ja matkan muistojen kohteet.

Tämä maisema on ollut osa elämääni. Vietin lähes neljä vuotta elämästäni tässä maisemassa ja tuolla kauempana näkyvässä pihapiirissä. Kymmenvuotiaana muutin Enolaan, lapsuudenkodistani parinkymmenen kilometrin päähän. Lapsettomassa kodissa minua pidettiin kuin omaa lasta. Sain kuulla olevani ilon lähde ja päivän aurinko. Suuren sisarusparven keskeltä muutto oli minullekin mieluinen ja muistelen niitä aikoja hyvällä.
Nyt Enolaa ei enää ole, paikka on muiden koti. Kun näin taas nuo lainehtivat viljapellot, jotka kiertävät pihapiirin syleilyynsä. Mieleeni nousivat aurinkoiset kesät, mansikkapaikat ja uintiretket joen suvantoon. Pieni ja kapea joki virtaa halki viljavainioiden, kuvassa joesta näkyy vain vihreä rantatörmä. Joessa on pieni saari, jossa kasvoi mesimansikoita. Ne olivat tummanpunaisia, muodoltaan lakkaa muistuttavia, mehukkaita ja makeita. Kasvaakohan siellä vielä niitä.
Talvella peltoaukeaa kiersi hiihtolatu, sitä hiihdin joka päivä. Muistan, että aina oli paljon lunta, joka oli luistavaa ja se kimalsi pakkasessa.

Ohrapelto näyttää kullankeltaiselta. Vilja kypsyy aina samalla tavalla, mutta miten se näyttää vuosi vuodelta kauniimmalta. Kauempaa katsottuna tutut maisemat näyttävät arvokkaammilta kuin läheltä joka päivä katsottuna. Maaseudulta katoaa vähitellen vanha rakennuskanta. Onkohan syynä se, että siellä asuvat eivät näe sen arvoa ja kauneutta. Näkeekö kaiken kauempaa paremmin kuin läheltä.

Illan pimetessä huristimme harmaata asfalttitietä, joita reunustivat jättikokoiset kukkapenkit.
Ihailin valkoisten saunakukkien virtaa, jota jatkui lähes silmänkantamattomiin. Toivottavasti teiden pientareista vastaavat antavat kaikkien kukkien kukkia kulkijoiden iloksi.

Muistot vain säilyvät

Vasta viime kesänä aloitin lapsuusmaisemien tallentamisen kuviin. Tänä vuonna elokuun aurinkoisena päivänä poimin muutamia säilyneitä muistojen tukikohtia. Mäntymetsä kasvaa luonnollisesti vuosi vuodelta. Entiseen kotimaisemaan ajetaan mäntymetsikön läpi. Se on sisämaassa kuin meri, sitä riittää silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä. Rauhoittava paikka. Siellä kuulee vain tuulen huminaa ja lintujen siipien kahinaa.

Paljon ei ole enää jäljellä. Pihan vanha koivu on yli satavuotias. Tämä koivu symbolisoi pihapiiriä, josta ovat hävinneet vanhat rakennukset. Keväisin viiltelimme koivunrunkoa ja juoksutimme mahlaa pulloihin. Ei se mahla maistunut ollenkaan hyvältä. Enemmän se oli mukava leikki juoksuttaa mahlaa kuin vettä.


Pihapiiriin on jäänyt jäljelle vain vanha harmaa navetta. Se on lujaa tekoa, rakennettu itsevaletuista harmaista betonitiilistä. Rakennusvuosi ajoittuu sotavuosien jälkeiselle vuosikymmenelle, jolloin sementin saanti mahdollisti betonitiilien teon. Aikaisemmin tiilet valettiin maasta nostetusta savesta ja poltettiin lujiksi. Nyt navettaa reunustavat komeat kukkapenkit. Niissä kukkivat tarhaliljat, väriminttu ja seinälle kipusi villiviini. Sisätiloja käytetään autotallina ja työkonevarastona.

Hiukan kauempana pihapiiristä on jäljellä harmaa puuhuone. Siksi sitä kutsuttiin silloin ei puuliiteriksi. Samannäköinen kuin ennenkin, harmaat hirret ovat kestäneet yli sata vuotta.
Käyttämätöntä puuhuonetta ympäröivät maitohorsmat ja vadelmapensaat. Villiintyneinä ja reviiriään laajentaen ne ovat saaneet kasvaa.

Tämä on se joki, joka säilyy vuodesta toiseen samanlaisena. Lepät ovat kasvaneet sankaksi tiheiköksi. Uimarantapoukama oli jo kasvanut viime kesäisestä täysin umpeen.

Halaus

Leijonainen kirjoitti runoketjuun, sen oli aloittanut Unelmainen. Päätin jatkaa runoketjua.
Jatka sinäkin aiheena on Halaus.

Halaus
Muut nukkuvat

Höyhenen kevyet hengitykset
kiirivät huoneissa hiljaa
Kuuntelen
Tunnen kuinka käteni kietoutuvat halaukseen
jokaisen nukkujan ympärille

Halaus
Jokaiselle päivälle
Onnenhetkille
Lohdutukselle
Kohtaamisille
Jäähyväisille
Jälleennäkemiselle

Halauksia meille kaikille

Toukokuun toinen sunnuntai

Viljo Kajava Maan ja meren runot

Kun tänä iltana äiti

Kun kävelimme, äiti,
keväisin Pyynikin männikössä
irrotin käteni
nähdessäni matalavartisen vuokon
ja auringon kovettaman
pyöreän ruskeasuomuisen kävyn.
Sinä otit ne kämmenelle,
silitit tuulisia hiuksiani.

Kun vaelsimme, äiti,
poutapäivinä Teiskon koivikossa,
keräsin sinulle kukkakimpun:
leiniköitä, tervakoita, koiranputkia
ja rannalle saapuessamme
laskit kukat miettivästi helmaasi.
Katseesi viipyi minussa.

Kun istuimme, äiti,
syksyisin huoneen hämärässä
minä näytin sinulle
jokaisen uuden syttyvän tähden
ja tunsin karhean kämmenesi
liikkuvan edestakaisin kädelläni.
Silmiäsi en silloin nähnyt
mutta tunsin hengityksen ylläni.

Kun tänä iltana, äiti,
vaellan kevään hämyssä yksin
ja katselen vaaleita tähtiä
tiedän ettei minulla ole enää
mitään annettavaa sinulle -
vain hiljaiset laulut.
Eikä kättäsi ole,
vain hengitys, sen kulku
ohenevilla hiuksillani.
---
Hyvää äitienpäivää
omalle äidilleni sinne lapsuuskotini maisemiin

Meille äideille
aurinkoisia päiviä
Nautitaan elämästä
Iloitaan lapsista
Ihanat lapsuusmuistot kantavat läpi elämän.

Naurua ja itkua

Perjantai-illan Isabel Allenden romaaniin perustuva ja Meryl Streepin tähdittämä Henkien talo oli tunteisiin vetoava elokuva. Eläydyin täysin elokuvaan. Kyyneleitä en voi estää ja nenäliina oli taas tarpeen. Onko tunteiden näyttäminen, itku ja nauru, naisille kuuluva ominaisuus. Kätkevätkö miehet tunteensa pinnan alle.


Olen perustellut itselleni, että tunteiden vapauttaminen itkun tai naurun kautta, on puhdistavaa. Se vapauttaa mielen, purkaa stressiä. Sanonta, nauru pidentää ikää, viittaisi juuri tuohon mielen vapauttamiseen. Kunnon kahden minuutin nauru vastaa 45 minuutin rentoutumista, sanotaan. Nauru on voimavara, joten muistetaan nauraa joka päivä sydämmen kyllyydestä mielen kevennykseksi.


Itku vapauttaa. Itkemme surua tai tyhjennämme surun taakkaa. Onnesta itkeminen on itkua ilosta. Menestys tai onnistuminen pitkien ponnistelujen jälkeen synnyttää vapauttavan tunnepurkauksen, joka ei kuitenkaan ilmene nauruna vaan itkuna. Ponnistusten päätyttyä vapauttavana itkuna.
Tunteisiin vetoavat elämykset, eläytyminen ihmiskohtaloihin, esimerkiksi elokuvat, kirjat ja musiikki, purkautuvat itkuna.

Nauru ja itku, osa elämää. Nauran ääneen, joskus nauran katketakseni sanonnan mukaan, hihittelen tai hörötän. Ystäväni sanovat, että minulla on persoonallinen, hersyvä nauru.
Itku on tukahdutettua, hiljaista kyynelten virtaa, ei ääntäkään. Suuren surun hetkellä itkua ei voi hillitä, se tulee suureen ääneen, huutamalla.

Kuvat kertovat. Kiviä rannalta, muistot Valamonruususta ja tammenterhoja. Iloinen kukkaloisto kesäterassilla. Urbaani kiviaita kaupunkimaisemassa.